Säkylän Yritys ry                            

Ilolantie 15

27800 Säkylä 

 E.mail: saky@dnainternet.net

 

Säkylän Yritys ry

Toimintakertomus vuodelta 2007 

Yleistä

 

Säkylän Yrityksen 86. toimintavuotena seuramme järjesti kaiken kaikkiaan kolmet pyöräilykilpailut ja yksi juoksutapahtuma oli suunnitelmissa mutta siitä jouduttiin luopumaan päällekkäisyyksien vuoksi.

Perinteinen 33. Pyhäjärvi ajo järjestettiin nyt aika-ajona lauantaina sekä maantie ajo sunnuntaina koska innostuttiin siihen jotenkin uudestaan ja löydettiin sellainen helppo reitti jossa tullaan toimeen vähemmällä toimitsija määrällä. Käytimme myös ajanottoon ns. sinistä bussia eli Heikki Kiviniemi tuli laitteittensa kanssa johon ei tarvittu kuin yksi apulainen sekä pari maalituomaria. Toisin sanoen puolta vähemmällä toimitsija määrällä kuin muuten. Kilpailut ajettiin 26.05.-27.05.2007 ja kisailijoita oli mukana 237 ilmoittautunutta molemmilla päivillä sellaisia jotka ajoivat maaliin.

Säkylän Yrityksen ajajat osallistuivat moniin kansallisiin sekä myös kansainvälisiin kilpailuihin. Tarkemmin pyöräilyn toiminta kertomuksessa.

 

Hiihdon osalta sellaista kerrottavaa että, harjoitushiihtoja ei voitu pitää kun ei ollut lunta kuin joskus puolenpäivää, siihen ei oikein ehdi reagoimaan. Kilpailuja ei järjestetty, ei nappula tasolla eikä muutenkaan koska ei ollut lunta. Iso-Vimman lenkki ole sellaisessa kunnossa missä voisi hiihtää.

Kilpailutoiminta

Juoksut + pyöräily = duathlon

 

Seuramme edustaja Markku Asara  Suomen Mestaruus talviduathlon kilpailuissa jotka käytiin 22.04.2007 Jämillä. Markun sarja on M-50. Kilpailumatkana oli juoksu, maastopyöräajo sekä hiihto-osuus joka käytiin siellä hiihtoputkessa. Markku sijoitus tässä kilpailussa oli toinen.

Sarjan M-50 pikamatkan SM kilpailu käytiin Kokkolassa 03.06.2007 matkoina 5 km juoksu 20 km pyörällä aika-ajo sekä vielä 5 km juoksua. Sijoitus tässä kilpailussa Markulla oli kunnioitettava viides (5)

Pyöräilyt

 

Pyöräilykilpailuja pidettiin kahdet. 26.05.-27.05.2007 ajettiin XXXIII Pyhäjärviajot tutulla Rantatien reitillä sekä Karhusuon koulunlenkillä, mukana n. 220 ilmoittautunutta ympäri Suomen. Voidaan laskea oikeastaan kolmet, koska nämä kansalliset kilpailut olivat kaksi päiväiset. Kilpailukeskuksena oli Säkylän koulukeskus sekä Karhusuon koulu sunnuntain maantie kilpailussa. Kilpailumatkoina oli aika-ajossa 5-10-20 km sekä maantie ajossa n. 48 km – 120 km. Jokainen osallistuja sai palkinnon sekä sarjojen voittajat myös Lännen Sokerin tuotepakkauksen. Niistä palkinnoista suuret kiitokset Sucros Oy:lle. Piirikunnallisena kilpailuna ajettiin ns. aluemestaruuskilpailut ns. Isovimman lenkillä. Kilpailijoita oli paikalla ympäri lounaista aluetta yli 20 kpl.

Seuratoiminta

 

Seuramme hallituksen kokouksia pidettiin kaksi kertaa sekä sääntöjen määräämät ns. kevät- ja syyskokoukset pidettiin sääntöjen määräämällä tavalla. Johtokunta kokoontui kauden aikana kolme kertaa. Ensimmäinen pidettiin 03.05.2007. Toinen pidettiin 18.09.2007. Kokouksissa käsiteltiin kauden aikana pidettäviä kilpailuja ja tapahtumia. Kevätkokous pidettiin 14.03.2007 Säkylän Osuuspankin tiloissa.. Syyskokous, jossa tehtiin henkilövalintoja, pidettiin 16.10.2007, tilaisuus pidettiin Säkylän Nordea pankin tiloissa. Kokouksessa valittiin puheenjohtajaksi Raimo Salo. Sihteerinä jatkaa niinikään keskustelun jälkeen Seppo Henriksson, varapuheenjohtajaksi Ari Hakala. Taloudenhoitajana jatkaa Esko Silver. Johtokunnan jäsenet ovat kaudella 2008  Urho Nurmi, Jukka Nurmi, Markku Asara sekä Markku Tulkki. Erovuoroiset jäsenet valittiin uudelleen jatkamaan. Tupalan hovissa järjestettiin illan vietto 07.08.2007 jossa myös palkittiin pienellä stipendillä seuran ajajista Markku Koskihaka niistä mahtavista suorituksista jotka hän ajoi kesän aikana. Tulokset pyöräilyn toimintakertomuksessa. 

Seuran tilintarkastajina toimivat  Ari Puisto ja Eero Koski. Raimo Heikkilä toimii seuran tilien kirjaaja.    

Seuran kunniapuheenjohtaja on Toivo Kuusela. Hän on myös Säkylän Yritys r.y: n lähes perustajajäsen.

Kunniajäsenet ovat seuramme hyväksi vuosikymmeniä toimineet Uolevi Silver, Erkki Hakala ja Veini Mäkilä.

 

Toimitsijoiden kilpailupalaverit pidettiin kaksi kertaa kauden aikana. Markku Tulkki edusti seuraa Suomen Pyöräilyunionin kokouksissa ja tuomaritehtävissä. Hän osallistui kauden aikana useampaan TUL:n Satakunnan Piirin ja Suomen Pyöräilyunionin järjestämiin kokouksiin ja koulutustilaisuuksiin.

 

Muu toiminta

 

Säkylän Yritys toimi Säkylän Osuuspankin järjestämissä Hippo kisoissa järjestely tehtävissä. Suorituksia tapahtumassa kirjattiin yli 200. Osanottajien ikä jakautuma oli 1995 – 2003 syntyneet ja ilmoittautuneita oli n.250, joista osa jätti leikin kesken.

Kyselyistä huolimatta ei kaikilta jossakin tapahtumassa käyneiltä jäseniltä ole saatu tietoa, joten voi olla, että kaikkia ei ole kirjattu tähän toimintakertomukseen.

Harjoituksissa ajetut kilometrit kyllä sitten näkyivät kauden aikana ajetuissa kilpailuissa. 

 

Säkylän Yritys ry

___________________

Raimo Salo

puheenjohtaja