Tunne – aistimuksen tulkinta
Rakkaus ei ole tunne; se on aistimus. Kun
juot vettä janoosi, se on aistimus eikä tunne. Luonnossa
oleminen tai meressä uiminen on aistimus, ei tunne. Kun olet
väsynyt ja menet pitkällesi, se on aistimuksellista,
eikä tunne, vaikka ehkä sanotkin sen tuntuvan
hyvältä. Tunne on emotionaalinen tulkinta kokemuksesta,
eivätkä nämä aistimukset kaipaa tulkintaa
– ne ovat vain hyviä tai oikeita. Oikeanlainen fyysinen
rakastelu on aistimus eikä tunne. Samoin on rakkaus Jumalaa
kohtaan. Sama pätee iloon ja kauneuteen; molemmat ovat
aistimuksellisia.
Mutta
tietämättömyydessämme me emotionalisoimme ilon,
kauneuden ja rakkauden. Teemme niistä tunteita,
henkilökohtaisia tulkintoja, jotka pohjautuvat vanhoihin
emootioihimme. Me verhoamme nykyisyyden henkilökohtaisella
menneisyydellämme sillä seurauksella, etteivät ilo,
kauneus ja rakkaus näytä kestävän. Mutta
pysymättömiä ovatkin emotionaaliset korvikkeemme, ja
me muutumme jälleen kyllästyneiksi,
tyytymättömiksi ja onnettomiksi. Tietenkin aistimus tai
tieto ilosta, kauneudesta ja rakkaudesta on meissä edelleen,
mutta nämä karkeammat tunteet peittävät sen
alleen.
Epäluotettavat
tunteet
Tunteet ovat jatkuvasti muuttuvia.
Mihinkään niistä ei voi luottaa pitkään.
Voit rakastaa jotakuta intensiivisesti tänään, ja
huomenna tai ensi kuussa et tunnekaan mitään paitsi
ehkä epäilyä tai masennusta sen johdosta, että
jokin niin kaunis saattoi muuttua niin nopeasti.
Kaikki tunteet, jopa hienoimmatkin,
muuttuvat negatiivisuudeksi – pettymykseksi, vihaisuudeksi,
tyytymättömyydeksi, kaunaksi, mustasukkaisuudeksi,
syyllisyydeksi ja niin edelleen. Hyvä tunne on aluksi
mieltäylentävä ja jännittävä, aivan
kuten huumeet, alkoholi tai seksi. Mutta sen, mikä nousee
ylös, on myös tultava alas, eivätkä tunteet ole
poikkeus. Niinpä muutaman tunnin tai päivän kuluttua
alkaa alamäki, ja ihmettelet luultavasti, miksi tunnet itsesi
pahantuuliseksi, masentuneeksi, itsetuhoiseksi tai yksinkertaisesti
vain onnettomaksi. Olet maksamassa eilispäivän viuluja.
Ja tämän ylä- ja alamäen välillä
sijaitsee ei-kenenkään maa – kyllästymisen,
välinpitämättömyyden, jähmettyneisyyden,
väsähtäneisyyden ja merkitykset-tömyyden
valtakunta.
Oletetaan, että et käytä
huumeita tai alkoholia etkä edes harrasta seksiä, mutta
rakastat jotakuta tunteiden pohjalta. Silloin ei kestä kauan,
kun jo tunnet yhden tai useamman mainitsemistani kivuliaista
tunteista ja luulet sen olevan luonnollista! Odota niin näet.
Myös jokapäiväisessä elämässäsi
tulkitset jatkuvasti kokemustasi emootioidesi kautta sen sijaan,
että olisit suoraan tuo kokemus. "Tämä on
hyvää, tuo on huonoa." Tunteesi heiluvat koko
päivän vaivihkaa edestakaisin, sumentaen todellisuuden
– sen aistimuksellisen tiedon eli gnosiksen, että
mikään ei ole huonoa. Se on vain elämää
sellaisena kuin se on.
Valaistuminen on tyhjentymistä
tunteista
Kaikki tunteet
ovat valheellisia ja petollisia. Ja henkisessä
prosessissa sellainen elämänalue, jolla ihmisellä on
vielä tunteita, on juuri se alue, jolla hänen
valaistumattomuutensa seuraava vaihe tulee kohdattavaksi. Minun
lähtökohdastani katsottuna valaistuminen onkin sitä,
että ihminen tyhjentyy tunteista. Silloin hän on
yhtä sen puhtaan aistimuksen kanssa, jota jumalainen oleminen
on. Ja se on kutakuinkin hyvä kiteytys koko henkisestä
prosessista.
Mutta henkinen prosessi on niin
huonosti ymmärretty, etteivät ihmiset tajua tunteittensa
olevan henkilökohtaisia ja valheellisia. He eivät
ymmärrä, että tunteet ovat johtaneet heitä
harhaan koko heidän elämänsä ajan. Jos
tämä ei ole totta, niin miksi ihmiskunta on yhä
valaistumaton ja pohjimmiltaan onneton kaiken kuluneen ajan
jälkeen – kun valaistuneisuus on täysin
luonnollinen, aistillinen olemisen tila joka hetki?
Lakkaamalla samaistumasta tunteisiisi
sinä murrat kiintymyksesi niihin. Kun olet tehnyt sitä
riittävästi, olet palannut jälleen alkuun –
puhtaaseen aistimukseen ja ehdollistumattomaan tietoon. Olet
hakannut päätäsi seinään kokeaksesi
tunteita, kun ainoa asia, mitä sinun tulee tehdä, on
rikkoa tuo tapa ja tottua elämään uutena ilman kipua
ja ristiriitaa. Mutta se on valtava – ja samalla valtavan
yksinkertainen – oivallus. Vain harvat ihmiset tulevat
hyväksymään sen. Ihmiset ovat liiaksi kiinni omien
tunteittensa puolustamisessa! Siksi luulen, että saan
havainnollistaa tätä asiaa vielä
kuolinpäivänänikin.
Vaatii määrätietoista
sitoutumista irtautua tunteiden harhasta ja oivaltaa lopulta
urheuden palkka: kun ihminen kerran vapautuu
henkilökohtaisista tunteistaan, ongelmallinen mieli
pysähtyy lopullisesti.
Mystifioidut
perinteet
En ole
traditionalisti, eikä minulla ole ollut
itämaista mestaria. Opetukseni versoo omasta
tietämyksestäni ja rakkaudestani. Sillä on
käytännössä hyvin vähän yhteistä
muiden opetusten kanssa, sillä muut opetukset
näyttävät väistämättä sitoutuvan
itämaisiin perinteisiin.
En koskaan kiellä
kenenkään toisen valaistuneen henkisen opettajan
valaistuneisuutta. Jokainen valaistunut opettaja tekee parhaansa
tässä materiassa, tässä aistivassa ruumiissa.
Mutta olen usein kriittinen sitä tekopyhyyttä ja
mystifiointia kohtaan, jonka länsimaisen kulttuurin kasvattama
mieli vääjäämättä liittää
itämaisiin perinteisiin.
Kaikki henkiset perinteet tulevat
idästä. Ja perinteinen itämainen tapa oli tavoitella
valaistumista, etenkin muinaisissa tiibetiläisen
buddhalaisuuden ja intialaisten brahmalaisten pappien hallitsemissa
yhteisöissä. Yhteisöjen jäsenillä oli
tapana antaa elämänsä – ja usein myös
lastensa elämä – tuolle pyrkimykselle.
Minulle valaistumisen tavoittelu on ja
on ollut henkisen tietämättömyyden alku. Ja
perinteet sekä niiden edustajat pitävät
tätä tietämättömyyttä
nykyään yllä sitä itse
tajuamatta.
Valaistumista ei voi
tavoitella
Olen
valaistunut. Kukaan ihminen ei ole valaistuneempi kuin
minä, enkä minä ole valaistuneempi kuin kukaan
muukaan valaistunut ihminen. Valaistuneisuus on valaistuneisuutta.
Siinä kaikki. Se on muuttumaton ja
järkähtämätön tiedon ja olemisen tila
kaiken epäilyn tuolla puolen. Se on täyttymystä
jokaisena hetkenä kaikkein korkeimman, sanoinkuvaamattoman,
Jumalan armosta. Se on perimmäisin tila; absoluuttinen
olemisen tila kaiken kuvailun tuolla puolen.
Mutta tämän perimmäisen
olotilan, ihmisen valaistuneisuuden, on välityttävä
hänen elävään elämäänsä.
Minun ja opetukseni mukaan tämä tarkoittaa sitä,
että valaistunut ihminen on vapautunut onnettomuudesta.
Oleminen ja eläminen onnettomuudesta vapaana on kaiken
maanpäällisen elämän luonnollinen ja
yksinkertainen tila – paitsi ihmiselle. Erilaiset henkiset
houkutukset ja niiden ulkonainen loistokkuus ovat johtaneet
hänet pois tästä tilasta. Tuloksena on hänen
lyhyen elämänsä ristiriitaisuus ja tuska; sen
ailahteleva onnettomuus.
Valaistumista ei voi tavoitella
eikä etsiä. Jopa itse sanan mainitseminen
etäännyttää ihmiset tuosta tilasta. Syntyy
vaikutelma, että valaistuminen on jotakin, jota sinun
pitäisi saada ja jota sinulla ei ole. Siitä seuraa
lukuisia epäsuotuisia reaktioita: valaistumisen jahtaamista
erilaisia polkuja ja teitä seuraamalla;
tyytymättömyyden, itse-epäilyn, turhautumisen ja
alemmuuden tunteita; tai torjuvaa pilkkaa tätä
täysin luonnollista ja mitä ihailtavinta tietoisuuden
tilaa kohtaan.
Pappi
sisällämme
Papilliset traditiot heiluttavat
vielä tänäkin päivänä edessämme
valaistumisen porkkanaa lupailemalla jotakin sellaista, minkä
voimme saavuttaa tulevaisuudessa. Olipa kyseessä buddhalainen
nirvana, kristittyjen taivas, islaminuskoisten
houri-paratiisi, juutalaisten Eden tai hindujen
moksha, palkintoa ei saada koskaan nyt. Polut ja tiet
vaativat aikaa, ja traditiot muodostuvat nimenomaan ajasta.
Niinpä ihmiset puhuvat aina menneestä ajasta, joko
Buddhan, Jeesuksen, Mooseksen, Muhammedin tai joidenkin muiden
edesmenneiden mestareiden muodossa, tai siinä muodossa,
mitä näiden mestareiden oletetaan sanoneen tai
tehneen.
Totuus on
päinvastainen. Totuus on tässä nyt; ei
menneisyyttä, ei tulevaisuutta. Ainoa syy, miksi ihmiset
eivät ole valaistuneita, on se, että he uskovat totuuteen
menneisyydestä, ja siksi heidän on
tähdättävä tulevaisuuden tarjoamiin
palkintoihin. Valaistuminen, maanpäällisen
elämän alkuperäiseen tilaan palaaminen,
edellyttää toimintaa nyt, tässä hetkessä,
ilman minkäänlaisia viittauksia menneisyyteen. Sinussa
asuva vanha pappi on tapettava. Perinteiden kannattaja, seuraaja ja
uskoja on näännytettävä.
Jos alat ajatella,
mitä sinun tulisi seuraavaksi tehdä tullaksesi
valaistuneemmaksi, keskeytä ajatuksesi. Ajatuksesi on tuo
pappi, joka yrittää saada sinut ajattelemaan, mitä
joku opettaja tai niin kutsuttu mestari on sanonut, sen sijaan,
että olisit vastuussa itsestäsi ja totuudesta nyt. Jos
havaitset keskustelevasi valaistumisesta, lopeta; puhuja on sama
valaistumaton pappi. Jos haluat paeta tämänhetkistä
vaikeaa tilannettasi, pysähdy; pappisi on vain hankkimassa
sinulle lisää aikaa, jotta voisit taas kärsiä.
Jos haluat pukeutua vieraan kulttuurin suosimiin vaatteisiin oman
kulttuurisi keskellä, pidättäydy siitä,
sillä pappisi haluaa koristautua, tehdä vaikutuksen ja
luoda hohdokkaan kuvan itsestään. Jos henkiset
tarkoitusperät houkuttelevat sinua ajelemaan hiuksesi,
älä tee sitä; tuo samainen pappi on
ryhtymässä entisiin ritualistisiin temppuihinsa, kun
sinulle itsellesi on merkitystä vain sillä, että
olet sitä, mitä olet nyt.
Ratkaiseva kysymys: haluatko
kärsiä nyt?
Valaistuminen, kaikesta
keräämästäsi taakasta vapautuminen,
edellyttää toisin sanoen jokaisen henkisen uskomuksesi ja
käsityksesi hylkäämistä. Sinun on pantava
syrjään kaikki viittaukset siihen, mitä kukaan
henkinen opettaja tai mestari on koskaan sanonut.
Mitä jää jäljelle?
Sinun oma kokemuksesi. Tämä ei tarkoita historiallista
tai muistinvaraista kokemustasi, sillä nimenomaan se on
ongelma. Oma kokemuksesi on itsetuntemustasi
elämästä. Tehdäänpä kerralla ja
lopullisesti selväksi, mitä tämä tarkoittaa
nyt. Unohda kaikki, mitä olen tässä artikkelissa
sanonut tätä kysymystä lukuun ottamatta: haluanko
kärsiä vai olla kärsimättä NYT? Se on
ainoa totuus sinulle. Siihen ei sisälly perinnettä, ei
menneisyyttä, ei keskustelua asiasta. Se on kaikki, mitä
tarvitset. Pidä sitä ohjenuoranasi, niin seuraavalla
kerralla, kun tunnet houkutusta kärsiä, se
estää kärsimyksesi.
Mutta tämä toimii vain
siinä tapauksessa, että olet oppinut omasta
kokemuksestasi, mikä tuottaa sinulle kärsimystä. Jos
et ole oppinut sitä, olet yhä edelleen kiintynyt
kärsimiseen, ja tulet tietämättäsi tarjoamaan
sille sylisi. Siinä tapauksessa sinun on jatkettava lukemista,
uhrattava tälle asialle enemmän aikaasi ja
kysyttävä itseltäsi lisää
kysymyksiä.
Ajattele ja
kärsi
Oletko
vielä oppinut, että kärsit ainoastaan
ajatellessasi tapahtumia tai kokiessasi niihin liittyviä
tunteita; että et kärsi itse tapahtumista?
Oletko vielä oppinut, että
jokainen itseäsi koskeva ajatus on ajatus menneisyydestä;
että huolehtiminen on ajattelemista, ja että kaikki
ajattelu johtaa lopulta huoliin, pelkoon ja turvattomuuteen? Jos
olet oppinut tämän, niin pysähdy joka kerta, kun
alat ajatella tai saat ajattelijan kiinni ajattelemasta edes niin
sanottuja 'hyviä' asioita kuten edellisen illan elokuvaa.
Keskeytä ajatuksesi. Älä tee sitä sen vuoksi,
että Barry Long kehottaa niin, vaan siksi, että olet
oivaltanut totuuden ajattelemisesta oman kokemuksesi kautta. Olet
oppinut sen elävästä elämästä
etkä jonkun toisen ihmisen kokemuksesta. Siksi se on totuus
sinulle nyt ja joka hetki. Muussa tapauksessa sinun on jatkettava
ajattelemista ja kärsimistä. Jonakin
päivänä, kun olet saanut kylliksesi kivusta, tulet
järkiisi.
Oletko vielä oppinut, että
jokainen tunne on tunne menneisyydestä, ja että jokainen
'hyvä' tunne muuttuu pian ja vaihtuu lopulta epäilyn,
hämmennyksen, kyllästymisen tai surun tunteeksi? Jos
olet, lakkaa uskomasta tunteisiisi. Älä toimi niiden
pohjalta. Odota.
Toiminta tapahtuu ajallaan. Tunteisiin
pohjautuva toiminta johtaa väistämättä muihin
tunteisiin, jotka pyrkivät korjaamaan niitä
edeltäneen toiminnan. Siten tyytymättömyyden ja
ristiriitaisuuden tunteet ja aiempia tekoja paikkaavat toimet
jatkuvat loputtomasti itseään toistaen. Jos et vielä
ole oppinut totuutta tunteiden petollisuudesta oman kokemuksesi
kautta, sinun on vain jatkettava uskomista ja ajattelemista:
uskomista menneisyyteen ja toivomista jotakin tulevaisuudelta. Olet
onnellinen tänään ja onneton huomenna. Mutta et
koskaan ole pitkään oman elämäsi
herra.
Myötätunto ja
teeskentely
Entä
sitten myötätunto? Myötätunto on
valaistumisen ohella toinen sellainen sana, jolle idästä
lähtöisin olevat opetukset ovat antaneet rituaalinomaisen
merkityksen, ja jonka ne ovat irrottaneet
asiayhteydestään. Tämä vaikuttaa näiden
opetusten seuraajiin siten, että he yrittävät olla
myötätuntoisia. Mutta myötätunto on
luonnollista. Jokainen käsite tai ajatus
myötätunnosta on teeskentelyä.
Et voi yrittää olla tai
tehdä mitään sellaista, mikä on luonnollista;
kaikki sellainen on jo olemassa. Sen sijaan sinun on lopetettava
mässäily sillä, mikä ei ole luonnollista
sinussa – kuten esimerkiksi kärsimys. Yrittäminen
on sitä, että yrität saada jotakin itsellesi,
kärsijälle. Ja myötätunto on joko itsen tai
henkilökohtaisen kärsimyksen puuttumista. Vain silloin,
motiivin puuttuessa, voi yksi ja ainoa myötätuntoinen
Jumala olla myötätuntoinen sopivaksi katsomallaan
tavalla, mikä ei ole sitä, mitä itsekäs ihminen
haluaisi kuvitella. Itsen puuttuminen merkitsee itsekkäiden
aikomusten, henkilökohtaisen tyydytyksen,
henkilökohtaisen saavutuksen tunteen, henkilökohtaisten
päätösten ja valintojen puuttumista. Silloin
myötätunto on yksinkertaisesti jumalaisen olemisen, ei
kenenkään henkilön, toimintaa.
Palveleeko (omasta itsepetoksestaan)
kärsivää ihmiskuntaa todellakin se kulunut vanha
tarina bodhisattvasta, joka oletettavasti omasta
myötätunnostaan pidättäytyy nirvanasta, ja
valitsee sen sijaan kanssaihmistensä pelastamisen? Missä
hän on? Jos hän ei ole täällä nyt,
hän on mielikuvituksen synnyttämä haamu, ja
sellaisena hän harhauttaa ihmiset pois totuudesta, joka on
olemista nyt. Ja valaistuneessa tilassa elämä joka
tapauksessa avautuu ilman valinnan tai vaihtoehtojen taakkaa.
Sinä yksinkertaisesti teet sitä mitä
teet.
B.L.
<< Haastattelu artikkelin
pohjalta >>
© The Barry Long Trust.
Kirjoitus on julkaistu tällä sivulla
kansainvälisen Barry Long säätiön
suostumuksella.
http://www.barrylong.org
| ALKUUN | ETUSIVULLE |
|