KUOPION
KESKUSTAN RYHMÄ
Vierailukohteena Savonkadun palvelutalo, Vetreä Terveys, Esperin
Hoivakoti, Valkeisen sairaalan dementiaosasto sekä yksittäisvierailut
eri kohteisiin.
Yhteyshenkilö Pirjo Kärki, sähköposti: pirjo.karki(at)dnainternet.net
Alla esittelyt ryhmän koirakoista:
|
COSTI
|
Costi
(Costello) on 3v. ja 9kk oleva Novascotiannoutaja
uros,jota käytän etupäässä linnunmetsästyushommissa.Toimii
mukavasti vesilinnustuksessa sekä kanalintu
jahdissa.
Kotikoirana myös vallan mainio sohvaperuna
joka osaa naatiskella kun ei olla metsällä
tai muuten ulukona liikkumassa.Meidän kokonaisvaltainen
perheenjäsen.
Tykkää ihmisistä on luonteeltaan sosiaalinen
ja avoin.Metsästys hommissa löytyy kuitenkin
kovaa kanttia ja rohkeutta vaikka mihin.
Kaverikoira toiminta on hyvää vastapainoo
sekä koiralle että isännälle työn lomassa
ja saahan siitä hyvän mielen kaupanpäälle.
Omistaja& ohjaaja: Timo Tikkanen. |
KENO
|
Keno
on rodultaan welsh corgi pembroke.
Syntynyt Hollannissa 9.4.2005.
Omistaja: Sari Kärki
ja kaverikoiratoiminnassa ohjaajana toimii
Pirjo Kärki
|
KLAARA
|
Klaara
on sopeutuva, ihmisrakas eikä osaa olla
vihainen. Se on myös leikkisä, vaikka on
syntynyt 5.4.1998. Sitä on myös ihana silitellä,
koska sillä on niin pehmeä ja paksu turkki.
Ohjaaja Irmeli Kivimäki. |
MARCELLA

|
Marcella
on venäjänvinttikoira. Omistaja: Anja
Ollikainen.
Olen Marcella 11v. ( synt.23.1.1999) kaunis,
elegantti ja vankka leidi (näyttelytuomarin
arvostelu). Tulin perheeseeni 3vuotiaana,
jossa minua odotti kaksoisveljeni Mariot.
Mamma on meitä vienyt koiranäyttelyihin.
Näyttelyissä veljeni Mariot keräsi sertit,
pääsinhän minäkin aina kilpailuluokkaan;
mutta mikä parasta pääsin juoksemaan kilpaa
maastojuoksukilpailuun ja voitin sertin
ensinmäisessä kilpailussa, mutta kilpailussa
päähäni laitettiin kumma hökkyrä, jota
ne sanovat kuonokopaksi siitä hökkyrästä
en tykännyt ja revin sen pois välillä
kilpailua ja jatkoin lopun matkaa "pupun"perässä
ilman sitä hökkyrää. Kilpailut lopetin,
jonka jälkeen olen juossut yksikseni rantametsässä
ja urheilukentällä. Kesä on loistoaikaa,
pääsen mökillä saareen jossa on mahtavat
olot. Saan juosta ilman mitään rajoja
ja tutkia rantakaislikkoa. Näin pidän
kuntoani yllä. Olen luonteeltani erittäin
ystävällinen, rauhallinen ja kiltti. Mamma
keksi minulle uuden harrastuksen 7vuotiaana
aloitin kaverikoiratoiminnassa, se on
elämäni tärkein tehtävä. Muuten tykkään
loikoilla sohvalla, jossa keksin konnankoukkuja
mammalle esim. heittäydyn sairaaksi ja
siitäkös syntyi sählinki, kunnes juoksen
ovesta ulos ja heitän pihanmaalla pari
kiekkaa ja sitten kaikki onhyvin.
Toivottavasti
jaksan tehdä vielä monta vuotta arvokasta
työtä vanhusten virkistämiseksi.
|
SAARA
|
Saara
on pitkäkarvainen collienarttu, joka on
syntynyt vuonna 1999. Saara on meidän
perheen ensimmäinen koira ja siinä
mielessä harjoituskappale. Meillä
kävi todella hyvä tuuri, kun saimme
Saaran, sillä se on luonteeltaan aivan ihana;
kiltti ja rauhallinen. Saara on Niiralan
pikkutyttöjen lemmikki ja vähän väliä
on joku kysymässä Saaraa lenkille
ja mielellään Saara lähteekin tyttöjen
kävelytettäväksi, lapsirakas kun on.
Valitettavasti Saara ei koskaan saanut
omia pentuja, kun ensimmäinen
pentue kuoli kohtuun ja sen vuoksi kohtu
jouduttiin poistamaan. Mutta nyt Saara
on tunnollisesti huolehtinut
meidän uudesta tulokkaasta, collien
pennusta. Saaran kanssa olemme käyneet
Savonkadun palvelutalolla jo reilu
kolme vuotta aina kuun ensimmäisenä
torstaina ja talon asukkaat ovat tulleet meille
molemmille jo tutuiksi. Ja mielellämme
sinne aina lähdetään, Saarankin askel
nousee keveästi, kun alamme lähestyä palvelutaloa.
Omistaja: Liisa Teerikangas. |
SINTTU
|
Sinttu on pian 10 vuotias
tiibetinspanieli joka ylhäisestä prinsessa
käytöksestään huolimatta rakastaa huomiota
ja rapsuttelua. Kotona Sinttu pitää komentoa
parivuotiaalle tiibetinspanieli pojalle.
Sintun omistaa Ulla-Maarit Riva
|
SULO

|
Minä olen espanjanvesikoira Sulo, viralliselta
nimeltäni Concurrido Querido, eli Vilkas
Kullanmuru, ja sellainen minä todellakin
olen. Synnyin Pornaisissa 6.1.2004 ja sieltä
emäntäni nouti minut 7-viikkoisena pallerona
tänne Kuopioon. Olen jatkanut edesmenneen
Vapun viitoittamaa kaverikoirauraa ja pidän
kovasti työstäni. Kun emäntäni ottaa ’työhuivini’
esille, tiedän, minne olemme menossa, ja
häntäni alkaa vipattaa innostuksesta. Rakastan
rapsuttamisen kohteena olemisesta ja olen
tyytyväinen niin kauan, kun ihmisen käsi
silittää korvallistani, mutta jos se pysähtyy,
tapanani on hieman muistuttaa asiasta töykkäisemällä
päälläni kättä. Usein se tepsiikin. Toinen
rakas juttuni on palloleikit. En tiedä mitään
niin ihanaa asiaa kuin pallon lento. Juoksen
heti pallon perään ja tuon sen heittäjälle
takaisin toivossa, että pallo lentäisi uudelleen.
Uiminen kesällä on myös hauskaa, ja kun
emäntä heittää vesilelun veteen, uin oitis
sen noutamaan. Pyöräilemme kesällä emäntäni
kanssa jonkin verran, sillä kunnosta on
pidettävä hyvää huolta. Rakastan kaikkia
ihmisiä, mutta lasten seurassa viihdyn erikoisen
hyvin, ja emäntäni mielestä olen siinä asiassa
todella luotettava. Minulla on maailmalla
2 perhettä, yhteensä 11 lasta ja emäntäni
kertoman mukaan tenavat ovat luonteiltaan
ja taipumuksiltaan paljolti isukkinsa kaltaisia,
mikä on hyvä asia se. On minulla kaverikoiratoiminnan
lisäksi muitakin vakavia harrastuksia, sillä
treenaamme emäntäni kanssa pari kertaa viikossa
hakuryhmässä henkilöhakua, eli etsin metsästä
sinne piiloutuneita ihmisiä. Se on todella
hauskaa puuhaa ja kilpailemmekin lajissa
aika hyvällä menestyksellä. Harrastamme
myös tokoa ja kilpailemme siinäkin lajissa
silloin tällöin. Kauneuskilpailuissakin
käytiin, ja tuloksena siitä sain Suomen
muotovaliotittelin. Tällainen kullanmuru
minä pääpiirteittäin olen. Sulon omistaja:
Maire Kokkonen.
|
TUURE

|
Ronyan's
Corvette, tutummin Tuure, on vuonna 2003
Jyväskylässä syntynyt nyttemmin leikattu
vehnäterrieriuros. Tuure on rauhallinen,
tarkkaileva ja hivenen hitaastilämpiävä,
mutta äärimmäisen lempeä ja huomionosoituksia
rakastava ja hakeva herrasmies. Pidättyväisyydestä
huolimatta silmäkulmasta löytyy pilkettä
ja viimeistään karvaisen peikkomainen olemus
saa kovimmankin heltymään. Omistaja: Tiina
Raatikainen.
|
päivitetty 30.04.2011
|
|
|
|