Avausosuus tuntui mitä mielenkiintoisimmalta. Saihan
nyt aivan paikan päältä kokea Jukolan mahtavan lähtötunnelman. Ennen lähtöä j
Ristin Killan avausosuuden viestinviejän Harri Sunilan kanssa, joka oli
Jukolassa 1. kertaa (jäi lopulta minusta 21 minuuttia). Edellisvuoden jumbo,
Taxi-Team meinasi ottaa viereltäni vahingossa väärän (poisjääneen Ylistaron 2.
joukkueen) kartan, joten pelastin joukkueen hylkäämiseltä, vaikkakin Taxi-Team keskeytti
suorituksensa 6. osuudella.
Ravatessani kaviouraa lueskelin samalla karttaa ja
huomasin yhtäkkiä olevani jumbona. Kiristin hiukkasen ja poistuin raviradalta
mahtavien kannustusten saattelemana takanani yhdeksän joukkuetta. Tällä kertaa viime
vuoden katastrofi (ensimmäisen rastin löytämiseen meni 45 minuuttia) ei saanut
toistua, joten otin ykkösrastin (38) varman päälle polkuja pitkin
ensiapurastille, josta varsinainen rasti löytyi helpohkosti; lähdöstä oli
kulunut 17 minuuttia).
Pääsin toisen (36) rastin läheisyyteen myös helposti
polkuja pitkin, mutta haeskelin itse rastia muutaman minuutin. Lähdöstä oli
mennyt 32 minuuttia. Seuraavat kaksi rastia (37 ja 108) löytyivät helposti
juoksu-uria pitkin ja 45 minuutin jälkeen olin läpäissyt neljä ensimmäistä
rastia ja selvinnyt juomapaikalle, jossa oli myös Ristin Kilta.
Juomapaikan jälkeen aloin käyttää otsalamppua
ajoittain. Jouduin oudosti hiukan oikaisemaan suon kautta, vaikka tarkoituksen
oli edetä varmasti viitosrastia (104) edeltäneelle tielle. Kun tie löytyi,
löytyi rastikin helposti. Kuutosrastille (106) lähdin yrittämään aukean kautta,
mutta kuljinkin väärään suuntaan ja osuin hirvittävälle pirunpellolle, mutta
kielletyn alueen merkit auttoivat löytämään rastille.
Seiskalle (110) mennessä tankkasin mukana olleesta
juomapullosta lisänestettä. Rasti löytyi yllättävän helposti tiheikön keskeltä
uria seuraten. Kasille (112) mennessä upposin pahasti molempia polvia myöten
suohon (siihen asti tossut olivatkin pysyneet kuivina) ja ylös rämpiessä
menivät parhaimmat voimavarat sen sileän tien ja juoksu muuttui kävelyn ja
juoksun välimuotoiseksi etenemiseksi.
Yhdeksikkö (115) oli vaikea haettava, mutta löytyihän
se viimein. Rastit 10 (118) ja 11 (119) olivat rutiinijuttuja ja pääsin
toiselle juomapaikalle. Nyt alkoi jo tuntua siltä, ettei neste oikein imeydy ja
vatsassa alkoi hölskyä.
Oli kulunut kaksi tuntia lähdöstä, kun rasti 12 (154)
löytyi mukavasti uria pitkin juostessa. Sitten sattui paha kömmähdys yön
pimeimpänä aikana. Seurasin väärää uraa, joka päättyi oudosti ja löysin itse
tiheän metsikön keskeltä, että oli pakko ajoittain ryömiä eteenpä vihdoin
pääsin juomarastille. Otaksuin olevani eri juomapisteessä ja jouduin hakemaan
rastia 13 (93) tosi kauan (n. 30 minuuttia). Olin ajautunut liikaa luoteeseen
ja en saanut pimeästä kunnon kiinnekohtia. Lisäksi kaaduin sillä seurauksella,
että kellon hihna meni poikki ja jalkaan tuli pitkä viiltohaava.
Aikani harhailtuani näin vihdoin kakkososuuden
kavereita, joiden otsalamppujen valot opastivat minutkin päämäärääni.
Ihmettelin vain, miten muut juoksevat niin kovaa yön pimeydessä ja lukevat
vielä samalla karttaa. Tunsin olevani tulppana, kun takaa lappasi väkeä
melkoisella vauhdilla.
Oli masentavaa tehdä kaksi pummia peräkkäin. Tein
Mattiset, kun suunnistin kohti oikeaa rastia (172), mutta katsoin seuraavan
rastin (174) koodin. Ihmettelin, kun liuta kakkososuuden miehiä meni rasteille
172 ja 173, mutta kukaan ei mennyt rastille 174. Viimein päätin seurata jotakin
edes jollekin rastille, jotta tietäisin, missä olen. Yllätys oli suuri, kun
eräs avulias suunnistaja totesi, että tämän on sinun rastisi.
Tämän jälkeen loppu (174 ja 195) oli pelkkää
uraputkea, kunnes saavuin kohti viimeistä rastia (200) hiukkasen vinosta. Alueelle
pääsi vain yhdestä kohtaa ja muu oli vedetty nauhalla umpeen. Luulin, että olin
tullut yli ja menetin hässäkässä vielä muutaman minuutin.
Loppusuoralla kuuluttaja selosti nimeltä mainiten
minun ja Eduskunnan Urheilukerhon välistä kamppailua. "Nyt otetaan
miehestä mittaa", hehkutteli kuuluttaja. Viimeisen rastin pummi jätti
minut 24 sekuntia Eduskunnan taakse. Jätin lopulta taakseni kuusi ajan saanutta
kaveria + 21 keskeyttänyttä tai hylättyä joukkuetta. Tämä oli sellainen vakioesitys
tavanomaisten mokailujen kera.