Olin talvella ensimmäistä kertaa lumilautailemassa. Alkeiskurssin jälkeen laskin parin tunnin verran alas rinnettä, joka merkintöjen mukaan oli ’erittäin helppo’. Koko aikana onnistuin laskemaan kaksi laskua ylhäältä alas, joissa kaaduin vain kerran. Sama pätee Jukolan viestiin: aina tulee tehtyä vähintään yksi paha kömmähdys (ja joskus useampiakin), niin nytkin.
13,3 km:n toinen osuus alkoi aikataulussa, kun Teijo hönki avausosuudelta n. klo yksi yöllä. Vaihdoimme otsalamppuja ja sain viime hetken kommentteja maastosta. Vaihtokarsinassa joku luuli, että olin ensimmäistä kertaa Jukolassa, mutta, kuten jo aiemmin todettua, yritin saada vinkkejä, jotta pääsisin osuudestani vain sillä yhdellä pakollisella pummilla; enempää en halunnut.
Sykemittarissa oleva sekundaattori käyntiin ja metsään! Jo ennen K-pistettä sain suunnistusasuni hihan repeämään, joten eipä ainakaan siltä osin alkanut lupaavasti.
Heti avausrasti (35) tuotti pienen pummauksen (n. 5 min), mutta löytyi lopulta 16 min. lähdön jälkeen. Kakkonen (44) meni tien kautta kiertäen 13 minuutissa ja kolmonen (114) löytyi jo kolmessa minuutissa. Uskomatonta, mutta totta: juomapaikka oli edessä jo puolen tunnin suunnistamisen jälkeen; olin sanaton, mutta urheilujuoma kyllä kelpasi. Kaukana olivat ne vuoden 1995 muistot, jolloin saavuin ensimmäiselle juomapaikalle kahden tunnin jälkeen lopen uupuneena.
Loiskis
Nelosrasti (119) löytyi kielletyn alueen reunaa seuraillen. Viidennelle (124) mennessä kaksi kaveria loiskahti pahasti pari metriä leveään ojaan juuri edessäni. Itse ehdin jarruttaa ja löysin hieman sivumpaa kolme puunrunkoa, joita pitkin ojan yli pääsi kastumatta. Kuutonen (128) löytyi helposti läheltä taloa ja yllättäen olin jo toisella juomarastilla.
Seiskan (130) piti olla helppo, kunhan vain seurailee polkuja. Olin tyhmä ja luulin rastia vielä helpommaksi ja otin typerän parin minuutin pummin. Rasti 8 (132) ja 9 (139) olivat helppoja (pari minuuttia/rasti) ja tunti lähdöstä oli vasta täyttynyt. Kolmen tunnin tavoiteaika näytti saavutettavalta. Kymppi (137) löytyi loppujen lopuksi helposti uria seuraillen.
Se pakollinen paha kömmähdys
Yhdestoista (145) – miksi se rasti piti reitilläni ollakaan. Hyvän olon tunne oli hiipinyt puseroon ja kuvittelin kaiketi kaikkien rastien löytyvän aivan itsestään. Jälkeen päin tilannetta analysoituani tulin siihen tulokseen, että lähdin seuraamaan uraa (itse asiassa polkua), joka vei liikaa vasemmalle. Kun en kaiketi tarkistanut riittävästi suuntaa kompassistani, luulin, että olin liikaa oikealla, kun vastassa oli vain kallioita eikä suota, niin kuin piti olla. Yritin koukata takaisin vasemmalle, mutta sehän vei minut tietysti yhä enemmän harhaan. Lopulta löysin muita suunnistajia, jotka johdattivat minut rastille 142 (siis ei omalle rastilleni), jossa sain kysymällä varmistettua sijainnin. Vielä kerran osuin väärälle rastille (144) ennen kuin joku ystävällisesti opasti harhautuneen suunnistajan oikealle rastille. Arvioisin, että menetin vähintään 15 minuuttia ajassa (jopa enemmänkin) + voimia.
Päätin terästäytyä, sillä toiseen pahaan pummiin ei enää olisi varaa. 12:lla (149) osuin ensin viereiselle rastille (150), mutta tiesin jostain syystä kuitenkin tarkalleen, missä olin ja löysin oman rastini helposti. 13 (111) löytyi uria pitkin ja kaksi tuntia lähdöstä oli kulunut.
Sitten olikin taasen juomarastin aika, jossa tapasin ensikertalaisen, Finnairin kakkososuuden suunnistajan, jonka kanssa etenimme yhdessä rastille 14 (112). Erosimme, koska meillä oli eri rasti. Finnairin mies hylättiin lopulta.
2,2 km:n rastiväli
Enpä ollut aiemmin törmännyt näin pitkään rastiväliin, joten hiukka pelkäsin, josko olleenkaan löydän rastia 15 (65). En edes harkinnut tietä pitkin kulkemista, koska se näytti vievän liikaa sivuun ja ei olisi kuitenkaan vienyt minua perille. Päätin edetä siis suoraan, mutta pieni siivu aina kerrallaan; välirasteja käyttäen. Suo, polku, toinen polku, jyrkänne, kallio, suo ja toinen kallio. Loistavaa suunnistusta, vaikka itse kehunkin. Vauhti ei kyllä päätä huimannut, mutta rasti löytyi lopulta ihan kivasti. Ensimmäisen suon jälkeen en edes käyttänyt uria, vaan suunnistin omia polkujani suoraan perille.
Nyt olin varma, että selviytyisin urakastani kunnialla. Seuraavat rastit (83, 88 ja yleisörasti 201) löytyivät helposti. Aikaa oli kulunut lähdöstä 2.46, joten yritin pakottaa itseni juoksemaan, vaikka pohkeita painoikin…
Loppu hyvin…
Tällä kertaa myös sanonnan loppuosa piti paikkansa. Löysin viimeisetkin neljä rastia (92, 107, 106 ja 100) aivan suoraan ja pääsin vaihtoon oman ajanottoni mukaan ajassa 3.00.23. Alussa oli tietty kulunut muutama minuutti Teijon kanssa turistessa ja lamppua vaihtaessa. Tuosta kolmesta tunnista olin tavoitesykealueella (143 – 165) 2 h 21 min ja kulutin yhteensä 2450 Kcal. Hieno tunne!
Sitä ainoaa pahaa pummia lukuun ottamatta onnistuin mielestäni suunnistuksellisesti erinomaisesti. Juoksuvauhdissa (lue hölkkävauhdissa) sen sijaan on vielä paljon parantamisen varaa.