Kuolema on kuollut ruumis. Kun oivallat, että kuolema on vain kuollut ruumis, ymmärrät välittömästi, mitä kuolema on – eikä se enää koskaan pelota eikä hämmennä sinua. Meillä kaikilla on alitajunnassamme kammottavia mielikuvia kuolemasta – eikä niissä ole totuuden häivääkään. Olemme mielikuvitukses-samme tehneet kuolemasta niin mutkikkaan, että kun sanon kuoleman olevan vain kuollut ruumis, määritelmä ei tunnu olevan riittävä, se ei ole tarpeeksi merkityksellinen. Kuolemassa tulet oivaltamaan, että tärkeintä elämässä on rakkaus. Ja että elävien maailma on olemassa vain sen vuoksi, että siellä osoitettaisiin enemmän rakkautta.

---

Me nyky-yhteiskunnan ihmiset emme enää suhtaudu kuolemaan mutkattomasti. Emme enää osaa nähdä kuolemaa sellaisena kuin se on, emme osaa suhtautua siihen objektiivisesti. Olemme siirtäneet kuoleman – kaikki kuolleet ruumiit – muiden käsiin, viranomaisille. Olemme jättäytyneet syrjään. Näemme kuolemaa enää hyvin harvoin. Kuinka monta kuollutta lapsesi ovat nähneet syntymänsä jälkeen? Montako itse olet nähnyt tänä vuonna? Entä koko elämäsi aikana?

Meillä kaikilla on alitajunnassamme kammottavia mielikuvia kuolemasta – eikä niissä ole totuuden häivääkään. Olemme mielikuvituksessamme tehneet kuolemasta niin mutkikkaan, että kun sanon kuoleman olevan vain kuollut ruumis, määritelmä ei tunnu olevan riittävä, se ei ole tarpeeksi merkityksellinen, eikö totta? Se on liian yksinkertainen. Haluamme jotain uskomatonta, mihin voisimme uskoa; jotain, mikä vetäisi vertoja monimutkaisille ja epämääräisille mielikuvillemme. Emme halua sitä yksinkertaista totuutta, jonka jokainen voi nähdä katsoessaan kuollutta ruumista.

Mitä siis tarkoittaa, että kuolema on kuollut ruumis?

Se tarkoittaa – kuuntelethan tarkoin – että kuoleman voi nähdä ainoastaan kuolleessa ruumiissa. Jos olet kuolemassa juuri tällä hetkellä – ja jos niin on, puhun sinulle syvällä kunnioituksella ja rakkaudella – et voi nähdä itseäsi kuolleena ruumiina. Jos kuitenkin joskus näet kuolleen ruumiisi, et selvästikään ole kuollut. Ja juuri niin tapahtuu sekä eläville että kuolleille. Näet aina vain kuolleen ruumiin – etkä se koskaan ole sinä!

Kuolevaisen rakkauden tuolle puolen

Mitä voit tehdä selvitäksesi surusta ja yksinäisyydestä, jota rakkaan ihmisen kuolema tuottaa? Miten kestät astua jälleen sisälle taloon? Valmistaa aterian tietäen, ettei hän ole siellä? Avata vaatekaapin tai nähdä tyhjän tuolin – ilman että murrut ja itket pakahtuaksesi? Miten kestät yöt, saatikka sitten päivät? Ja miten tulet toimeen väistämättömän vihan tunteen kanssa: eikö elämässä ole oikeudenmukaisuutta? Miten kaikkivaltias voima tai Jumala voi sallia tällaisen tuskan ja epätoivon?

Kun rakkaimpasi kuolee, se saa sinut täysin pois tolaltasi, järkyttää sinut perinpohjin. Et tule olemaan valmis, vai mitä? Jos olisit jo kohdannut tosiasian elämästä, olisit valmis – eikä kuolemalla olisi valtaa musertaa sinua. Mutta kun kuolema saapuu, tulet käymään läpi kaiken tuon tuskan, jota juuri kuvasin. Aivan kuten jokainen ennen sinua. Sillä jokainen kuvittelee, että on jo kohdannut kuoleman, vaikka se ei ole totta. Jos joku rakkaasi kuolee kymmenen vuoden kuluttua, se on aivan yhtä kauheaa kuin jos se tapahtuisi nyt, vai mitä? "Kymmenen vuoden kuluttua" on yhtä kuin kymmenen vuotta sitten tänä päivänä. Jos se tapahtuisi rakkaimmallesi tänään, oletko yhtään sen paremmin valmistautunut? Totuus on, ettet usko kuolemaan. Kuolema sattuu aina jonkun toisen kohdalle.

Kun kuolema sattuu rakkaimpasi kohdalle, tulet syyttämään kohtaloa tai jotain muuta. Tulet reagoimaan aivan kuin sinua olisi johdettu harhaan, aivan kuin kyseessä olisi jokin suuri uutinen, että tämä on kuoleman maailma. Lyhyesti sanoen, tulet käyttäytymään vastuuttomasti, epäkypsästi, aivan kuin et tietäisi, mistä elämässä on kysymys – koska luulit että siinä on kysymys elämisestä.

Elämässä on kyse siitä, että opit elämään kuoleman kanssa: että ymmärrät kuolemaa, kun se osuu kohdallesi.

Ihmeellinen totuus ja lähtökohta on se,
että rakkaasi ei ole kuollut  – että kuolema
on vain kuollut ruumis."

 

Rakkautesi ei ole kuollut

Kun rakastat jotakuta hyvin paljon, kiinnyt häneen. Teet tämän sallimalla tuohon ihmiseen liittyvän tunnetilan – jonkinlaisen häneen liittyvien tunteidesi aistimuksellisen kopion – kirjaimellisesti kasvaa sisällesi. Kuukausien ja vuosien mittaan tuosta tunnetilasta tulee elävä osa sinua. Se on yhtä todellinen ja yhtä herkkä tuntemaan kuin mikä tahansa fyysinen ruumiinosasi. Se tuntee kaiken, mitä tuolle toiselle ihmiselle tapahtuu, olipa se sitten hyvää tai pahaa.

Kun rakkaasi kuolee ja käyttäydyt ikään kuin se olisi hänen loppunsa, yhteytesi tuohon tunteeseen katkeaa täydellisesti. Ja se reagoi voimallisesti. Muista, että kyseessä on elävä, tunteva osa sinua. Sinä loit sen rakkaudellasi. Se on kuin oma lapsesi. Ja kuten lapsi, se on ollut täysin riippuvainen sinusta rakkauden suhteen ja sen suhteen, mitä olet sille niin pitkään viestittänyt. Kun nyt kuolleen ruumiin nähdessäsi viestität sille, että rakkautesi on kuollut, se on yhtä julmaa kuin ilmoittaisi lapselle, ettei sitä enää rakasteta. Sanot: "Kaikki on ohi. Et enää ikinä saa rakkautta. Rakkauteni on kuollut."

Näetkö mitä teet? Hylkäät tämän elävän, rakastavan osan itseäsi ja se huutaa: "Mutta en minä ole kuollut. Ole kiltti äläkä jätä minua näin. Rakasta minua! Tule takaisin." Tuo on se tuntemasi hirvittävä tuska ja kipu. Ja se saa sinut itkemään.

Yritä itse nähdä totuus tästä asiasta. Älä karkota sitä luotasi. Äläkä vain usko minua. Muutaman itkukohtauksen jälkeen tulet hetkittäin tietoiseksi siitä, ettet se ole todella sinä, joka itkee; sinun ruumiisi itkee ja tunnet olosi kauheaksi – mutta jollain tapaa et ole kokonaan sitä. Olet oudolla tavalla irrallaan siitä. Ellet ole vielä kokenut tätä, yritä tiedostaa se seuraavalla kerralla, kun tunnekuohu lähtee liikkeelle. Ole hyvin hiljaa ja katso itse mitä tapahtuu. Älä kuitenkaan yritä lopettaa itkua, ainoastaan tarkkaile sitä.

Sinun tulee ymmärtää rakkauden ja tunteen välinen ero. Rakkautesi sitä ihmistä kohtaan, jonka ruumis on mennyttä, on jatkuvaa. Se ei muutu, vai mitä? Mutta kokemasi tunneperäinen kipu ei ole jatkuvaa. Se tulee ja menee.

Kipu tuntuu, kun et ole rakastava, mikä tarkoittaa, että elät menneisyydessä; kun ajattelet, että rakkaasi on kuollut, kun kuvittelet hänet sellaisena kuin hän oli ennen. Tämä tekee sisälläsi olevan tunteen hirvittävän onnettomaksi – ja se itkee, tai pikemminkin saa sinut itkemään. Huomaat, että tämä tapahtuu myös silloin, kun palaat paikkoihin, jotka olivat teille molemmille tuttuja ja yrität sen kautta saada aikaan jonkinlaisen tunneyhteyden. Tai kun selailet surullisena valokuva-albumia tai kylvet itsesäälissä siksi, että elämäsi on nyt niin kurjaa ilman häntä. Toisin sanoen se tapahtuu aina, kun käyttäydyt aivan kuin rakkautesi olisi kuollut ja mennyttä. Tuollaiset sentimentaaliset harharetket kiduttavat sisälläsi olevaa tunnetilaa.

Sinun on lakattava ajattelemasta, että rakkautesi on kuollut. Heti kun teet tämän, kipu lakkaa. Katsotaanpa nyt, miten voit tehdä tämän.

Ihmeellinen totuus ja lähtökohta on se, että rakkaasi ei ole kuollut – että kuolema on vain kuollut ruumis. Ongelma on siinä, että

olet erehtynyt pitämään rakkautta – joka ei koskaan pääty – ruumiina, joka on kuolevainen ja joka nyt on tuhoutunut. Se olemus, jota rakastat, on luonasi tälläkin hetkellä.

Kuolemastaan asti rakkaasi on yrittänyt kertoa sinulle ettei hän ole kuollut, mutta hän ei pysty tavoittamaan sinua kun tunnekuohu on läsnä. Kun et ole tunnekuohun vallassa, hän on läsnä. Sen vuoksi et tunne eron tuskaa koko ajan, sen vuoksi toisinaan tiedät ilman epäilyksen häivääkään, että rakkaasi on läsnä.

Suremalla ja murehtimalla rakastasi ja sitä, miten hyvin asiat ennen olivatkaan; toivomalla, että rakkaasi tulisi takaisin; tuntemalla halua kertoa hänelle, miten rakas hän olikaan sinulle ja miten paljon kaipaatkaan häntä – kaikella tällä sanot, että hän on kuollut, haudan oma. Kun taas todellisuudessa rakkaasi on kanssasi juuri tälläkin hetkellä, hän on elävästi läsnä, jos voit hiljentyä riittävästi havaitaksesi sen.

Joka kerta, kun ajattelet, että rakkaasi on kuollut, katkaiset yhteyden hänen läsnäoloonsa. Valitset sen, mitä hän oli, etkä sitä mitä hän on, eikä hän näin voi tavoittaa sinua. Etkö olekin kaivannut vielä yhtä tilaisuutta rakastaa häntä enemmän? Tässä tuo tilaisuus on.

Rakkaasi tietää täsmälleen, miltä sinusta tuntuu, miten yksinäinen olet ja miten paljon häntä kaipaat. Hän sanoo: "Kun rakastat minua aivan kuin olisin luonasi, tulet vähitellen varmuudella tuntemaan läsnäoloni. Joka kerta kun ajattelet, että olen kuollut, jätät minut. Älä ole surullinen, älä itke. Ole iloinen niin kuin minäkin olen. Kuolemaa ei ole."

Miten tehdä rakkaudestasi kuolematonta?

Sinä ja ihminen, jota rakastat eniten, voitte tehdä rakkaudestanne kuolematonta ennen kuin kumpikaan teistä kuolee. Kun kuolema sitten saapuu, ei siihen liity eron tunnetta, ei tuskaa eikä ahdistusta haudan äärellä eikä sen jälkeen. Sillä tiedätte, että rakkautenne elää ikuisesti. Voitte tehdä tämän pitämällä rakkautenne elävänä silloin, kun molemmat vielä elätte, sen sijaan, että sallisitte sen vähitellen kadota tuttavallisuuteen, välinpitämättömyyteen ja tottumukseen.

Kuinka usein päivittäin sinä ja kumppanisi puhutte rakkaudesta? Kuinka usein päivittäin tarkastelette välillänne olevaa rakkautta keskustelemalla siitä rehellisesti ja pyritte kumpikin kitkemään sen tavanomaisuuden ja tottumuksen, joka on hiipinyt suhteeseenne? Kuinka usein annat rakastettusi päästä kuin koira veräjästä nopealla hipaisulla huulille tai poskelle ennen kuin hän ryntää johonkin hyvin tärkeään – kuten töihin tai nukkumaan – samalla, kun rakkautenne kuolee? Kuinka usein keksit tekosyitä todella rakastavan elämän puuttumiselle väliltänne? Kuinka usein sinun tekisi mielesi itkeä, koska sinulla on vain mukavuutta, ymmärtämystä, yhteensopivuutta sekä lapset – mutta hyvin vähän elävää, väreilevää rakkautta?

Aloittakaa puhumalla kuolemasta jo aivan suhteenne alusta asti – aivan kuten minä puhun siitä teille. Ellette pysty alkamaan yhdessäoloanne tältä pohjalta, unohtakaa koko juttu – tai unohtakaa rakkaus. Vaikka rakkautesi kohde olisi lapsi, teidän on yhdessä parhaanne mukaan oivallettava kaikki mahdollinen kuolemasta ja lakkaamatta kohdattava yhdessä sen läsnäolo ja väistämättömyys. Juuri kuolemahan on teidät erottava – näennäisesti. Mutta kuolema ei voi erottaa kahta rakastavaa ihmistä, jotka ovat kohdanneet ja ymmärtäneet sen yhdessä.

Teidän on osoitettava rakkautta toisillenne joka ainoa päivä. Löytäkää oikea tapa. Se on rakkautta. Hiljentykää. Maailman tunnustamat rakkaudenosoitukset ovat kuluneet tyhjiin epäaitouden ja rakkaudettoman tunnepitoisuuden vuoksi. Ne eivät riitä. Teidän on asetettava itsenne alttiiksi, kuoltava hiukan rakkauden tähden.

Aloittakaa antamalla tunnustusta rakkaudelle rakastetussanne aina kun näette sen. Älkää olko varautuneita sen suhteen; älkää olko liian väsyneitä tehdäksenne niin; herätkää eloon. Huomioikaa jokainen toisen rakastava teko – hymy, ystävällinen ele – olipa se osoitettu vaikka vain puutarhan kasville. Sanokaa: "Se, mitä juuri teit, oli kaunista; näin sinussa rakkautta." Ja jos hän hymyilee sinulle rakastavasti, älä anna senkään mennä ohitse, vaan sano: "Ja juuri nytkin kasvoistasi säteilee rakkaus."

Kun annat tunnustuksen rakkaudelle, luot rakkautta. Saat sen kasvamaan. Katso asiaa oman kokemuksesi pohjalta.

Kun rakkautesi huomataan, sinusta tuntuu hyvältä etkä voi muuta kuin haluta rakastaa enemmän. Heräät eloon. Antamalla toisillenne tunnustusta rakkaus herää jälleen eloon välillänne – tunteiden sijaan. Teillä on vähemmän mistä väitellä ja enemmän mistä puhua avoimesti; sillä rakkaus saa teidät avautumaan.

Kuoleman tarkoitus ihmiskunnalle kokonaisuudessaan
on rakentaa rakkauden tai tietoisuuden silta elävien
maailman ja kuolleiden maailman välille.

Kuolemisen taito

Kuoleman tarkoitus ihmiskunnalle kokonaisuudessaan on rakentaa rakkauden tai tietoisuuden silta elävien maailman ja kuolleiden maailman välille. Jokainen joka kuolee, ylittää tuon rajan. Useimmat tekevät sen tiedostamattaan, kuten eläimet ja muutkin lajit. Mutta miehelle tai naiselle yksilönä tuo taito merkitsee sillan ylittämistä tietoisesti, eli tietoisena pysymistä koko kuolemisen prosessin ajan.

Siinä määrin kuin ihminen kykenee tähän, hän auttaa tuon sillan rakentamisessa omalla rakkaudellaan ja tietoisuudellaan. Kun ihminen kuolee täysin tietoisena, hän on tällöin kuolemattoman rakkauden tilassa eli täydessä ymmärtämyksessä kuolemasta ja sen tarkoituksesta. Tällöin hänestä tulee väylä, osa siltaa itseään, jota pitkin toiset voivat ylittää rajan näiden kahden maailman välillä.

Kristus teki tämän. Ja hänen jälkeensä muutkin ovat tehneet sen. Mutta silta on vielä pimeä ja hutera, jos yritämme ylittää sen omin avuin. Omin avuin meidän toki kuuluisi se kulkea niin pitkälle kuin mahdollista, ilman että tukeudumme toisten tietoisuuteen. Mutta jos meidän on kutsuttava avuksemme Kristusta, Jumalaa tai sellaisten ihmisten rakkautta, jotka ovat jo ylittäneet sillan, ettemme pelkäisi ja että pysyisimme tietoisina, tuo rakkaus on aina ulottuvillamme. On parempi pysyä tietoisena tuollaisessa rakkaudessa kuin kulkea tiedostamattomana omin avuin. Niin pitkälle kuin sitten kuljemme ja siinä määrin kuin rakastamme, autamme omasta puolestamme rakentamaan rakkauden siltaa niille, jotka tulevat jälkeemme. Ja siinä määrin vastikään päättynyt elämämme – muiden ihmisten ja suuremman hyvän kannalta – on ollut arvokas ja merkityksellinen.

Kuoleminen, niin kuin syntyminenkin, tehdään puolestasi. Kun se alkaa, voit tuntea, kuinka sinut kannetaan sen lävitse. Et pysty enää pysäyttämään sitä sen enempää kuin pystyit pysäyttämään niitä aaltoja, äitisi synnytyspolttoja, joiden kantamana synnyit. Jos olet itse äiti, tiedät, miten voimaton olit, kun supistukset alkoivat ruumiissasi. Sama on totta kuolemankin kohdalla; kuolemassa nuo aallot vain eivät ole fyysisesti tuskallisia. Rentoudu. Kun se alkaa, älä yritä kiinnittää huomiotasi itsesi ulkopuolelle. Tarkkaile kaikkia sisäisiä liikkeitä ja tuntemuksiasi, keskitä koko huomiosi sinne. Sisälläsi tulee tapahtumaan paljon – aivan ihmeellisiä asioita, joita et edes osaisi kuvailla, vaikka kykenisitkin puhumaan. Antaudu täysin sille, mitä tapahtuu. Olet itse tällä kertaa vauva, joka kulkee kohti uutta syntymää. Ota sisälläsi eturivin paikka nähdäksesi läheltä tuon hämmästyttävän esityksen, joka ruumiisi kuolema on. Ja ole tietoinen tuosta vieläkin ällistyttävämmästä muutoksesta, joka tapahtuu sinussa, katselijassa.

Päästä irti. Et voi hallita mitään. Jätä täysin huomiotta kaikki tunteet siitä, että sinun pitäisi tehdä tai viestittää jotakin; ne aiheuttavat vain jännitystä. Ja jännitys, aivan kuten pelkokin, estää sinua havainnoimasta sitä, mitä sisälläsi tapahtuu. Muista, että kuoleman tarkoitus, kuolemisen taito, on siinä, että pysyt tietoisena sisälläsi, koko ajan.

Kuolema on musta. Kuolema on pelottava, koska siellä ei ole mitään muuta kuin sinä itse. Se näyttää päättymättömältä, koska siinä ei ole mitään näkyvää liikettä. Mutta jos olet tyyni, tulet havaitsemaan, että olet vahvempi, vapaampi, enemmän oma itsesi. Olet enemmän kuin koskaan ennen tietoinen omasta todellisuudestasi. Tiedät olevasi täysin oma itsesi, mitä et koskaan eläessäsi kokenut.

Kuolema on pitkä, musta kauttakulku, joka johtaa elämään, ja jonne kaikki, mikä koskaan on elänyt, tulee palaamaan.

Kuoleman tarkoitus ihmiskunnalle kokonaisuudessaan on rakentaa rakkauden tai tietoisuuden silta elävien maailman ja kuolleiden maailman välille.

Jos voit löytää itsestäsi tarpeeksi rakkautta tai valppautta, tulet pysymään tietoisena ja toteamaan syvemmälle matkatessasi, että olet ollut siellä monta kertaa aikaisemminkin. Mutta ellei rakkautesi vielä riitä pitämään sinua hereillä, matkaat tiedottomana. Ja kun matka halki kuoleman päättyy, tulet heräämään uudenlaiseen unimaailmaan, joka on verrannollinen siihen rakkauteen ja tietoisuuteen, jota olet. Tunnet olevasi enemmän kotonasi ja koet suurempaa täyttymystä kuin ikinä olemassaolossa. Matkaatpa sitten tietoisena tai tiedottomana, saavutat silti matkan pään.

Silloin tulet oivaltamaan, että tärkeintä elämässä on rakkaus. Ja että elävien maailma on olemassa vain sen vuoksi, että siellä osoitettaisiin enemmän rakkautta.

Tulet ymmärtämään, miten kaukana se on rakkaudesta. Ja haluaisit kertoa koko maailmalle, mitä olet oivaltanut. Mutta se ei ole mahdollista, sillä sinun on oivallettava se, ilmaistava se ja elettävä se silloin, kun olet elossa. Jokaisen on oivallettava rakkauden salaisuus itse, ellei ennen kuolemaansa niin sitten sen jälkeen. Kukaan toinen ei voi sitä kertoa. Siinä määrin kuin todella rakastit muita maan päällä ja he rakastivat sinua, pystyt tavoittamaan heidät ja vaikuttamaan heihin.

Mene riemuiten.

Kuolemaa ei ole.

B.L. 

Artikkeli on koottu Barry Longin lähiaikoina
ilmestyvästä kirjasta "Mitä kuolema on?"
(alkuperäinen teos: Seeing Through Death (2-kas))

Julkaistu Minä Olen -lehdessä 1/2005

© The Barry Long Trust.
Kirjoitus on julkaistu tällä sivulla
kansainvälisen Barry Long -säätiön suostumuksella.
http://www.barrylong.org

| ALKUUN | ETUSIVULLE |