| TÄMÄ ON VIIMEINEN HECTOR-ALBUMI - Soundi '78 | RUNOILIJA JA YHDENMIEHENBÄNDI - Soundi -79 | JUSSI RAITTINEN MUISTELEE: HECTORIN PALKKASOTURI | JÄÄKIEKKOILIJAN YKSINPUHELU - Soundi '82 | HECTOR AVAA OVET SALAISUUKSIEN TALOON - Soundi '94 | HECTOR JUHLII - Soundi '95 | EI MIKÄÄN YHDEN HITIN TEKIJÄ - Hesari '97 | HECTORISSA ON MONEKSI - Soundi '99 | HECTORIN ELÄMÄÄ AREENOIDEN JÄLKEEN - Finnet.fi | MESTARIT EIVÄT TEHNEET HECTORILLE PELKKÄÄ HYVÄÄ - Radiomafia | AIKA JÄTTI - HESARI | HECTOR RAKENTAA KUVIA MIELELLE - Musa.fi '01 | SANOISTA: HECTOR - Rumba '01 | HECTOR JA MIELEN HARMAAT ALUEET - TV2 '01 | JAKE NYMAN HECTORISTA | MARKKU SALO HECTORISTA |

RUNOILIJA JA YHDENMIEHEN BÄNDI
Teksti: WALDEMAR WALLENIUS - SOUNDI 11/79 - Aihe: RUUSUPORTTI -levy

[ PRINTATTAVA VERSIO (7 sivua) ]

SIVU 1 | SIVU 2

Tommy Tabermann tunnetaan. Hänhän on maamme suosituimpia nuoria runoilijoita ja kirjailijoita. Hector tunnetaan. Hänhän on tuottanut lukuisia muitakin hyviä levyjä kuin Hectorin uusimman (KADONNEET LAPSET -'78). Erkki Melakoski tunnetaan. Ainakin vanhempi polvi tuntee hänet sovittajana ja joskus radioviskaalina. Mutta tunnetaanko Dan Andersson? Eräs Soundi-mies ei tuntenut. Nyt hän tuntee jo jotenkin, sillä hän on tutustunut Hectorin loistavaan albumiin Ruusuportti ja kysellyt asiaa Hectorilta ja Tommy Tabermannilta. Tuo mies oli Waldemar Wallenius.

Siitä muodostui antoisa matka. Tarkoitus oli lähteä Hesaan alunperin vain kuulemaan John Lee Hookeria, mutta loppujen lopuksi matkan aikana tuli mm. todettua Tommy Tabermannin olevan mukava mies (Heikki Harman jo tiesinkin olevan mukava mies - mutta tulipa todettua taas) sekä löydettyä Dan Andersson.

Juu, en minä ennestään tiennyt mitään. Rock 'n' roll tahtoo viedä kaiken ajan ja huomion - en minä ole Tommy Tabermanniakaan juuri lukenut, häpeän tunnustaa. Mutta tämä Hectorin uusi albumi, joka Dan Anderssonin Luossan kerjäläinen -runossa esiintyvän kielikuvan mukaan on saanut nimen Ruusuportti, vei ja vie minut ja muutkin sanoinkuvaamattoman kauniiseen runomaailmaan, jonka luoja Dan Andersson, vuosisadan alussa elänyt Ruotsin suomalaismetsien mies.

Ruusuportti sisältää tusinan Dan Anderssonin runoja, jotka Tommy Tabermann ja Hector ovat kääntäneet ja jotka viimeksi mainittu laulaa herkemmin kuin moisen äijänkörilään ikinä uskoisi pystyvän laulamaan. Mutta niinpä Ruusuportti tuntuukin merkitsevän hänelle ja Tommylle hyvin paljon. Vaistosin sen jutellessani heidän kanssaan levyn julkaisemisen päivänä ja siinä samassa sovin, että seuraavana päivänä tekisin haastattelun, jossa he kertoisivat minulle ja teille mistä on kysymys.

Levynkansitekstissäänhän Tommy kertoo tämän levyn syntyhistoriaa varsin kauniisti, mutta kertokaapa se nyt tässä uudestaan.

TT: Tätä en ole koskaan kertonut Heikillekään, mutta jos oikein alkuun mennään, niin olin ollut Ruotsissa - Taalainmaalla - esiintymässä ja tullessani takaisin tapasin lentokoneessa tämän Risto Laakkosen, joka on suuri Dan Anderssonin ihailija ja soittaa itse skittaa, ja hän kertoi minulle, että sinä Heikki olit myös kiinnostunut asiasta. Sitten menikin vähän aikaa, kunnes sattumalta, Karjaan yhteiskoulun pukuhuoneessa radion koripallojoukkueen pelin jälkeen tuli asia puheeksi. Siitä se lähti.

HH: Me olimme olleet radiossa duunissa samassa kerroksessa vissiin vuosikausia... tiesimme toisemme, mutta emme tunteneet, ja sitten koripalloilun yhteydessä kävi niin, että kun muutakaan puhuttavaa ei ollut ja kun tiesin Tommyn kirjoittavan runoja ja olevan jopa kirjailija, niin minä otin puheeksi Dan Anderssonin, joka oli ensimmäinen, joka minulle tuli mieleen. Kysyin Tommylta, että onko hän ikinä tehnyt mitään tälle asialle, ja siitä kumpusi keskustelu ja se johti tähän.

TT: Tämä on nyt ollut puolitoista vuotta meillä työn alla. Tätä levyä on eletty kyllä niin munia myöten, että minä en enää kutsuisi tätä tavalliseksi levyn tekemiseksi...

HH: Tähän liittyy niin paljon sellaista, jota ei voi enää kertoakaan - mielettömiä vaiheita ja järkkymisiä ja...

TT: Jos sitä rakkauden ja tuskan määrää, joka tähän levyyn on pantu, ruvettaisiin mittaamaan, niin sitä olisi aika hirmuinen määrä.

HH: En minä ole mihinkään aikaisempaan levyyni pannut tällaista määrää vilpitöntä lämpöä ja omaa tunnetta ja energiaa - vaikkei tämä olekaan sillä tavalla minun "oma" levyni, koska tässä ei ole minun omia sävellyksiäni ja tekstit ovat käännöksiä, mutta koko prosessi on ollut niin voimakas, että se on käynnistänyt minussa niin monta muuta aluetta. Se on pannut minut esimerkiksi kirjoittamaan ja ajattelemaan asioita aivan eri tavalla.

TT: Se mistä minä olen oikein onnellinen on se, että... kun me olemme kuitenkin toimineet vähän eri alalla ja meillä on omat yleisömme ja meillä on kummallakin ollut suhteellisen hyvä suosio sen kymmenen vuoden aikana, jolloin olemme tehneet tähänastisen työmme... niin se on tietysti monen sattuman summa, että molempien elämänvaiheet ja kaikki sellainen hyvin pitkälle kiteytyy tähän levyyn - tämä on tosiaan "portti" - ja minulle olisi ollut äärettömän vaikeata tehdä työtä jonkun kanssa, joka ei ymmärrä sanoja, jollaisia muusikoissa ja musiikkialan ihmisissä on paljon, ja nyt kun me olemme voineet yhdessä tehdä tätä, niin uskon, että on kaikkein onnellisin vaihtoehto yhdistää tällaiset voimavarat. Sillä tavalla syntyy hyvä tulos - ja tällaisen levyn voi tehdä myös huonosti. Dan Andersson on niin äärettömän helppo murhata, jos sitä lähtee...

Onko näin tehty?

TT: Kyllä minä vähän luulen, että näin on käynyt.

Levyä kuunnellessa kyllä havaitsee, että Hector on paneutunut lauluihin antaumuksella, minkä asian taisimme molemmat todeta kävellessämme Tommyn kanssa Hectoria tapaamaan.

HH: Tällä levyllä minä oikeastaan laulan "omimmalla" äänelläni. Rock-musiikkiin ja siihen musiikkiin, mitä olen tähän asti levyttänyt, liittyy sellaisia "roolisuorituksia". Vaikka sitä laulaa omaa musiikkiaan ja omia tekstejään, niin laulutapaan liittää usein sellaisen rock-musiikille tyypillisen "roolin" mukaan ja tällainen laulelmamusiikkiin sopiva ääni, joka on minun todellinen ääneni, ei välttämättä sovellu sellaisenaan rockiin, vaan sitä pitää työstää niin kuin kitaristikin hakee "soundeja". Hyvin harva laulaa omalla äänellään rockia ja ne, jotka laulavat, ovatkin parhaita. Ja minä olenkin aina ollut vain osapäivärock-muusikko - minä olen siitä ehdottoman kiinnostunut ja se merkitsee minulle hyvin paljon, mutta se ei merkitse kaikkea...

Entä missä vaiheessa projektiin tuli mukaan hienot sovitukset tehnyt Erkki Melakoski? Ilmeisesti Heikin aloitteesta?

HH: Se tapahtui todellakin minun aloitteestani. Ajattelin, että tällaisen levyn toteuttaminen vaatii orkestrointia - ei pelkästään akustisia kitaroita ja sellaisia, kuten useimmissa tähänastisissa Dan Anderssonin tulkinnoissa. Melakosken Eki tuli minulle mieleen Tauno Palon levyistä Kulkurin kannel, jossa musiikilliset ainekset ovat hyvin lähekkäisiä tämän kanssa - senhän Eki sävelsi ja sovitti Oton (Donner) kanssa Se oli sellainen aivan vaistonvarainen valinta ja sitä paitsi koin, että Ekin luovuus radion viihdeosaston musiikkipäällikön hommassa jää helposti unohduksiin, eikä mies pääse toteuttamaan itseään - tämän ikäpolven miehissä on ammentamatonta potentiaalia mielettömiä määriä ja ajattelin, että se pitää vaikka väkisin vetää esiin. Eki osoitti työllään, että valinta oli oikea. Hän tuntee suomalaisen ja ruotsalaisen kansanmusiikin hyvin syvällisesti ja on tuonut siihen sitten oman näkemyksensä mukaan - tiettyä modernismia, joka puuttuu aikaisemmista Andersson -tulkinnoista. Tämä on hyvin erilainen käsitys - ne kuulostavat ehkä samanlaisilta, mutta musiikkia tunteva ihminen huomaa tarkemmin kuunnellessaan, että mikä Ekin panos todella on.

TT: Tämä on tavallaan radion neljännen kerroksen levy - Ekilläkin on huone samassa kerroksessa, mutta minä en ole koskaan ollut missään tekemisissä hänen kanssaan.

HH: Suurin piirtein kahdenkymmenen metrin säteellä toisistamme me kuitenkin olimme kaiken aikaa. Sekä Ottoa ja minua, että Tommya riemastutti ajatus käyttää tällaisen kundin luovuutta hyväksi. Tällaisia saman ikäpolven ihmisiä on valtava arsenaali - säveltäjiä ja muita musiikki-ihmisiä, jotka vain tekevät rutiinitöitä ja hoitavat virkaansa ja ehkä jossain taustalla heillä hiipuu kaipuu tehdä jotain. Ehkä se on meidän tehtävämme kaivaa ne jätkät esiin ja panna heidät tekemään, koska oma-aloitteisesti ei ilmeisesti mitään synny. Levyteollisuus käyttää omia miehiään ja radio käyttää vierasta työvoimaa. Minä vähän epäröin lähteä kysymään Ekiltä, mutta se into, jolla hän työnsä teki, sai minut sulamaan heti ja tämä into näkyy myös työn jäljessä.

Levyllähän on käytetty varsin isoja kokoonpanoja.

HH: Pääasiassa aika isoja ja on huomattava, että Eki ei käyttänyt sähkösoittimia juuri lainkaan lukuun ottamatta sähköpianoa, joka on sijoitettu ikään kuin koruompeleeksi vain tiettyihin paikkoihin ja muuten musiikki on täysin akustista. Jousitaustat ovat aika isoja ja upeita ja vaikka en itse tiedä sovitustekniikasta mitään, niin oli elämys kokea miten hän sai ne toimimaan - tällaiset sinfonikot tekemään tavallaan kansanmusiikkia. Siinä on hirveätä herkkyyttä ja Eki on onnistunut kapellimestarinakin hienosti - seurasin läheltä miten innostuneita muusikot olivat. Se ei ollut heille mikään rutiinijuttu, vaan siinä oli jotain. Ja levyn laulaminen oli myös minulle jotain uutta - uusi koitos. En minä ole ikinä joutunut antautumaan niin kokonaisvaltaisesti jollekin ja se, mikä tulkinnoissa on laulujen ahdistusta korostavaa, on kyllä hyvin aitoa.

TT: Jos minä saan sanoa yhden asian, koska Heikki ei itse sitä pysty sanomaan. Kun olen aikaisemmin ajatellut näitä lauluja suomeksi, niin minua on vaivannut se, että meiltä Suomessa on kokonaan puuttunut tällainen laulukulttuuri ja sen tulkitsijat ja suomalaisten lähtiessä omalta pohjaltaan tulkitsemaan tällaisia lauluja he tuhoavat ne järjestelmällisesti. He eivät osaa kunnioittaa tätä perinnettä, koska siitä täytyy lähteä, että tuntee sen niin, että voi jopa muuntaa sen - sehän on taiteen perusjuttuja - ja minun mielestäni voisi sanoa, että tämä on ensimmäinen levy Suomessa, joka täyttää ne laatuvaatimukset, joita tämän perinteen musiikin tulkitsemisessa pitää edellyttää. Tämä on minun käsitykseni. Heikin suoritus avaa ihan uuden ladun maisemaan...

Mistä tuleekin mieleen kysymys siitä, että tuleeko tämä yhteistyö nyt ladun aukaisemisen jälkeen myös jatkumaan? Onko moista pohdittu?

TT: Kyllä sitä pohdittiin viimeksi eilen ja minusta on ruvennut tuntumaan - ja vaikka tämä on hyvin pikainen arvio, niin olen harvoin erehtynyt tuntemuksissani - että ehkä tullaan jopa tarvitsemaan jatkoa, ihmiset tulevat ehkä pyytämään sitä. Mitä me sitten tulemme tekemään, on eri juttu. On ollut puhetta, että vaikkapa fifty/fifty-pohjalta tekisimme lauluja - ei ainoastaan jo julkaistua materiaalia, vaan myös uusia... mutta se riippuu nyt niin monesta asiasta, millaisen vastaanoton tämä levy saa ja sellaista.

HH: Tekstimateriaalia on vielä niin suunnattomasti... On vielä niin paljon asioita kerrottavana, että kyllä halukkuutta on. Tämä on nyt vasta sellainen ensiaskel.

TT: Yksi LP on niin rajallinen, että siitähän on jäänyt monta rakasta laulua vielä pois...

HH: ...jo pelkästään niistä, jotka ovat tuttuja tämän asian harrastajille - saati sitten ne kaikki muut, jotka ovat vielä tuntemattomia niille, jotka tuntevat nämä laulut ennestään. Tuntuu siltä, että jatko ei ole kiinni edes vastaanotosta, vaan että se tarve on jo olemassa. Tämä on niin emotionaalinen juttu...

TT: Laskelmointia tämä ei ole. Esimerkiksi se, että se ilmestyi juuri nyt, on sattuma. Kaikenlaiset viivästykset sekoittivat...

HH: Niin, tämähän oli Loven tuotantosuunnitelmissa jo viisi vuotta sitten, mutta se pantiin lopullisesti käyntiin vasta sitten, kun me olimme tavanneet. Minä olin ollut arka ja epävarma siitä, että pystynkö minä kääntämään niitä - yritin tehdä niitä riimin keinoilla ja huomasin omat rajallisuuteni, enkä halunnut tuhota näitä tekstejä. Oli hyvää säkää, että Tommy tuli sitten mukaan. Me olimme hyvin ankaria toisillemme, kun teimme tätä työtä. Tähänastisissa haastatteluissa ei olekaan tullut esille se työprosessi, joka oli molemmille hyvin mielenkiintoinen ja antoisa. Siinä, että laulu on pakko pitää tiettyjen rajojen sisällä sekä musiikillisesti että lyyrisesti, me olimme toistemme vartioita koko ajan ja siksi se kesti niin kauan.

TT: Niin, siksi se juuri oli onnellinen tulos. Koska nämä ovat alunperin runoja, jotka on sävelletty, eivätkä laulutekstejä, niin on selvää että näitä käännettäessä on otettava huomioon, että niissä jokaisessa on oma sisäinen maailmansa, jonka voi helposti tuhota, jos tekee näistä sanoituksia. Silloin katoavat kaikki nämä jännitteet - ne kuolevat. Kyllä niissä saattavat kaikki tavut sopia ihan kivasti, mutta siinä se sitten onkin. Mutta nyt me teimme vähän sellaista "roolijakoa" - minä puolustan runoa ja Heikki ylittää saada minua antamaan periksi siinä, että ne sopivat laulettavaksi. Me emme hakeneet mitään vippaskonsteja, vaan sitä että sen täytyy elää ja myös kestää tekstinä. Prosessi oli käytännössä se, että minä olin kääntänyt niin, että lähdin kyllä runosta hyvin pitkälle lauluun päin, mutta en riittävästi, vaan pitänyt kiinni tietyistä rajoista, ja sitten istuimme yhdessä ja kävimme läpi sen miten ne sopivat laulettaviksi. Kun tekee valmiiseen melodiaan käännöstä juuri ruotsinkielestä, jossa on paljon lyhyitä sanoja, ja juuri suomenkieleen, jossa on sanoissa valtava tavumäärä, niin se ei ole helppoa. Dan Anderssonin kuvasto on hirveän tiheätä ja vaativaa. Siinä pienelläkin väärällä sanalla saa koko roskan putoamaan ja oikeiden sanojan etsiminen on kova ja tarkka urakka. Minä lähdin siitä, että hajotin sen riimimuodon, joka niissä oli ruotsiksi, ja annan musiikin kantaa sen mitä niissä on. Jos suomeksi lähtee niitä riimittämään, niin luultavasti niistä tulee marsseja - suomessa on niin hirvittävän vähän vaihtoehtoja - ja joutuu tuhoamaan niin paljon niiden sisältöä. Nyt on riimi tullut sinne minne se sopii ja sitten on käytetty paljon alkusointua, joka sopii paremmin suomeen, sekä tiettyjä sisäsointuja ja rakenteita. Olen vakuuttunut siitä, että se oli oikea tie.

HH: Ensimmäisen kerran me törmäsimme levyn pisimmässä kappaleessa "Näkyjä", jonka Tommy oli kääntänyt veljensä Jukan kanssa sellaisenaan siinä uskossa, että se on hyvinkin laulettavaa. Minä sanoin, että tämä on täysin mahdotonta laulaa ja silloin jouduimme ensimmäisen kerran sen perimmäisen kysymyksen ääreen, että minun piti selittää minulle miksi tiettyjä sanoja EI voi muuttaa, miksi niiden täytyy olla siellä tai sitten keksiä niille niin tarkka synonyymi, että se varmasti vastaa sitä kuvastoa. Se on kahdeksan minuuttia kestävä laulu, jossa ei juuri ole sooloja tai taukoja, ja sen kanssa me teimme töitä helvetin pitkän aikaa.

TT: Se onkin hyvin keskeinen Anderssonin tuotannossa ja se on yksi selkärangan vahvimpia osia tällä levyllä.

Puhuit aiemmin "psykedeelisyydestä".

TT: Se on hyvin psykedeelinen. Se on kuin hallusinaatio. Se on unta. Sanoisin että se on "psykedeelisintä" musaa mitä suomeksi olen kuullut! Se on ihan maaginen.

SIVU 1 | SIVU 2 >

^ YLÖS ^