webdesign © dangen.net 2002


















Fin Mva Dygae Wild Card "Freddo"
Downstreams Barbarisu "Risu"
Fin Mva Shamrock o'r Tirroedd Isel "Keno"
Fin & S Mva Sacaron Quicksilver "Weega"
Sacaron Tjarda "Karkki"
Sacaron Urchin "Leevi
Bailey Kinberger's "Pepe"
Hetkien Sacaron "Gina"





Lapsuudestani asti olen aina halunnut koiraa.
Aina vanhempieni kysyessä, mitä haluan
syntymäpäivä- tai joululahjaksi, vastaus oli koiran.
Joskus 80-luvun alkupuolella kuulimme että opaskoirakoululta
voi saada pennun vuodeksi hoitoonsa,
jotta pentu saisi elää ensimmäisen elinvuotensa
mahdollisimman kodinomaisissa olosuhteissa,
siihen asti kunnes opaskoirakoulutus alkaisi.
Perheemme läpäisi testin ja lopultakin sain koiran,
keltaisen labradorinnoutajan Donaldin.
"Donski" oli todellinen labradori,
niin ulkomuodon kuin luonteensakin puolesta.
Mutta vuosi kului nopeasti, oli todella surullista
luopua Donskista sen palatessa koululleen.
Donski valmistui myöhemmin opaskoiran vaativaan tehtävään.
Muutettuamme takaisin Kuopioon 1983,
hankimme toisen labradorin, tällä kertaa mustan
jota myöskin kutsuttiin Donskiksi.
Valitettavasti sen luonne ei ollut
aivan tasapainoinen ja jouduimme tekemään
vaikean päätöksen ja nukuttamaan koiran
ennenkuin jotain todella vakavaa tapahtuisi.
Samana syksynä selasimme koirakirjoja uutta rotua etsien.
Vaatimuksemme: ei liian pieni ja näyttää koiralta...
täytti Pembroke ja Emma muutti meille helmikuussa 1986
Finnheeler kennelistä
Josta tämä kaikki lähti liikkeelle....


"Emma" Finnheeler Full of Joy