|
|
|
11-vuotta 17.1.2010
Daushaufen Elfe FIN 13597/99, B/C, 0/0, BH, SG 18-24 kk. Kasvattajat Timo ja Saila Huttunen, omistaa Eila Kärkkäinen Elli on Biegsam A- ja B- pentujen emä Prinsessa ei ole enää jalostuskäytössä, vaan viettää lokoisia "kissanpäiviä" elämästään nauttien.
Elli pitää uimisesta! Elli on ollut koko elämänsä muuten terve, mutta silmistä löytyi Pannus B-pentujen syntymän jälkeen vuonna 2002 joulukuussa. Minulle kova kolaus ja lopetti koiran kisauran alkuunsa. Siinä selitys siihen hyppynoudon epäonnistumiseen ja esteen päälle rojahtamiseen, josta seurasi totaalinen kieltäytyminen hyppäämisestä. Tässä kuvassa Pannus näkyy hyvin, peittäen vasemman silmän kokonaisuudessaan ja jättäen oikean silmän yläreunaan pienen selkeän alueen. Elli ja muutamat sen jälkeläiset ovat antaneet geenitutkimukseen näytteen, alla linkki. Yhdelläkään Ellin jälkeläisellä ei ole todettu Pannusta. Päätin kuitenkin tämän seurauksena, että rouvan jalostusura on ohi ja hän jäi eläkkeelle. Lääkitys puri vaivaan muutamia vuosia, mutta kun siitä ei ollut enää vastetta jätin sen pois, koska vaikka sitä käytimme (kortisonitippaa ja syklosporiinia tippoina), silmiä nousi peittämään ruskea "verho" (aurinkolasit). Vaivastaan huolimatta Elli on elänyt täyttä elämää, uinut, pyörälenkkejä on tehty. Hän ei kuitenkaan ole niin sokea, että kulkisi pahki paikkoihin ja voi hyvin vielä uida, joskaan ei löydä näön avulla veteen heitettyä keppiä, mutta kuulon ja hajuaistin avulla se löytyy. Edelleen Elli on todella innokas jäljen ajoon (melkoinen "haka" siinä) ja esineruutuun :D Kovaa uimaria, ei ole koskaan vaivannut iho-ongelmat, vaikkakaan en ole häntä uimisen jälkeen mitenkään erikseen kuivannut. Ellin elämässä sattui se kaikkein pahin 13.-14.9.08, mitä pelätä saattaa eli vatsalaukun kiertymä, muutama viikko sen jälkeen kun poikansa Big-Boss sen oli kokenut ja siitä voittajana selvinnyt. Ellin tyttären Beautyn kohtaloksi koitui vatsalaukun kiertymä keväällä 2008. Elli leikattiin ja hän selvisi todella hienosti ja nopeasti normaaliin kuntoon. Nyt elämme päivän kerrallaan, koitamme välttää huonosti sulavia ruokia ja kovaa rasitusta. Siinä sitä onkin tekemistä, kun tuo vanha rouva kulkee edelleen kahdella jalalla tai sitten jalat irti maasta ;) Toipilasaika jatkuu, mieli on iloinen ja virkeä. Toipuminen on ollut täydellistä ja nopeaa. Upea muori :) Rautainen mummokoira täytti 10 vuotta 17.1.2009. Edelleen kuntoa ja terveyttä riittää kohtuulliseen liikkumiseen ja nuorempien kurissa ja nuhteessa pitämiseen. Elli täyttää 11- vuotta 17.1.2010 ja edelleen on hyväkuntoinen, elämäniloinen ja terve nautiskeluja, joka lenkkeilee väliin reippaastikin potkurin vierellä, väliin työn touhussa vetokoirana. Sallittakoon, että rouva osaa jo tähän ikään antaa todellisen vetovastuun nuoremmalleen ;)) Elämäni koira
Linkkejä aiheeseen vatsalaukun kiertymä: Eläinlääkäri.fi Pannus: Koiriengeenitutkimus Elli 5.9.2009
Elli-rouva 28.9.2008 Elli elokuussa 2008
Elli 21.8.2008
|