Tervetuloa kotisivuilleni, 

Olen Riikka Aholammi Ulvilasta. Elämäni kultaistennoutajien kanssa alkoi vuonna 1994, kun sain vanhempani suostumaan koiran hankintaan. Ensimmäinen koirani  Häämörin Niittykukka ”Nella” oli suuri unelmien täyttymys. Nellan kasvattajat ovat aktiivisia kasvattajia ja he saivatkin minut lopullisesti koukkuun tähän rotuun. Olen siis jo saanut nauttia tästä ihastuttavasta rodusta 14 vuoden ajan. 
Ammatiltani olen sairaanhoitaja ja työskentelen Satakunnan eläinlääkäriasemalla pieneläinhoitajan tehtävissä. Pidän työstäni pieneläinhoitajana todella paljon ja se on tukenut myös harrastustani monella tavalla.

Suurin mielenkiintoni on koiranäyttelyt ja koirien esittäminen. Nautin kehässä olosta ja siitä kun onnistun löytämään yhteisen sävelen koiran kanssa. Ensimmäisen koirani kanssa kilpailin jopa tottelevaisuus kisoissakin. Nykyään pidän tärkeänä koiran peruskoulutusta ja noutajien taipumuskoe harjoittelu/läpäisyä.

Kasvatustyöni on edennyt hiljalleen vuosien varrella,FCI hyväksyi kennelnimi anomukseni heinäkuussa 1999. Kasvatan pentueita silloin tällöin  pienimuotoisesti kotioloissa. Pentueita minulla on harvakseltaan ja harkiten. Jokainen pentue on mietitty siten, että siinä on jotain juuri itselle tärkeää ja merkityksellistä. Jokainen kasvatti on minulle tärkeä ja kaikki tieto niiden elämästä on tervetullutta ja tarpeellista. Minulle sopii siis soittaa asiasta kuin asiasta, tuntuu se sitten kuinka vähäpätöiseltä tahansa. Koirat ovat ja tulevat aina minulle olemaan ensisijaisesti perheen jäseniä.

Toivottavasti viihdyt sivuillani!
Riikka