"Terroristien motivaatioita ei voi käsittää asenteellisella mielellä tai länsimaisten suhtautumismallien pohjalta, sillä ne operoivat alitajuisella tasolla. Ne edustavat ihmisen piilotajunnasta nousevaa uutta psykologista ilmiötä, jonka ainoana tarkoituksena on tuhota länsimaalaistuneen mielen varmuus."

Paranationalismi on nimitykseni sille väkivallan ja muutoksen äärimuodolle, joka viime aikoina on tuoreeltaan ravistanut maailmaa. Se tarkoittaa mitä tahansa järjestelmällistä yritystä terrorististen toimien avulla kiinnittää maailman huomiota vallitsevan tilanteen epäkohtiin jossain maailmankolkassa. Sen pyrkimyksenä on tuhota vallan ja etuoikeuden muodostelmaa tukevien ihmisten perimmäisiä asenteita – rikkoa yleisesti hyväksyttyjä näkemyksiä, jotka ovat yhteiskunnalle niin olennaisia ja perustavaa laatua olevia, että jopa radikaalille poliittiselle mielelle nämä yritykset vaikuttavat mielettömiltä, psykoottisiltakin. Näin erityisesti siksi, että tositoimissa nämä väkivaltaiset keinot yleensä aiheuttavat viattomien ihmisten kuoleman ja vammautumisen.

Puhdas paranationalismi ei julista vallankumousta, anarkiaa, nihilismiä tai ideologista haavekuvaa. Se ei ole aatteellinen ensinkään. Käyttäessään umpimähkäistä väkivaltaa läntisen kulttuurin odotuksia, arvoja ja kyseenalaistamattomia lojaliteetteja vastaan, sen strateginen ase on väkivalta itsessään. Sen sijaan, että kohteena olisi poliisi, paranationalistit kohdistavat toimensa poliitikkoihin ja yhteisön johtajiin päästäkseen sitä kautta käsiksi kansaan. He tietävät, ettei kukaan voi suoraan vedota kansaan, joka modernissa yhteiskunnassa on massamedian, virkavallan ja sosiaalisten sovinnaisuuksien suojissa täysin turvassa muutoksilta.

Kansa on paranationalistille yhtäaikaa sekä vihollinen että tavoite. Tämä vaikuttaa ristiriitaiselta, mutta asialleen omistautuneen terroristin näkökulmasta läntisessä maailmassa ei ole ihmisiä, vaan asemia. Hänen mielessään ihmiset toimivat asemiensa pohjalta. Asemat on tuhottava ihmisten mielistä, jotta päästäisiin käsiksi todelliseen henkilöön, yksilöön. Siksipä terroristit eivät anna armoa, eivät myötätuntoa siinä mielessä kuin sovinnaiset ihmiset sovinnaisten asemiensa pohjalta ymmärtävät.

Paranationalistiset terroristit muodostavat uuden lajityypin itsemurhataistelijoiden joukossa, johon lukeutuvat esimerkiksi kamikaze-soturit Japanissa (nimi on suomeksi 'Jumalallinen myrsky'). Paranationalistisille terroristeille kuolema ei merkitse mitään, ja elämä on häpeällistä niin kauan kuin ihmistä vailla olevien asemien pahuus rehottaa.

Terroristien motivaatioita ei voi käsittää asenteellisella mielellä tai länsimaisten suhtautumismallien pohjalta, sillä ne operoivat alitajuisella tasolla. Ne edustavat ihmisen piilotajunnasta nousevaa uutta psykologista ilmiötä. Sen ainoana tarkoituksena on tuhota länsimaalaistuneen mielen varmuus.

Paranationalismin ajatuksen tai viestin perillemeno on riippuvainen siitä räikeästä terrorista ja kauhusta jota sen umpimähkäinen toiminta lietsoo. Teräsneulan lailla sen sanoman on juurruttava ihmiskunnan alitajuntaan ja läpäistävä vihollisen panssarit – lauman tyytyväinen asema. Se tähtää yksilöön, ei ihmismassoihin. Jokaisella terroristi-iskulla on huomaamaton viesti, joka lokeroituu jonnekin ihmispsyykeen, noustakseen sieltä hitaasti tietoisuuteen nuoremman sukupolven keskuudessa, huomispäivän vallanpitäjissä. Mutta länsimaisesta näkökulmasta nähtynä terroristien motivaatiot, kuten heidän saavutuksensakin, ovat selittämättömiä.

Tämänkaltainen terrorismi ei rakennu tavanomaisen vallanhimon tai henkilökohtaisen palkinnon ympärille, ellei sitten lukuun oteta kuolemaa. Lähestyvän uuden kulttuurin edelläkävijöinä paranationalistiset terroristit kairaavat väylää länsimaiseen sivilisaatioon maantieteellisestä Idästä käsin. Sinne, missä länsimaittamisen prosessi on kaikkein edistyneimmillään ja missä sosiaalinen omatunto on herkimmin loukattavissa, terroristit hyökkäävät kaikkein inhottavimmin ja useimmin. Mutta paranationalistinen terrori ei ole rajoittunut demokratioihin. Uutena vallanilmauksen muotona se on kullakin mantereella sekoitus nationalistista ja uskonnollista kamppailua. Vielä se ei ole irrottanut itseään vapaustaisteluidensa sovinnaisista lähtökohdista ja oivaltanut itsenäistä identiteettiään ja tehtäväänsä – niinpä on mahdotonta kuvitella sitä pahinta, mikä on edessäpäin.

"Mikään kulttuuri ei näytä kykenevän kuvittelemaan
seuraajaansa. Ja kuitenkin kaikki lepää hiekan varassa,
muutamaa muinaisjäännöstä lukuun ottamatta."

Lopun alku

Paranationalismin ensimmäiset shokkiaallot, jotka enemmistö jättää huomiotta tai unohtaa lähes yhtä nopeasti kuin ne häviävät pääotsikoista, edustavat länsimaisen sivilisaation lopun alkua. Rappion vuosituhat on koittanut. On vaikeaa kuvitella, että meidän kotoisa elämäntapamme voisi kaiketi tulla tiensä päähän edistyksen tienä. Menneiden aikakausien suurten sivilisaatioiden kansalaiset luultavasti tunsivat samoin. Mikään kulttuuri ei näytä kykenevän kuvittelemaan seuraajaansa. Ja kuitenkin kaikki lepää hiekan varassa, muutamaa muinaisjäännöstä lukuun ottamatta.

Jäljellä oleva aika ei käytännöllisesti katsoen ole aikaa ollenkaan. Todennäköisesti juuri lopun aikoina esiintyy viimeinen, lyhyt kulttuurillinen kukoistuskausi, sivistyksellisten saavutustemme luonnollinen tulos. Yksilön tai yhteiskunnan tasolla ilmenee silloin tunne siitä, että elämä on saavuttanut jonkin arvokkaan vuorenhuipun.

Jonain päivänä voidaan ehkä sanoa, että länsimainen sivilisaatio salli useammille ihmisille enemmän elinvuosia, parempaa terveyttä, mukavuutta ja ylellisyyttä – voidakseen lopuksi hävittää kaiken alkutekijöihinsä, ja enemmänkin. Olivatpa tuhon keinot mitkä hyvänsä (suora terrorismi, ydintuho tai jokin muu mullistus), ne muurit, jotka jaottelevat eri kansallisuuksia ja kansoja, tulevat murtumaan. Ne ovat sietämättömiä epäajanmukaisuuksia maailman sivilisaatiossa.

Evoluutio etenee tällä planeetalla ontuen, epämääräisillä aikaportailla, joilla prosessi pysähtyy, kiihtyy, räjähtää . . . ja keskeltä sekasorron ja kaaoksen ilmestyy esiin Zeitgeist, aikakauden henki, kylvämään sivilisaatioon uutta yritystä, ottaen talteen sen, mikä vanhassa oli parasta.

Rappio ja romahdus

Kaikki sivilisaatiot ovat sivistyksen yritelmiä. Ja kaikki ovat kaatuneet, johtuen synnynnäisestä epäkohdasta sosiaalisessa omassatunnossa, mikä versoo ihmisluonnon kyvyttömyydestä ymmärtää sivilisaation tarkoitusta.

Jokaisen suuren kulttuurin vaikuttavampien saavutusten takana piilevät syyt sen väistämättömään tuhoon. Sieltä, missä sen ajateltiin parhaiten menestyneen, oli myös myrkky löytyvä. Se on kuin loinen, joka tunkeutuu kukkaan sen täyden kukoistuksen aikana ja tartuttaa sen hedelmän ennen sen muodostumista. Roomalaisten nerokkuus siirtomaa- ja hallintoasioissa oli syynä luhistumiseen. Varhaisemmille Välimeren kansoille tuo syy oli raivoisa uteliaisuus ulkopuolisen maailman suhteen; huvituksia etsiessään he vähitellen unohtivat ihmisen hämmästyttävän alkuperän, jossa oli heidän kulttuurinsa perusta. He turmelivat tuon tiedon voiman – alkuperäisen taiteen – ja ryhtyivät tuottamaan kauniita ajatuksia ja esineitä erinomaisten ihmisten sijaan. Näin tietämättömyys ja moraalinen löyhyys lopulta sallivat barbaarien vallata heidän maansa, ja samalla myös heidän psyykensä, ja viimein tuhota heidät. Vandalismi kaikkina aikoina elää mielen kukkuloilla.

Monet muut sivilisaatiot, kuten Etelä-Amerikan inka- ja atsteekkikulttuurit, luhistuivat, koska papit iskostivat oppejaan kansaan ja muuttivat heidän myyttinsä taikauskoksi. Papillinen hallinto tyrehdyttää erottelukyvyn sekä maallisiin asioihin kohdistuvan terveen järjen tarpeellista kehitystä. Sen myötä heikentyvät eloonjäämisen ja sivistyksellisten ansioiden kannalta olennaiset tekijät.

Meidän sivilisaatiomme, länsimaisen sivilisaation, tuhoutuminen tulee tapahtumaan huipputeknologiamme lähtökohdasta; luultavasti jonkinlaisena, miltei hetkellisenä pyyhkiytymisenä, ikään kuin loogisena parannuksena vanhempaan, hitaampaan turmeluksen ja rappeutumisen prosessiin.

Sivilisaation tuhoutumisen keinoja ei tule sekoittaa sen tuhoutumisen syyhyn. Moraalinen epäonnistuminen on ollut syynä jokaisen sivilisaation luhistumiseen. Meidän moraalinen epäonnistumisemme, mato länsimaisessa kukassa, piilee siinä ylilyönnissä, että harvat etuoikeutetut ovat varakkaita samaan aikaan kun monilla on verrattain vähän, jos mitään.

Elämme ensimmäisessä maailmankulttuurissa. Siinä olemme ainutlaatuisia ja edustamme erään vaiheen loppua ihmisen kehityksessä. Länsimainen sivilisaatio edustaa jatkoaikaa tai huipentumaa edeltäville kulttuureille ja niiden haaveille hyvinvoinnista, vaikutusvallasta ja yhä uusista valloituksista. Mutta nyt länsimainen kulttuuri on saavuttanut rajansa ja valloittanut maapallon. Tuo valtaus tullaan vielä vakauttamaan ja tietoisesti oivaltamaan, mikäli aikaa riittää. Mutta vakauttamisen kaava on väistämättä vakiintuneen kaltainen, eikä suuria muutoksia voi tapahtua, ainoastaan muunnoksia. Kaikki muinaisista kulttuureista jäljelle jääneet pesäkkeet on jo katsottu kehittymättömiksi ja alaluokkaisiksi; ja niiden omalla suostumuksella ja piittaamattomuudella niitä sysätään päivä päivältä etäämmäs.

Sivistyksellisenä pääsaavutuksenamme on ihmiskunnan yhteensaattaminen teknologisen ja älyllisen nerokkuutemme keinoin niin, ettei kenenkään tarvitse vaihtaa paikkaa maapallolla. Länsimainen ajattelu, politiikka, asevarustelu, joukkoliikenne, talous, tiede ja tietoliikenne muodostavat länsimaalaistuneen maailmankulttuurin, joka kiihdyttää jokamiehen pyyteitä ja kahlitsee hänet omiin odotuksiinsa. Päivä päivältä tiiviimmin maailma kerääntyy intellektuaalisen materialismin lipun alle ideologisista eroavaisuuksista huolimatta. Vastaavaa solidaarisuutta ei ole koskaan ennen nähty. Yhteisenä tavoitteena on saada lisää, kaikkea lisää, lisää vapautta, vapaa-aikaa, hallintoa, valtaa, rauhaa, raskasta aseistusta, informaatiota, matkustelua, vedettäviä vessoja, huumeita, tietokoneita ja rajatonta luottoa. Mitään muuta tapaa ei ole, eikä nähtävästi mitään merkittävää kysyntää vaihtoehdoille. Jäljelle jäävät esteet ihmiskunnan lopulliselle länsimaittamiselle eivät johdu mistään närkästyneestä vastarinnasta, vaan silkasta resurssien puutteesta, joilla maailmanlaajuinen kilpajuoksu voitaisiin tyydyttää niin valkoisten, mustien, ruskeiden kuin keltaistenkin osalta. Koko maailma koostuu länsimaalaisista: ensimmäisen, toisen, kolmannen, neljännen, viidennen, kuudennen ja seitsemännen luokan kansalaisista. Toisin sanoen: ihmisen etuoikeutetuista hallitsijoista, ökyrikkaista tai vaikutusvaltaisista, hyvinvoivista, työläisistä, köyhyysrajalla olevista, riistetyistä sekä hylätyistä. Nämä ovat epäonnistumisen skismat länsimaisessa sivilisaatiossa.

Meidän sivilisaatiomme, kuten kaikki suuret sivilisaatiot ennen sitä, on palvellut planeettamme kehitykseen liittyvää tarkoitusperää. Se on suorittanut onnistuneesti osansa kosmisessa maa-kokeessa. Mutta sen epäonnistuminen ja epäpätevyys säilyttää paikkansa sivistävänä elämäntapana ovat yhteydessä sen vaihtelevien arvojen sopivuuteen. Meidän erityinen epäkohtamme on älyllinen kaksinaamaisuus, meidän kaksinaismoraalimme. Kahdentuhannen vuoden aikana länsimainen kulttuuri ei ole kyennyt olemaan rehellinen itselleen, kansalleen. Ajat, joita elimme, eivät sallineet sitä. Näillä 'ajoilla' tarkoitan sitä valtaa, jota ihmiskunta on minä tahansa aikakautena saavuttanut materian eli olosuhteiden yli, moraalisesti. Ihminen, joka pystyy hallitsemaan materiaa moraalisesti on ihminen, joka asettaa ihmisen etusijalle.

Meillä ei ole ollut moraalista voimaa vastustaa hyvinvoinnin ja itsekkyyden painetta, vaalia käytännössä niitä arvokkaita ihanteita, joita puolustimme. Kaikkialla, missä ihminen nousi hallitsemaan, hänen alamaisestaan tuli uhri. Nyt, kahden vuosituhannen mittaisen mahdollisuuden jälkeen, ei yksikään ihminen tai ihmisjoukko voi koskaan enää hallita tässä sivilisaatiossa. 'Hallitsijoita' hallitsevat olosuhteet, materian voima. Heillä ei ole voimaa tehdä merkittävää muutosta mihinkään, kuten aikaisemmin – ja syvällisemmät ajattelijat tietävät tämän. Hallinnon etuoikeutettu asema tällä planeetalla ja tässä sivilisaatiossa on ollutta ja mennyttä.

B.L.

Kirjoitus on ote Barry Longin kirjasta
The Origins of Man And The Universe.
Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1984.

© The Barry Long Trust.
Kirjoitus on julkaistu tällä sivulla
kansainvälisen Barry Long -säätiön suostumuksella.
http://www.barrylong.org

Suomennos: Jussi T. Rytkönen

| ALKUUN | ETUSIVULLE |