|
|

Live-levyt
ovat elämyksiä hyvin toteutettuina. Ne lukitsevat
sisään tietyn latauksen, jota ei studioalbumilla
voida saavuttaa. Vaikka livetilanteen tunnelmaa ei
voidaan täysin tallentaa levylle, on Hectorin
musiikki hienoa kuunneltavaa juuri tällä
tavalla toteutettuna. Tämä levy on mitä
parhain keikankorvike Hector-konserttien puutteessa
eläville.
Yhtenä
iltana –levy oli menestys, ja vuoden 1991 lopussa
odotti Hectorin levytysuralla 25 –vuoden merkkipaalun
saavuttaminen. Albumin julkaisua seuranneen rundin
"ensimmäisen kierroksen" keikat keväällä
1991 äänitettiin ja nauhakasaa kasvatettiin
vielä vuoden 1992 tammikuussa Tavastialla.
Äänittäjänä toimi Jorma
Hämäläinen, joka "alkoi noihin
aikoihin nousta livelevyjen luottoäänittäjäksi".
Kalustona oli sama MTV:n liikkuva yksikkö,
jota sittemmin hyödynnettiin Mestareitten ensikonsertin
taltioinnissa.
Lopulta
Kaivohuoneen (26-27.3.1991) ja Tavastian (23 –24.1.1992)
keikoista koottiin tämä lähes parinkymmenen
kappaleen liveLP, johon valittiin parhaiten onnistuneet
biisit. Vinyyliversio oli tupla yksiosaisessa kotelossa.
Tätäkin levyä on mennyt yli 40.000
kopiota, ja tilastoissa se ehkä hieman yllättäen
on viidenneksi eniten myyty Hector-albumi.
Kappaleet
ovat sekä Hectorin uran alusta, että viimeisimmiltä
albumeilta. Erikoisempina poimintoina tässä
kolme raitaa. Kuningatar on saanut uuden,
alkuperäiselle tekstille uskollisemman käännöksen.
Mukaan on otettu myös Yhtenä iltana
-albumin bonus Näin on. Paratiisilinnut
taas on Heikin avioerotunnelmistaan kirjoittama
kappale. Sen levyttämisen hän oli tuossa
vaiheessa kokenut liian henkilökohtaiseksi,
ja se päätyi Samuli Edelmannin platinaa
myyneelle albumille Peggy – pienestä kii
(myös singlen B-puoli 1991).
JASKA
RIIHIMAA - HECTOGRAFIA
s.15
Kylmien
väreiden arvoiseksi tulkinnaksi mainittakoon
ennen kaikkea Lumi teki enkelin eteiseen
-kappale, jonka lopun lauluvenyttelyssä yleisö
yltyy hurjiin suosionosoituksiin kesken biisin!
25 years tour '91 band:
HECTOR - Laulu
ja kitara
PAVE MAIJANEN - Kitarat, mandoliini, huuliharppu,
tenoritorvi, laulu
JUHA TIKKA - Bassot, laulu
KEIMO HIRVONEN - Rummut
MONGO AALTONEN - Lyömäsoittimet
ESA KOTILAINEN - Hammond B3-urut, Vox-urut, haitari,
Mellotron
JARMO NIKKU - Kitarat ja sähkö-sitar (1,2,3,6,7,9,10,12,13,16,17,19)
MUDDY MANNINEN - Kitara (4,5,8,11,14,15,18)
Crew:
STADE K. - Spirit
JYKÄ P. - Valot
OTTO - Salimixaus keväällä -91
MASA H. - Salimiksaus syksyllä -91 ja Tavastialla
-92
ÄÄNITETTY
HELSINGISSÄ
26.-27.3.1991 (Kaivohuone)
23.-24.1.1992 (Tavastia)
ÄÄNITTÄJÄ
- J.Hämäläinen, P.Maijanen, Hector
/ MTV 1992
KUVAT & LAYOUT - Erik Uddström
TUOTTAJAT: Hector & Pave

|