Olen siis rodultani cavalier kingcharlesinspanieli ja kotoisin Anncourt-kennelistä. Äitini on kuvankaunis Vulle ja isäni komea Mauri maapallon toiselta puolelta Uudesta-Seelannista. Luonteeltani olen peloton ja itsevarma: kaveri, joka luultavasti pärjää missä tahansa. Alunperin perheeni oli tarkoitus ottaa blenheim-värinen pentu, mutta minun blenheim-veljissäni ei ollut heille sopivaa yksilöä. Ja tutultahan minunkin väriseni cavalier heidän mielestään toki näyttää... 

Kutsumanimeni sain muuttomatkalla Mr Bean'in auton mukaan. Nolojen tilanteiden mieshän ajelee varsin vauhdikkaalla Morris Minillä. Lisäksi Morris on ikään kuin kansainvälinen, öön-pisteetön, muunnos Mörri-nimestä, jolla kasvattaja minua kutsui. Nimen voi johtaa myös isäni nimestä 'Mor Beans'. Uudessa-Seelannissa isän kutsumanimenä muuten on 'Maurice'. Eli eipä minua oikein muuksi kuin Morrikseksi voisi kutsuakaan.

Asun perheeni kanssa Maskussa. Isäntäihmisten lisäksi perheeseeni kuuluu belgianpaimenkoira groenendael Fenja. Fenja on jo melko iäkäs mummeli, joka vain harvoin innostuu takaa-ajoleikistä. Minua ennen perheelläni on ollut kaksi cavalieria: blenheim-värinen Roope ja black & tan Saska.

 

Sukutauluni

NZL CH  Prestonville Mor Beans
NZL CH AUS CH Prestonville Blackmoor Prestonville Viking
NZL CH AUS CH Prestonville Giv'm Sade'
Prestonville Buck'Shee
NZL CH AUS CH Elvenhome Glen Buck
AUS CH Prestonville Tuchstone
FIN MVA EST MVA V-01 S MVA KANS MVA DK MVA Anncourt Voulez Vous
GB CH Chantiz Indiana Spring GB CH Mareve Indiana
Chantiz Royalty Dream
Deeriem Super Charmer At Anncourt Linjato Ace of Base
Karabel Kristy of Deeriem
 
Tietoni Kennelliiton KoiraNet-jalostustietojärjestelmässä
       
Etusivu Kuka minä olen? Kuvia Vieraskirja

Kuulumisia

Näyttelyt

Fenja

Linkkejä