KOIRUUKSIA KERRAKSEEN
Muistoksi
Tässä muutama muistosana menneistä koiristamme. Turre oli minun ensimmäinen koirani. Se tuli minulle ystäväksi kun olin n. 6-vuotias eli vuonna 1970. Turren äiti oli lapin porokoira mutta isä on ollut vaan arvailua. Yksi poromiehistä kyllä aikoinaan tunnusti oman koiransa olleen asialla, mutta hieman aina epäilimme Turren puhdasrotuisuutta. Turre oli joka tapauksessa aivan ihana ystävä pienelle tytölle ja suru oli suuri kun se ylioppilasvuotenani 1983 jouduttiin nukuttamaan pois pahenevan niveljäykkyyden murtamana.
Cockerspanieli Pomo tuli perheeseen vuonna 1985. Se oli syntynyt 1983 ja 1½-vuotiaana se oli menossa koirien taivaaseen, kun pelastin sen viimeiseltä reissultaan. Se oli kovia kokenut ressukka, joka oli vaihtanut omistajaa aika monta kertaa. Tein vuosikausia töitä sen eteen, että se olisi luottanut ihmisiin, mutta vaikka itse voitinkin sen luottamuksen, niin muihin se suhtautui aina varauksella. Pomo nukutettiin 1998 14 vuoden kypsässä iässä munuaisvaivojen nujertaessa vanhuksen lopullisesti.
Dreeveri
Nykyiset koiramme ovat rodultaan dreevereitä. Pipsa saapui meille syksyllä 1995, mutta suruksemme kuoli joulukuussa 2006 sokeritautiin 11,5 -vuotiaana. Hilux muutti perheeseemme toukokuussa 2000. Itse olen tutustunut rotuun ensimmäisen kerran 80-luvulla ja mieheni vielä aikaisemmin, sillä hänen lapsuuteensa kuului dreevereitä useampiakin. Seuraavassa kokoelma kuvia eräästä kuulemma maailman parhaasta metsästyskaverista joskus 70-luvun alkupuolelta.
Kolmas dreeverimme saapui perheeseen huhtikuussa 2008. Juholan kennelin tuoreimman pentueen peruutuspentu oli sopivasti meidän kannaltamme tullut tarjolle. Varasimme kaverin sitä näkemättä, mutta eipä ole tarvinnut katua, niin mukava tenava Helga on ollut. Aika näyttää mitä neidistä kasvaa. Ensimmäinen näyttelyreissu on tulossa pikkupentuluokkaan päänäyttelyssä 26.7.2008 Hailuodossa. Näyttelyreissusta on sitten tulossa kuvia tänne koirakuviin.
Helga siis oli ROP-pentu päänäyttelyssä. Nyt se saisi kilpailla jo pentuluokassa 8 kk ikäisenä, mutta lähiseudulla ei valitettavasti ole yhtään ryhmänäyttelyä enää vuoden 2008 lopulla. Ehkä sitten juniori tai nuorten luokassa ensi vuoden puolella.
23.10.2008 oli Helgalle yksi merkittävä virstanpylväs. Tuona päivänä se oli ensimmäisen kerran yksin isännän kanssa metsällä ja ensimmäinen jänisajo on suoritettu kiitettävästi. Saalista ei tosin tullut, mutta koiruus osoitti kykynsä, että kyllä siitä vielä ajuri tulee.
25.11.2008 Helga sitten suoritti ensimmäisen pitkän ajon. Yli kaksi tuntia oli metsässä haukkuajoa mukaanlukien hukan selvittelyt. Olisi ajanut pidempäänkin, mutta pimeä tuli vastaan. Viheltämällä kuitenkin tuli ajosta pois. Saalis sai vielä mennä menojaan, mutta kyllä neiti on jo työnsä oppinut ja kiitokset ansainnut.
14.1.2009 Helgan ensimmäinen saalis. Ajo oli suht hyvää ja kesti parisen tuntia. 3 hukkaa piti neuvoa, mutta lopussa kiitos seisoi.
3.5. OULAINEN oli Helgan ensimmäinen oikea näyttely. JUN H oli tulos, sillä mittaaminen jäi suorittamatta. Helga pelkää edelleen mittaamista ja tuomarin käsittelyä. Näyttelyharjoitukset jatkuu tiistaisin Koivikon pihalla ja TOKO torstaisin. Josko se pikkuhiljaa auttaisi pikku pelkuria. Seuraava näyttely on tarkoitus käydä loppukesästä 2009.
7. Helgan näyttelykoulu jatkuu vielä yhden päivän verran. Eilen se oli antanut jo mitata itsensä ja hampaiden katsominen oli tapahtunut rutiinilla. Ensi viikolla ilmoittaudutaan nuorten luokkaan Kiiminkiin ja Liminkaan. Eiköhän neiti ala jo tottua käsittelyyn. Torstaina olisi TOKO, maanantaina näyttelykoulutus ja seuraavana torstaina vielä TOKO.
1.8.2009 oltiin Kiimingin ryhmänäyttelyssä. Helga saatiin kyllä mitattua mutta arasteli tuomaria vielä niin paljon että tulos oli NUO H. "Takakorkeasti liikkuva. Mittasuhteiltaan oikea. Varsin hyvä pää. Hyvä kaula. Pitkä, jäntevä runko. Löysä eturaajojen kiinnitys. Voimakkaasti kulmautunut kinner. Kolmivärinen. Hyvä karva. Ujo luonne. Koko 34/51."
8.8.2009 Limingan näyttelyssä NUO EH2. "Mittasuhteiltaan oikea. Kaunis pää. Hyvät korvat. Hyvä kaula ja selkä. Eturaajoissa hieman "rokokoota". Erinomainen karva. Mustavalkoinen ruskein merkein. Kevyet liikkeet. Oikea luonne. Koko 32,5/50"
25.6.2010 Helgalle ja Hiluxille perheenlisäystä. 2 mustavalkoista narttupentua, 2 ruskeavalkoista urospentua ja 1 mustavalkoinen urospentu. Synnytys meni tosi hyvin.
Kuvia pennuista
Uusin dreeverimme on siis oma kasvatti Maxi. Jurppa-enkelistä piti tulla meidän koira, mutta sitten päädyimme Maxiin. Halusimme tällä kertaa sen ruskean koiran ja Maxi jäi jäljelle. Vaaleanruskea pikkupentu on tummunut riistaväriseksi. Ihan komea koira siitä on kasvamassa, eli Tiialle tietää näyttelyreissuja tulevaisuudessakin. Isäänsä on tullut tuo paukapää luonteeltaan. Se ei pelkää mitään vaan menee pää kolmantena jalkana paikkaan kuin paikkaan. Saa hähdä mimmoinen metsäkoira siitä kasvaa, toivottavasti ajokoekelpoinen.
27.1.2011 ikää 7 kk 2 pv. Ensimmäinen saalis.
7.5.2011 Oulaisten näyttelyssä Maxi ekaa kertaa kehässä JUN EH. Hyvä Maxi! "Hyvä liike, Mallikas uroksen pää, hyvät korvat ja kaula. Hyvä ylälinja. Rungoltaan sopivan voimakas. Etusissa rokokoota. Hyvät takaset. Karva lyhyttä. tiivistä. Luonne 1. koko 36/51"
7.5.2011 Oulaisten näyttelyssä Helga oli viittä vaille AVO ERI, mutta kun oli pelännyt tuomaria niin paljon, että oli karannut kehästä. No seuraavalla kerralla pitää olla luonnetta enemmän. "Tasapainoiset liikkeet. Hyvä pää, korvat ja kaula. Rungoltaan tiivis, hyväryhtinen, sopivan voimakas. Sopivan järeät, oikea-asentoiset raajat. Riittävä karva. Esiintyminen ujoa. Koko 32/52."
Dreeveri on mukava koirarotu, mistä olen kirjoittanut kerhon sivulle seuraavan kuvauksen:
Dreeveri - monipuolinen käyttökoira
Dreeverin historia juontaa juurensa Keski-Euroopan vuoristoseuduilta, missä metsästykseen käytettiin matalaa, hitaasti ajavaa pienajokoiraa, dachsbrackenia. Näitä koiria tuotiin Ruotsiin 1900-luvun alkupuolella ja hidas rodunjalostus kohti nykyistä dreeveriä alkoi. Tanskalaisia strellufajokoiria risteytettiin ruotsalaisen dachsprackenin kanssa ja tuloksena oli 1940 luvulla mustamanttelinen koira, joka sai nimekseen dreeveri 1947 ja rekisteröitiin itsenäisenä rotuna 1953. Suomeen ensimmäiset dreeverit tuotiin 1952 ja 1955 perustettiin Suomen Dreeverijärjestö. Pohjois-Pohjanmaalle dreeverit saapuivat 1958-59, jolloin Haapavedelle tuotiin ensimmäiset koirat. 1983 perustettiin paikallinen Dreeverikerho.
Dreeveri on luonteeltaan rohkea ja tottelevainen, selvästi yhden miehen tai naisen koira. Se ei saa olla hyökkäävä eikä arka, nämä luonteenpiirteet on otettava jalostuksessa huomioon ja karsittava pois. Tässä ollaan päästy todella hyvin tavoitteeseen ja nykydreevereiden luonne on suurimmalta osalta juuri oikea. Peräänantamaton sitkeys jopa metrisessä lumihangessa jänismetsällä on silmiinpistävimpiä piirteitä rodun luonteessa. Koira, joka menee läpi harmaan kiven saavuttaakseen päämääränsä; voiko enempää vaatia.
Dreeveri on puhtaasti käyttökoira. Kyllähän siitä sohvaperunankin saa, jos pienestä pennusta asti sen siihen kouluttaa, mutta kannattaa miettiä kaksi kertaa, ennen kuin dreeverin ottaa pelkäksi seurakoiraksi. Varsinkin uroskoira on täynnä räjähtävää intoa ja liikunnan halua. Motivaatio metsästämiseen on kova ja metsästyskauden ulkopuolella on oltava muunlaista toimintaa korvaamassa tätä luontaista työtä. Koiraa voi käyttää monenlaiseen harrastukseen ja ainakin allekirjoittanut pitää dreeveriä muuntautumiskykyisenä rotuna. Toko on hyvä harrastus sekä koiran että omistajan kannalta, agility-esteilläkin olemme käyneet ja näyttelytoiminta on kesän parasta touhua dreeverin kanssa.
Dreeveri on rotuna suhteellisen terve. Etujalkojen kierous, joka ennen oli vallitsevana, on nykyisin saatu aika tavalla karsittua. Pitkäselkäisen koiran vaivana on myös selkäsairaudet, jotka dreeverillä eivät onneksi ole kovinkaan yleisiä. Lonkkakuvaukset eivät ole pakollisia, mutta suositeltavia, ja nykyisin yhä useammat jalostukseen käytettävät koirat kuvataan. C-lonkkia löytyy jonkin verran.
Dreeverin olemus on pitkä ja matala, mutta kuitenkin sopusuhtainen. Sen raajat ovat voimakkaat ja nilkat taipuisat. Pää on suhteellisen iso, mutta ilman otsapengertä, kuono on pitkä ja lievästi kyömy. Sukupuolileima on selkeä, naaraan pää on paljon pienempi ja kuono sirompi. Korvat ovat keskipitkät ja leveät sekä suhteellisen alas kiinnittyneet. Silmät ovat ilmeikkäät ja tumman ruskeat. Rintakehä on voimakkaasti kehittynyt ja munanmuotoinen, selkä on lihaksikas, kaula on pitkä ja voimakas ja siinä ei saa olla löysää nahkaa. Häntä on pitkä ja alta harjamainen, hännän päässä valkea merkki. Kirsu tulee olla musta, mutta punavalkealla myös lihan värinen kuono sallitaan. Väreiltään dreevereitä on monenkirjavia: mustavalkoinen tai punavalkoinen, musta-ruskea-valkoinen, riistaväri-valkoinen riistaväri-ruskea-valkoinen. Vain maksanruskea väri on kielletty. Valkeaa tulee näkyä joka puolelta koiraa katsellessa. Uroksen säkäkorkeus 32-38 cm nartun 30-36 cm.
Dreeverin suosio on pysynyt tasaisena vuosien saatossa. Vuosittain rekisteröidään Suomessa n. 250 pentua ja rotu on ollut kuuluisa tasaisuudestaan tällä rintamalla. Vuonna 2000 tuli kuitenkin notkahdus rekisteröinneissä, syytä voi vain arvailla. Rotujärjestön ja paikalliskerhojen tulisikin ajaa hieman aggressiivisemmin rodun asiaa eteenpäin, kertoa kaikille kiinnostuneille rodun erinomaisuudesta metsästyskoirana ja muussakin toiminnassa. Lapsiystävällinenkin dreeveri on, jos saa kasvaa pienestä pitäen lasten keskellä. Mukavankokoinen ja mukavaluonteinen aktiivisen ihmisen ystävä, jota voin kyllä lämpimästi suositella kaikille metsästyksestä kiinnostuneille. Nykyisin metsästysalueet ovat käyneet pieniksi, joten hitaasti pienellä alueella ajava koira on ihanteellinen tällaisiin muuttuneisiin oloihin. Metsästysseuroilla ei ole enää useinkaan tarjota maita esim. suomen ajokoiran tarpeisiin nähden, joten nämä pienet ajokoirat lienevät ansainneet niille kuuluvan arvonannon. Dreeverihän matalasta ulkomuodostaan huolimatta pystyy ajamaan paksussakin lumihangessa voimakkuutensa ja sitkeytensä takia. Toivottavasti rodun suosio pienen tasanteen jälkeen jälleen nousee ja uusia ylpeitä dreeverin omistajia liittyy joukkoomme.
