<< Etusivulle





 

Meditaatio
Ymmärrä mitä olet tekemässä

 
 

-  B a r r y   L o n g  -

 


Hiljaisuus on läsnä kaikessa, mikä liikkuu.

Otetaan esimerkiksi maailmankaikkeus. Jos haluat nähdä maailmankaikkeuden koko suuruuden välittömästi, mene ulos kirkkaana yönä ja katso tähtitaivasta.

Mitä sinä näet?

Todellisuudessa sinä katsot hiljaisuutta. Sinä olet hiljainen, ja niin on myös tähtinen maailmankaikkeus.

Mikä tekee kirkkaasta yötaivaasta niin kauniin, majesteettisen, vaikuttavan?

Se on hiljaisuus – ja oma hiljaisuutesi.

Samoin on silloin, kun mikä tahansa kaunis, pysähdyttävä tai dramaattinen tapahtuma herättää huomiosi; tuolla hetkellä, kun katsot asiaa oppiaksesi tuntemaan sen, sinä olet hiljaa. Niinpä sinun on oltava hiljaa, jotta alkaisit tuntea ja nähdä oman sisäisen ihmeesi.

Meditaatiossa opimme pitämään hiljaisuutta tietoisesti hallussamme – ja samalla opimme pitämään hallussamme tuota ihmettä.




Meditaation ensimmäinen tavoite on se, että sinusta tulee oman mielesi herra. Kukaan, joka on huolissaan, ei selvästikään ole saavuttanut tätä tavoitetta. Huolehtimiselle on nimittäin ominaista se, että vaikka havaitset sen typeryyden ja turhuuden, ja vaikka päätät lopettaa sen, sinä et kykene siihen. Huolehtija et ole sinä; se on sinun mielesi – sinun herrasi.

Jokainen on kouluttanut oman mielensä tiettyyn pisteeseen saakka. Mutta koska kysymys ei ole täydellisestä hallinnasta, lopputulos on hieman sama kuin väittäisit, että sinulla on tottelevainen koira, joka tosin aika ajoin puree sinua. On selvää, että mieli ei halua tulla koulutetuksi, joten se tulee vastustamaan sinua alusta lähtien. Näe tämä tosiasia nyt, niin olet jo aloittanut taistelun käyttämällä aseenasi omaa ymmärrystäsi.

Vain harvat meditaation aloittavat ihmiset koskaan todella onnistuvat siinä, sillä he eivät ymmärrä, että ongelma on itse mieli. Heidän menetelmänsä, järjestelmänsä ja opettajansa käyttävät mieltä voittaakseen mielen – ja se on toivoton yritys. Tässä menetelmässä käytät apunasi korkeampaa kykyäsi, omaa ymmärrystäsi, sekä muutamaa muuta keinoa, jotka saavat mielesi toimimaan tahtosi mukaisesti samalla kun ymmärryksesi siitä kasvaa. Periaate on yksinkertainen: sen, minkä ymmärrät, sitä voit myös hallita.

Koska ymmärrys on tämä menetelmän avain, sinun ei pidä totella mitään tämän kirjan ohjetta ilman, että ymmärrät ensin se tarkoituksen. Sinun on myös verrattava ohjetta omaan kokemukseesi, jolloin voit varmistua sen mielekkyydestä. Jos pelkästään tottelet mekaanisesti, opit kuin koulutettu eläin, joka tekee temppujaan tietämättä miksi. Sinun tavoitteesi on tulla mestariksi – ja mestari on mestari siksi, että hän ymmärtää, mikä on kaiken toiminnan tarkoitus.

* * *

Meditaatio tulee osoittamaan sinulle, että huolehtiminen on mekaanista. Se on kuitenkin vain eräs monista mekaanisuuden ilmenemismuodoista sinussa. Suuttumus, viha, riiteleminen, kateus, kauna, toisten arvosteleminen, itsesi puolusteleminen, syyttäminen – kaikki se on mekaanista, kuten myös vaivaantuminen ja pelko, sekä nuo kaksi niin tuskallista ja kalvavaa tunnetta: tunnontuskat ja katumus.

Niin kauan kuin mielesi hallitsee sinua, puolet elämästäsi tuhlaantuu mekaanisiin jossitteluihin, velvollisuuksiin, epäilyihin ja pelkoihin. Olet kahlehdittu puolinaiseen elämiseen, vaikka vaistomaisesti tiedätkin, että syvällä sisälläsi on jotain, joka rukoilee äänettömänä vapautusta ja mahdollisuutta ilmaista itseään.

Mutta mieli ei voi löytää kahleiden avainta, ja lopulta – kuten lukemattomat muut ennen sinua ovat tehneet – sinä huokaat: "Minne minä olen oikein menossa? Mistä tässä kaikessa on oikein kysymys?" Etkä saa vastausta. Edes nerot tai miljonäärit eivät saa sitä.

* * *

Meditaatiosta on kirjoitettu ja puhuttu paljon hölynpölyä. Joillekin meditaatio on melkein kirosana, joillekin toisille vitsi. Suurimmalle osalle ihmisistä se on yhtä epämääräinen ja kaukainen asia kuin keskiajan alkemia – siitä ovat harrastelijat ja puoskarit pitäneet huolen. Kautta vuosisatojen he ovat kuormittaneet itsetuntemusta tyhjänpäiväisyyksillä ja mystifioinnilla.

On myös syytä todeta, että pyhimys ei välttämättä ole viisas mies, eikä viisas mies välttämättä ole pyhimys.

Moni asia, mitä meditaatiosta sanotaan, liittyy täysin eri aihepiiriin – psyykkiseen maailmaan. Meditaatio saattaa aiheuttaa ja usein aiheuttaakin psyykkisiä kokemuksia. Mutta ne ovat toissijaisia seurauksia siitä tilasta, jonka lävitse sinun on kuljettava, jotta voisit löytää totuuden itsestäsi. Jos viivyttelet tuossa tilassa, tai jos yrität käyttää hyväksesi psyykkisen maailman läpeensä epäluotettavia ja oikukkaita voimia, et tule löytämään todellisia vastauksia, ainoastaan lisää kysymyksiä.

Jotkut meditaatiomenetelmät pohjautuvat emotionaaliseen jännitykseen tai kiihotukseen. Ne voivat käyttää hyväkseen esimerkiksi visualisointia, loitsuja, mielikuvaharjoituksia tai transsia. Mutta näiden menetelmien avulla et saavuta todellisia tuloksia, ainoastaan lisää sekaannusta. Syy tähän on se, että kaiken sen, minkä heijastat itsestäsi psyykkiseen maailmaan, täytyy palata luoksesi ennemmin tai myöhemmin jossakin toisessa muodossa. Sen sijaan todellisessa meditaatiossa olet aina uuden seurassa; et koskaan kutsu luoksesi vanhaa tai vieraile sen luona.

Meditaatio ei riipu kehon asennoista, vaikka se käyttääkin kehoa hyväkseen. Erityiset fyysiset harjoitukset, hengityksen hallinta tai paastoaminen eivät ole tarpeellisia. Mutta jos harjoitat niitä jo nyt (ja ymmärrät, mitä olet tekemässä), ei ole syytä lopettaa. Jos ne ovat sinulle tarpeettomia tai vääriä, ne putoavat luonnollisesti pois edetessäsi.

* * *

Vastustajasi on mieli. Mielesi on se, joka on huolissaan ja joka kihisee kielteisten emootioiden vallassa. Mielesi epäonnistuu tehtävässään, koska se on kykenemätön näkemään omaa mekaanisuuttaan.

Juuri mieli saa kehon hymyilemään samalla kun se itse juonii petosta. Kun keho on vapautettu mielen itsepäisestä häirinnästä, se hymyilee ja toimii luonnollisesti.

Sinun ei tarvitse pelätä, että joudut kieltäytymään jostakin; että sinun on lähdettävä käymään jossain toisessa maassa tai vetäydyttävä johonkin metsään tai luolaan. Ihmisen mieli on siellä missä hän itsekin on, ja siellä hänen on mielensä myös voitettava.

* * *

Aina, kun opiskelet mitä tahansa asiaa, olet meditaation tilassa. Mielesi on hiljentynyt aiheeseen aina siinä määrin, että kaikki muut asiat unohtuvat. Kun olet opiskellut tai meditoinut kyseistä asiaa riittävän kauan, kiteytyy omaksumasi tieto ymmärrykseksi, eikä sinun enää tarvitse ajatella voidaksesi toimia.

Tällainen ymmärrys luo puolestaan vielä korkeamman kyvyn: intuition. Mitä enemmän rakastat opiskelemaasi asiaa, sitä suuremmassa määrin tietosi muuttuu itsetuntemukseksi – sillä rakkaus saa aikaan sisäisen yhdistymisen. Tällöin voit aiheeseen paneutuessasi havaita asioita, joita muut, jotka ovat opiskelleet aihetta vain puolittain kiinnostuneina tai pakon edessä, eivät voisi havaita. Tämä kaikki on totta jo silloin, kun opiskelet vaikkapa jotakin uutta kieltä, mutta erityisesti se pätee silloin, kun opiskelet meditaatiota – jonka aihe olet sinä.

Mitä usemmin meditoit omaa itseäsi ja havainnoit itseäsi toiminnan aikana, sitä hiljaisemmaksi ja sitä älykkäämmällä tavalla valppaaksi mielesi tulee. Jonkin ajan kuluttua huomaat, että monet häiritsevät ja tuhoisat tekijät ajattelussasi ovat alkaneet kadota. Saat huomata, että koet enemmän kauneutta ja rikkautta elämässäsi. Ystävällinen teko, syvempi hymy, tahto auttaa jotakuta odottamatta siitä tunnustusta, huomisen pelon katoaminen – nämä ja muut vastaavat positiiviset reaktiot täyttävät sitä tyhjiötä, jonka poistuvat negatiiviset voimat jättävät jälkeensä. Alat 'tietää' tiettyjä asioita, joita et voi pukea sanoiksi. Se merkitsee elämän intuition – viisauden – heräämistä. Sen saa aikaan syvenevä yhteys aiheeseen, jota olet tutkimassa – omaan itseesi.

Kuinka kauan mielen harjoittaminen kestää? Yhtä kauan kuin kestää omaksua hyvin jokin vieras kieli. Menestys riippuu siitä ajasta ja hiljaisuudesta, jonka omistat asialle. Jos käyt meditaatioharjoitukset lävitse puolittaisella mielenkiinnolla, tulet epäonnistumaan innottoman kielenopiskelijan tavoin.

B.L.


Barry Longin kirjasta "Meditaatio – Kymmenen askelta hiljaisuuteen".

© The Barry Long Trust.
Kirjoitus on julkaistu tällä sivulla
kansainvälisen Barry Long -säätiön suostumuksella.
http://www.barrylong.org


| ALKUUN | ETUSIVULLE |