[ Huom: Yhteenvedot tekstissä ovat tummennettuna ]

Niin monisärmäistä kuvaa itsestään tarjoaa Hector albumillaan, että en ollenkaan ihmettele, miksi toimituksessa vaikuttivat muut jotenkin vapautuneilta, kun tiedustelin, että voisinko mahdollisesti arvostella tämän levyn. Uskottavien ja osuvien fraasien vääntäminen Hectorin uusimmasta albumista - kategorioimisesta puhumattakaan - panee kokeneemmankin kriitikon pahemmanpuoleisen päkistyksen eteen.

Lyhyesti sanoen olen tullut siihen tulokseen, ettei tämän albumin lauluilla ole toistensa kanssa muuta tekemistä kuin, että ne kuvaavat eri näkökulmista Hectorin niiden syntymäaikaan kokemia fiiliksiä. Lisäksi niille on yhteistä se, että ne ovat kaikki tällä levyllä. Tämä levy ei kuitenkaan ole mikään teema-albumi. Tuliko selväksi?

Levyn tunnelmat ovat todellakin sekä musiikillisesti että lyyrillisesti erittäin vaihtelevia ja kuitenkin jokainen Hectorista tällä albumilla esiin tuleva piirre on ollut tavalla tai toisella näkyvillä jollain toisella levyllä. Mutta otetaankos nämä tuskallisemmat jutut esiin? Jookosta? Joo.

Satujen maailma on ollut Hectoria lähellä jo hänen soolouransa alusta lähtien, mutta avausraidan, Mistä kymysys?!, lähestymistapa on melkoisen uusi. Anni Swanin surkean hellyttävät satuhahmot - tulitikkutytöstä lähtien - saavat kyytiä oikein kunnolla. Kun Hector asettaa nämä nyyhkyhahmot nykyaikaisen yhteiskuntamme muodostamaa rauniokulissia vasten, syntyy todella irvokas kuva. Mies kylvää sanallisten visioiden kirvelevää suolaa visvaisiin haavoihin tyystin vailla armoa ja instrumentit vellovat taustalla kuin merisairaan maha. Heikompihermoiset älkööt vaivautuko.

Saman tyyppista mielisairautta tuntuu orkesteri potevan myös 5. raidalla nimeltä Atresia, mutta itse asiassa kyseessä on tämän niminen tauti, eräänlainen totaalinen ummetus, jota Hector väittää maailmamme tällä hetkellä potevan. Pelkoa ja paniikkia riittää tässäkin biisissä ja minusta tuntuu välistä jo siltä kuin Hector yrittäisi pelottaa vähemmän innokkaat kuulijat kauemmaksi panemalla koko albumin vaikeimmin lähestyttävät biisit LP:n molempien puoliskojen alkuun.

Henkilökohtaisia kauhukokemuksia edustaa Tuli kaapista karhu -raita, jolla esiintyy kaikkea mahdollista ja mahdotonta pohtiva mystikko-Hector. Tätä sanoitusta en edes väitä käsittäväni - ottakoon kukin niin kuin tykkää. Vakavammalle puolelle on laskettava vielä yksi ura, mutta sen minä säästän viimeiseksi.

Entä sitten tämän hetken tunnelmoiva Hector? Häntä kuullaan raidoilla Kultainen noutaja ja My Life. Ensiksi mainitun sanoitus on Hectorin sinistä tunnelmaa parhaimmillaan, mutta jokainen, joka on kuullut noin kaksi sekuntia biisin alusta, tietää mikä tässä kauniissa laulussa hämää ja pahimmassa tapauksessa ärsyttää: soundi on mitä puhdasoppisinta Dire Straitsia. Mutta tarpeeksi vahvalla tahdonvoimalla varustettu kuuntelija voi hyvinkin saada tästä raidasta itselleen uuden mielibiisin.

Pahiten mielestäni koko albumilla ontuu englanninkielellä laulettu My Life. Jostain syystä englanti ei minun mielestäni istu Hectorin suuhun sen enempää kuin hänen musiikkiinsakaan, enkä jaksa ymmärtää miksi hän aina kuitenkin palaa kokeilemaan saarivaltakunnan solkkauksilla. Tässä tapauksessa ei myöskään melodiassa ole tarpeellista voimaa - mieleen jää jonkinlainen väljähtynyt, eksynyt kaiku Herra Mirandoksen unohtuneista kaivoksista. Hector hallitsee meidän oman kauniin kielemme taivuttamisen lauluiksi sellaisella taidolla, ettei minusta ole mitään mieltä mennä yrittämään samaa englanninkielen kuluneilla fraaseilla. Nollat tuli kuin pommille konsanaan.

Mutta sitten: astukaamme humoristi-Hectorin maailmaan, josta ensimmäiseksi ryömii vastaamme Niilin krokotiili - ei tällä kertaa kuitenkaan Mari Laurilan esityksenä. Krokotiili pois Niilistä on harmiton ralli kaverista, joka on saanut nyky-yhteiskunnasta niin tarpeekseen, ettei hänellä ole enää muuta haavetta kuin saada joskus onkia krokotiilejä Niilistä suomalaisilla kasiaisilla. Ei välttämättä hauskinta Hectoria, mutta odottakaas - sitäkin tältä levyltä löytyy.

Useimmat [80-luvun alussa] radiotaan edes joskus auki pistäneet ovatkin jo kuulleet tarinan piironkinjalasta. Tarkkakorvaisemmat ovat varmaan huomanneet senkin, ettei kyseessä ole pelkkä ärrä-vika-vitsi, vaan huomattavasti syvemmältä kouraiseva hupailu. Yksinkertaisesti sanottuna: ei nykyajan miehellä ole helppoa. Vaikka olisi kuinka kristallikruunua katossa, turvoa ikkunan alla, runoja pöytälaatikossa, viulu kellarissa, jalkapallokengät nurkassa ja ties mitä, kohtelee vaimo omaa hurjakettaan kuin tämä olisi pelkkä piironkinjalka. Revi nyt siitä sitten huumorisi, itsetuntosi ja miehisyytesi. Tiukassa on. Kuinkahan monta suomalaista miestä ovat nämä ristiriitaiset paineet viedä ennenaikaiseen mutta ansaittuun haudanlepoon? Kun pitää olla työssä menevä ja kotona kaunosielu. No, joka tapauksessa Hector käsittelee kipeää ongelmaa nerokkaan kutkuttavasti ja vapauttava nauru auttaa kestämään ainakin hetken kauemmin.

Ja sokerit pohjalla: Hectoria hectormaisillaan oli lopetusraita nimeltä Valtiaat. Biisi alkaa pitkällä, aavemaisella introlla, joka virittää kuulijan tajuamaan sanoituksen sen täydessä merkityksessä. Asia sinänsä ei ole mitään uutta Hectorin tuotannossakaan, sillä sotaa, sortoa ja vääriä valtiaita vastaan hän on taistellut koko uransa ajan, mutta (syystä kyllä) hän palaa aiheeseen yhä uudestaan ja uudestaan ja pystyy joka kerta luomaan jotain uutta, tekemään aina tuoreita kauniin kirpaisevia lauluja julmasta ihmisestä. Laulun tekee tietysti ajankohtaiseksi Libanonin verilöyly, vaikka kansanmurhaa harjoitetaankin eri puolella maailmaa kokopäivätyönä. Tilanteen sairaalloisuutta kuvaa se, että enää vain tehokkaimmat murhaajat ylittävät uutiskynnyksen ja pääsevät massatiedotusvälineisiimme kaiken kansan kauhisteltavaksi. Mutta Hectorin laulusta löytyy piikki meille jokaiselle: "Enemmistö hiljainen, paranoidi lauma lampaitten lisää janoaa." Olisikohan jokaisen aika tehdä kohdallaan ainakin se, minkä voi?

Siis: Monisärmäistä vaiko sekavaa? Kyllä minä olen tuon ensiksi mainitun määritelmän kannalla, sillä vaikka tämän albumin soittaminen albumina - eli yhtenä pötkönä - saattaakin aiheuttaa ongelmia, kun tunnelma pomppii äärilaidasta toiseen, ovat urat yksittäisinä biiseinä paria poikkeusta lukuunottamatta taattua ja luotettavaa Hectoria. Puhumattakaan siitä, että mies on muistanut paiskata asfalttiläävämme kaukaloon vielä pari helmeäkin suurukseksi.

PEKKA MARKKULA - SOUNDI 2/83, Hinta vain 8,50

Levyä luomassa olivat:

VESA AALTONEN - Rummut
JUKKA HAKOKÖNGÄS - Kosketinsoittimet
ANTERO JAKOILA - Kitara + kitara-syntetisaattori
HARRI MERILAHTI - Basso
UPI SORVALI - Marimba & perkussiot & yanquin
NONO SÖDERBERG - Kitara + kitara-syntetisaattori
HECTOR - Laulu

Taustalaulut (8.)
LAZLO VARGA, JOKKE SEPPÄLÄ, JUKKA HAKOKÖNGÄS

Kannen suunnittelu - Hector
Kuvat ja layout - FRED O. RUDI W.

Äänitys - MAKKU VIKSTEDT & RISTO HEMMI
Mixaus - RISTO HEMMI
FINNVOX-Studiot/Loka-marraskuu 1982

TUOTTAJA: PEDRO HIETANEN