Haapialan talli sijaitsee Savonlinnan kupeessa, vain kymmenen kilometriä Mikkeliä kohti keskustasta Pullinlahden rannalla. Itse tilaa on asutettu jo 1800-luvulla ja vuonna 1987 lopetettuaan lehmien pidon, siirtyivät Marketta ja Erkki Kukkonen pitämään tallia.Ja vuoden 2006 huhtikuun lopulla siirtyivät heidän poikansa Tapio ja hänen vaimonsa Ella vuorostaan ohjaksiin.Yllä kuvassa Haapialan tila ilmasta käsin.

Itse tallirakennus sijaitsee aivan pihapiirissä. Tällä hetkellä on 19 tallipaikkaa, joissa 6:ssa asustaa omia hevosia. Loput ovatkin sitten vuokralla asuvia ravureita ja ratsuja suomenhevosista puoliverisiin. Haapialassa hevosia pyritään laiduntamaan ympäri vuoden laumoissa lajityypillisen lajikäyttäytymisen mukaisesti. Hevoset ulkoilevat kesäisin ympärivuorokauden ja talvellakin mahdollisimman pitkään mahdollisimman isoissa laitumissa.Tilaan kuuluu n.50 hehtaaria laidunalueita, joista useimmat sisältävät metsäsarakkeita.

                      Talli ja muu pihapiiri pelloilta päin

                Kesäisin hevosia odottavat suuret laitumet

 

Haapiala on keskittynyt ravitalliksi,ainakin omien hevosten kohdalla. Vuonna 1997 rakennettiin oma 2 km pituinen harjoitusrata läheisen oman metsän keskelle. Rata on tarpeeksi leveä ajella kahta hevosta rinnakkain vaikka koko matkan ja takaisin.Siellä on hyvä ja turvallista treenata omia ja vieraidenkin hevosia, sillä muuta liikennettä siellä ei ole.

Tallilta löytyy myös kesällä 2007 valmistunut salaojitettu 25x50 aidattu ja valaistu kenttä,ratsastusmaastoja ja kaupungin rakentama ratsastusura, joka kulkee aivan vierestä. Talvella säiden salliessa ajetaan myös jäällä ja kesällä läheinen järvi tarjoaa uittopaikan niin ihmisille kuin hevosillekin.

Talli on yksityinen ja se ei tarjoa ratsastustunti toimintaa.

Kesäisin järjestetään kysynnästä riippuen ori-ja tammavarsalaitumia.

 

Made with Namu6