Tavase ja tekopohjavesi
Tiedätkö
mistä juoma- ja talousvetesi tulee? Suurin osa tamperelaisista saa vetensä
Kangasalan Roineesta. Liuksialassa on pumppaamo, mistä vesi johdetaan putkea
pitkin Ruskon puhdistamolle ja edelleen Hervannan vesitornin kautta
kuluttajille.
Oletko miettinyt mitä maksat
vedestä ja kenelle? Miksi Kangasalle pitäisi rakentaa suuri
tekopohjavesilaitos ympäristökatastrofin riskin uhalla, kun
vedenkulutus laskee?
Luepa tämä sivu ja katso linkit sivun lopusta.
Sivujen tekijä on Jorma Mäntylä. Olen lisännyt artikkeleita ja
linkkejä ja poistanut toimimattomia 20.10.2008.
Näillä
sivuilla kerron Tavase Oy:n
tekopohjavesihankkeesta eli siitä, mistä Kangasalan
ja Tamperen johto vaikenevat.
Tamperelaisten suuren enemmistön vesi keskustassa ja itäosissa tulee kokonaan
Kangasalan Roineesta. Se on todettu sekä Tampereen Vesi Oy:n että Aamulehden
vertailuissa erittäin hyvälaatuiseksi. Nokian taannoisen vesikriisin aikaan Tampereen
Vesi mainosti miten hyvää sen Roineesta peräisin oleva vesi on. Aamulehti
totesi tamperelaisen eli Kangasalan Roineen veden selvästi
kallista pullovettä paremmaksi 2007.
Kangasalan Liuksialassa on Roineen rannalla iso sähkömoottoreilla toimiva
pumppaamo (kuva oik.), josta raakavesi johdetaan putkea pitkin Hervannan Ruskon
vedenpuhdistuslaitokselle. Järjestelmä on
toiminut erinomaisesti yli 30 vuotta. Tarvetta uuden suuren
vedentuotantolaitoksen rakentamiseen ei ole, sillä vedenkulutus laskee. Edes
Pirkanmaan seudun väestönkasvu ei riitä täyttämään laskevaa
vedenkulutusta.
Näissä linkeissä on tilastoja ja tutkimuksia Helsingin ja Tampereen
vedenkulutuksen laskusta (lähteet: Helsingin
kaupungin ympäristöraportti 2004, Helsingin kaupunginkanslia, sekä
Tekn.tri. dos. Reijo Katkon artikkeli Vesihuollon
virstanpylväitä, Vesitalous 5/2002). Vedenkulutuksen lasku ei ole
tutkimusnäkökulmassa outoa, vaan tulevaisuutta vettä säästävien
kodinkoneiden ansiosta (vesipihit tiskikoneet, kaksoishuuhtelu-WC:t jne.).
Jostain kumman syystä Roineen hyvä vesi ei edes vedenkulutuksen laskun oloissa
kelpaa eräiden Pirkanmaan kuntien omistamalle Tavase Oy:lle (Tampereen ja
Valkeakosken seudun vesi Oy). Yhtiön suunnitelmiin kuuluu jättimäinen, Suomen
suurimpiin kuuluva tekopohjavesilaitos Kangasalan ja Pälkäneen rajalla. Se tuhoaa monen arvion mukaan
laajamittaisesti
Vehoniemenharjua. Tarkoituksena on pumpata
päivittäin 70 000 - 90 000 kuutiometriä järvivettä Vehoniemen-Isokankaan
harjuun Natura- luonnonsuojelualueelle suomalaiseen kansallismaisemaan, jossa
Sakari Topelius 1800-luvulla ihasteli Suomen luonnon kauneutta.
Ympäristöväki on huomauttanut moneen kertaan, että vettä on edullisemmin ja
ympäristöystävillisemmin saatavilla tehostamalla nykyistä vedenottoa.
Putkien avulla harjualueelle suihkutettu vesi aiotaan suodattaa harjun läpi juomavedeksi. Sitä varten tarvitaan suuria imeytys- ja kaivoalueita Pälkäneen ja Kangasalan rajalla. Tarkoitusta varten joudutaan hakkaamaan laajasti metsiä suomalaisesta kansallismaisemasta sekä ympäröimään imeytysalueet teräsaidoin, jotta ihmiset ja eläimet eivät pääse sinne veden suihkutuksen aikana. Kangasalan puolella kaikki tapahtuu Natura- luonnonsuojelualueella. Tavase on vaarallinen ennakkotapaus, jossa liikeyritys pyrkii murtamaan Naturan oikeusvaikutuksen luonnonsuojelualueella. Tekopohjaveden tuotanto Vehoniemellä on luontoa tuhoavaa liiketoimintaa.
Vehoniemeltä vesi aiotaan edelleen johtaa kaivokenttien kautta putkia pitkin Tampereen ja alueen kuntien käyttöön. Tarkempia tietoja imeytys- ja kaivoalueista on alla olevassa artikkelissa, jossa haastatellaan Kalle Hakalehtoa ja Matti Simolaa.
Tähän
mennessä kukaan ei ole kyennyt ennakoimaan mitä harjun sisällä tapahtuu
vesimassoja pumpatessa. Vielä harvemmat ovat kyenneet selittämään
tekopohjavesialueen tarpeellisuuden, koska hyvää pinta- ja pohjavettä on runsain
mitoin saatavilla Pirkanmaan järvistä ilman tekopohjavesisuodatusta. Pirkanmaalla ei ole
vesipulaa! Sitä ei ole edes näkyvissä toteutuneen vedenkulutuksen laskun
takia.
Suomen suurin tekopohjavesilaitos toimii tällä hetkellä Jyväskylän lähellä Laukaassa. Tästä löydät artikkelin, jossa kerrotaan tekopohjavesilaitoksen toimintaperiaate. Vuonteen laitos tuottaa 15 000 kuutiometriä vuorokaudessa. Tavase Oy:n suunnittelema laitos olisi jopa kuusinkertaisesti suurempi ja ilmeisesti maailman toiseksi suurin (siitä ensimmäisestäkään eli Virttaankankaasta ei ole tutkimusta eikä kokemustietoa).
Pälkäneellä Tavase on nostanut laajan, koko kunnan kattavan
kansalaisliikkeen suunnitelmaa vastaan. Kangasalla Tavasesta ei ole puhuttu,
koska kunnan johto vaikenee aiheesta eikä kunnan nettisivuilta löydy
asiallista tietoa hankkeesta. Sen sijaan Pälkäneellä ilmestyvä
Sydän-Hämeen Lehti seuraa aktiivisesti Tavase-projektin etenemistä.
Kangasalalaisten pitää seurata naapurikunnan lehteä saadakseen tietoa
Tavasesta! Tilanne muuttui hieman, kun 30.3.2005
Kangasalle perustettiin kansalaisliike, jonka tavoite on yhteistyössä
pälkäneläisten kanssa estää tekopohjavesilaitoksen rakentaminen suomalaiseen kansallismaisemaan Vehoniemen harjulle.
Näillä sivuilla
kerron mikä on Tavase, miten sitä vastustetaan, miten
sitä puolustetaan, ja missä ovat vaihtoehdot tekopohjavesihankkeelle. Projektin puolustajien mukaan Tavase on välttämätön
hyvän juomaveden saamiseen Pirkanmaalla. Vastustajien mukaan
hyvälaatuista talousvettä on täysin riittävästi saatavissa muutoinkin,
ilman Vehoniemenharjun tuhoamista.
Sivuillani
selvitetään erilaisia hankeeseen liittyviä näkökulmia. Ongelmia
tasapuolisuudelle aiheuttaa se, että Tavase Oy ja sen kannattajat välttelevät
ja jopa julkisesti kieltäytyvät julkisesta keskustelusta (esim. Kangasalan
valtuuston pj. Heikki Salmela Kangasalan Sanomat 12.9.2008). Tässä on
silti parhaani mukaan tasapuolinen mutta ei täydellinen linkkitilanne 7.10.2008:
Mitä Tavase maksaa? Kangasalan Sanomat 12.9.2008 -Päivitykseen mennessä Kangasalan kunta ja Tavase Oy eivät ole vastanneet.
Kangasala suostui Tavasen raha-anomukseen, 11.8.2008. Kunnanvaltuuston äänestyspäätös 22-20.
Valkeakoski ei suostunut Tavasen raha-anomukseen, 19.5.2008. Kaupunginvaltuuston äänestyspäätös 22-20.
Luonnonsuojelija -lehti 3/2008. Yleiskatsaus Suomen tekopohjavesisuunnitelmiin (pdf 3 mb).
Tekn.tri., dos. Kalle Hakalehto ja Yht.tri. Jorma Mäntylä: Tekopohjaveden suurtuotannon riskit ovat suuremmat kuin hyödyt. Helsingin Sanomat, 22.4.2008.
DI Tapani Tiitola: Tekopohjavesilaitos, ei meidän kansallismaisemaamme. 7.4.2008.
Kangasalan Luonnon Suojelun kärki -kiertopalkinto Marja Rassille 11.2.2007.
Tavase on turhake. Kangasalan Sanomat 15.12.2006.
Vesi-
ja maisemaseminaari la 7.10.2006.
Tapahtuma kokosi noin 80 osanottajaa.
Edelleen ajankohtaisten esitelmien tieteelliset abtrstraktit:
-YTT Jorma Mäntylä: Tavase-hanke,
demokratia ja Kangasalan julkisuuskuva
-KTM Marja Rassí: Onko
maisemalla merkitystä?
-MMT, dosentti, erikoistutkija Heljä-Sisko Helmisaari (Metsäntutkimuslaitos):
Tekopohjaveden
muodostaminen - edellytykset, veden laatu ja ympäristövaikutukset
-TkT Kalle Hakalehto: Tavase
- missä ollaan, mitä on odotettavissa?
Kangasalan Sanomat: Vauhtia Tavaseen. Päätoimittajan haastattelussa Eero Tuomisto 5.12.2006.
Vesi- ja maisemaseminaari Mobiliassa la 7.10.2006 - kuvia tapahtumasta sekä esitelmien tieteelliset abstraktit.
Tampereen vesi onkin Roineen vettä. Tori -lehti 31.8.2006
Kangasalan Luonto ry:n kevätretki Vehoniemellä 6.5.2006. Kuvia harjun kauneimmista ja muistakin paikoista.
Tekopohjavesihanke tuhoaa suojellun harjun. Kansan Uutiset 4.1.2006. Osa I ja Osa II. Julkaistaan uudelleen täällä KU:n luvalla. Huom. Pdf-tiedostoja, joiden latautuminen voi kestää. Tarvitset lukemiseen Adoben Acrobat Reader-ohjelman.
Turun Sanomat 2.1.2006, pääkirjoitus.
Suomen Luonto 12/2005: Saako natura-alueelle rakentaa vesilaitoksen? Huom. 315 kb pdf-tiedosto.
Säilytetään Kangasala kauniina. Kangasalan Sanomat 13.12.2005
Voisiko
Harbinin katastrofi toistua Pirkanmaalla?
Aamulehti 10.12.2005
Tavasen sisarhanke Virttaankangas myös vaikeuksissa. Sydän-Hämeen Lehti 17.11.2005
Vehoniemellä laajamittaista laitonta soranottoakin. Sydän-Hämeen Lehti 10.11.1005
”Tavasen kaapissa ei ole luurankoja” - Tekopohjavettä valmistetaan jo 2010–12. Sydän-Hämeen Lehti 7.11.2005.
Rauma luopui tekopohjavedestä. Jorma Mäntylä 7.11.2005.
Onko maisemalla arvoa kaavoittajalle? Tapani Tiitola, Aamulehti 21.10.2005.
Tavase tuskin toteutuu. Jorma Mäntylä, Valkeakosken Sanomat 20.10.2005.
Tarpeeton Tavase. Pentti Salmi, Valkeakosken Sanomat 18.10.2005.
Yleisradion Pallo hallussa -ohjelman käsikirjoitus 12.10.2005.
Valoa tunnelin päässä: Tavase taistelee nyt viranomaisten kanssa. Sydän-Hämeen Lehti 11.10.2005
Tampereen vesi hyvää. 21.7.2005.
Vesitehdas ei ole leikkiä Laukaassa: Tekopohjavesilaitos toimii - entä maailman suurin laitos Vehoniemenharjulla? Aamulehti 31.5.2005.
Lähes 800 valittajaa Tavasen tekopohjavesilaitoksesta. Toimintaryhmät kiittävät nimenkeruusta ja aktiivisuudesta! 22.4.2005.
Kangasalle perustettiin kansalaisliike tekopohjavesilaitosta vastaan 30.3.2005.
Pälkäneellä toiveikkuutta - Tavase-hanke voi kaatua. Haastattelussa Tavasea vastustavan kansanliikkeen johtohenkilöt tekn.tri. Kalle Hakalehto ja pitäjänneuvos, valtuutettu Matti Simola 15.12.2004.
Tampereen Vesi, mm. hankekuvaus ja ympäristöarviot. Ympäristöarvioista kannattaa lukea mm. luvut 8 ja 9.
Temu-tutkimuksen loppuraportin tiivistelmä ja kommentteja. Poimittu Kemiran Kemwater-lehdestä 2003. Tutkimuksessa varoitetaan tekopohjavesilaitoksen sijoittamisesta luonnonsuojelualueelle.
Sydän-Hämeen Lehti - Katso Pälkäneen paikallislehden hakukoneen sana "Tavase" - ja sitten voi ihmetellä miksei Kangasalla puhuta asiasta mitään...
Koskinverkko - Vilkasta keskustelua mm. Tavasesta. Vastaavaa ei ole Kangasalan Sanomissa.
Sakari Topelius Kangasalan harjuista. Yhden niistä Tavase aikoo tuhota.
Pirkanmaan Sanomat 2.12.2004 - Kangasalan kunnanjohtaja Jukka Mäkelä puolustaa Tavasea.
Yleisradion TV1:n MOT-ohjelma ja Tavase 26.9.2003.
Aamulehti - Tavasesta 17.10.2004.
Pro Vehoniemi. Hienoja kuvia alueelta, jonka olemassaolon Tavase voi tuhota.
Jorma Mäntylä - sivujen ylläpitäjä.
Lisää tekstejä tulee sitä mukaa kuin löydän. En saa palkkaa tämän ylläpidosta. Kaikki, kuten myös Pälkäneen ja Kangasalan Tavase-kriittiset kansanliikkeet, perustuvat vapaaehtoiseen kansalaistoimintaan, jota tehdään oman toimen ohella vapaa-aikana. Jos sinulla on hyvä linkkivinkki Tavasesta, laita sähköposti alla olevaan osoitteeseen. En kysy vastustatko vai kannatatko Tavasea, koska tärkeintä on välittää tietoa hankkeesta.