Suuri suomalainen Hector-fanisivusto - Artikkelit: Soundi 4/78

ETUSIVU
UUTISET
--& KEIKAT
TUOTANTO
----> Sooloalbumit
----> Singlet
----> Kokoelmat
----> Vierailut
----> Sanoitukset
----> Biisilista A-Ö!
HECTOGRAFIA
----> Lyhyempi historiikki
ARTIKKELIT
NIPPELITIETO
NUOTIT
FOORUMI
VIERASKIRJA
PÄIVITYKSET
PALAUTE
KIITOKSET
LINKIT

MUUTA:
-> Hector: Lyhyt oppimäärä
-> Väärin kuullut sanoitukset
-> Sanoitusten lohkaisuja
-> Hector muiden lauluissa

TÄMÄ ON VIIMEINEN HECTOR-ALBUMI
Teksti: PEKKA MARKKULA - SOUNDI 4/78 - Aihe: KADONNEET LAPSET

[ PRINTATTAVA VERSIO (4 sivua) ]

"Tämä on viimeinen Hector-albumi sellaisena kuin minut on tunnettu", oli yksi niistä yllättävistä asioista, joita sain kuulla kun menin tapaamaan Heikki Harmaa ja tekemään hänen kanssaan odotusteni mukaan varsin normaalia ja asiaankuuluvaa selvitystä miehen uudesta albumista Kadonneet lapset.

Eikä tuo ollut yllätyksistä ainoa. Mies saapui tapaamiseemme taksilla muodikkaassa berberissä ja yläosaltaan tummennetuissa aurinkolaseissa seurassaan kuin korostavana vastakohtana joviaalia repuusi-lookia suosiva Atte Blom. Ja kun berberin alta vielä paljastui pikkutakki, kauluspaita & solmio, aloin jo luoda varsin epäileviä katseita tähän vanhaksi visvaiseksi lotjaksi itseään kutsuvaan trubaduuriimme. Mies toki yrittää selittää, että kyseessä on kerran kymmenessä vuodessa tapahtuva yleisilmeen vaihtaminen eli kasvojen pesu, mutta mitenkään vakuuttunut en ole vieläkään. (Tähän päättyy juttumme muotitietoinen osa.)

Löydettyämme herra Blomin toimistokseen kutsumasta nauha-, levy-, ja paperivarastosta tyhjän istuinpaikan ryhdyimme kaivamaan tupakoita, nenäämme jne. antaen katseemme harhailla seinillä keskittyen kuitenkin intensiivisesti ja herpaantumatta kuuntelemaan ääniä, jotka kuuluvat Hectorin uusimpaan edellä mainittuun hengentuotteeseen. Keskivertoalbumin kestoajan kuluttua tiedustelimme asianomaiselta oliko hänellä mitään sanottavaa ennen tuomion julistamista. Raukkamaisesti tämä kuitenkin väisti salakavalan iskumme, jolla pyrimme saamaan hänet puhumaan sivu suunsa eli avautumaan kuten naistenlehdet asian ilmaisevat. "Mitä minä nyt olen sanomaan mitään", hän totesi ja jatkoi: "Vireänä toimittajana sinä tietysti pulppuat kysymyksiä." (Katkerana mietin pipariksi mennyttä aloitusta ja sitä kuinka lähellä totuutta on Blomin Hectorista esittämä kuvaus: se vanha konna. Tähän loppuu juttumme huumoriosuus.)

^ YLÖS ^
AVAINSANAT

Vaikutelmat näinkin vaikeaselkoisen, monitasoisen ja ainakin ensi kuulemalta hyvän albumin yhden kuuntelukerran jälkeen ovat varsinkin sekavat, kuten arvata sopii. Onko tällä levyllä jotain avainsanoja?

- Ainakin minä koen , että Postitoimistojuttu-biisissä on tämän levyn avainsana ja se on "osasyyllinen". Kysehän on valtion virkamiehestä, ja sitähän tuo mies on, Atte sanoo ja Hector itse jatkaa: - Avainteemanahan on tuossa albumin nimessä ja nimibiisissä, joka on juuri sitä mitä se on. Hesperian sairaala on täynnä tuollaisia tyhjiä ihmisiä, joille on käynyt juuri noin. Ei se ole muuta kuin todellisuutta.

Ensivaikutelmasta päätellen tämä on tähänastisista levyistäsi kaikkein lähinnä arkirealismia - paria poikkeuksellista raitaa lukuun ottamatta. Kovin synkän ja toivottoman tuntuinen. Miten Kadonneet lapset suhtautuu esimerkiksi Mirandokseen?

- No Attehan tuossa jo totesi, että Lumi teki enkelin eteiseen oli eräänlainen alkulause tälle levylle ja siitä on nyt kulunut neljä, viisi vuotta. Mikä oli todellisuus silloin ja mikä on nyt: se on sama asia, mutta tilanne on niin kärjistynyt nyt, että siitä syntyy yhä useampia lauluja. Silloin asiaan ei ollut sen enempää perspektiiviä kuin yksi lehtijuttu, jonka pohjalta "Lumi teki enkelin" syntyi.

Tarkoitan lähinnä sitä, että vaikka Mirandoskin oli melko pessimistinen, siinä oli kuitenkin vahva mystinen sävy ja tuossa mystiikassa, itsensä tuntemisessa ja tiedostamisessa tunnuit näkevän toivon kipinää. Kadonneita lapsia hallitsee synkkä toivottomuus.

- Niin, Mirandoksellahan "Lumi teki enkelin" oli ainut arkipäivästä kertova biisi. Kaikki muu oli arkipäivän huumetta. Jos me ajatellaan samaa huumetta tänään, niin nyt sitä esittää Armi ja Danny - silloin se oli Hectorin hallussa. Ei se valoisuus mikä siinä ehkä näkyi ollut mun mielestä mitenkään myönteinen asia, vaan kuten mä olen sanonut, siinä on muutamia asioita, joita mä suorastaan kadun. Mutta silloin se oli musiikillisesti ja mun tietyn taiteellisen kehityksen kannalta sellainen vaihe, että se oli kokeilua. Nyt ei tarvitse enää kokeilla.

Voidaanko sitten käsittää, että esimerkiksi Mirandos ja Kadonneet lapset ovat saman asian eri puolia? Tarkoitan sitä, että arkielämän käydessä liian kovaksi ihminen, tässä tapauksessa taiteilija, pakenee mielikuvituksen maailmaan, joka luonnollisesti on heijastusta sen hetkisestä olotilasta.

- Ehkä niinkin, mutta en vain tiedä, tarkoitatko että Mirandosissa mua velvoitti optimismiin joku, vai...?

Ei sitäkään, vaan että on yhtä paljon totuuden kieltämistä paeta johonkin fantasiaan kuin sanoa kuten Ei mittään -raidalla, että kun olet työtön, et ole mitään.

- On totta, että taiteilijan kannalta asia on noin, mutta työttömän kannalta, mistä minä olen yrittänyt lähestyä asiaa, juttu on todella niin rankka, että sillä ei ole mitään. Sen tähden olen koettanut kiteyttää se noin rankaksi. , vaikka tässäkin moraali on vasta viimeisessä lauseessa: "Toivoa vaan soppii, että köyhä oppii, että armopalat ei ole mittään." Se on tämän laulun ja koko levyn moraali. Monelta osin tulee vastaan järjestelmä, johon törmätään. Se tulee myös Kadonneitten lapsien lopussa, josta se vielä jatkuu pienenä huomiona, että tässä tilanteessa "piikin pyydän vain / se on mun huomistain / hoitajain pimentää mun puolestain." Se on lohdutonta ja vaikka mä en mielestäni ole mikään pessimistinen luonne. Se on tämän levyn motivaatio ja mä tein sen, koska sitä ei ole kokaan tehnyt ja toisaalta koneisto suoltaa koko ajan kaikenlaisia konsertteja. Niiden vastapainoksi mä katsoin asiakseni tehdä tämän.

Myös Liisa pien -albumilla oli tiukkasanainen ja selkeä sanoma. Miten vertailisit näitä kahta?

En vertailisi. Liisa pienessä se sanoma keskittyy tähän ihmiseen, joka on kuviteltu tämän yhteiskunnan tietty tyyppi. Siinä eletään tämän henkilön kautta tavallaan sille ihmiselle katkeraa todellisuutta., mutta kuitenkin hän on luopio. Se on luokkakantainen ja poliittisesti sitoutunut levy, mitä taas Kadonneet lapset ei ole. Työttömyyskortistossa ei kysytä puoluekirjaa. Liisa pien oli luokkansa petturi, jota siinä kuvattiin tiettyä henkilökohtaistakin halveksuntaa osoittaen.

^ YLÖS ^
AVAINSÄVELET

Tämä on ilmeisesti musiikillisesti monipuolisin tekemistäsi levyistä?

- Niin on ja monimuotoisuus on tarkoituksellista, sillä jos esimerkiksi Pelle Miljoona tekee työttömyydestä laulun, hän tekee sen tietysti hänelle ominaiseen, hyvin suorasukaiseen tapaan. Mutta... mä en oikein tiedä miten se pitäisi sanoa, ettei se kuulostaisi itsetarkoitukselliselta, kaupalliselta ajattelulta... tietyllä tavalla tätä kokonaisuutta rakentaessani yritin muistaa koko ajan, että sen täytyy tietyllä tavalla palvella kuulijaansa myös musiikillisesti. Eli että se ei tyrmäisi myös sillä tasolla, kun se tyrmää melkoisesti jo tekstitasolla - panee ottamaan kantaa ja panee ennen kaikkea menemään itseensä. Se pehmittää ja toimii tämän albumin filtterinä. Toisaalta olen kuitenkin pyrkinyt eroon helpoista ratkaisuista, sillä olisihan tämän levyn voinut säveltää täysin humppa- tai easy listening -pohjalta.

Sopiessamme tästä tapaamisesta sanoit, ettet halua paikalle valokuvaajaa, vaan toimitat valmiit kuvat itse. (Tämän jutun kuvitus on juuri näitä kuvia.) Haluatko antaa jonkin määrätyn imagen itsestäsi ja jos, niin minkälaisen?

- Tuosta sarjasta mistä nuo kuvat ovat peräisin on monia erilaisia variaatioita, joissa on tavallaan aika sama fiilis. Esimerkiksi tuossa levynkannessa oleva ilme saattaa hetken katselussa olla pelkästään surumielinen, mutta siinä on paljon muita asioita. Tuon kuvan tekeminen oli näyttelemistä.
Idea kuvaamisen rajoittamisesta on se, että mä annan tästä sarjasta julkaistavaksi tietynlaisia kuvia, jotka ovat periaatteessa samanlaisia, mutta kuitenkin erilaisia ja yhdessä ne tulevat muodostamaan tietyn ilmeen tälle levylle. Se visuaalinen puoli, mikä näissä askeettisissa raameissa on mahdollista, pyritään pitämään kokonaisena.

Kuinka tärkeänä yleensä pidät imagea? Ilmeisesti olet kuitenkin pohtinut näitä asioita.

- Aikanaan pohdin ja sitten en pohtinut ollenkaan. Tämän levyn kohdalla en ajattele mitään esiintyjän imagea, vaan pelkästään tämän levyn imagea. Mä en välttämättä näissä kuvissa halua esiintyä omana itsenäni, yhtä hyvin olisin voinut valita kenet tahansa, mutta koska mä miellän tämän levyn voimakkaasti itseeni, olen mielestäni paras mahdollinen näyttelijä saamaan tuon tunnelman myös kuvaan. Henkilökohtaisen imagen tarvetta mulla ei ole, koska tätä levyä voi pitää jäähyväislevynä...

Mitä tarkoitat, jäähyväislevynä?

Sitä että on hyvin mahdollista, että mä en tästä eteenpäin enää tee näitä levyjä - mitä todennäköisintä, jopa. Totuttuna Hectorina mä en ilmeisesti tule tekemään rock-musiikkiin sidonnaisia levyjä. Mahdollisesti tulen tekemään lastenlevyjä, ja Tommy Tabermannin kanssa mä käännän tällä hetkellä Dan Anderssonin runoja, jotka tulen levyttämään. Mä olen tyhjentänyt tähän levyyn niin paljon, että epäilen vahvasti tulenko saamaan pariin kolmeen vuoteen mitään ihmeempää sanottavaa aikaiseksi. Seurattuani koko suomalaisen viihdemusiikin kuvaa ja ihan yleismaailmallisesti tilannetta ajatellen, mä en haluaisi sotkeutua siihen sen ihmeemmin.

^ YLÖS ^
LASTENLAULUJA

- Mä haluan nyt ensimmäiseksi kokeilla siellä missä on huutavin pula eli lastenmusiikissa. Tapa jolla lapsia sorretaan on törkeä. Mä seuraan sitä tietysti omien lasteni kautta ja tiedän, mitä se tarjonta on määrältään ja laadultaan ja sen, mitkä lasten mieltymykset on, jos niiden on oltava tämän nykyisen tarjonnan varassa. Minusta on vaarallista, että esimerkiksi mun poikani - anteeksi vaan Cisse - diggaavat jotain Cisseä ja Nunua (Freeman) ja kuuntelevat sellaista tekstiä, josta ne eivät ymmärrä sanaakaan ja jota ne mieltää aivan väärin. Myös niiden verbaalinen kehitys on paljolti riippuvainen siitä, mitä musiikki niille tarjoaa. Ja koska mun poikani eivät ole missään musiikkikoulussa kehityskin on kiinni siitä, mitä ne koulussa kuuntelee.
- Mun mielestäni 3-5-vuotias jäbbäri ei ole valmis ahmimaan rockmusiikin hienouksia muuta kuin korkeintaan rytmillisesti ja omassa lastenmusiikissani pyrinkin kiteyttämään popmusiikista sen, mikä on lapsen kannalta tärkeää ja sijoittaa taas tekstiin lapsen maailman fantasiat ja realiteetit. En usko että lastenmusiikki olisi taloudellisesti kannattamatonta kuten suomalainen levyteollisuus tuntuu uskovan.
- Numminen ja Jalkanen todistivat aikoinaan, että jos tehdään hyvää lastenmusiikkia, siitä tulee kultakaivos. Jotenkin homma on vain urautunut niin, että se on edelleen samojen yrittäjien harteilla.

HEC-yhtye kuoli jo ennen kuin sen albumi syntyi. Kiinnostaisivatko sinua vastaavanlaiset hommat vielä?

- Ei siinä muodossa mitä HEC oli. Jotkut erikoisprojektit ehkä... kuten alligaattorioopperan tyyliset jutut. Se oli todella hyvää ja ajankohtaista viihdettä, millaista mielestäni tarvitaan.

Laulajana sinä tunnut melkoisesti kehittyneen tällä levyllä. Onko HECillä mitään osuutta asiaan?

- Nimenomaan tuo tiivis keikkailu ja vuoden rääkki panivat minut lujille, ja koska jouduin laulamaan niin paljon, ääni vahvistui ja sen myötä olen pystynyt löytämään myös uusia värejä. On tullut voimaa ja pohjaa.

Millainen on tämänhetkinen ulosantisi säveltäjänä? Sinullahan on melkoisesti vieraita biisejä tällä levyllä. Oletko halunnut mukaan nimenomaan nämä määrätyt biisit, vai johtuuko valinta oman materiaalin vähyydestä?

- Kyllä kyseessä on nimenomaan se, että nämä toisten tekemät sävellykset ovat koskettaneet minua. Niissä on ollut sellaista sisäistä voimaa ja tunnetta, jonka olen pystynyt välittömästi mieltämään tähän kokonaisuuteen ja käsittelemääni aiheeseen. Olisinhan mä ehkä itsekin pystynyt värkkäämään tarvittavan materiaalin, mutta toisaalta nämä vieraat biisit ovat mielestäni sen verran hyviä ja sopivia, että en näe mitään syytä miksi en olisi käyttänyt niitä.
Toisaalta sitten esimerkiksi tuon Neil Youngin biisin (Tell Me Why) ottaminen mukaan tuohon loppuun oli ihan hetken mielijohde. Tajusin vaan yhtäkkiä, että jos sen kääntää melko suoraan alkuperäistekstistä, se kokoaa tämän homman ja toisaalta juuri se ja aloitusbiisi Tuulisina öinä, joka on myös hyvin henkilökohtainen, sisältävät sitä optimismia, joka sentään tälläkin levyllä työntää päätään jostakin raosta.

Tähän päättyy juttumme järjellinen osuus.

Loppuosa nauhasta sisälsi enemmän ja vähemmän relevanttia herjailua. Hector totesi olevansa haluton selittelemään levyään sen pidemmälle, johon totesin ettemme kaipaa selittelyjä vaan perusteluja. Tämän jälkeen mies nimitteli meitä leikillisesti (???) iilimadoiksi ynnä tamperelaisiksi musiikkiöykkäreiksi. Myöhemmin erosimme raitiovaunussa vakuutellen ikuista ystävyyttä ja keskinäistä solidaarisuutta. Lähdimme kumpikin omia teitämme: hän tekemään lastenlevyjä, minä lastenlehteä. Missähän seuraavaksi kohtaamme...?

^ YLÖS ^

-	-	-	-	-	-	-	-	-

- ARTIKKELIT - Haastatteluita ja muita kirjoituksia