On olemassa ikuinen laki, joka voi johdattaa ihmistä. Se ei koskaan jätä häntä epäröimään, mitä hänen tulisi tehdä. Se ei jätä sijaa puolustelulle, lieventäville asianhaaroille tai niille vaihtuville arvoille, jotka mutkistavat ihmisen ja mielen laatimat lait. Se on laki, jonka ihmisen viaton ja ihmettelevä osa voi ymmärtää. Ja vaikka ihminen voikin rikkoa tätä lakia, hän voi itse havaita joka käänteestä tämän ikuisen lain erehtymättömät merkit.

Tämä laki kuuluu: jakaudu niin kuolet.

Laki ei viittaa fyysiseen jakautumiseen vaan niihin mentaalisiin aitoihin, joita pystytämme. Me elämme kapealla raja-aitojen vyöhykkeellä – ei-kenenkään maalla, joka eristää meidät toisaalta maailmasta ja toisaalta omasta olemuksestamme.

Olet oma itsesi silloin, kun olet tietoinen rakkaudesta ja koet elämäsi onnellisimmat, haltioituneimmat hetket – hetket, jotka eivät johdu minkään tuntemasi halun täyttymyksestä. Olemuksesi on se, joka tuntee rakkauden. Olemuksesi on se, joka tuntee kauneuden.

Olemuksesi on tietoiseksi tullut itsesi. Tietämätön itsesi on mekaaninen ihminen robottimielineen. Robotti ei voi kokea rakkautta tai kauneutta. Se ei myöskään voi kokea olemustasi. Mutta kun mieli on hiljainen, viaton ja haluista vapaa, se muuttuu läpikuultavaksi. Silloin sinusta tulee oma olemuksesi, ja loistat robotin lävitse kuin tuhat aurinkoa. Tunnet itsesi jumalaiseksi – ja oletkin sitä.

Jakautuminen merkitsee kuolemaa omalle olemuksellesi, mutta elämää mielellesi.

Ainoastaan jakautumisen kautta voi robottiyksilö kasvaa.

Yhtyminen merkitsee kuolemaa mielellesi mutta elämää olemuksellesi.

Yhtyminen on kuolemattomuutta.

Kun hymyilet ja tarkoitat sitä, kun annat itsesi tuossa kyseisessä hetkessä, sinun olemuksesi tulee esiin ja yhtyy hymysi kohteeseen. Se saattaa olla lintu hyppelehtimässä oksalla tai lapsi, joka opettelee seisomaan omilla jaloillaan. Hymyilemällä olet liittänyt hymysi kohteen omaan olemukseesi, ja samalla olet antanut itsestäsi. Olet kasvanut – ja samalla olet kuitenkin pienentynyt. Ihana olemuksesi on kasvanut, ja surkea, jakava, ajatteleva itsesi on pienentynyt. Sinä et kärsi silloin, kun hymyilet.

Kun rypistät otsaasi tai murjotat, eristät itsesi kyseisestä kohteesta tai tapahtumasta. Sen sijaan, että lähestyisit sitä, loittonet siitä. Sinun suloinen olemuksesi kutistuu, ja sinä, sinun mielesi – se ajatteleva, tuomitseva ja eristävä robottiyksilö – kasvaa isommaksi. Olet eristänyt itsesi toisesta, ja ikuisen lain mukaisesti sinun tulee kärsiä. Lain rikkomista seuraava välitön rangaistus on onneton olo – ärtyneisyyden, suuttumuksen, vihan, kateuden ja katkeruuden tunteet.

Tämä laki on kuitenkin myös ikuinen. Sen oikeudenmukaisuus tunnetaan yhtä hyvin ikuisessa maailmassa kuin ajassa. Kun jatkuvasti rikot tätä suurta lakia, eristät itsesi kuolemattomuudesta; sillä olemuksesi on se, joka on kuolematon. Jollet ole yhtä olemuksesi kanssa, et ole kuolematon.

Irtautuminen olemuksestasi merkitsee elävää kuolemaa. Mutta juuri näin ihminen elää; hän elää tietynlaisessa kuolemassa, jota hän arvostaa ikään kuin se olisi elämää.

Näetkö tämän lain suurenmoisen oikeudenmukaisuuden?

Todellisuudessa et vahingoita toisia murjotuksellasi tai kirouksillasi. Sinä vahingoitat itseäsi.

Tämä laki on vain yksilöitä varten, sillä vain yksilöt voivat oppia olemaan rehellisiä itselleen. Mikäli ihminen tietää, että hänen sanansa tai tekonsa eivät ole olleet eripuraa aiheuttavia, hän on vapaa vaikka koko maailma sanoisi hänen toimineen väärin.

Vain yksilö voi tietää, onko hän totellut tätä lakia. Ja tämä tieto on tärkeä ainoastaan hänelle itselleen.

Olemuksesi tuntee ainoastaan kaksi olotilaa. Ensimmäinen on neutraaliuden eli levon tila, toinen on kauneuden tila.

Kauneuden harmonia on olemisessa. Kun näet yhtäkkiä jotakin kaunista ja pidät siitä välittömästi ilman, että ajattelet sitä, tuo kauneus on koskettanut vastaavaa kauneuden sointua olemuksessasi.

Olemuksessa ei ole vastakohtia; ei mieltymystä eikä vastenmielisyyttä. Kauneus ja neutraalius eivät kumpikaan vaadi kannanottoa. Ne ovat tiloja, aivan kuten veteen vajoaminen on olotila, eikä sinun tarvitse ottaa siihen kantaa tai ajatella sitä, jotta voisit kokea sen.

Olemus joko pitää ja rakastaa (ja ajattelun puuttuessa se on kauneutta); tai olemus on puolueeton, jolloin vietät elämäsi viattomassa välinpitämättömyydessä useimpien ympäristösi asioiden suhteen.

Mieli on jatkuvasti kiireinen. Se vihaa neutraaliuden tai levon tilaa, jossa sillä ei ole toiminnan kohdetta, sillä sen herruus tulee näin uhatuksi. Kun mieli kohtaa tämän neutraaliuden tilan, se rientää joko kirjan tai television luo, tai etsii itselleen jonkun juttukumppanin.

Mielen epätoivoiset pyrkimykset täyttää jokainen hetki pitävät sinut erossa tietoisesta kuolemattomasta olemuksestasi. Jotta voisit tietoisesti saavuttaa olemuksesi, sinun tulee vastustaa mielesi jatkuvaa vaatimusta aktiivisuuteen, ja kestää siitä seuraava rauhattomuus, yksinäisyys ja tyytymättömyys.

Jos olet jonkun ihmisen seurassa tai jossakin paikassa, jossa koet ristiriitaisuutta, poistu. Ei ole mitään tarvetta jakautua. Yhdistä itsesi jonkun toisen tilanteen tai ihmisen kanssa.

Jos joku ihminen on typerä, ja voit osoittaa hänelle (kenties lujasti mutta aina tyynesti), että hän on typerä, silloin molemmat teistä saavat jotakin ja useimmat kiittävät sinua. Jos et voi osoittaa tätä hänelle, jätä hänet silloin ilman kannanottoa. Mutta jos sanot häntä typerykseksi ja yrität syöttää hänelle oman mielipiteesi, hänen on pakko palauttaa sinulle oma mielipiteensä. Silloin molemmat teistä ovat oikeassa ja kummankin mielipiteet ovat vääriä.

Jos haluat tehdä hyvää tai jos haluat auttaa, varo, ettet sekaannu asioihin. Jos pyrit hetken edelle ja juokset jonkin 'hyvän asian' perässä, pidä huoli, että olet valmis kuolemaan asiasi puolesta. Muutoin olet puuttumassa omaan itseesi ja erottamassa itseäsi itsestäsi. Vaikka asiasi näyttäisi kuinka hyvältä tahansa, mikäli houkuttimenasi on vaikutelmasi kyseisestä asiasta, mielesi on se, joka kutsuu sinua sillä hetkellä työskentelemään asian puolesta. Silloin teet työtä ensisijaisesti itsesi hyväksi. Vain olemus tietää, mikä kulloinkin on tarpeen. Jos sinä olet jonkin asian tarve, tulet yhtymään tuohon asiaan avun muodossa. Sinulla ei ole vaihtoehtoja, etkä kaipaa niitä.

Jos sinun koskaan täytyy tappaa, pidä huolta, että sinä et ole se, joka vetää liipaisinta tai painaa nappia. Anna ihmiskoneen tehdä se, ja pysy tietoisena, tasapainon tilassa, olemuksestasi käsin katsellen. Jos joudut tappamaan, vain sinä tiedät, tulitko väliin. Jos et tullut väliin, niin ihmisrobotti kuoli hieman uhrisi myötä. Et ole erikoinen; sinun kenties täytyy joskus tappaa. Jos ihmiskonetta ei olisi tarkoitettu tappamaan, tappamista ei olisi.

Sinussa on kahdenlaista ylpeyttä. Ylpeys, jonka tunnet, on lähtöisin mielestäsi, mielikuvituksestasi. Piilotat tämän ylpeyden tai muuntelet sitä tyydyttääksesi jonkin hetkellisen toiveen, ja herätät sen uudelleen henkiin, kun kuvittelet tulleesi loukatuksi. Mutta aito ylpeytesi on lähtöisin olemuksestasi, eikä se koskaan salli sinun vajota perimmäisen arvokkuutesi alapuolelle. Tätä ylpeyttä ei voi tietää, mutta sen voi havaita. Se syntyy hetkestä, ja sen voima on totuus ja viattomuus. Se on itse elämän arvokkuus, ja elämä tulee puolustamaan tuota arvokkuutta – tarvittaessa vaikka tappamalla sinut, jotta tuo arvokkuus voisi säilyä. Kun tämä ylpeys hallitsee, sinä kuolet sen puolesta – vapaaehtoisesti, pelottomasti ja hymy huulillasi. Et uhmasta vaan myötätunnosta niitä kohtaan, jotka kuvittelevat voivansa erottaa sinut ikuisesta arvokkuudestasi.

B.L.

Barry Longin kirjasta "Itsetuntemus – Todellinen epätodellisen takana".

© The Barry Long Trust.
Kirjoitus on julkaistu tällä sivulla
kansainvälisen Barry Long -säätiön suostumuksella.
http://www.barrylong.org

| ALKUUN | ETUSIVULLE |