| | J okaisen taakka | | | | - B a r r y L o n g - | |
Jokainen meistä on psykologinen, toiset myös älyllisiä ja mentaalisia. Älyllisyys ja mentaalisuus käsittävät ajatuksia, käsitteitä, tulkintoja, kuvia, rationaalista tai loogista järkeilyä, ja huolia. Kaikkea tätä voidaan välttää melko pitkälle. Mutta psykologinen ulottuvuus on kanssamme kuolemaan saakka. Psykologisella tarkoitetaan kaikkea ulkoisen olemassaolon peilaamista sisäisessä tilassamme; kaikkea sitä, mikä häviää fyysisen kuoleman siunatulla hetkellä.
Sisäinen tila on se kaikkein pyhin, jota jokainen meistä täällä olemassaolossa suuresti arvostaa. Sisäinen tila on se paikka, jossa me osallistumme tai koemme osallisuutemme kaikkeen yllämainittuun. Sisäinen tila on myös se paikka, jossa kaikki aidot henkiset mestarit (BL mukaanlukien) oivaltavat Jumalan eli Tuntemattoman. Mutta huolimatta siitä, että kaikki tämä tapahtuu sisäisessä tilassa, joka kaikessa äärimmäisyydessään päättyy ei-mihinkään, kysymys on yhä psykologisesta ulottuvuudesta – sillä jokainen mestari pystyy muistamaan oivalluksestaan jotain ja muisti on osa psykologista, osa olemassaolemisen taakkaa. Se joka sanoo, ettei olemassa oleminen ole taakka, on joko typerys tai nuori, tai häneltä ovat vielä kokematta ne väistämättömät fyysiset koettelemukset joita syntyminen tuo tullessaan. Kun mestarit sanovat, ettei heillä ole taakkaa, heidän on syytä lisätä: 'toistaiseksi'. Muussa tapauksessa heidän tulisi liittyä tuohon ensimmäiseen viisaiden typerysten kategoriaan. Se, mihin nämä henkilöt viittaavat, on tottakai se jatkuva kokemus heidän omasta sisäisestä tilastaan, jossa on tapahtunut oivallus ei-mistään – kiistämättömästä, vaikeaselitteisestä tasapainon paikasta sisäisessä olemassaolossa. Olemassaolo nimittäin sulkee sisäänsä sekä ulkoisen tilan, joka on ilmentynyt universumimme, että vaikeatajuisen sisäisen tilan, joka ulottuu tavanomaisesta ajatusten ja huolien piinasta mielen ja tunteiden ailahtelevuuden kautta keskeytymättömään oivallukseen tiedosta ilman tietämistä, tiedosta siitä, mikä on ei-mitään. Kaikkein 'korkein/syvin' oivallus, perimmäinen (jonka minä, jos sallit, olen Armon sanelemana saanut oivaltaa), voi luoda sen käsityksen, ettei voi olla mitään suurempaa, koska se on Ei-mitään ja koska mitään häiriötä ei sen jälkeen enää nouse. Se on kuitenkin vain sisäinen tuntuma. Fyysisen ruumiin olosuhteet täällä ulkoisessa jatkuvat entisellään. Kaikki ne voimat, jotka liittyvät siihen, että omaat erillisen ruumiin tai olemassaolon, jatkuvat heltymättä fyysiseen kuolemaan saakka. Eli lyhyesti sanottuna jokainen, niin kauan kuin vielä elää, palautuu ulkoisen olemassaolon piiriin. Se perimmäisestä totuudesta, jonka psykologiset miehet ja naiset voivat oivaltaa erillisissä kehoissaan. Mutta entäpä absoluutti? Olisi hölmöä puhua siitä ennen kuin olet kuollut.
B.L.
|