| ETUSIVU | ESITTELY | AMSTAFFI | KOIRAT | MUISTOISSA |PENTUJA | PENTUEET | GALLERIA | LINKIT |
|
UUTISET | VIERASKIRJA |

 

Esittely

Minä: Viralliselta nimeltäni Anna-Maija, mutta käskyt ja pyynnöt yms tottelen paremmin nimellä Annukka. Asun kepo Eeron kanssa Utajärvellä, joka  maantieteellisesti löytyy Pohjois-Pohjanmaalta Oulusta n. 60 km  Kajaaniin päin.  Perheeseemme kuuluu myös jo muualla asuvat tyttäremme Anu-88 perheineen ja Hanna -91. Myös tyttärillä on oma amstaffi, Anulla  Weilermann Never Again ja Hannalla Zeststafs Hayabusa. Molemmat em. koirat ovat minun kanssani puoliomistuksessa. 

Ammatiltani olen lähihoitaja ja työpaikkani on Utajärven terveyskeskuksen vuodeosasto. Työ on kolmivuorotyötä, jonka vuoksi säännöllinen harrastaminen koirien kanssa on lähes mahdotonta. Mutta jokunen näyttelykäynti vuodessa sentään saadaan tehtyä. Muutoin harrastelen koirien kanssa ihan pihatottista, lenkkeilyä yms. 

Koirien kanssa olen puuhaillut koko ikäni. Lapsuudenkodissani oli pääasiassa metsästyskoiria, joiden kanssa toki tuli puuhasteltua muutakin.  Ensimmäinen ihan oma koirani oli cockerspanieli , jonka jälkeen rotuina ovat olleet bokseri ja rottweiler. Ensimmäinen amstaffi  Rudi tuli minulle vuonna 2003, ja siitä lähtien on amstaffit olleet päärotuna. Myös hevosharrastus on aina ollut sydäntäni lähellä. 

Kasvattajan peruskurssin kävin keväällä 2006 ja kennelnimen Zeststafs sain vuoden -06 syksyllä. Sana ZEST tarkoittaa intoa, innostusta, elämänhalua ja elämänjanoa, jotka mielestäni kuvaavat hyvin amstaffin olemusta. 

Toimin Oulunseudun terrieriyhdistyksen OSTY:n  rotuyhteyshenkilönä amstaffien osalta. 
 
 

KASVATUSTYÖ 
 

Tavoitteenani on kasvattaa rotumääritelmän mukaisia , terveitä ja hyväluonteisia amstaffeja. Jalostukseen käyttämieni koirien on täytettävä yllämainitut kriteerit. Pennut syntyvät ja kasvavat  normaaleissa kotioloissa, tottuen heti normaaleihin kodin ääniin. Vuodenajasta riippuen pennut pääsevät ulkoilemaan ennen luovutusta, kesä- ja kevätpennut paljonkin. Kasvattajana haluan olla tietoinen pennuista läpi niiden elämän, niin hyvissä kuin vähemmän hyvissä asioissa. Pennut luovutetaan aikaisintaan 7 viikon ikäisinä. Ennen luovutusta pennut sirutetaan, rekisteröidään, madotetaan useaan kertaan ja muutamaa päivää ennen luovutusta eläinlääkäri tarkastaa jokaisen pennun. 

 

 

© Annukka Kokko | Webmaster: Marjo Väänänen