| Sivu 1 | Sivu 2 |

Ote radiohaastattelusta Barry Longin kanssa. Haastattelijana Lois Hunt (Bay FM radioasema, Byron Bay, Australia). Haastattelua on täydennetty aiheeseen liittyvin lisäyksin.

Kuuntele haastattelu englanniksi osoitteessa www.spirit-radio.com.

---

Lois: Barry, on ihmeellistä havainnoida mielen työskentelyä. On kunnia olla tekemässä tätä haastattelua kanssasi. Kun valmistauduin haastatteluun ja tarkastelin aihetta, kysymykset syntyivät rakkaudesta. Sitten myöhemmin mieli sanoi: "Tämä ei ole riittävän hyvää." Tiedäthän, mikään ei ole ikinä riittävän hyvää mielen kannalta.

Barry: Ei tietenkään ole, koska mieli jakaa kaiken. Se katsoo aina menneisyyteen, vertaa sitä siihen mikä on nyt, sepittää tulevaisuuden, katsoo sitten tulevaisuuteen ja yrittää jäljentää siihen menneisyyden hyvät osiot. Mieli on hyvin epäluotettava väline, paitsi ehkä silloin kun haluat muistaa, minne jätit autosi avaimet. Ajoittain saatat jopa unohtaa, minne jätit autosi. Mieli heijastelee muistoa, kokemusta itse tapahtuman jälkeen. Se jättää tällöin paljon tilaa erehdykselle. Juuri asioiden ja tapahtumien peilaaminen on jokaisen ongelma. Ihmiset nauttivat suuresti asioiden pohtimisesta ja peilaamisesta, mutta sillä on hintansa. Se aiheuttaa onnettomuutta, masennusta, hämmennystä ja epävarmuutta. Ajattelemisen ja pohtimisen toinen nimi on huolehtiminen.

Vuosien saatossa olet toden teolla opettanut, mitä on tässä hetkessä elämisen, tässä hetkessä olemisen lahja. Oletko valmistanut oppilaitasi aikaan, jolloin ihmiskunta tulee kokemaan maailman päättymisen sellaisena kuin sen nykyisin tunnemme? Tänä päivänä kohtaamme rappiota kaikkialla, kaiken sen hajoamista, mihin uskomme aivan globaalillakin tasolla: uskontojen, tieteen, lääketieteen, sairaaloiden, koululaitosten, valtion päämiesten, hallitusten sosiaaliturvaohjelmien ja jopa kansaneläkevarantojen kohdalla. Miten voimme todella elää tässä hetkessä? Tilanteessa, jossa kaikki, minkä varaan olemme elämämme perustaneet, on osoittautunut epäluotettavaksi.

Mikäli olet riippuvainen jostakin, olet kiintynyt siihen. Mikäli olet kiintynyt johonkin – rakastettuusi, äitiisi, isääsi tai työhösi – tulet kärsimään, koska he tulevat pettämään sinut tavalla tai toisella. Mikäli et ole kiintynyt ja sinussa on sitä, mitä kutsun rakkaudeksi – ei inhimilliseksi rakkaudeksi, koska inhimillinen rakkaus perustuu kiintymykseen ja riippuvaisuuteen – vaan rakkaudeksi, jossa valinnoilla ei ole sijaa, jossa ei ole haluamista, toivomista; mikäli sinussa on tätä rakkautta, joka on tasapainoa, vailla ala- tai ylämäkiä – silloin olet vapaa. Se on hyvin harvinainen tila, kuten varmaan tiedätkin.

Kuinka voimme päästä edes alkuun tähän tilaan asettumisessa?

Ensinnäkin, älä käytä kysymyksenasettelussasi sanaa "me". Käytä sanaa "minä", koska se asettaa vastuun sinne, minne se kuuluukin. Poliitikot, tiedemiehet, radio-ohjelmien tekijät ja median edustajat käyttävät me-muotoa. "Miksi olemme täällä?" Ainut todellisuus on kuitenkin minä-muodossa. Minä olen vastuussa elämästäni. Minä olen vastuussa siitä, mitä nyt sanon. Minä olen vastuussa mahdollisista seurauksista. Ketään toista ei ole syyttäminen siitä, minkälaista elämäni on. Kyseessä on minun elämäni. Se tarkoittaa sitä, että olen itse luonut elämäni. Juuri tätä on vastuu. Moni meistä vain haluaa laittaa vastuun hallitukselle tai jonnekin muualle.

On totta, että elämme kohteiden maailmassa, joka on mielen ja aistien tuottamaa. Kaikki ilmenee kohteina itsemme ulkopuolella. Mikäli ulkopuolellasi ilmenevän maailman on päätyttävä, tarkoittaako se samalla sitä, että maailman loppu on yhtä kuin oma kuolemasi? Kun kuolet, maailma häviää. Käsitys itseni ulkopuolella ilmenevästä olemassaolosta tulee pettämään minut, mikäli uskon siihen. Mutta kun kohtaan sen tosiasian, että ruumiini on katoavainen, että kaikki ajatukseni ja tunteeni ovat sitä myös, minussa on yhä vähemmän kiintymystä – kunnes lopulta ruumiini kuolemakaan ei enää aiheuta häiriötä minussa. Minua ei häiritse se, että minun on lähdettävä ja jätettävä taakseni tämä kaunis näkymä, tämä kaunis merimaisema, joka avautuu edessäni olevasta ikkunasta. Se on kaunis – mutta juuri kauneus kahlitsee ihmiset olemassaoloon. Se kaikki tulee katoamaan aivojen ja aistien katoamisen myötä.

Jopa luonnon kauneus tulee katoamaan. Meneekö se sisimpäämme?

Ei, se ei mene sisimpäämme. Me olemme se. Luonto, jonka näemme, syntyi meistä. Luonto on oma luontomme, joka asioiden ollessa kuten ne ovat, on tullut olemassaolon piiriin miehen ja naisen seuralaiseksi ja ilmenee heidän ulkopuolellaan. He eivät aina ole ilmenneet ulkopuolisessa maailmassa. Aikoinaan mies ja nainen olivat olemassa vain psyyken prinsiippinä. Tämä tarkoittaa sitä, että muotoja ei ollut olemassa. Ennen tätä oli ykseys sen kanssa, jota kutsun Jumalaksi, kaikkeudeksi, selittämättömäksi. Tämä selittämätön jokin on se, mitä voi kutsua "hengeksi". Vuosituhansien saatossa mies ja nainen ovat ilmenneet yhä enenevässä määrin itsensä ulkopuolella, kunnes he viimein ruumiillistuivat toimivine aisteineen. Aistit liittyvät ainoastaan ulkopuoliseen maailmaan. Aisteilla ei ole laisinkaan tietoa sisäisestä psyyken tilasta. Eikä näin ole tarkoitus ollakaan. Ne luovat maailmamme. Mutta luonto, olemassaolon taustalla olevan suuren älykkyyden luomana, on seuranamme. Siksi rakastamme luontoa niin paljon. Kun ihmiset ovat stressautuneita tai rasittuneita, he haluavat lähteä luonnon helmaan. "Haluan mennä mereen uimaan. Haluan mennä metsään kävelemään. En halua näitä ongelmia. Haluan olla paljaan taivaan alla, nauttia sateesta, olla siellä missä on luonnollista ja missä voin olla vapaa."

Miksi emme rakastaisi taivasta ja kaikkea sitä, mikä on luonnollista? Olemme tuoneet ne mukanamme, jotta ne muistuttaisivat meitä siitä paikasta sisimmässämme, mistä ne ovat peräisin. Ihmiset valitettavasti kiintyvät luontoon. On yksi asia rakastaa jotakin – ja voit rakastaa ulkopuolellasi ilmenevää luontoa – mutta jos kiinnyt siihen, et halua kuolla.

En tarkoita, että joku haluaisi kuolla. En tarkoita, että sinun pitäisi haluta kuolla. Mutta kiintymyksesi vuoksi tulet vastustamaan kuolemaa tosiasiana ja teet siirtymävaiheesta vaikeamman kuin sen ehkä tarvitsisi olla.

Sanoit kerran, että maailmasta irtautumisen on tapahduttava, jotta henki voisi ilmetä minussa. Onko ihmiskunnalle tapahtumassa juuri näin?

Kyllä vain. Ihmiskunta on kiintynyt siihen, mistä juuri kerroin. Mutta ihmiskunta ei ole kiintynyt ainoastaan luontoon vaan myös ihmisluontoon. Luontohan on se puhtaus, joka ilmenee jokaisessa kasvissa, ruohonkorressa, eläimessä, meressä, taivaassa, sateessa. Se on puhdasta. Sillä ei ole merkitystä, mitä se tekee, mitä vahinkoa se aiheuttaa meille tai omaisuudellemme. Se on puhdasta. Se on vailla minkäänlaista aietta; se on vain sitä mitä se on.
Koska olemme niin kiintyneitä ulkopuolellamme ilmenevään maailmaan, olemme luoneet toisen luonnon: ihmisluonnon. Ihmisluonto edustaa meille kaikille paholaista. Se on alati vaihtelevien tunnetilojemme taustalla. Tänä päivänä rakastamme, huomenna emme ole asiasta niin varmoja.

Se, mitä kerran rakastimme, pettää meidät. Olemme masentuneita ja uskomme asioihin. On ihmisluonteelle ominaista uskoa asioihin.

Eräs asia, joka oli päivänselvää syyskuun 11. päivä, oli se, että jokainen uskoi kaiken olevan kunnossa. Suurin erhe, jonka voi tehdä, on uskotella kaiken olevan kunnossa, erityisesti kun on kyse rakkaussuhteesta. Kaikki ei todellakaan ole kunnossa. Tämä ei tarkoita sitä, että sinun tulee olla pessimistinen asian suhteen – mutta elämisessä on kyse älykkyyden harjoittamisesta, valppauden harjoittamisesta. Henkiset ihmiset kutsuvat sitä "tietoisuudeksi". Mutta sana "tietoinen" viittaa minusta menneisyyden heijastamiseen. Mikäli olet tietoinen, olet asioita heijastava ja pohtiva. Mikäli olet älykäs, et ole sitä. Maailma ei tiedä tätä.

Heijastava pohdinta suuntaa sinut muistiisi; peilaat tunteitasi, pohdit sitä, missä rakastettusi on, mitä hän tekee, kuinka äitisi tai isäsi voivat. Kaikki tämä on heijastavaa pohdintaa.

Mikäli haluat tietää kuinka äitisi ja isäsi voivat, älykäs tapa toimia on soittaa heille, ja kysyä asiaa heiltä itseltään. "Hei, kuinka voit, äiti?" Tämä on oikea tapa toimia ulkoisessa olemassaolossa.

Tai jos lapsesi ovat ulkona myöhään etkä saa unta, koska olet huolissasi, on parasta hypätä autoon ja ottaa selvää löydätkö heidät. Kyseessä on jo melkoisen iso ponnistus, joten on todennäköisesti parasta, että lopetat murehtimisen ja katsot, onko olemassa jotakin, mitä voisit käytännössä tehdä. Mikäli mitään ei ole tehtävissä, lopeta silloin asian vatvominen.

Ole käytännöllinen. Suurin osa ihmisistä ei elä käytännöllistä elämää, elleivät he esimerkiksi ole rakentamassa taloa. Keho on se, joka rakentaa taloa. Mieli heijastelee taaksejäänyttä: mitä rakastettu puuhailee kotosalla? Ja luonnollisesti isket sormeesi vasaralla, mikäli ryhdyt ajattelemaan liiaksi. Keho on kuitenkin se, joka rakentaa talon

Tarkoitatko, että älykkyys on sitä, että katsoo aina nykyhetkeä ja toimii tilanteen vaatimalla tavalla?

Jatkuu sivulla 2 >>

Haastattelu on julkaistu Minä Olen -lehdessä 4/2003

© The Barry Long Trust.
Kirjoitus on julkaistu tällä sivulla
kansainvälisen Barry Long -säätiön suostumuksella.
http://www.barrylong.org

| ALKUUN | ETUSIVULLE |