![]()
Rotunsa edustajaksi melkoisen kevytrakenteinen ja hontelojalkainen nuori neiti Lumppari on lempeä ja kiltti hevonen, joka on kuitenkin ollut hiukan väärinymmärretty lyhyen elämänsä alkupuolella. Edellisellä omistajalla (kyseessä ei ollut kasvattaja) tamma oli pääasiassa pullaponina ja niinkin mukavasta hevosesta kuin Lumppari tuli hermostunut ja huonotapainen nuori hevonen. Lopulta Lumppari palautui kasvattajalleen. Parin vuoden aikana Lumpparista kehkeytyi hieno ja mukava hevonen, joka oli kuitenkin vasta ratsukoulutuksensa alkutaipaleella ja hädin tuskin oli kuolaimiinsa tottunut kun siihen tutustuin. Nyt on pakko kertoa Lumpparin erikoisesta ulkomuodosta, jotta pääsen tarinassa eteenpäin. Lumppari on ilmeisesti isänsä kautta perinyt suomenhevosille harvinaisen voikon värityksensä (isä Huurteen Lumiturpa on kimo ja kyllä, tiedän että todellisuudessa voikko väri ei periydy näin, mutta virtuaalimaailmassa tämä sallittakoon - tiedän myös ettei kuvassa oleva hevonen ole voikko). Lumppari oli kasvattajansa silmäterä ja ymmärrän hyvin miksi. Lumppari ei kuitenkaan ole vain kaunis otus, vaan se on myös kunnianhimoinen ja taitava ratsu, jonka sain nähdä vasta myöhemmin kun tamma oli tarpeeksi vanha. Kuten kerrottu, se oli lähes täysin kouluttamaton ostaessani sen, mutta yhteistyömme oli hyvin hedelmällistä ja tamma oli halukas oppimaan uutta. Kaikinpuolin kyseessä oli ehkä mukavin koulutettava, joka minulla on koskaan ollut työnalla. Lumpparilla lienee jo nyt melkein yhtä paljon sijoituksia kisakentiltä kuin useimmilla muilla hevosillani ehkä pitkän kisauran tehnyttä Nekkua lukuunottamatta ja se kertoo jo jotain kun kyseessä on vielä näin nuori hevonen. Syksyn 2004 ja talven 2005 kisakausilla olemme kisanneet kohtalaisesti ja monipuolisesti, koska tamma on kuitenkin vielä aloittelija ja en tiedä sen vahvimpia puolia vielä kunnolla. Tammalla onkin sijoituksia vähän kaikessa, joten emme lähde edelleenkään eriytymään mihinkään tiettyyn lajiin kovin vahvasti. Lumpparilla kokeilemme kesän 2005 kisakaudella myös helppoja valjakkoluokkia.
t. MT Aurora s. 5.5.2005, i. Metsätähden Ajate
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
i. VIR-MVA Huurteen Lumiturpa ktk III
kimo |
ii. Ch Kuujärven Vertaansa Vailla ktk II |
iii. Kuujärven Lennokas | iiii. Kuujärven Mikälie |
| iiie. Kuujärven Aamunkoitto | |||
| iie. VIR-MVA Taikatuulen Ruusu ktk III | iiei. Ka Mc Tuhma | ||
| iiee. Pepsiina | |||
| ie. Liinahaan Luonnonuni | iei. R.I. Unen Herra | ieii. VIR-MVA Kuujärven Menninkäinen | |
| ieie. Minttusuklaa | |||
| iee. Madildo | ieei. VIR-MVA Kasanova ktk III | ||
| ieee. Metsälän Pipari | |||
|
e. MH Tuulen Vire
punarautias |
ei. Ch Tuhina | eii. Suhina | eiii. - |
| eiie. - | |||
| eie. Tuulen-Tyttö | eiei. - | ||
| eiee. - | |||
| ee. Ukkosmyrskyn Suvituuli | eei. KJL Syreenin-Suolevi | eeii. Villen-Valo | |
| eeie. KJL Syreeni | |||
| eee. Ilma | eeei. - | ||
| eeee. - |
| Pvä | Paikka | Luokat | Tulokset |
| 30.6 | YT Rinkelin estekisat | 60-70cm |
5./20 |
| 24.4 | KERJ cup osakilpailu I | HeC / 80cm / 70cm | 14./32 |
| 3.4 | Dozeyn koulukisat (KRJ) | HeC | 14./49 |
| 23.2 | Ajattoman ensimmäiset koulukisat | HeC |
3./31 |
| 9.2 | Aewatarin koulukisat (KRJ) | HeC |
4./25 |
| 5.2 | Niittyharjun koulukisat (KRJ) | HeC |
4./70 |
| 30.1 | Bergvallenin estekisat | 60-70cm | 12./21 |
| 26.1 | Échenauerin kenttäkisat (KERJ) | HeC / 70cm / 60cm | 7./20 |
| 26.1 | Agave Parkin kenttäkisat (KERJ) | HeC / 60cm / 50cm | 7./30 |
| 25.1 | Échenauerin estekisat | 50-60cm | 9./20 |
| 23.1 | VHR cup I estekisat | 60cm | 11./15 |
| 17.1 | Lumenmaan estekisat (ERJ) | 60-80cm | 28./30 |
| 15.1 | Highlightin koulukisat (KRJ) | HeC | 22./25 |
| 12.1 | NRS:n koulukisat (KRJ) | HeC |
2./8
|
| 8.1 | NRS:n koulukisat | HeC | 16./18 |
| 3.1 | Corinnen koulukisat | HeC |
3./12
|
| 2.1 | Corinnen estekisat | 70-80cm |
1./10
|
| 1.1 | KK Kastanjan koulukisat | HeC |
4./20
|
| Vuoden 2005 PKK-tulokset (Lumpparin piirretyillä kuvilla) tästä alaspäin | |||
| 23.4 | Tréighten näyttelyt (PKK) | Kylmäveriset (T.?, BIS Minna) |
1./3 EO-sert, BIS2 |
| 1.4 | Pientalli Sonyan näyttelyt (PKK) | Hevostammat (T.Minna) |
3./11 HY |
| 20.2 | Hiskén näyttelyt (PKK) | Hevostammat (T.Hanne N.) |
4./16 (HY,TY) |
| Vuoden 2004 kisailut tästä alaspäin | |||
| 2.11 | Tiiterin Tallin koulukisat (KRJ) | HeC ja HeB | 34./42 ja 42./42 |
| 30.10 | Classicin kenttäkisat | HeC / 70cm / me 60cm |
1./22
|
| 21.10 | Wadelman koulukisat (KRJ) | HeC | 14./35 |
| 15.10 | Crossroads Studin koulukisat (KRJ) | HeC | 12./30 |
| 13.10 | Auroran tallin kenttäkisat (KERJ) | HeC / 80cm / me 80cm |
1./20
|
| 7.10 | KK Deltan kouluCup I | HeA | 68./90 |





