Personal
Uusi työkalu, RapidWeaver
27/12/05 00:29
Löysinpä viimein kokeilun arvoisen työkalun Blogin,
ja veppisivujen yleensäkin tekemistä varten. Sen nimi
on RapidWeaver ja kustantaa n.35
euroa Visa-kortilla. Ei paha.
Ideana on, että asiat saa "vaan kirjoittaa" ohjelmaan, ja se hoitaa kaiken muun, palvelimelle vienti mukaanlukien. Tällaista olen jo (pitkään) odottanut -- itse asiassa niin pitkään, että Lumikki syntyi omaan käyttöön, tähän tarpeeseen.
En aio vaivata itseäni ja muita jonninjoutavilla liirumlaarumeilla, vaikka työkalu jatkossa soisikin siihen mahdollisuuden. Blogista tulee löytymään (luulisin) kirja-arvosteluja, ynnä mitä mieleen juolahtaa, mutta aina jollain tavalla "merkityksellistä", toivoisin.
Myös audio/video podcastien teko RapidWeaverillä olisi mahdollista, mutta... luulen säästäväni sinut siltä. Muut saakoot ryhtyä Idoleiksi.