Tarkoitus:
Koiranjalostuksen kehittämiseksi ja edesmenneen taitavan
kynologin DI Lauri Vuolasvirran ansioiden
kunnioittamiseksi on Suomen Kennelliitto - Finska Kennelklubben ry.
perustanut tämän Lauri Vuolasvirta-palkinnon,
jonka SKL-FKK myöntää korkeimpana huomionosoituksena ansioituneille koirankasvattajille.

Myöntämisperusteet:
Kasvattajan täytyy olla ollut yhtäjaksoisesti viimeiset kymmenen vuotta
SKL-FKK:n jäsenenä sekä anomishetkellä SKL-FKK:n ja sen rotujärjestön jäsen,
jonka alaista rotua anomus koskee. Kasvattajalla on oltava kennelnimi
ja hänen toimintansa on oltava kasvattajasitoumuksen mukaista moitteetonta ja esimerkillistä.

(Suomen Kennelliitto ry)