Ensilumi tulee kuudelta on tasaisen varmaa Hector-tasoa. Se on hitusen parempi kuin esimerkiksi Hectorock II, mutta ei aivan yhtä hyvä kuin Varjot ja lakanat, näiden vuosien merkittävin Hector-levy.

Valitsin nuo vertailukohteet sen vuoksi, että musiikilliselta ilmeeltään Ensilumi muistuttaa niitä ehkä enemmän kuin Yhtenä iltana -levyä. Ensilumi on edeltäjäänsä selvemmin bändilevy, niin hyvässä kuin pahassa.

Tähän vaikuttanee myös Pave Maijasen tuotanto ja rutinoituneiden, ammattitaidoltaan ensiluokkaisten muusikoiden panos. Tietyssä, sinänsä laajassakin formaatissa pysyessään tämä joukkio hoitaa homman paremmin kuin kukaan tässä maassa, mutta rutiini ja ammattitaito tuovat tullessaan myös rajoittuneen käsityksen siitä, "mitä voi tehdä ja mitä ei". Juuri siksi Maijanen kauhistui Hectorin valitessa singleksi hulluttelevan epäbiisin Shkadamuu-Katapau. Ja juuri siksi jykevästi ja jopa raadollisesti kulkevan Mustan sateen kitaraosuuksiin ei saada sitä epäsovinnaista raivoa, joka nostaisi kappaleen todella hätkähdyttäväksi.

Joka tapauksessa levy on musiikillisesti nautittava. Nimibiisin maj 7 -maalailut muuttavat ensilumen tulon aiheuttaman hiljaisen lumouksen luontevasti musiikiksi. Olli Harman sävellys Nukkuva stadi on kepeässä kulkevuudessaan myös erinomainen, ja Hectorin harvinaisen vapautunut tulkinta tekee siitä todella nautittavan raidan.

Juuri vapautuneisuus on kovin harvinaista Hectorille. Lavaesiintymisissä ilmenevä hermostuneisuus ja väkinäinen luontevuuden tavoittelu vaikeuttavat työtä ilmeisesti myös studiossa ja heijastuvat joskus levyn tulkintoihin. Joskus kuuntelijat aistivat tämän - ja vaivautuvat itsekin.

Tätä taustaa vasten on erityisen miellyttävää kuulla Nukkuvassa stadissa ihan oikeasti vapautunutta Hectoria. Hän maalaa eteemme riehakkaan ja rakkaan kuvan öisestä Helsingistä, jossa pelkkä olemassaolon riemu saa keski-ikäistyneen miehen tanssittamaan taksitolppaa. Tuo tanssikohtaus tuo myös muistumia varhaisempaan tuotantoon, jossa tanssivertausta on käytetty synkempien tunnelmien kuvaukseen - esimerkkeinä vaikkapa upea Seinästä seinään ja jo legendaarinen Jäävalssi.

Kenpä tahtois olla mulkku? ja Elämä on politiikkaa esittelevät Hectorin poliittisesti kriittisenä. 70-luvulla hän onnistui tässä paremmin, sillä nyt heitot jäävät liian ylimalkaisiksi. Jos Mulkku-biisi on todella tehty "kansalle", niin ehkäpä Hector aliarvioi kansaa. Sen verran halpoja ja mustavalkoisia ne-me-mielikuvia hän luo.

Tai ehkä hän vain - poliitikkojentavoin - arvelee tietävänsä asiat kansaa paremmin. Dylan-käännös onnistuu paremmin.

Et kai aio lopettaa on pikkuhauska ja viihdyttävä välipala, Ei tänään puolestaan on hyvä kuvaus päivästä, jolloin on paras olla tekemättä mitään. Tosin kappaleen tunnelma lässähtää hieman Maijasen äänen tunkiessa päälle Leijailla vaan -osassa. Pidän myös paljon Muistot joita ei ole -kappaleesta. Sen mieleen jäävä kertosäe sisältää yhden Hectorin normaaleista soitukuvioista poikkeavan idean, joka saa korvat hörölle ja mielenkiinnon heräämään.

Kulkurin iltatähti on hieno klassikko, joka näyttää kestävän hyvin erilaisia versioita. Hector onnistuu hyvin, vaikka ei Rautavaaran tai Ismo Alangon Iskelmätaivas-version tasolle ylläkään. Sovitus olisi kuitenkin saanut olla riisutumpi.

Ihailen Hectoria muiden ansioiden lisäksi myös siitä syystä, että hän ei pelkää patetiaa.

Pateettisuudessaan onnistuneita ovat esimerkiksi nimikappaleen rivit:

Vielä paremmin osuvat maaliin Lohtu on rakkaus -laulun rivit, joissa ensin todetaan meidän katselevan lapsiuhreja (Somalian nälkäänäkeviä?), jonka jälkeen

Tämä on totta, mutta miten ihmeessä Hector voi laulaa noiden rivien jälkeen "Lohtu on rakkaus"?

Kuka nyt saakaan lohtua? Eivät varmaankaan lapsiuhrit, joita Hectorin empatia ei pelasta nälkäkuolemalta. Siiskö Hector itse? Mutta eivätkö kyseiset uhrit kuitenkin tarvitse enemmän lohtua kuin lauluntekijämme?

No, ehkä ymmärsin vain kaiken väärin. Sama teema ja patetia jatkuvat kuitenkin myös Ihmisyyden sirpaleet -kappaleessa, joka on omistettu pienille kuolemaantuomituille. Arvattavasti sosiaalista omaatuntoamme herättelevä Hector lahjoittaa kappaleesta kertyvät tulot SPR:n katastrofirahastoon tai johonkin vastaavaan tarkoitukseen. Olisi nimittäin liian raadollista ajatella lauluntekijän keräävän mainetta ja hieman rahaakin kyseisen lasten hätää käsittelemällä ja sen jälkeen vain "rukoilevan kädet veressä, se että anteeks annetaan...!"

Tekstejä tarkemmin tarkasteltaessa käy jälleen ilmi, että Hector on nimenomaan laulutekstien tekijä, ei runoilija.

Pelkästään luettuna tiukasti napitettu riimittely tuntuu paikoin jopa lapselliselta. Runsas kolmoispisteiden ja ajatusviivojen käyttö ovat tehokeinoja, jotka pelkässä runoudessa lähinnä säälittäisivät. Musiikkiin yhdistettynä tekstit kuitenkin heräävät ihmeellisellä tavalla eloon ja toimivat useimmiten hienosti. Muu ei tietysti ole tarpeenkaan.

Kun lukee levyarvosteluja Hectorista, huomaa, kuinka vaikeaa mies ja musiikki on erottaa toisistaan. Vaikeaa on myös erottaa mies hänen menneisyydestään. Hector joutuu painimaan sen tosiseikan kanssa, että hänen huikean laajaa ja korkeatasoista tuotantoaan vasten tarkasteltuna mikä tahansa yksittäinen levy - hyväkin - saattaa vaikuttaa köykäiseltä.

Hector kun sattuu olemaan yksi kolmesta suuresta suomenkielisen rockin kehittäjästä Daven ja Juicen ohella. Melkoinen risti miehelle, joka näin joutuu joka levyllä yrittämään oman varjonsa ylitystä; varjon, joka on parissa vuosikymmenessä kasvanut elämää suuremmaksi.

Saattaa tosin olla, että Hector on keski-ikäistyessään ja keskiluokkaistuessaan myös aivan hivenen keskinkertaustunut. Ehkä hän todella on käyttänyt kaikkein vaikuttavimmat melodiakulkunsa ja kielikuvansa jo varhaisemmissa klassikoissaan.

Ensilumi tulee kuudelta osoittaa kuitenkin Hectorin olevan edelleen voimissaan - ehkä kiusaksi niille, jotka haluaisivat yhdistää hänen tuotantonsa vain oman nuoruutensa nostalgiavärinöihin.

VESA SIRÉN - SOUNDI 12/92

Levyä luomassa olivat:
HECTOR - Laulu, tehosteet
PAVE MAIJANEN - Laulu, kitarat, laud, huuliharppu
JUHA TIKKA - Bassot
MUDDY MANNINEN - Kitarat
KEIMO HIRVONEN - Rummut
ESA KOTILAINEN - Kosketinsoittimet, haitari
MONGO AALTONEN - Lyömäsoittimet
T.T. OKSALA - Kaikki instrumentit/"Ihmisyyden sirpaleet"

Äänitetty Finnvox-studiolla syys-lokakuussa 1992
Äänitys - T.T. OKSALA
Mixaus - T.T. OKSALA, PAVE & HECTOR

Tuottajat: PAVE & HECTOR

Kansi: ERIK UDDSTRÖM

(C) Manus/Hector, paitsi
4 - Manus/Olli Harma,
6 - Sony Music Publishing Scandinavia Ab ja
10 - Fazer.