Olin huonommassa kunnossa kuin aikaisemmissa Jukolan
viesteissäni, johtuen mm. sairastelusta, talo-projektista sekä työkiireistä.
Niinpä `joukkueenjohtajan' ominaisuudessa olin varannut itselleni lyhimmän eli
viidennen osuuden. Vielä kuitenkin löytyi porukasta löysempi mies, kun Jussi
Harju ilmoitti, ettei lähde Jukolaan ellei pääse lyhimmälle osuudelle. Niinpä
uhrauduin joukkueen puolesta ja otin kontolleni vaativan yöosuuden.
Olin varman, etten jaksa juosta yli kahta kilometriä,
mutta voihan tämänkertaisen viestin ottaa rennon ulkoilun merkeissä.
Vyölaukkuun varasin mehua sekä pari suklaapatukkaa. Jos rasteja ei ala löytyä
niin ainahan sitä voi odotella valoisan tuloa ja jos lampusta loppuu paristot,
pidän tauon heti metsään päästyäni.
Ykkösosuudelle startannut P.J. Peltola otti mukaansa
kännykän, jolla herätti minut klo 1 yöllä pari rastia ennen vaihtoa. Kätevä
tapa. Minulla meni valmisteluihin kuitenkin sen verran aikaa, että Zid joutui
odottelemaan minua viitisen minuuttia. Sain kuitenkin hyvät ohjeet ykkösrastin
(57) löytämiseksi: tietä pitkin rauhassa ensiapurastille. Vaativan alkunousun
vaihtoalueelta metsän kätköön kulkien kuitenkin varovasti kävellen.
Ensimmäistä rastia pidän yleensä aina vaikeimpana, kun
mittakaava ja oma suunnistustaito ovat siinä vaiheessa enemmän kuin unknown.
Lampustakin simahti valo tietä hölkytellessäni, joten tunnelma oli entistä
sumeampi. Onneksi valon katoaminen johtui vain kosketushäiriöstä, joten
ensimmäistä evästaukoa ei vielä tarvinnut pitää.
Kakkosrastia (49) jouduin hakemaan aika kauan, kun
oikeaa numeroa ei vain sattunut kohdalleen. Kun rasti viimein löytyi, yritin
tulla varovaisesti jyrkänteeltä alas, mutta ongelmia riitti, kun tossut eivät
oikein pitäneet ja takaa tuli kolmannen osuuden kavereita sellaisella
vauhdilla, että pelkäsin jääväni alamäessä heidän murjomakseen.
Eväistäkin oli hyötyä, sillä nelos- ja viitosrastien
välillä pidin ensimmäisen evästaukoni. Viitosrastia (114) etsiessäni törmäsin
viimein toiseen kakkososuuden viestinviejään, Otaniemen Jyllääjien
kolmosjoukkueen Joni Rissaseen. Lyöttäydyimmekin yhteen.
Rastin jälkeen edessä oli iso suo. Kaikki muut
näyttivät mennen suoraan sen läpi, mutta päätimme kuitenkin yrittää kiertoa.
Edessä oli kuitenkin niin vaikeakulkuista maastoa, että oli pakko viimein
luovuttaa ja kastella vapaaehtoisesti juoksutossut, voi rähmä. Tämä on aina
selkeä käännekohta miellyttävän ja epämiellyttävän olotilan välillä.
Jyllääjien kaveri valitteli satuttaneensa polvensa
jyrkänteeltä alas tullessaan. Minä tein hänelle seuraa ennen kahdeksatta
rastia. Juostessamme kielletyn alueen reunaa pitkin edessä oli kaatunut puu.
Yrittäessäni astua sen päälle oikea jalkani muljahti puun ja siitä lähteneen oksan
väliin. Lensin rähmälleni satuttaen vasemman sääreni puunrunkoon ja oikea
nilkka venähti saman tien juoksukelvottomaksi.
Nyt viimeistään mieliin hiipi ajatus: miksi oikeastaan
taas lähdin tänne itseäni vaivaamaan. Siihen loppuivat minun juoksuni tässä
Jukolassa. Tähän asti oli selvinnyt yllättävän hyvin: suunnistus oli sujunut ja
myös fyysinen kunto oli yllättänyt minut. Edessä oli vielä 12 rastia, mutta en
kuitenkaan voinut vielä luovuttaa. Etsin kävellen rastit 8 (134) ja 9 (146).
Yllättäen jyllääjä oli kuitenkin vielä perässäni ja joukkoon oli liittynyt
Someron Esan kolmosjoukkueen Mauno Kuisma. Yhdeksikön jälkeen totesi
kavereille, että suuntaan kohti tietä. Kaverit jatkoivat eteenpäin
valitsemallaan tiellä.
Tielle päästyäni kävelin taaksepäin ensiapurastille,
jossa käteeni lykättiin teippirulla ja kehotettiin teippaamaan nilkka itse, he
kun eivät sitä hallinneet. On siinä meillä ammattitaitoisia kipusiskoja.
Osuuteni meni varovaiseksi kävelyksi. Satutuin
nilkkaani vielä uudelleen rastien 11 ja 12 välillä. Kun etenin kohti 15.
rastia, törmäsin yllättäen vanhoihin kavereihini, jyllääjään ja Someron Esan
edustajaan. Etsimme kävellen yhdessä rastit 15-17.
Kun pääsimme järven eteläpuolella olevalle polulle
lähdin linkkaamaan hiukkasen vauhdikkaammin ja muut kaverit jäivät. Toiseksi
viimeinen rasti oli 106, joka löytyi, vaikka osuinkin ensin rastille 105.
Maalialueella oli myös pakko linkata, mutta se kannatti, sillä tulin n. 4
minuuttia ennen kavereitani vaihtoon. Aikaa koko suoritukseen kului yhteensä
kolme ja puoli tuntia. Jäipä taakseni jopa viisi saman osuuden suunnistajaa,
joista kaksi on tässä jutussa jo useamman kerran mainittukin.
Suunnistuksellisesti ei ollut isoja ongelmia, en edes kertaakaan eksynyt.
Nilkan venähdys sotki harmillisesti muuten niin hyvin sujuneen osuuden.