Kangasalan Luonnon kevätretki 2006
Kangasalan Luonto ry. järjesti lauantaina 6.5.2006 luontoretken Vehoniemenharjulla. Runsaan kolmen tunnin kävelyretken aikana tutustuttiin kansallisen nähtävyytemme kauneimpiin ja muihinkin paikkoihin.
Kokoontuminen oli klo 12 Vehoniemen automuseolla.
Hannu Majava, Marjo Tiitola ja Marja Rassi suunnittelevat reittiä. Hannu Majava oli mukana Pirkanmaan Lintutieteellisen yhdistyksen edustajana.
Retki aloitettiin Vehoniemen näkötornista, missä käytiin katsomassa keväisiä maisemia.
Näkymä Vehoniemen näkötornista Roineelle Saarikylien suuntaan.
Kahdenkymmenen hengen joukkueemme tutustumassa Vehoniemen luonnonsuojelualueen opaskarttaan.
Kävelimme harjun korkeinta kohtaa pitkin aurinkoisessa säässä.
Sinivuokko, Pirkanmaan maakuntakukka, loisteli kaikkialla Vehoniemellä.
Valitettavasti osa harjusta on tuhottu soranotolla. Tässä sorakuoppa nro 1.
Sorakuoppa nro 2 kuuluu Tampereen kaupungille, joka on kaivanut kuoppansa niin syväksi, että pohjavedet ovat tulleet esiin.
Sorakuoppa nro 3.
Jonkun mielestä luonnonsuojelualue on sopiva rakennusjätteen loppusijoituspaikka.
Tähän männikköön Tavase Oy suunnittelee tekopohjavesilaitoksensa imeytysaluetta.
Punamultalukossa oli vielä lunta. Tavasen imeytysalue tulisi Suomen suurimman suppamuodostuman välittömään läheisyyteen.
Matka jatkui Punamultalukosta sinivuokkojen lainehtiessa harjun rinteillä.
Kylien kaupalla pidettiin kahvitauko.
Tauon jälkeen matka jatkui kohti Hiedanperää Roineen rannalle.
Hiedanperässä katseltiin Roinetta kuovin lentäessä Roineen rantamilla.
Kaksi joutsenta uiskenteli Roineessa. Kävelyretken aikana tunnistettuja lintuja olivat mm. metsäkirvinen, rautiainen, peukaloinen ja kaulushaikara.
Näkymä Vehoniemeltä Hiedanperän suuntaan oli kaunis ja omaperäinen, kun lähistöltä kuului samalla kaulushaikaran huhuilu.
Runsaan kolmen tunnin kävelyn jälkeen palasimme automuseon pihaan.
Copyright/Kuvat ja teksti: Jorma Mäntylä 2006. Kaikki kuvat Pentax *istD.
Jorma.Mantyla[miuku]uta.fi