|
|

Hector CD:n kansilehdykässä:
"Kaikista albumeista tämä on yksi rakkaimmista,
koska se syntyi niin vaivattomasti ilman ulkopuolista
tilausta. Tätä levyähän edelsi rankka menestyksen
aalto Mirandoksineen ja Hectorockeineen,
sekä kriitikoiden kehuma, mutta kaupallisesti flopannut
Liisa Pien. Tilasin tämän levyn itseltäni
ikään kuin laukaisemaan suorituspaineita.
"Ja kyllä niitä laukaistiinkin; studiossa
kävi hyviä muusikkotuttuja Jakoilan Antsun lisäksi
edesmenneistä Pöyrystä, Ödneristä ja Österbergistä
aina Eeki Mantereeseen, Seppo Hoviin ja Lehtisen Raneen,
joka soitti mandoliiniosuuden Snadiin kundiin
stadista.
"En ole koskaan ollut
erikoisemmin viehättynyt kantrimusasta,
mutta jotenkin noiden sessioiden
hillitön meininki Jack Danielseineen ja
olutkasseineen ohjaili musan
tulkintasävyjä siihen suuntaan.
"Teksteissä on jälleen
kerran Stadilla oma, keskeinen asemansa,
ja se yhdistettynä joviaaliin,
oluthuuruiseen asenteeseen tekee
Hannikaisesta hyvinkin urani
vapautuneimman urbaanin
kantrilevyn."
Stadissa 10.10.1989

Hotelli
Hannikaisen kantavana voimana toimivat huumori ja
nostalgia. Ne juontavat juurensa vuoden -76 alkuun,
jolloin suunnitelmissa oli Ruusuportin
lisäksi Hec And The Helmets -tekijänimeä
kantava julkaisu Sydänten kaatopaikka.
"Tarkoituksena oli tehdä diinaribiiseistä
koostuva, parodiapohjainen nostalgia-albumi, jonkinlainen
urbaani Maalaispoika oon." Hectorin lähipiiri
ei kuitenkaan kiljahdellut riemusta ajatuksesta kuultuaan,
ja Cisse Häkkisen keväinen Teendreams
pudotti ilmestyessään lopullisesti pohjan
moiselta ajatukselta. Suunnitelmat
siis muuttuivat, mutta huumoripohja ja nostalgia pysyi.
Selvästi
huomaa, että levy on eräänlainen välityö
- eikä Hector sitä koskaan kiistänytkään.
Tunnelma poikkeaa melko vahvasti edellisistä
ja myöhemmistäkin töistä, mutta
laatu on toki taattua.
Levy
starttaavat singlen a-puolenakin tunnettu Kaipaava
haavanlehtinen sekä toisen singlen b-puoli
Snadi kundi stadista joka on Pugh Rogefeldtin
sävellys. Kumpikin levyn parhaimmistoa. At
Your Door menettelee ollen Hectorin englanninkielisen
tuotannon parhaimmistoa. Tuu takaisin loistaa
myös levyn kärkibiisien joukossa ja päätyikin
lokakuussa ilmestyneen Lola-singlen b-puolelle.
Fly Back Home -duo ei koskaan ole minuun kolahtanut
sanatulvineen ja bum-bum-bumeineen - olikin hyvä
idea lohkoa biisi erilleen kahdeksi reilun minuutin
pituiseksi pätkäksi, 1- ja 2-osaksi. Toinen
osa kuullaan levyn lopussa.
Mainio
Jokamiehen fjonga -revitys ilmestyi myös
singlen a-puolena "Snadin kundin"
seurassa. Sitä seuraava Hannikaisen baari
taas löytyi "Haavanlehtis-singlen"
b-puolelta. Klassikoita kumpainenkin.
Dylan-coveri
Kun tein suurteoksein on toki kiva ralli, mutta
ei juuri säväytä ainakaan meikäläistä.
Hyviä sanankäänteitä siinä
toki on, kuten:
Kondoolilla
vaan maailmani suossa rämmin.
Saapuaksein aina takas maahan mämmin.
Sitä
seuraava J.Pembroken runoon perustuva Lay Me Down
on jo parempi. Sama biisihän kuullaan myöhemmin
suomeksi Linnut, linnut
-levyllä (Mennään pois). Hei
leidi hei on suomennos Bob Dylanin biisistä
Lay Lady Lay. Se menettelee jo mainiosti.

Levyä luomassa
olivat:
HECTOR - Laulu, akustinen kitara (1, 5,
7, 11), sähkökitara (3)
ANTERO JAKOILA - Akustinen kitara, sähkökitara, mandoliini
(2, 8),
slide (3), 12-kielinen kitara (9)
ANTERO PÄIVÄLÄINEN - Rummut
HEIKKI VIRTANEN - Basso
PEKKA PÖYRY - Saksofonit (1)
ESA KOTILAINEN - Piano (1), strings (3,
9), moog (3, 10),
haitari (8), urut (10)
ROOPE KOISTINEN - Percussion (1, 5, 11)
MAARIT JA FREEMAN - Kuoro (1, 2, 4, 7, 9,
10)
SEPPO HOVI - Haitari (2), piano (3, 4, 5,
6)
RAUNO LEHTINEN - Mandoliini (2)
JANNE ÖDNER - Sähkökitara, loppusoolo
(2)
HEIMO HOLOPAINEN - Basso (4)
RAY RABB - Pedal-steel-kitara (4, 7, 10)
EEKI MANTERE - Sähkökitara-soolot,
laulu (6)
PIRJO BERGSTRÖM - Piano (8, 9)
RONNIE ÖSTERBERG - Rummut (8, 9)
HARRI SAKSALA - Huuliharppu (10)
KAIKKI SOVITUKSET
- Antero Jakoila ja Hector
|