HUOM. mikäli et hakusi tuloksena saanut näkyviin koko sivustoani niin pääset sivustolleni painamalla tästä

Hei, Minä olen chihu-poika (pitkäkarvainen chihuahua, täsmennys ihan vain hakukoneita varten) nimeltäni Duppy Magic Trick, ystävien kesken Roki. Olen syntynyt 20.12.2001 Suonenjoella, nykyisin asustelen Kuopiossa. Perhettä ei ole, elelen siis poikamiehenä.

Tätä nykyä olen kahden asunnon loukussa, koska emäntäni muutti pois vanhempiensa luota. Olen hänen luonaan, kun hänellä on töistä vapaata, muut ajat oleilen hänen vanhempiensa luona. Olen kuullut  että ihmiset kauhistelevat kahden asunnon loukussa olevia, mutta voin vakuuttaa, ettei siinä ole mitään pahaa, päinvastoin! Ajatelkaa nyt, kummassakin paikassa olen aina tervetullut ja saan jos jonkinlaista hellyttelyä osakseni, ja juuri kun rupean kaipaamaan hieman vaihtelua, niin edessä onkin taas vierailu toisessa kodissani. (Kyllä pienen koiran kelpaa....)

Sitten pieni varoituksen sana sinulle, hyvä sivuilleni eksynyt: Näiltä sivuilta et saa minkäänlaista informaatiota koiraroduista, koirien hoidosta, tai mistään muustakaan. Nämä ovat täysin non-informatiiviset sivut.

Syy miksi pyysin emäntäni isää tekemään nämä sivut on hyvin yksinkertainen: Minä ajattelen sinun parastasi, hyvä satunnainen sivuillani vierailija, sillä onhan tieteellisestikin todistettu, että koiran (varsinkin pienen ja herttaisen) kuvienkin katselu alentaa verenpainetta ja vähentää stressiä.

Ota siis mukava asento, kevyt ote hiirestä ja tunne kuinka hyvä mieli virtaa kehoosi ja velatkin tuntuvat saatavilta!

 

Ystävällisin terveisin:        

                  

Roki