Tekopohjaveden suurtuotannon riskit ovat suuremmat kuin hyödyt

HS 22.4.2008

Suomessa on tekeillä merkittävin muutos vedenhankinnassa sitten Päijänne-tunnelin rakentamisen, millä varmistettiin pääkaupunkiseudun vedenhankinta. Turku ja Tampere lähikuntineen ovat siirtymässä pinta- ja pohjaveden käytöstä tekopohjaveteen. Yli puoli miljoonaa suomalaista yritetään pakottaa käyttämään kallista ja energiaa tuhlaavaa vedenhankintamenetelmää, joka sisältää myös vakavia ympäristöongelmia.

Käsityksemme mukaan sekä Turun Seudun Veden että Tavase Oy:n projektit on mahdollista keskeyttää ennen peruuttamattomia taloudellisia ja ympäristövahinkoja. Mikäli näin ei tehdä, niin Turussa kuin Tampereella on tiedossa varma veden hinnan nousu sekä ekokatastrofin riski Virttaankankaalla ja Vehoniemen-Isokankaan harjuilla, minne jättiläismäiset tekopohjavesilaitokset aiotaan sijoittaa. Tekopohjavedelle on Suomessa tarjolla edullisempia ja ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja.

Perustelemme vaatimuksemme taloudellisesti ja ekologisesti. Sekä Turun että Tampereen seudulla tekopohjaveden kustannukset ovat karkaamassa pilviin. Yhtiöt myivät perustamisvaiheessa hankkeet valtuutetuille täysin alimitoitettujen kustannusarvioiden avulla. Turun Seudun Veden kustannusarvio vuonna 1999 oli 76 miljoonaa euroa. Tämän hetken arvioiden mukaan tekopohjavesilaitos siirtolinjoineen ja pumppaamoineen maksaa yli kaksinkertaisesti 170 miljoonaa euroa. Yhtiö anoo osakaskunnilta 150 miljoonan euron lainan takausta. DI Hannes Heikkilän laskelman mukaan nelihenkinen turkulaisperhe maksaa kallistuvasta vedestä yli 200 euroa vuodessa nykyistä enemmän seuraavan 30 vuoden ajan.

Tavase Oy houkutteli valtuutettuja alunperin 32 miljoonan euron kustannusarviolla. Sillä piti taata vesihuolto Tampereen seudulla. Viime talvena Tavase Oy:n perustamispääoma oli syöty ja tutkimukset ovat pahasti kesken. Yhtiön edustajat kiertelivät osakaskuntien valtuustoja pyytämässä takausta viiden miljoonan lainalle tutkimusvaiheessa syntyvien korvausvastuiden takia. Varsinaisen tekopohjavesilaitoksen rakentamisen vaatima lupahakemus ei ole vielä edes käsittelyssä. Turkulaisten kokemusten perusteella on selvää, että 32 miljoonan kustannusarvio oli täysin alamittainen. Pirkanmaalla loppulaskua ei mitata kymmenissä, vaan sadoissa miljoonissa euroissa.

Pirkanmaalla ei ole tarvetta tekopohjaveden käyttöön. Maakunnassa on pohjavesivaroja sekä isoja järviä, kuten Roine, Näsijärvi ja Vesijärvi, joita on pitkään käytetty raakavesilähteinä. Tamperelaisten talousvesi tulee pääosin Roineesta Liuksialan vedenottamolta. Nokian vesikriisin aikana Tampereen Vesi mainosti näkyvästi veden hyvää laatua. Tutkimuksissa se onkin todettu laadullisesti selvästi paremmaksi kuin pullovesi. Hyvä talousvesi voidaan turvata Pirkanmaalla tekopohjavettä edullisemmin tehostamalla nykyistä vedenottoa.

Toinen perustelumme tekopohjavesihankkeiden keskeyttämiselle on ekologinen. Tässä Virttaankankaan ja Vehoniemen-Isokankaan hankkeet eroavat. Turkulaiset aikovat käyttää Virttaankankaan tekopohjavesilaitoksella Kokemäenjoen vettä. Kokemäenjoen vesistö on yli 300000 ihmisen jäteviemäri, johon Tampereen kaupunki laskee jätevetensä. Turkulaisille aiotaan juottaa tamperelaisten jätevettä. Kokemäenjoen veden laatu on toki parantunut tehostuneen ympäristönsuojelun ansiosta, mutta se sisältää silti muun muassa raskasmetalleja, sulfaatteja, silikaatteja, natriumia, mangaania, arseenia ja elohopeaa. Tämän kaiken Turun Seudun Vesi aikoo ruiskuttaa keinosadetuksena suodatusharjun rinteille. Tuloksena on mitä ilmeisimmin ympäristökatastrofi, jonka seurauksena Virttaankangas ehkä joudutaan puhdistamaan kuorimalla kaivinkoneilla. Näin on tehty Porvoon Sannaisten laitoksella.

Tavase Oy:n suunnittelema laitos käyttäisi puhdasvetisen Roineen vettä. Laitoksen sijoituspaikka ja riittämättömät imeytysalueet aiheuttavat suurimmat ongelmat. Laitos tulisi Natura- ja luonnonsuojelualueelle kansallismaisemaan Vehoniemen-Isokankaan harjulle. Tavase Oy väittää imeyttävänsä enimmillään 70 000 - 90 000 kuutiometriä Roineen vettä vuorokaudessa erittäin jyrkkärinteiseen harjuun vain 18 hehtaarin alueella. Asiantuntijat pitävät tätä fysikaalisena mahdottomuutena. Imeytysalueet pitäisi moninkertaistaa, ja mitä kansallismaisemassa tapahtuu, kun siellä on 50-100 vuotta keinotekoinen sade?

Kyse ei ole tilapäisratkaisusta. Pitkäaikaisvaikutukset nähdään vasta vuosien kuluttua. Vastaavista jättiläislaitoksista ei ole kokemuksia. Toiminnassa olevat ovat ratkaisevasti pienempiä.

Sekä Virttaankankaalla että Vehoniemi-Isokankaalla tekopohjavesisuodatus merkitsee energian kulutuksen kasvua noin 50 prosentilla. Menetelmä perustuu voimakkaiden sähkömoottoreiden avulla luotuun keinotekoiseen jokeen, joka johdattaa veden ruiskutettavaksi suodatusharjulle. Sieltä vesi joudutaan taas pumppaamaan pitkiä matkoja kuluttajille.

Tekopohjaveden käyttö on perusteltua, jos se täydentää muuta vedenhankintaa. Suomessa sen suurtuotanto ja käyttö ei ole perusteltua varsinkaan alueilla, missä toiminta aiheuttaa merkittäviä ja pitkävaikutteisia riskejä.

Turkulaisille tarjotaan kallista hukkaputkea, tamperelaisille turhaketta, ja päälle vielä ympäristöriskit.

Kalle Hakalehto Tekn.tri, dosentti Pälkäne
Jorma Mäntylä Yht.tri, tutkija Kangasala