Sivusto: TreenisivuKotisivuThis page in Englsih


Juoksija, minäkö?

En nyt suinkaan. Elin "ruususen" unta vajaat 36 vuotta elämästäni, ennen kuin innostuin oikeasti aktiiviseen kuntoiluun. Sen jälkeen onkin plakkariin kertynyt mm. 19 maratonia, viisi suoritettua Kalevan Kierrosta (29 osalajia yhteensä), muutama juoksuvaellus, yksi seikkailukisa ja paljon paljon muuta.

Miten kaikki alkoi?

Elettiin kesää 1999. Jo usean vuoden ajan olimme kaveripiirissä kisailleet kerran kesässä yhden viikonlopun ajan paremmuudesta eri urheilulajeissa Kunnon Mies -kisassa. Olin poikkeuksetta jumbo juoksulajeissa, joista etenkin 11 km maastojuoksu tuotti minulle aina tuskaa. Vuoden 1999 kisan jälkeen satuin toteamaan Timo "Umit" Sampolahdelle, että olisi kiva pärjätä teille juoksussa. Vastauksena tähän Umit heitti kysymyksen "Kuinka paljon olet valmis panostamaan siihen?"

Umit laati minulle ensimmäisen treeniohjelman, jonka mukaisesta aloin juosta viisi kertaa viikossa 1.8.1999 alkaen. Syyskuun lopussa 1999 osallistuin 20 km:n Pääkaupunkijuoksuun ja lokakuussa työreissun yhteydessä Aucklandin puolimaratonille. Minun ei mitenkään ollut tarkoitus sinänsä treenata itseäni maratonille, mutta Aucklandin jälkeen, kun juoksu ja palautuminen sujuivat mukiinmenevästi, ajatellin, että voisihan sitä vaikka maratonia kokeilla. Kesällä 2000 olinkin sitten jo Tukholman maratonin lähtöviivalla saavuttaen loppuajan 4.47.07.

Ja tyyppinä olen...

Tällaisen määritelmän antoi "What is your Moomin pesonality?"

Muumipeikko
You are a big mamas boy, not that smart, but a nice person, and you have a lot of friends, but most of them are using you cause you are just too nice.

Näistä ainakin pidän...

.

Huomaa:  Edelleen osa sivuista on vanhan mallisia, mutta pyrin pikkuhiljaa siirtämään sivuja tämän uuden formaatin alle. Pahoittelen muutostyön hitautta. Aika, kun tuntuu olevan varsin kortilla nykyisin, ettei ehdi kunnolla paneutumaan kaikkeen kivaan...siispä KÄRSIVÄLLISYYTTÄ!

.