Kolmososuus Mehtä-Jukolassa 1996:

Mehtä-Jukolan mietteitä:

Lähdin innokkaana elämäni toiseen Jukolan viestiin, sillä viimevuotisesta esityksestä (8 h 20 min) oli vain parannettavaa. Olinhan nyt reippaasti kokeneempi, sillä takana oli viimevuotisen Jukolan lisäksi muutama viikkorasti ja Kunnon Mies -kisan suunnistusosio. Olin myös edelliskertaa paremmassa kunnossa. Viimeistelylenkki Manhattanin Central Parkissa antoi uskoa omiin kykyihin.

Jälleen leiviskänäni oli viedä eteenpäin kolmatta osuutta, joka tänä vuonna oli 10,4 - 10,8 km ja sisälsi 12 rastia (pienempi rastimäärä kuin millään muulla osuudella). Viime vuotuisesta viisastuneena mukana oli myös mehupullo ja suklaapatukka.

Tällä kertaa edellisen viestinviejän (Jussi Harju) odottelu sujui jo rutiinilla. Jussi lähti matkaan siinä yhden aikaan ja alustavasti olimme sopineet kolmen tunnin treffit. Lähdimme kuitenkin jo ykkösjoukkueen kolmannen viestinviejän Tuomo Piilosen kanssa odottelemaan viestinvaihtoa jo siinä vartin yli kolme. Tuomo pääsikin heti liikkeille, mutta meikäläiselle jäi aikaa siemailla vielä toinenkin kupillinen kahvia ja sääliä erästä viestinviejää, joka joutui odottamaan viestin jatkajaa 45 minuuttia.

Lähtö, ensimmäinen rasti ja puolen tunnin pummi

Jussi saapui paikalle ennakkokaavailujen mukaan klo 4.07, ja pääsin liikkeille auringon jo mukavasti sarastaessa. Jussi kertoi reitin olevan märkä ja varoitteli ensimmäisen rastin (92) olevan supassa. Päätin lähteä kohti avausrastia teitä pitkin, jolloin lähestyminen olisi helpompaa. Aloitin osuuteni rauhallisesti hölkkäillen. Koska rastilleni päin näytti vievän selkeä aikaisempien juoksijoiden "polku", päätin epäonnekseni luopua tiesuunnitelmasta ja lähdin seuraamaan uraa. Jonkin aikaa edettyäni eteen tuli jälleen tie ja en tietysti tiennyt ollenkaan missä päin olin. Aikani harhailtuani löysin itsen supan reunalta, mutta omaa rastia ei tuntunut millään löytyvän. Kiertelin supan ympäristössä reilun vartin, kunnes päät palata takaisin tielle ja ottaa jostakin risteyksestä suunnan kohti rastia. Pian päädyinkin oikean supan luokse ja rasti löytyi tämän jälkeen helposti. Olin ollut liian etelässä ja etsiskellyt rastia liian pienen supan vierestä. Aikaa avausrastin löytämiseen oli kulunut peräti 45 minuuttia. Mietin jo mielessäni, kuinka edellisen vuoden osuusaika tulisi tätä menoa kevyesti ylitettyä.

Seuraavat 45 minuuttia ja seitsemän seuraavaa rastia

Onnistuin hyödyntämään uria mainiosti ja löysin kakkosrastin (95) viidessä, kolmosrastin (100) kolmessa ja nelosrastin (102) seitsemässä minuutissa. Kolmosen jälkeen turvauduin ensimmäisen kerran mehupullooni. Nelonen sijaitsi vaikeakulkuisen pöheikön keskellä, mutta kun pystymetsään ei johtanut kuin yksi ura, niin eipä ongelmia juuri ollut. Viitoselle (104) etenin järkevästi tietä pitkin ja oikeassa kohtaa osasin lähteä takaisin pöheikköön ja kas kummaa, jälleen löytyi ura, joka johti kohti rastia. Kuutoselle (108) edetessäni näin ensimmäisen muun juoksijan, joka oli kanssani samalla osuudella. Juoksuvauhtini ei kuitenkaan riittänyt peesaukseen. Jouduin ylittämään ison ojan ja kengät kastuivat, mutta tämähän oli vasta pientä alkuverryttelyä. Kuutonenkin löytyi mukavasti pienen suon tuntumasta ja vieressä oli ensimmäinen virallinen juomapaikka. Päätin edetä kohti seiskaa (118) tietä pitkin ja törmäsin toiseen juomarastiin ja mikäs siinä, kyllä juoma meikäläiselle maistui. Seiska ja kasi (117) olivat aika lähekkäin toisiaan ja molemmat löytyivät mukavan helposti.

Karsea Syväsuo ja puolen tunnin pummi

Matka yhdeksännelle (152) rastille oli tosi pitkä ja välissä oli tietysti iso suo. Masentuneena totesin sen nimeksi Syväsuo. Mutta kun ura kerran johti suolle, niin sinnepä meikäläinenkin suunnisti ja eipä suota juuri ollut mahdollista kiertää. Karsea suo. Suolla oli niin isoja ojia, ettei yli jaksanut millään hyppiä ja niinpä jouduin polvia myöten kahlaamaan mutavellissä. Samalla näin myös toisen ja samalla tämän viestin osalta viimeisen samalla osuudella olevan juoksijan. Kadotin uran ja eksyin suolla, mutta löysin vihdoin viimein suon toiselle puolelle, jossa sijaitsi seuraava juomapiste. Totesin juomapaikan huoltajille, että olisitte kyllä voineet jättää suon pois. Suo imaisi minusta kyllä kaikki mehut, eikä lisätankkauskaan enää auttanut. Juomapaikan jälkeen seurasi yhtä uraa, joka ei kyllä johtanut aivan samaan suuntaan kuin missä rastini sijaitsi. Seuraavana vuonna opin kyllä olemaan seuraamatta väärään suuntaan vieviä uria. Jouduin harhaan ja tulin tielle, mutta en millään pystynyt paikallistamaan itseäni. Kartalla ei tuntunut olevan sellaista kohtaa joka sopi kompassin ja visuaalisen aistin muodostamaan kokonaisuuteen. Päätin kuitenkin lähteä tietä pitkin, kunnes tunnistaisin, missä olin. Tulin viimein asfalttitielle, joka oli aivan suunnistusalueen itäreunalla, mutta tiesinpähän ainakin, missä olin. Etenin tietä pitkin ysirastin pohjoispuolelle, josta oli helppo palata itse puron keskellä olevalle rastille, kun näkyi taas rastilta poistuneiden jättämä selvä ura. Aikaa oli kulunut lähdöstä tuntia ja vartti.

Viimeiset kolme rastia ja taistelu kipua vastaan

Viimeiset rastit eivät enää tuottaneet suunnistuksellista vaikeutta, mutta vasemman jalan polvi ja jalkapohja sekä oikean jalan pohjelihas alkoivat jo painaa. Suklaa ja oma mehu maistuivat. Eräs kuudennen osuuden viestinviejä kysyi sijaintiamme kartalla ja satuin se juuri sillä hetkellä tietämään. Rastit 10 (154) ja 11 (46) olivat molemmat korkeahkojen mäkien päällä, jonne hoipertelin tuskissani. Järjestäjät olivat päättäneet kiusata suunnistajia vielä loppuun asti, sillä ennen viimeistä rastia (200) täytyi vielä ylittää turhan isoja ojia. Osuin vasta toisen kerran tämän viestin aikana väärälle rastille, mutta löysin oikean viimeisen rastin lopulta melko helposti. Samalla kuulin maalialueelta taputuksia ja päättelin voittajajoukkueen saapuneen juuri maaliin.

Loppukiri ja vaihtoalueella odottelua

Loppusuoralla päätin vielä ottaa loppukirin ja ohitinkin yhden joukkueen. Viimeinen ylämäki hyydytti meikäläisen kuitenkin kokonaan ja teki tosi tiukkaa hölkkäillä maaliin asti. Vaihtopaikalla ei näkynyt seuraavaa viestinviejää, mutta totesin valvojalle, ettei meidän joukkueella nyt niin tarkkaa tuon viestin vaihdon kanssa ole. Mitäs suunnistin alle kolmen tunnin. Viiden minuutin odottelun jälkeen joku meikäläisistä havaitsi minut vaihtoalueella ja kävi hälytyttämässä Heikki Kokkosen seuraavalle osuudelle. Jouduin ehkä odottamaan yhteensä n. 10 minuuttia.

Jälkipyykit

Linkuttelu teltalle, suihkuun ja takaisin teltalle teki kipeää. Sukat saivat kyytiä suoraan roskikseen, muut vaatteet sentään kelpuutettiin pesukoneeseen. Vasemman jalan jalkapohjassa oli rasitusmurtuma, jonka parantuminen antaa vielä (viikko Jukolan jälkeen) odottaa itseään.