Suuri suomalainen Hector-fanisivusto - Artikkelit: Soundi 11/79

ETUSIVU
UUTISET
--& KEIKAT
TUOTANTO
----> Sooloalbumit
----> Singlet
----> Kokoelmat
----> Vierailut
----> Sanoitukset
----> Biisilista A-Ö!
HECTOGRAFIA
----> Lyhyempi historiikki
ARTIKKELIT
NIPPELITIETO
NUOTIT
FOORUMI
CHAT
VIERASKIRJA
PÄIVITYKSET
TEKIJÄSTÄ
PALAUTE
KIITOKSET
LINKIT

MUUTA:
-> Hector: Lyhyt oppimäärä
-> Väärin kuullut sanoitukset
-> Sanoitusten lohkaisuja
-> Hector muiden lauluissa

JÄÄKIEKKOILIJAN YKSINPUHELU
Teksti: SEPPO PIETIKÄINEN - SOUNDI 2/82 - Aihe: EUROOPPA -levy

[ PRINTATTAVA VERSIO (5 sivua) ]

Hector alias Heikki Harma väittää olevansa huono puhumaan. Haastattelutilanne osoitti kokonaan muuta: artikuloidusti, johdonmukaisesti ja syvällisesti Hector kertoi suhteestaan rockiin, kirjallisuuteen, jääkiekkoon. Haastattelun taustalla soi tamperelaisen pikkuravintolan espanjalaistyppinen muzak. Ulkona pyyhki härmäläismallinen talviviima. Hector paljastui lämminhenkiseksi ja vilpittömäksi pitkän matkan vaikuttajaksi, joka matkallaan on oppinut enemmän kuin yhden asian.

TOIMITTAJA/TAITEILIJA

- Tähän henkilöni kaksijakoisuuteen olen vastannut eräässä Iltalehden haastattelussa ja oikeastaan vasta siinä ryhdyin miettimään kuinka se oikein on. Kokopäiväisenä muusikkona olen toiminut vain ihan muutaman vuoden aikana. Konserttityyppisille keikoille lähdettäessä olen huomannut, että kysymys on enemmänkin eräänlaisen roolin ottamisesta. On helvetin hauska joskus heittäytyä elämäntapaan joka vieraannuttaa siitä porvarillisesta duunista ja niistä ympyröistä joissa joudun olemaan valtaosan aikaa. Tämä on minulle luontainen tapa tehdä asioita.

- Esiintymistilanne on oikeastaan samanlainen kuin jääkiekon pelaaminen. Ne ovat tosiaan rinnastettavissa. En ole sitä varsinaisesti analysoinut, mutta esiintyminen on jäännittävää ja se on nastaa. Siinä saa purettua jotain ja viestitettyä asioita ihmisille tavalla joka poikkeaa normaalista kanssakäymisestä. Kysymys on dramatisoinnista, jonkinlaisesta teatterista, esiintymisvietistä ja omien tarpeiden tyydyttämisestä.

- Kyllä ihmisen persoona on kuitenkin aika kokonaisvaltainen. Luonnollisesti tietyissä tilanteissa tulee korostettua joitain alueita. Ristiriitaa siinä on ehkä vain siltä osin, että toimittajan ammatissani olen rohkeampi kuin mitä esiintyjänä. Esiintyjänä olen varautuneempi ja sidon sen yhteen rooliin ja tietynlaiseen suoritukseen. Toimittajana olen myös monipuolisempi, tietenkin.

LUOMISEN VAIKEUS

- Luomistyötä toimittajan ammatti haittaa sillä tavalla, että jos vertaan sitä luomisprosessiin rockin alalla joka pystyy käyttämään ihmistä. Otetaan vaikka Juice Leskinen joka elää rockissa kokopäivätoimisesti: silloin kun sille on omistautunut, tietoisena ensinnäkin siitä että rockista tulee leipä ja että sillä saa pidettyä itsensä kasassa, niin kyllä luominen tapahtuu helpommin, spontaanimmin ja rajummin. Tai en tiedä tuosta rajuudesta, minulle se on sesonkiluontoista tällä rockin alueella.

- Olen vuosien aikana monestikin kamppaillut minuuteni kanssa ja yrittänyt selvittää kumpi on hallitsevampi piirre, toimittajan vaiko taiteilijan. Toisaalta, onhan toimittajakin luova ihminen. Joku perheenisämäinen turvallisuuden tarve ja sen tuottaminen pitää minut kiinni tällaisessa asioita ehkä hiukan ulkopuolelta tarkkailevassa roolissa.

- Usein kun näistä asioista puhuu haastattelussa niin juttuihin tulee helposti tosikkomaisuuden leima. Ei nämä jutut ole niin sataprosenttisia ja kuitenkin ne ovat vain pieni osa sitä elämän rutiinia, jonka piirissä toimii. Ne saa hiukan ylimitoitetun luonteen. Itse asiassa elän suhteellisen tavanomaista elämään. Kaikki se materiaali josta tulee julkista on elämän "juhlapuolta".

- Meikäläiselle 70-luvun alkupuoli oli aika stydiä aikaa noin luomismielessä. Tähänastiset jutut, ne jotka ovat näkyneet ja kuuluneet, ovat olleet rockia sivuavia, mutta sitten myös kirjoitan koko ajan hyvin paljon ja näen sen sellaisena alueena jolla tulen vaikuttamaan. Kirjoitan sekä lyriikkaa että proosaa. Sitähän ei ole vielä julkaistu, enkä sillä pidä mitään kiirettäkään.
- Opiskelen aktiivisesti koko ajan kirjoittamista paljon enemmän kuin tätä mistä me nyt pääasiassa puhumme, eli rockia. Musiikin alueella en niinikään usko pystyväni luomaan ikinä niin paljon kuin kirjallisella puolella. Useimmillahan meillä on esikoisromaani tekeillä! Mutta jossain vaiheessa sitä rupeaa mamoilemaan. Mä olen toistaiseksi vain opetellut tekemään novelleja ja enimmäkseen kirjoittanut runoja. Runoja on jo vuosia ollut sellainen määrä, että niistä olisi kokoelmankin saanut, mutta ajan kuluessa olen niitä karsinut vuosi vuodelta ja todennut että materiaali käy kehnoksi vuosien vieriessä.

- Lauluteksteistä runot eroaa kovastikin. Kun muoto on vapaa ja aihepiiri rajaton. Lauluja tehdessäni olen tahtomattakin sidoksissa rock-kulttuuriin ja jollain tapaa standardiaiheisiin, joiden ympärillä tämä koko rockhomma kieppuu. Levyjä tehdessäni huomaan aina palaavani tiettyihin teemoihin, mutta runous on universaalimpi alue. Siinä ei paljon tuollaiset egotrippailut paina.

- Odotan sitä päivää jolloin tiedän, että olen kokonaisena henkilönä mukana runoudessani. Viimeisen neljän vuoden aikana minulla on ollut sellaisia henkilökohtaisia jaksoja elämässäni, jotka on synnyttäneet liian itsekeskeistä, omia paskoja sekoittelevaa runoutta. Pidemmän päälle ne ei runojen aiheina kanna.

ROCKIN MUOTIOIKUT

- Voi olla että olen muotivirtauksille liian altis, mutta toiset syyttää vanhoillisuudestakin! Että olen pysynyt siinä musiikillisessa ajattelussa joka minulla on ollut 60-luvulta alkaen. Jos muotioikkujen seuraaminen on sitä, että silloin kun futurismi on huudossa ja bändiin tulee syntetisoija niin kai asiaa voidaan näin arvioida.

- Esimerkiksi uuden levyn nimellä en niinkään viittaa rockmusiikkiin vaan maailmantilanteeseen ja Eurooppaan siinä tiimellyksessä. Eihän välttämättä ole muodikasta olla kiinnostunut neutroniaseiden tulemisesta ja ohjuksien suuntautumisesta tänne.

- Minulle futurismi edustaa samoja asioita - jollakin tavalla - tai uusromanttisuus, kuin mitä Herra Mirandos -LP jo oli. Tietysti se oli erilailla rytmitettyä musiikkia, mutta aihepiiriltään ja ulkoasultaan vähän sen kaltaista kuitenkin.

- Älppärin nimenä on Eurooppa siitä yksinkertaisesta syystä, että sen niminen pitkä biisi syntyi ekana ja muut, ei välttämättä kaikki, syntyivät samanlaisesta fiiliksestä. Ne hengittivät tätä aikaa nimenomaan eurooppalaisesta näkökulmasta.

MITÄ ROCKIN TILALLE?

- Minulle rockilla ei enää ole sellaista merkitystä kuin takavuosina. En ole aktiivinen rockmusiikin harrastaja. Se ilmeni jo siinäkin, että olin valmis lähtemään Rockradiosta. Tilalle on tosiaankin tullut kirjallisuus, kirjoittaminen. Ja tämä ammatinvaihdos jo sinällään virittää kiinnostumaan muunlaisista ilmaisumuodoista. Niinkin hirvittävästä asiasta kuin viihteestä!

- Vittu, mä en oikein osaa puhua. Haastatteluissa kun jotain näitä asioita kysytään ja niihin vastaa saa huomata, että puhuu niin banaalisti kuin voi olla. Tai ehkä asiat sitten on niin banaaleja.

PESSIMISTINEN NÄKEMYS

- Pessimismi on luonteenlaatuni, siihen olen päätynyt tutkittuani itseäni. Myönnän, että minun levyni ovat pessimistisiä, vaikka jossain analyyseissa toisaalta todetaankin että siellä taustalla optimistinen valo kuitenkin välkkyy. Perussävy on tumma ja se tulee tunne-elämän ja luonteenkuvan kautta. Yleisesti ajatellen pidän luonnollisena, että ihmiset ovat pessimistisiä. Olisihan karmeeta jos porukat olisivat valoisia ja toivorikkaita näinä aikoina.

- Pessimismi painottuu liikaa mun levyillä ja biiseissä. Se on vain puoli asiaa, mutta kun joku teema syntyy, se kantaa itse itsensä.

- Ehkä yksi meikäläisen vikoja on se, että levyissäni on paatoksen sävyjä enemmän kuin ironia sävyjä. Kun taas päivittäisessä keskustelussa maailman asioista ja ihmissuhteista ja niin edelleen, huomaan olevani tosi ironinen. Mutta ehkä minun tapani tehdä musiikkia vetää mukaansa siten, että lyriikkakin muodostuu sävyltään pateettiseksi tai käyttää pateettisuuteen viittaavia symboleja.

- Olenhan minä tehnyt hätäisiä yrityksiä antaa itsestäni toisenlaistakin kuvaa duunaamalla levyn joka on perusilmeeltään hauska, tarkoitan Hotelli Hannikaista. "Ei jumalauta, enhän mä niin saatanan synkkä voi olla, mun täytyy tehdä muullakin tavalla musiikkia", olen sanonut itselleni.

PELAAMISEN INTOHIMO

- Vastaboolina pessimismille toimii liikuntaharrastus, urheilu. Olen jollakin tavalla maaninen urheilija, olen ollut ihan snadista asti. Kouluaikojen jälkeen olen pelannut aktiivisesti koripalloa ja nyt olen aloittanut jääkiekon. Kahtena tai kolmantena päivänä viikosta pelaan koripalloa tai jääkiekkoa. Eikä niinkään kunnon takia. Pelaaminen on rituaalin jälkeen seuraava asia mitä nykypäivän ihminen voi tehdä tuntematta itseään kauhean alkukantaiseksi. Leikkejä leikkii lapset, mutta aikuiselle jää ainoaksi mahdollisuudeksi pelata pelejä. Aikuiset eivät enää osaa leikkiä! Aikuisten leikeistä kehittyy pian pelejä.

- Kyllähän minä joskus olen ruvennut hirveästi hosumaan näiden pelien kanssa saadakseni vain painoani putoamaa, joka on perusongelma narsistiselle ihmiselle, jota myöskin tietysti olen. Mutta se pelin viehätys, siinä on jotain! Aikuiset miehet räyhää toisilleen perjantai-aamuna kello kahdeksan, hakkaa toisiaan ja tyrmää pitkin laitoja ja nauttii siitä, että ne saa jonkun pienen mustan kumilaatan maaliin. Puhuvat paskaa pukuhuoneessa mielettömän lapsellisia asioita ja ihan tosissaan! Ja sen jälkeen lehtevät tekemään töitä. Siinä on jotain sellaista puhdistumista, muutakin kun se kuona jonka hikoilee ulos.

- Aikanaan naureskelin sellaisille keski-ikäisille miehille, jotka palaa jonkin nuoruuden harrastuksen pariin, mutta nyt olen siinä itse korviani myöten ja nautin niin perkeleesti!

EUROOPALLA ITSE IRTI

- Eihän tällä levyllä selkeätä sanomaa olekaan, ei se ole taistelemassa jonkin puolesta jotakin vastaan. Paitsi tietysti jonkin suuren puolesta suurta vastaan. Paitsi tietysti jonkin suuren puolesta suurta vastaan.

- Laulujen tekstit ovat kyllä vähemmän henkilökohtaisia. Levyn yksittäinen ihminen en välttämättä ole minä. Olen vain asettunut yhdeksi ihmiseksi ison joukon keskelle. Jossakin määrin olen jopa päässyt minä-persoona ilmaisusta eroon ja se on ollut tietoinen pyrkimys. Joidenkin levyjen jälkeen olen harmitellut sitä, että olen sotkenut itseni munia myöten niiden teksteihin.

- Nykyinen tapa jolla lyriikkani olen tehnyt ei suinkaan sulje pois kuulijan samaistumismahdollisuutta. Kyllä ne haastavat ihmiset yhtälailla samaistumaan niiden minä-henkilöihin, jotka nyt esiintyvät kolmannessa persoonassa. Vaikeampaa se tietysti on.

- Voi myös sanoa, että olen halunnut suojella itseäni. Ehkä minulle on tullut jonkinlainen vastareaktio: en tahdo heittää perimmäisiä tuntemuksia tietyistä asioista tiskiin suoralta kädeltä. Kun omassa persoonallisuudessa on jo sellaisia alueita, jotka kokee yleisiksi ongelmiksi. Ja toisaalta muilla ihmisillä on sellaisia ongelmia jotka koen omikseni, mutta joita en henkilökohtaisesti joudu selvittelemään päivittäin. Yritän lähestyä asioita tätä kautta.

- Esimerkiksi Nurmiohan on koko ajan tehnyt tekstejä kolmannen persoonan kautta. Pidän Handea edistyksellisimpänä rocklyyrikkona tässä maassa. Ei Omassa kotona oikeastaan ole varsinainen kunnianosoitus Nurmiolle. Teksti vain lähti itsestään liikkeelle. Koko biisin syntyminen oli muutaman tunnin prosessi. Laulaessani sitä studiossa demonauhalle, niin teksti väkisinkin houkutteli tietynlaiseen tulkintaan ja minulla kytkeytyi päälle 'Nurmio-soundi' ihan automaattisesti. Se oli luonnollisin tapa laulaa se biisi.

TEATTERI

- Woyzeck tuli siten, että luin näytelmän käsikirjoituksen moneen kertaan viime syksynä Yleisradion ammattiopiston ohjaajakurssilla. Siellä käytiin läpi kaksi näytelmää: Kylätaskun Runar ja Kyllikki ja Woyzeck. Näytelmä teki minuun helvetinmoisen vaikutuksen ja sitä lukiessani rupesin kirjoittamaan säkeiden mittaisia muistiinpanoja. En sen kummemmin miettinyt tulisiko siitä tämän levyn materiaalia, mutta kun se alkoi henkimään eurooppalaista fiilistä niin olihan se otettava mukaan.

- Huomaan koko ajan olevani kiinnostuneempi ja kiinnostuneempi teatterista. Osittain se johtuu tästä koulutuksesta, jossa olen mukana ja tulevista töistä. Vaikka kysymys tuleekin olemaan viihteen tekemisestä, niin hyvin usein tarvitaan myös ohjauksellista näkemystä.

- No, Woyzeck on spontaani mielenilmaus siitä, että diggasin ko. näytelmää niin paljon, että siitä piti tehdä biisi. Olin vähän epävarma kuinka teatteripiirit tulisivat suhtautumaan näinkin suuren teoksen lauluksi vääntämiseen, mutta muutamat teatteriammattilaiset on pitäneet sitä aika oikeaoppisena tulkintana, mitä dramaturgiaan tulee.

TIEDONVÄLITYKSEN ONGELMAT

- Videorodeo kritisoi lähinnä uutisten välitystä, tai lähinnä kommentoi sitä kuvaa, jonka minä olen saanut viimeaikoina. Nähtyäni joskus tämän Network -elokuvan päätin että tulevaisuudessa teen biisin aiheesta. Asia aktualisoitui Kymmenen uutisten tultua eetteriin. Televisiomedia on ottanut ihmiset valtaansa niin tukevasti, että maailman kuva alkaa pitkälti muodostumaan sen mukaan minkä televisio-uutiset antaa, jopa Suomessa. Puhumattakaan mitä se sitten muualla maailmassa on. Se on aika hälyyttävää. Uutistoimittajilla on jo oma "kielensä", ne ottaa eri kulttuuripiireistä ja taiteenalueilta sanastonsakin. Hullunkurista peliä.

- Tottakai minulla on sellainen fiilis, että pystyn tulevassa työssäni antamaan oman panokseni televisio-ilmaisuun. Toistaiseksi vasta opiskelen niitä keinoja joilla pääsen itseäni toteuttamaan. Tuskin olisin telkkariin hakeutunutkaan ellei minulla - 34-vuotiaanakin - olisi kunnianhimoisia tavoitteita.

ROCKTÄHTEYS

- Konserttitilanteissa edustan etupäässä itseäni. Musiikkivalinnat ovat minun valintojani. En tiedä mitä yleisö siitä saa, enkä ole kovin varma mitä halua antaa! Olen lähtenyt liikkeelle lähinnä tyydyttääkseni omia tarpeitani.

- Tänä päivänä en osaa arvata ketkä ihmiset ovat yleisöäni. Niin paljoa ihailijapostia ei tule, että siitäkään voisin mitään päätellä. Aikoinaan arviointi oli helpompaa, mutta joka tapauksessa yleisöni lienee tuollaista päälle 20-vuotiasta opiskelevaa nuorisoa ja miksei sitten ihan keski-ikään ehtineitäkin. Kadonneet lapset tuntui menneen hyvinkin laajoihin kansalaispiireihin.

- Mutta selvästikään minun tuotantoni ei kolahda tähän potentialismiin rockin kuluttajaryhmään enää.

- Yleensä ottaen en edes haikaile mitään suurta menestystä. Lukuunottamatta 70-luvun alkupuolta en ole kokenut itseäni, perinteisessä mielessä, rocktähdeksi, jonka täytyy pitää yllä suosiotansa. Ja kun toimeentulo ei ole siitä kiinni niin rahankaan takia minun ei tarvitse tehdä myönnytyksiä tavoittaakseni takaisin jonkin "menetetyn lauman".

- Tietysti sitä toivoo kun tekee lauluja, että ne antaisivat virikkeitä ja sysäyksiä ja mikä tahansa palaute tuntuu hyvältä. Vilpittömästi niitä kuitenkin tekee.

- Tiedän tarkalleen, että sukupolven vaihdos on tapahtunut ja että se yleisö joka minua kuuntelee on taatusti vähän varttuneempaa kuin se jengi joka diggaa nykyisin listoilla pyöriviä ja isoja rundeja tekeviä bändejä. Että en sillä tavalla "valvo etujani" tässä musiikkibisneksessä.

NUORISOSTA JA LASTEN KASVATUKSESTA

- Ei minulla ole tarjota mitään elämisenohjeita. Paitsi ehkä aivan intiimeissä ympyröissä. Viittaan isänä olemiseen ja niihin ohjeisiin joita voin antaa omille lapsilleni. Kasvatusmetodeja tässä on turha ruveta luettelemaan, mutta... huh huh, tämä on todella vaikea kysymys! Pystyisitkö sinä muutamalla lauseella selittämään sen mitä sinulla on lapsellesi annettavana? Kun näitä asioita verbalisoi ne muodostuvat kliseiksi, mutta homman ydin lienee läsnäolossa, siinä mitä yhdessä tehdään, miten paljon niitä kunnioittaa, miten paljon niiden tekemisiä rohkaisee, miten niitä kannustaa sellaisiin yhteyksiin. joissa ne oppivat kokemaan sosiaalista vastuuta jne. Se työmaa on hyvin monipuolinen!

- Joskus törmää lapsiin, joissa näkyy tiettyä häiriintymistä. Sitä taas on hiton vaikea määritellä mistä se tulee.

- Kokemuksien ja kriittisyyden tarjoaminen on hyvin paljon siitä kiinni kuinka paljon pystyy olemaan mukana. Eikä pelkästään käytännön syistä. Viittaan ihmisen henkiseen kapasiteettiin. Helppoahan se olisi laskea lapset villeinä kokemaan asioita.

- 13-14-vuotiaisiin minulla ei oikeastaan ole minkäänlaista otetta, enkä millään pysty otetta, enkä millään pysty kuvittelemaan mitä opasteita heille voisin välittää.

"MEIDÄN" SUKUPOLVI

- Minun ystävä- ja tuttavapiiristä jotka ovat samaa ikäluokkaa suurinpiirtein monet ovat jotenkin löytäneet tiensä tylsään elämänmuotoon ja hirttäytyneet kummallisiin tavoitteisiin joita minä en ole koskaan kokenut tärkeiksi. Ne ovat alistuneet omaan ikäänsä, siis vuosi-ikäänsä, ja perinteisiin edellytyksiin ja velvoitteisiin. Kokemisenhalu on tuntunut hukkuneen kokonaan. Meidän sukupolvi on laajassa mitassa "insiröitynyt".

- En minä osaa puhua! Mistään! Itseasiassa levyjen tekeminen ja kirjoittaminen on minun tapani puhua. Niiden kautta kommentoin helpommin kun näin. Jokainen haastattelutilanne on minulle hyvin kiusallinen ja raskas tapahtuma. Jotain epävarmuutta kai. Pidän itseäni oikeastaan niin tavallisena ihmisenä, että hämmästelen joka kerta kun olen tehnyt levyn että "kas kas kummaa, mä olen tehnyt levyn!".

^ YLÖS ^

-	-	-	-	-	-	-	-	-

- ARTIKKELIT - Haastatteluita ja muita kirjoituksia