| Taulu 1 |
| I Iisakki Matinpoika Kari e. Kirkkala e. Arvela
Rusthollari, s. 2.3.1856 (Arvela-Kirkkala sukukirja), Lappi, Kivikylä, k. 25.1.1948 Lappi, Kullanperä. Iisakki toimi kotitalonsa isäntänä hyvin iäkkääksi asti. Hän oli Rauman seudun historian mukaan ojituksen asiantuntijana arvioimassa maatalousnäyttelyn ojituskilpailun suorituksia 1892. Kuului kirkkoneuvostoon, säästöpankin isännistöön ja Kullanperän kansakoulun johtokuntaan. Kuollessaan Iisakki oli saavuttanut 91v iän. Impola oli henkirakuunarykmentin Ala-Satakunnan komppanian rustholli no 114. Vanhemmat Matts Mattsson Kirkkala e. Arvela ja Serafia Johansdotter Arvela e. Ala-Hauta (Taulusta 2). |
|
| Puoliso: Vihitty 24.10.1878 Lappi, Hauta
Hilma Mariana Kaarlontytär Kari
Rusthollin emäntä, s. 11.8.1859 (Arvela-Kirkkala sukukirja), Lappi, Kullanperä, k. 12.4.1934 Lappi, Kullanperä. Hilma oli vasta viisivuotias, kun Kari-Impola tuli hänen omistukseensa. Perheessä olleiden kuolemantapausten johdosta hänen isänsä luopui tilasta 1200 markan kauppahinnasta tyttärensä hyväksi. Hilman holhoojaksi määrättiin aluksi Juho Juhonpoika Mikkilä ja vuodesta 1873 Kaarle Iisakinpoika Yli-Hauta. Tila oli 14 vuotta vuokrattuna Juho Mattilalle Kullanperästä. Avioitumiseen asti Hilma asui tätinsä luona Yli-Haudan talossa. Avioitumisvuoden tammikuussa (16.1.1878) sattui tilalla tulipalo, jossa tuhoutui eteisen ja kolme huonetta käsittänyt uudisrakennus. Vain yksi huone näistä oli ollut asuttuna. Vanhemmat Carl Gustav Karlsson Kari-Impola ja Agatha Johansdotter Kari-Impola e. Rohdainen e. Mikola e. Suni. |
| Juho (Hannes) Iisak Isakinpoika Kari, Puuseppämestari, s. 11.11.1879 Lappi, Kullanperä, k. 30.5.1948 Rauma |
| Frans Iisak Kari, s. 3.10.1881 (Arvela-Kirkkala sukukirja), Lappi, Kullanperä, k. 2.12.1883 Lappi, Kullanperä |
| Arvo Iisak Kari, s. 13.1.1884 (Arvela-Kirkkala sukukirja), Lappi, Kullanperä, k. 16.1.1884 Lappi, Kullanperä |
| Iisak Väinö Kari, s. 28.11.1884 (Arvela-Kirkkala sukukirja), Lappi, Kullanperä, k. 30.11.1884 Lappi, Kullanperä |
| Elsa Marjaana Salo e. Kari, s. 6.12.1885 (Arvela-Kirkkala sukukirja), Lappi, Kullanperä, k. 1.9.1963 |
| Hugo Iisak Kari, Maanviljelijä, s. 3.12.1888 (Arvela-Kirkkala sukukirja), Lappi, Kullanperä, k. 13.4.1956 Lappi, Kullanperä |
| Onni Iisak Kari, Kansakoulun opettaja, s. 8.5.1890 (Arvela-Kirkkala sukukirja), Lappi, Kullanperä, k. 16.7.1963 |
| Urho Iisak Kari, s. 31.1.1892 (Arvela-Kirkkala sukukirja), Lappi, Kullanperä, k. 14.3.1893 Lappi, Kullanperä |
| Eino Iisakki Kari, s. 14.12.1893 (Arvela-Kirkkala sukukirja), Lappi, Kullanperä, k. 23.6.1939 |
| Toivo Lauri Iisak Kari, s. 9.8.1895 (Arvela-Kirkkala sukukirja), Lappi, Kullanperä, k. 24.4.1896 Lappi, Kullanperä |
| Lempi Mariaana Kari, Taloudenhoitaja, s. 18.4.1897 (Arvela-Kirkkala sukukirja), Lappi, Kullanperä, k. 24.9.1970 Rauma |
| Uuno (Aarne) Iisakki Kari, Maanviljelijä, s. 2.4.1900 Lappi, Kullanperä, k. 2.1.1969 (Kirja "Kullanperän Aalto"), Rauman mlk |
| Taulu 2 |
| II Matts Mattsson Kirkkala e. Arvela
Talollinen, s. 3.2.1821 (Arvela-Kirkkala sukukirja, Hiski; Jutila, Suomen sukutiloja), Lappi, Kivikylä, k. 30.9.1884 Lappi, kirkonkylä, kuolinsyy sulku. Kotitilansa Kivikylän Arvelan isäntä 1844-73, muuttaa ostamaansa kirkonkylän Kirkkalaan perheineen I-puolison kuoltua uuden avion yhteydessä. Jätti kotitilan pojalleen. Muuttanut: Kivikylästä kirkonkylään 1868. Vanhemmat Matts Mattsson Arvela ja Lovisa Michelsdotter Arvela e. Huilu (Taulusta 3). |
| 1. Puoliso: Vihitty 14.11.1844 Lappi
Serafia Johansdotter Arvela e. Ala-Hauta. (Taulu 1)
Emäntä, s. 18.12.1824 (rippikirja), Lappi, Hauta, k. 8.3.1867 Lappi, Kivikylä. Kuoli lavantautiin Kivikylän Arvelassa 42 vuotiaana. Vanhemmat Johan Jakobsson Hauta e. Laila ja Maria Christina Thomasdotter Hauta e. Kares (Taulusta 86). |
| Serafia Mattsdotter Maijala e. Kirkkala e. Arvela, Rusthollin emäntä, s. 4.11.1845 Lappi, Kivikylä, k. 27.7.1910 Lappi, Kullanperä |
| Lovisa Mattdotter Saarinen e. Ala-Pietilä e. Kirkkala e. Arvela, Emäntä, s. 20.7.1848 Lappi, Kivikylä, k. 8.1.1923 Rauman mlk, Kortela |
| Matts Mattsson Arvela, Talollinen, s. 7.2.1850 Lappi, Kivikylä, k. 16.3.1917 Lappi, Kivikylä |
| Helena Mattsdotter Länne e. Kirkkala e. Arvela, s. 27.11.1853 Lappi, Kivikylä, k. 5.5.1918 Lappi |
| Iisakki Matinpoika Kari e. Kirkkala e. Arvela, s. 2.3.1856. Tauluun 1 |
| Agneta Mattsdotter Mattila e. Kirkkala e. Arvela, Rusthollin emäntä, s. 31.3.1858 Lappi, Kivikylä, k. 15.5.1930 Lappi, kirkonkylä |
| Victor Mattsson Eskola e. Kirkkala e. Arvela, s. 21.4.1861 Lappi, Kivikylä, k. 8.8.1925 |
| Ida Justina Mattsdotter Lehtinen e. Kirkkala e. Arvela, s. 21.2.1864 Lappi, Kivikylä, k. 15.4.1946 |
| 2. Puoliso: Vihitty 26.8.1869 Lappi
Fredrika Kirkkala e. Roos
Emäntä, s. 18.8.1844 (Arvela-Kirkkala), Lappi, k. 29.10.1924 Lappi, kirkonkylä. Avioton lapsi. Vanhemmat Gustaf Wilhelm Björn e. Roos ja Ulrica Emanuelsdotter Pajala e. Kirkkala. |
| Juho Nestor Matinpoika Kirkkala, Maanviljelijä, s. 29.12.1869 (Arvela-Kirkkala), Lappi, kirkonkylä, k. 9.3.1932 Lappi, kirkonkylä |
| Oskar Matinpoika Leino e. Kirkkala, Yksityisyrittäjä, mylläri, s. 14.9.1871 (Arvela-Kirkkala), Lappi, kirkonkylä, k. 25.1.1926 |
| Alma Fredrika Matintytär Kirkkala, s. 15.11.1873 (Arvela-Kirkkala), Lappi, kirkonkylä, k. 6.1.1875 Lappi, kirkonkylä |
| Frans Matinpoika Selin e. Kirkkala, Metsuri, kaupungin työntekijä, s. 24.4.1876 (Arvela-Kirkkala), Lappi, kirkonkylä, k. 30.1.1960 USA, Ironwood |
| Matias Jalmari Matinpoika Kirkkala, s. 9.3.1878 (Arvela-Kirkkala), Lappi, kirkonkylä, k. 30.12.1879 Lappi, kirkonkylä |
| Aina Maria Matintytär Kirkkala, s. 25.3.1881 (Arvela-Kirkkala), Lappi, kirkonkylä, k. 30.9.1951 Lappi, kirkonkylä |
| Johan Väinö (Hannes) Matinpoika Kirkkala, Lukkari Peräseinäjoella, s. 24.12.1883 (Arvela-Kirkkala), Lappi, kirkonkylä, k. 10.5.1958 Vaasa |
| Taulu 3 |
| III Matts Mattsson Arvela
Talollinen, s. 13.7.1797 (Arvela-Kirkkala sukukirja, Hiski; Jutila, Suomen sukutiloja), Lappi, Kivikylä, k. 10.7.1844 Lappi, Kivikylä. Kotilansa Kivikylän Arvelan isäntä 1823-44 Kuollut putoamalla 46 vuotiaana. Vanhemmat Matts Mattsson Arvela ja Maria Henriksdotter Arvela e. Mäki (Taulusta 4). |
| Puoliso: Vihitty 21.6.1820 Lappi, Kivikylä
Lovisa Michelsdotter Arvela e. Huilu. (Taulu 2)
Emäntä, s. 2.8.1794 (Arvela-Kirkkala), Lappi, Kivikylä, k. 14.2.1852 Lappi, Kivikylä. Kuoli keuhkotautiin 54 vuotiaana Kivikylässä. Vanhemmat Michel Johansson Huilu e. Aro ja Maria Mattsdotter Huilu (Taulusta 32). |
| Matts Mattsson Kirkkala e. Arvela, s. 3.2.1821. Tauluun 2 |
| Johan Isaac Mattsson Arvela, s. 29.9.1822 Lappi, Kivikylä, k. 30.9.1884 Lappi |
| Gustaf Mattsson Arvelin e. Arvela, s. 12.10.1824 Lappi, Kivikylä, k. 19.2.1867 Pori |
| Emmanuel Mattsson Arvela, s. 8.4.1827 Lappi, Kivikylä, k. 15.9.1845 Lappi, kuolinsyy Hirttäytyi |
| Lovisa Mattsdotter Arvela, s. 8.4.1827 Lappi, Kivikylä, k. 13.6.1833 Lappi |
| Helena Christina Mattsdotter Rönn e. Arvela, Sotilaan vaimo, s. 8.1.1830 Lappi, Kivikylä, k. 17.3.1892 |
| Samuel Mattsson Arvela, s. 9.10.1833 Lappi, Kivikylä |
| Fredric Mattsson Kaunummi e. Arvela, s. 9.10.1833 Lappi, Kivikylä, k. 27.3.1892 |
| Agneta Mattsdotter Rostedt e. Arvela, s. 21.1.1837 Lappi, Kivikylä, k. 9.8.1895 Lappi |
| Taulu 4 |
| IV Matts Mattsson Arvela
Talollinen, s. 3.9.1770 (Arvela-Kirkkala sukukirja, Hiski ja Jutila, Suomen sukutiloja, LT 1780), Lappi, Kivikylä, k. 17.9.1823 Lappi, Kivikylä. Kotilansa Arvelan isäntänä 1794-23 Kuoli Kivikylän Arvelassa 57 -vuotiaana "benikemaskiin" (lapamato). Vanhemmat Matts Mattsson Arvela ja Maria Mattsdotter (Taulusta 5). |
| Puoliso: Vihitty 21.6.1796 Hinnerjoki
Maria Henriksdotter Arvela e. Mäki. (Taulu 3)
Emäntä, s. 27.8.1770 (Arvela-Kirkkala sukukirja, Hiski), Hinnerjoki, k. 26.11.1837 Lappi, Kivikylä. Kuoli Kivikylän Arvelassa 67-vuotiaana vanhuuden heikkouteen Muuttanut: Lappiin 1796. Vanhemmat Henric Henricsson Mäki ja Magdalena Johansdotter Mäki e. Tenlenius (Taulusta 9). |
| Matts Mattsson Arvela, s. 13.7.1797. Tauluun 3 |
| Carl Mattson Arvela, s. (Arvela-Kirkkala), |
| Maria Stina Mattsdotter Kihi e. Imbola e. Arvela, s. 15.3.1803 Lappi, Kivikylä |
| Johan Mattsson Ettala e. Arvela, Talollinen, s. 28.8.1805 Lappi, Kivikylä, k. 16.7.1883 Lappi, Murtamo |
| Gustaf Mattsson Seikola e. Arvela, s. 14.1.1808 Lappi, Kivikylä |
| Helena Mattsdotter Mikkilä e. Arvela, Emäntä, s. 8.9.1811 Lappi, Kivikylä, k. 29.10.1897 Lappi |
| Ester Mattsdotter Arvela, s. 2.7.1813 Lappi, Kivikylä, k. 16.3.1837 (perukirja), Lappi, Kivikylä |
| Eva Mattsdotter Arvela, s. 15.3.1816 Lappi, Kivikylä, k. 14.9.1818 Lappi, Kivikylä |
| Taulu 5 |
| V Matts Mattsson Arvela
Talollinen, s. (Arvela Kirkkala - sukukirja ja Jutila, Suomen sukutiloja), Lappi, Kivikylä, k. n 1805. Kotilansa Kivikylän Arvelan isäntä 1783-1805 Talo oli Turun jalkaväkirykmentin 1/4 manttaalin ruotutalo. Tämä Matti osti taloon perintöoikeuden 8.9.1790. Myy talon pojalleen Matille 21.8.1794. Vanhemmat Matts Johansson Arvela ja Brita Henrichsdotter Arvela (Taulusta 6). |
| Puoliso:
Maria Mattsdotter. (Taulu 4)
Emantä, s. (läänintilit 1800), k. eli 1812. Eli Arvelassa 1812. Vanhemmat Matts ja Anna (Taulusta 8). |
| Matts Mattsson Arvela, s. 3.9.1770. Tauluun 4 |
| Christina Mattsdotter Arvela, s. (Arvela-Kirkkala), k. 30.4.1812 (perukirja), Lappi |
| Maria Mattsdotter Lauri e. Arvela, Emäntä, s. 16.2.1773 (Arvela-Kirkkala), Lappi, Kivikylä, k. 21.4.1800 Eurajoki, Lapijoki |
| Elisabeth Mattsdotter Tyrisevä e. Arvela, Torpan emäntä, s. 7.4.1777 (Arvela-Kirkkala), Lappi, Kivikylä, k. 22.11.1841 Rauman msrk, Kolla |
| Carl Mattsson Kivelä e. Arvela, Torppari, s. 14.1.1780 Lappi, Kivikylä, k. 10.11.1846 Lappi, Kivikylä |
| Eva Mattsdotter Siuru e. Arvela, Emäntä, s. 18.9.1782 (Arvela-Kirkkala), Lappi, Kivikylä, k. 20.4.1854 Lappi, Kauklainen |
| Taulu 6 |
| VI Matts Johansson Arvela Talollinen, k. n 1783. Taloon vävyksi. Isäntänä 1746-1783. |
| Puoliso: Vihitty 15.9.1744 Lappi
Brita Henrichsdotter Arvela. (Taulu 5)
Emäntä, s. Lappi, Kivikylä, k. n 1792. Vanhemmat Henrich Arvela ja Anna (Taulusta 7). |
| Matts Mattsson Arvela, s. . Tauluun 5 |
| Maria Mattsdotter Kuhlberg e. Arvela, Sotilaan vaimo, s. 4.1.1745 (Arvela-Kirkkala), Lappi, Kivikylä, k. 2.9.1818 Lappi, Kivikylä |
| Brita Mattsdotter Manfelt e. Arvela, Sotilaan vaimo |
| Carl Mattsson Arvela, Itsellinen, s. 3.10.1755 (Arvela-Kirkkala), Lappi, Kivikylä, k. 13.1.1819 Lappi, Kivikylä |
| Taulu 7 |
| VII Henrich Arvela
Talollinen. Isäntänä 1722-1744. Arvela on 1/4 manttaalin tila, joka autioituu SAY:n mukaan asukkaista 1690. Maat ja talon ottaa haltuunsa ylioppilas Johannes Tenlenius (Lapin apulaispappi, yo Turussa 1679-1685) asumatta kuitenkaan tilalla. Asukkaita ei mainita ennen isoa vihaa. Kuitenkin Matti J Kankaanpää mainitsee teoksessaa "Suuri Pohjansota, Iso Viha ja Suomalaiset" s.119, että Kivikylän isäntä Juho Arvela joutui lähtemään miesten puutteessa sotaan 1703, ja talo autioitui tämän vuoksi. Tuskinpa mainittu apulaispappi kuitenkaan joutui värvätyksi, vaikka saman etunimen omaakin, eikä hänen myöhemmistä vaiheistaan ole tietoa. |
| Puoliso: Anna. (Taulu 6) Emäntä, k. 1733 Lappi, Kivikylä. |
| Eric Henrichsson Roos e. Arvela, Sotamies, s. (Arvela-Kirkkala), |
| Brita Henrichsdotter Arvela, s. . Tauluun 6 |
| Johan Henrichsson Arvela, s. (Arvela-Kirkkala), |
| Taulu 9 |
| V Henric Henricsson Mäki
Talollinen, s. 30.12.1745 (Arvela - Kirkkala - sukukirja, Rauman Seudun Historia, mf-rippikirja. Timo Kause SUKUPUU), Hinnerjoki, Korpi, k. 26.2.1810 (Timo Kause SUKUPUU), Hinnerjoki, Korpi. Lautamies Korven kylästä, (vihittäessä kartanon nuori isäntä). Vanhemmat Henric Mårtensson Mäki ja Walborg Jacobsdotter Mäki e. Kudve (Taulusta 10). |
| Puoliso: Vihitty 26.9.1769 Eurajoki
Magdalena Johansdotter Mäki e. Tenlenius. (Taulu 4)
Emäntä, s. 24.8.1747 (Arvela - Kirkkala - sukukirja, mf-rippikirja), Eurajoki, kirkonkylä, k. 13.6.1801 (Timo Kause SUKUPUU), Hinnerjoki, Korpi. Vanhemmat Johan Ericsson Tenlenius ja Maria Mårtensdotter Tenlenius e. Kerttula (Taulusta 15). |
| Maria Henriksdotter Arvela e. Mäki, s. 27.8.1770. Tauluun 4 |
| Johan Henricsson Mäki, Talollinen, s. 22.12.1771 Hinnerjoki, k. 22.7.1841 Hinnerjoki, Korpi |
| Lisa Henricsdotter Mäki, s. 13.4.1774 Hinnerjoki |
| Gustaf Henricsson Mäki, s. 21.4.1779 Hinnerjoki |
| Lena Henricsdotter Mäki, s. 18.4.1781 Hinnerjoki |
| Caisa Henricsdotter Mäki, s. 27.11.1782 Hinnerjoki |
| Christina Henricsdotter Mäki, s. 5.11.1784 Hinnerjoki, k. 1.12.1800 Hinnerjoki |
| Ester Henricsdotter Mäki, s. 11.1.1790 Hinnerjoki |
| Taulu 10 |
| VI Henric Mårtensson Mäki
Talollinen, s. 1.6.1717 Hinnerjoki, Korpi, k. 16.5.1786 (Timo Kause SUKUPUU), Hinnerjoki, Korpi. Hänen mainitaan olleen apupappi Karl Wallgrundin kanssa hyvällä menestyksellä karhunkaadossa talvella 1746. Tapporahat jaettiin näiden metsämiesten kesken. Vanhemmat Mårten Mårtensson Mäki ja Maria Mattsdotter Akko (Taulusta 11). |
| 1. Puoliso:
Walborg Jacobsdotter Mäki e. Kudve. (Taulu 9)
Emäntä, s. 28.4.1717 (Timo Kause SUKUPUU), Hinnerjoki, k. 26.6.1760 (Timo Kause SUKUPUU), Hinnerjoki, Korpi. Vanhemmat Jacob Kudve ja Carin Kudve e. Pertola (Taulusta 14). |
| Maria Henrichsdotter Mäki, s. 10.7.1740 Hinnerjoki, Korpi |
| Lisa Henrichsdotter Friman, Suutarin vaimo, s. 7.8.1743, k. 29.11.1788 Hinnerjoki, Korpi |
| Henric Henricsson Mäki, s. 30.12.1745. Tauluun 9 |
| Walborg Henrichsdotter Mäki, s. 28.11.1754 Hinnerjoki, Korpi |
| 2. Puoliso:
Lisa Mårtensdotter Mäki e. Kerttula
Emäntä, s. 9.7.1737 Lappi, Alakeeri, k. 5.9.1808 Hinnerjoki, Korpi. Vanhemmat Mårten Jakobsson Kerttula/Kudvela ja Gertrud (Greta) Petersdotter Ercovius. |
| Helena Henrichsdotter Mäki, s. 8.4.1762 Hinnerjoki, Korpi |
| Isaac Henrichsson Mäki, s. 15.6.1770 Hinnerjoki, Korpi |
| Christina Henrichsdotter Mäki, s. 1.11.1774 Hinnerjoki, Korpi |
| Taulu 11 |
| VII Mårten Mårtensson Mäki
Talollinen, s. 1688 (Timo Kause SUKUPUU), Hinnerjoki. Vanhemmat Mårten Sigfridsson Mäki ja Margeta (Taulusta 12). |
| Puoliso: Vihitty 1.1.1712 Eura
Maria Mattsdotter Akko. (Taulu 10)
s. 1680 (Timo Kause SUKUPUU), Säkylä, Pyhäjoki. Vanhemmat Matts Christersson Akko ja Agatha Mårtensdotter (Taulusta 13). |
| Henric Mårtensson Mäki, s. 1.6.1717. Tauluun 10 |
| Anna Mårtensdotter Nakkila e. Mäki, s. 4.12.1720 (sukutaulu Gustaf Uusivainion suvusta (pvm. 29.7.1999) Hiski kaste (162), familysearch.org, Aarne Rauvola : "Sukujen juuria Euran ja Lapin kylissä" ), Hinnerjoki, Korpi, k. 1791 |
| Mårten Mårtensson Mäki |
| Erich Mårtensson Mäki, s. ennen 1730 |
| Taulu 12 |
| VIII Mårten Sigfridsson Mäki Talollinen. Ottavat Mäen talon autiosta 1689. |
| Puoliso: Margeta. (Taulu 11) |
| Mårten Mårtensson Mäki, s. 1688. Tauluun 11 |
| Taulu 13 |
| VIII Matts Christersson Akko Talollinen, s. (Jari Kaunisto), k. 19.10.1729 (Jari Kaunisto), Honkilahti, Mannila. |
| Puoliso: Agatha Mårtensdotter. (Taulu 11) s. (Jari Kaunisto),. |
| Maria Mattsdotter Akko, s. 1680. Tauluun 11 |
| Johan Mattsson Akko, s. 11.2.1688 Säkylä, Pyhäjoki |
| Henrich Mattsson Akko, s. 6.4.1692 Säkylä, Pyhäjoki |
| Walborg Mattsdotter Akko, s. 16.4.1695 Honkilahti, Mannila |
| Matts Mattsson Akko, s. 9.9.1701 Honkilahti, Mannila |
| Taulu 14 |
| VII Jacob Kudve Talollinen. |
| Puoliso: Carin Kudve e. Pertola. (Taulu 10) Emäntä, s. Lappi, k. 1.1.1766 Hinnerjoki. |
| Walborg Jacobsdotter Mäki e. Kudve, s. 28.4.1717. Tauluun 10 |
| Taulu 15 |
| VI Johan Ericsson Tenlenius
Lukkari, s. 13.8.1724 (Timo Kause SUKUPUU), Eurajoki, kirkonkylä, k. 3.11.1790 (Timo Kause SUKUPUU), Eurajoki. Eurajoen Lukkari 1742-1793, käynyt Porin triviaalikoulun. Lukkariksi v. 1742 isänsä jälkeen. Kun Johan Tenlenius kävi 1780-luvulla raihnaaksi, hänen vävynsä Philip Wassberg peri lukkarin tehtävät. Tämä hoiti niitä alussa palkatta, ja vasta kun Tenleniuksen raihnaisuus kävi aikaisempaa ilmeisemmäksi, hän pyysi pitäjänkokouksen vahvistusta palkan jakamiseen. Anomukseen suostuttiin 1789. Vaikka eurajokelaiset tunsivat lukkareiksi otetut jo entuudestaan, tulokset eivät aina olleet hyvät eivätkä lukkarit nuhteettomia seurakunnan palvelijoita. Johan Tenleniuksen valitettiin mielistyneen väkeviin juomiin ja esiintyneen jatkuvasti juovuksissa. Käräjät uhkasivatkin 10 hopeatalarin sakolla jokaista lukkarille viinaa myyvää tai antavaaa. Lukkarintoimensa Tenlenius hoiti kuitenkin hyvin, vaikka olikin ajoittain tottelematon ja epäkunnioitettava. (Lähde: Ulla Heino, Eurajoen historia, osa 2/s. 360-361.) . Vanhemmat Eric Gabrielsson Tenlenius ja Maria Johansdotter Raumander (Taulusta 16). |
| Puoliso:
Maria Mårtensdotter Tenlenius e. Kerttula. (Taulu 9)
Lukkarin vaimo, s. 18.8.1722 (Timo Kause SUKUPUU), Lappi, Alakeeri, k. 21.10.1791 Eurajoki. Toiminut kätilönä. Vanhemmat Mårten Jakobsson Kerttula/Kudvela ja Gertrud (Greta) Petersdotter Ercovius (Taulusta 23). |
| Magdalena Johansdotter Mäki e. Tenlenius, s. 24.8.1747. Tauluun 9 |
| Johan Johansson Tenlenius, s. x.6.1749 (Timo Kause: Rusthollin kultainen dukaatti), Eurajoki, k. 24.10.1749 Eurajoki |
| Isaac Johansson Tenlenius, s. 15.8.1750 (Timo Kause: Rusthollin kultainen dukaatti), Eurajoki, k. 21.10.1750 Eurajoki |
| Maria Johansdotter Tenlenius, s. 12.10.1751 (Timo Kause: Rusthollin kultainen dukaatti), Eurajoki |
| Johannes Johansson Tenlenius, Oriveden pitäjänapulainen, s. 15.3.1754 (Kari Savola), Eurajoki, kk |
| Isaac Johansson Tenlenius, s. 29.9.1756 (Timo Kause: Rusthollin kultainen dukaatti), Eurajoki |
| Gustav Johansson Tenlenius, s. 25.12.1758 (Hiski), Eurajoki, k. 2.1.1759 Eurajoki |
| Christina Johansdotter Tenlenius, Rusthollin emäntä, s. 24.12.1759 (Timo Kause: Rusthollin kultainen dukaatti), Eurajoki, k. 14.4.1842 Rauman msrk, Äyhö |
| Samuel Johansson Tenlenius, s. 4.7.1762 (Hiski), Eurajoki, k. 15.7.1762 Eurajoki |
| Catharina Johansdotter Tenlenius, s. 4.7.1762 (Timo Kause: Rusthollin kultainen dukaatti), Eurajoki |
| Elisabeth Johansdotter Pykilä e. Tenlenius, Emäntä, s. 2.10.1765 (Timo Kause: Rusthollin kultainen dukaatti), Eurajoki, k. 31.5.1803 Eurajoki, Linnamaa |
| Taulu 16 |
| VII Eric Gabrielsson Tenlenius
Lukkari, s. Lappi, k. x.10.1742 (Timo Kause SUKUPUU), Eurajoki, kirkonkylä. Eurajoen lukkari vuoteen 1742. Vanhemmat Gabriel Laurentii Lethalensis ja Maria Johansdotter Wenno (Taulusta 17). |
| Puoliso:
Maria Johansdotter Raumander. (Taulu 15)
Lukkarin vaimo. Eurajoen lukkarin tytär ja seuraajan vaimo. Vanhemmat Johan Raumander (Taulusta 20). |
| Johan Ericsson Tenlenius, s. 13.8.1724. Tauluun 15 |
| Catharina Ericsdotter Tenlenius, s. 13.8.1724 (Timo Kause: Rusthollin kultainen dukaatti), |
| Gabriel Ericsson Tenlenius, s. 8.3.1727 (Timo Kause: Rusthollin kultainen dukaatti), |
| Anders Ericsson Tenlenius, s. 2.11.1728 (Timo Kause: Rusthollin kultainen dukaatti), |
| Isac Ericsson Tenlenius, s. 29.8.1729 (Timo Kause: Rusthollin kultainen dukaatti), |
| Maria Ericsdotter Tenlenius, s. 1.12.1731 (Timo Kause: Rusthollin kultainen dukaatti), Eurajoki |
| Gustavus Ericsson Tenlenius, s. 1734 Eurajoki, k. 7.2.1736 Eurajoki |
| Samuel Ericsson Tenlenius, s. 17.2.1737 (Timo Kause: Rusthollin kultainen dukaatti), Eurajoki |
| Elisabeth Ericsdotter Tenlenius, s. 13.9.1740 (Hiski), Eurajoki |
| N.N. Ericsdotter Tenlenius, s. 25.7.1741 Eurajoki, k. 25.7.1741 Eurajoki |
| Taulu 17 |
| VIII Gabriel Laurentii Lethalensis
Mynämäen pitäjänapulainen, k. 28.5.1674 (Genos 1/2008). Ylioppilasmatrikkeli: Gabriel Lethalensis Gabriel Laurentii, Letalenus 811. Vht: Laitilan kirkkoherra Lars (Laurentius Sigfridi, † ~1652) ja Elin. Turun pormestarin Lars Brochiuksen († 1684) kasvattipoika. Ylioppilas Turussa 1650/51 Letalenus Gabr [Laurentii _ 41]. Respondentti 7.5.1653, pr. Eskil Petraeus U1. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 22.1.1657. — Mynämäen kirkkoherran apulainen (coadjutor) 1657–64. Itä-Uudenmaan jalkaväkirykmentiin (V. Pilar von Pilchaun rykm.) rykmentinpastori (1667). † 28.5.1674. Pso: ~1657 Maria Johansdotter Wenno. Veli: Turun kappalainen (Rymättylän nim. kirkkoherra) Josef Lethalensis 812 (yo 1650/51, † 1672). Vertaa: Turun kaupunginsihteeri Karl Brochius 1007 (yo 1653/54, † 1678). . Vanhemmat Laurentius Sigfridi ja Elin (Taulusta 18). |
| Puoliso:
Maria Johansdotter Wenno. (Taulu 16)
k. 1.3.1703 Laitila. Vanhemmat Johannes Nikolai Wenno (Taulusta 19). |
| Gabriel Gabrielsson Tenlenius, Lapin lukkari, s. 16.9.1666 Mynämäki |
| Johannes Gabrielsson Tenlenius, Lapin lukkari |
| Eric Gabrielsson Tenlenius, s. . Tauluun 16 |
| Taulu 18 |
| IX Laurentius Sigfridi Laitilan kirkkoherra, k. 1653. |
| Puoliso: Elin. (Taulu 17) |
| Gabriel Laurentii Lethalensis, s. . Tauluun 17 |
| Josef Lethalensis, Laitilan kirkkoherra, k. 23.4.1672 Turku |
| Taulu 19 |
| IX Johannes Nikolai Wenno Mynämäen kirkkoherra. |
| Maria Johansdotter Wenno, s. . Tauluun 17 |
| Taulu 20 |
| VIII Johan Raumander
Lukkari. Eurajoen lukkari. Vanhemmat Matthias Josephi Raumander ja Margeta (Taulusta 21). |
| Maria Johansdotter Raumander, s. . Tauluun 16 |
| Taulu 21 |
| IX Matthias Josephi Raumander
Kappalainen, k. e 1675. Ylioppilasmatrikkeli: 1644/45 Matias Raumander Matthias Josephi, Raumoensis 457. Kotoisin Raumalta. Ylioppilas Turussa 1644/45. Nimi on kopioitu Albumista v. 1693 Boreaalisen osakunnan matrikkeliin [1644/45] Matthias Josephi, Raumoënsis. — Rauman pedagogion kollega 1652, hoiti samalla papin tehtäviä siellä vuonna 1654, erotettu johtuen riidoista pedagogion rehtorin kanssa 1659. Lapin kappalainen 1659 (vielä 1667, muttei enää 1675). Vanhemmat Joseph Rahgo (Taulusta 22). |
| Puoliso: Margeta. (Taulu 20) |
| Johan Raumander, s. . Tauluun 20 |
| Taulu 22 |
| X Joseph Rahgo s. (Timo Kause: Rusthollin kultainen dukaatti), k. 1657 Rauma, kuolinsyy ruttoon. |
| Matthias Josephi Raumander, s. . Tauluun 21 |
| Taulu 23 |
| VII Mårten Jakobsson Kerttula/Kudvela
Rusthollari, s. Lappi, Alakeeri, k. j 1763. Martti Jaakonpoika Kerttula/Kudvela, Kerttulan poika ja yhdistettyjen tilojen rusthollari 1702-1742, kirkkoväärti. Hallitstsi toista puolikasta 1753 luovutettuaan toisen pojalleen Juhalle. Toinen poika Heikki saa hänen osuutensa kauppakirjalla 29.12.1763. Varustaa 1739 rakuunaa nimeltä Anders BergenKlinga, joka on ilmeisesti isonvihan jälkeen Ruotsista siirrettyä miehistöä, koska mainitaan ruotsalaiseksi.Tämä on silloin jo 51-vuotias, ja vaihdetaan juuri siinä katselmuksessa Jacob BergenKlingaksi. Vanhemmat Jacob Henrichsson Kerttula/Kudvela ja Margetha (Taulusta 24). |
| 1. Puoliso:
Gertrud (Greta) Petersdotter Ercovius. (Taulu 10)
Emäntä, s. Lappi, Kivikylä, k. Lappi, Alakeeri. kappalaisen tytär Kerttu Ercovius, emäntänä jo ainakin 1725. Vanhemmat Peter Ercovius ja Walborg (Taulusta 31). |
| Brita Mårtensdotter Pihl e. Kerttula, Emäntä, s. x.12.1717 Lappi, Alakeeri |
| Johan Mårtensson Kerttula, Rusthollari, s. n 1720 Lappi, Alakeeri, k. n 1803 Lappi, Alakeeri |
| Maria Mårtensdotter Tenlenius e. Kerttula, s. 18.8.1722. Tauluun 15 |
| Henrich Mårtensson Kerttula, Rusthollari, s. noin 1726 Lappi, Alakeeri |
| Jacob Mårtensson Kerttula, Suntio, s. noin 1729 Lappi, Alakeeri, k. noin 1800 Lappi, Alakeeri |
| Walborg Mårtensdotter Äyhö e. Kerttula, Rusthollin emäntä, s. 12.2.1732 Lappi, k. 25.7.1798 Rauman mlk |
| Lisa Mårtensdotter Mäki e. Kerttula, Emäntä, s. 9.7.1737 Lappi, Alakeeri, k. 5.9.1808 Hinnerjoki, Korpi |
| 2. Puoliso: Vihitty 1742 Lisa Kerttula/Kudvela |
| Taulu 24 |
| VIII Jacob Henrichsson Kerttula/Kudvela
Rusthollari, s. n 1659 Lappi, Alakeeri. Kerttulan isäntä 1695-1702. Mainitaan kymmennysluettelossa 1700. Vanhemmat Henrich Mårtensson Kerttula/Kudvela ja Walborg (Taulusta 25). |
| Puoliso: Vihitty n 1681 Margetha. (Taulu 23) Rusthollin emäntä, s. Eurajoki, Köykkä? |
| Mårten Jakobsson Kerttula/Kudvela, s. . Tauluun 23 |
| Taulu 25 |
| IX Henrich Mårtensson Kerttula/Kudvela
Rusthollari, s. noin 1618 Lappi, Alakeeri, k. eli 1695. Kerttulan poika ja rusthollari perustetulla ratsutilalla no 116, kirkkoväärti ja lautamies. Isäntä ainakin jo 1656. Käräjillä 1688 mainitaan 70-vuotiaana. Vanhemmat Mårten Mattsson Kerttula/Kudvela ja Margeta Jönsdotter (Taulusta 26). |
| Puoliso: Vihitty e 1649 Walborg. (Taulu 24) Rusthollin emäntä. |
| Jacob Henrichsson Kerttula/Kudvela, s. n 1659. Tauluun 24 |
| Eric Henrichsson Kerttula/Kudvela, s. n 1667 (SAY 1671-93), Lappi, Alakeeri |
| Lisa Henrichsdotter Kerttula/Kudvela, s. n 1676 (SAY 1671-93), Lappi, Alakeeri |
| Anna Henrichsdotter Kerttula/Kudvela, s. n 1679 (SAY 1671-93), Lappi, Alakeeri |
| Taulu 26 |
| X Mårten Mattsson Kerttula/Kudvela
Talollinen, s. Lappi, Alakeeri. Martti Matinpoika Kerttula, yhdistetyn tilan isäntänä ainakin 1634-1649. Vanhemmat Matts Påhlsson Kerttula (Taulusta 27). |
| Puoliso: Margeta Jönsdotter. (Taulu 25) |
| Henrich Mårtensson Kerttula/Kudvela, s. 1618. Tauluun 25 |
| Brita Mårtensdotter Kerttula/Kudvela |
| Lisa Mårtensdotter Kerttula/Kudvela |
| Helga Mårtensson Kerttula/Kudvela, s. e 1636 |
| Taulu 27 |
| XI Matts Påhlsson Kerttula
Talollinen. Matti Paavonpoika Kerttula, Kerttulan isäntä, nimismies 1606-25 ja ratsumiestalonpoika 1630. Vanhemmat Påhl Ericsson Kerttula (Taulusta 28). |
| Mårten Mattsson Kerttula/Kudvela, s. . Tauluun 26 |
| Taulu 28 |
| XII Påhl Ericsson Kerttula
Ratsutilallinen. Isäntä 1581-84. Vanhemmat Eric Påhlsson Kerttula (Taulusta 29). |
| Matts Påhlsson Kerttula, s. . Tauluun 27 |
| Taulu 29 |
| XIII Eric Påhlsson Kerttula
Ratsutilallinen. Isäntä 1558-1574. Vanhemmat Påhl Nilsson (Taulusta 30). |
| Påhl Ericsson Kerttula, s. . Tauluun 28 |
| Taulu 30 |
| XIV Påhl Nilsson Ratsutilallinen. Isäntä 1540-1557. |
| Eric Påhlsson Kerttula, s. . Tauluun 29 |
| Taulu 31 |
| VIII Peter Ercovius
Lapin kappalainen, s. n 1670 Padasjoki, k. 1748 Lappi, Kivikylä. Lapin kappalainen 1696-1748 Asuu Kivikylän Pekolassa. Äidinisästään Lapin kappalaisesta Petrus Ercoviuksesta Nurkin vanha isäntä kertoi, että tämä oli ollut kotoisin Viron- tai Liivin maalta ja toiminut siellä pappina, mutta kun nämä maat joutuivat Venäjän valtaan, oli hänen ollut paettava Suomeen, missä hän sai kappalaisen viran Lapin seurakunnassa. Ercoviuksella oli ollut tavattoman voimakas ääni. Äidinisänsä sylissä istuessaan Juhani Åkenpojan oli pitänyt sulkea korvansa tämän rintaa vasten, niin kova oli ukon ääni ollut. Äidinisältään Juhani Åkenpoika oli oppinut ruotsia ja hiukan latinaa, mm. latinalaisen laulun "Angelus emittitur", jonka hän vielä vanhana hyvin muisti ja lauloi Samuelille. Ercoviukset puhuivat saksaa ja rouvakin oli oppinut nainen, joka lueskeli saksalaisia kirjoja. Muistitieto Ercoviuksesta Baltiasta Suomeen saapuneena pakolaispappina ei näytä kuitenkaan soveltuvan siihen, mitä hänestä tavallisten henkilöhistoriallisten hakuteosten mukaan tiedetään. Laguksen ylioppilasmatrikkelin mukaan hänet otettiin Turun akatemian kirjoihin 1687 ja määrättiin Lapin kappalaiseksi 1695, siis jo ennen suuren Pohjan sodan syttymistä. Baltian papistoa koskevista Pauckerin ja Napierskyn matrikkeleista häntä ei ole löytynyt. Varmana täytyy näin ollen pitää, että hän ei ole saapunut Baltiasta pakolaispappina Suomeen. Aivan tyhjästä näin selväpiirteinen muistitieto tuskin kuitenkaan on voinut syntyä. Mahdollisesti Ercovius on jossakin vaiheessa toiminut sotilas pappina Baltiaan sijoitetuissa joukko-osastoissa, vaikka se ei käytetystä lähdeaineistosta ole selvinnyt. Tässäkin, vähäisen aineiston perusteella tehdyssä tarkistuksessa tulee näkyviin muutamia genealogiselle muistitiedolle ominaisia piirteitä. Esi-isien ansiot pyrkivät suurentumaan ja romantiikan ja vieraiden maiden hohtoa tulee helposti liikaa kuvaan. Mutta ilman jotakin todellisuuspohjaa ei muistitieto koskaan ole ja se voi antaa tutkijalle hyödyllisiä ei vihjeitä, - silloin kun se on aitoa eikä tietoisesti fantisoitua tai kirjallisuuden välityksellä tapahtunutta ns. takaisinsyöttöä perimätiedon kenttään. Ylioppilasmatrikkeli: Pehr Erchovius Petrus Johannis, Tavastensis 3580. Kotoisin Padasjoelta. Turun katedraalikoulun oppilas 3.2.1681 (in cl. d:ni Caspari Sarenij, Petrus Johannis Padasjokiensis.). Ylioppilas Turussa kl. 1689 Erchovius Petr. Joh. Tav _ 179. Vihitty papiksi Turun hiippakunnassa 30.11.1692. Turun linnansaarnaajan apulainen 1692. Vahdon pitäjänapulainen 1693. Lapin kappalainen 1695, isonvihan aikana vt kirkkoherra vuodesta 1719. k. Lapissa 1748. Pso: 1:o Valborg (k. n1730); 2:o Ingeborg. Poika Erik Ercovius (ei yo) toimi vt. kappalaisena Lapissa ja Eurassa isonvihan lopulla. . |
| 1. Puoliso: Walborg. (Taulu 23) Kappalaisen vaimo, k. n 1730 Lappi. |
| Brita Pettersdotter Ercovius, s. n 1693 |
| Gertrud (Greta) Petersdotter Ercovius, s. . Tauluun 23 |
| Erik Petersson Ercovius, Vt kappalainen isonvihan aikana |
| Anna Petterdotter Jusu e. Sippola e. Ercovius, Emäntä, s. 12.12.1698 (Rippikirjat, kastekirja, Jari Kaunisto), Lappi, Kivikylä, k. 26.6.1775 Rauman msrk, Uotila |
| Walborg Tumulius e. Ercovia, Korpraalin vaimo, s. n 1702, k. 1.5.1742 Eurajoki, Taipale |
| 2. Puoliso: Ingeborg Ercovius |
| Taulu 32 |
| IV Michel Johansson Huilu e. Aro
Talollinen, s. n 1768 (läänintilit 1800, 1805, 1808,), Lappi, Kivikylä, k. 1814 (LT, HK), Lappi, Kivikylä. Huilun vävy ja isäntä. Isäntä ainakin 1788-1808. Näyttää erittäin todennäköiseltä että siirtyy talon vävyksi saman kylän Arolta. Huilu (Huila) on 1787 isojaossa ¼ manttaalin tila. On käräjillä vaimonsa sisarta Lisa Matintytärtä vastaan 1795. Talon omistus anopilta ja apen perikunnalta on siirtynyt kyseisenä vuonna. Talo huudatetaan hänen nimiinsä I-kerran 20.9.1795. Vanhemmat Johan Michelsson Aro ja Lisa Mattsdotter Aro (Taulusta 33). |
| Puoliso: Vihitty n 1788 Lappi
Maria Mattsdotter Huilu. (Taulu 3)
Emäntä, s. 1.9.1772 (Hiski), Lappi, Kivikylä, k. 21.12.1844 Lappi, Kivikylä. Kuollut tilallisen leskenä Huilun talossa 72 vuotiaana vanhuuden hiekkouteen. Vanhemmat Matts Simonsson Huilu ja Walborg Simonsdotter Huilu (Taulusta 38). |
| Lisa Michelsdotter Tanhuanpää e. Kyläpää e. Huilu, Torpparin vaimo, s. 11.10.1791 Lappi, Kivikylä, k. 6.5.1850 Lappi, Ylikeeri |
| Lovisa Michelsdotter Arvela e. Huilu, s. 2.8.1794. Tauluun 3 |
| Isaac Michelsson Huilu, Talollinen, s. 8.3.1797 Lappi, Kivikylä, k. 16.4.1851 Lappi, Kivikylä |
| Christina Michelsdotter Huilu, s. 12.10.1799 Lappi, Kivikylä, k. 16.7.1841 Lappi, Kivikylä |
| Johanna Michelsdotter Vainionperä e. Huilu, s. 12.3.1802 Lappi, Kivikylä |
| Samuel Michelsson Huilu, s. 13.1.1805 Lappi, Kivikylä |
| Gustaf Michelsson Kerttula e. Huilu, Rusthollari, s. 8.6.1808 (Hiski), Lappi, Kivikylä, k. (Hiski) |
| Agatha Michelsdotter Mäkelä e. Huilu, s. 8.1.1812 Lappi, Kivikylä |
| Taulu 33 |
| V Johan Michelsson Aro Talollinen, s. n 1732, k. 1804 Lappi, Kivikylä. Aron vävy ja isäntä 1752-1780. Ostaa tilan perinnöksi 30.8.1769. |
| Puoliso: Vihitty n 1751
Lisa Mattsdotter Aro. (Taulu 32)
Emäntä, s. n 1732 Lappi, Kivikylä, k. 1809 (LT, HK), Lappi, Kivikylä. Aron tytär ja emäntä 1751-80. Vanhemmat Matts Wijk e. Aro ja Maria Jacobsdotter Aro (Taulusta 34). |
| Johan Johansson Aro, Talollinen, s. 1.11.1751 Lappi, Kivikylä, k. 1.5.1835 Lappi, Kivikylä |
| Matts Johansson Aro, s. n 1766 Lappi, Kivikylä |
| Anna Johansdotter Aro, s. n 1767 Lappi, Kivikylä |
| Michel Johansson Huilu e. Aro, s. n 1768. Tauluun 32 |
| Maria Johansdotter Aro, s. n 1771 Lappi, Kivikylä |
| Eric Johansson Aro, s. n 1774 Lappi, Kivikylä |
| Lisa Johansdotter Aro, s. n 1778 Lappi, Kivikylä |
| Taulu 34 |
| VI Matts Wijk e. Aro
Talollinen, sotilas, s. noin 1705 Laitila?, k. 1749. Pestataan talollisen poikana 22-vuotiaana sotilaaksi Kivikylän ruotuun 89 6.4.1727. Saa eron haavoittumisen vuoksi 7.9.1743. Aron isäntä 1743-49. Vanhemmat Jacob Johansson Aro ja Lisa Aro (Taulusta 35). |
| Puoliso: Vihitty 1731 Maria Jacobsdotter Aro. (Taulu 33) Emäntä, s. n 1708 Lappi, Kivikylä. Aron tytär ja emäntä 1734-50. |
| Lisa Mattsdotter Aro, s. n 1732. Tauluun 33 |
| Taulu 35 |
| VII Jacob Johansson Aro
Talollinen, s. n 1679 Lappi, Kivikylä. Aron isäntä 1700-33. Vanhemmat Johan Sigfridsson Aro ja Margeta Aro (Taulusta 36). |
| Puoliso: Lisa Aro. (Taulu 34) Emäntä. |
| Matts Wijk e. Aro, s. 1705. Tauluun 34 |
| Brita Jacobsdotter Aro, s. n 1714 Lappi, Kivikylä |
| Lisa Jacobsdotter Aro, s. n 1715 Lappi, Kivikylä |
| Karin Jacobsdotter Aro, s. n 1717 Lappi, Kivikylä |
| Maria Jacobsdotter Aro |
| Taulu 36 |
| VIII Johan Sigfridsson Aro
Talollinen, s. n 1649 Lappi, Kivikylä, k. n 1697 Lappi, Kivikylä. Aron isäntä 1682-1699. Vanhemmat Sigfrid Grelsson Aro ja Brita Simonsdotter Aro (Taulusta 37). |
| Puoliso: Margeta Aro. (Taulu 35) Emäntä, k. eli 1701 Lappi, Kivikylä. |
| Jacob Johansson Aro, s. n 1679. Tauluun 35 |
| Matts Johansson Aro, s. n 1681 Lappi, Kivikylä |
| Walborg Johansdotter Aro, s. n 1684 Lappi, Kivikylä |
| Taulu 37 |
| IX Sigfrid Grelsson Aro Talollinen. Ottaa Aron autiosta viljeltäväksi 1647 ja on isäntä 1681 asti. |
| Puoliso: Brita Simonsdotter Aro. (Taulu 36) Emäntä. Aron emäntä 1647-1681. |
| Johan Sigfridsson Aro, s. n 1649. Tauluun 36 |
| Mårten Sigfridsson Aro, s. n 1653 Lappi, Kivikylä |
| Karin Sigfridsdotter Aro, s. n 1657 Lappi, Kivikylä |
| Taulu 38 |
| V Matts Simonsson Huilu
Talollinen, s. 1726 (läänintilit 1774,1780,1785, SAY1741-1759), Lappi, Kivikylä, k. 1791 Lappi, Kivikylä. Huilu oli Turun jalkaväkirykmentin 1/4 manttaalin ruotutalo, johon tämä Matti Simonpoika osti perintöoikeuden 10.11.1790. Kivikylän Huilun poika, isäntänä 1748 -1790. Lisäksi mainitaan talossa asuvina Erkki veli joka on leski ja Maija sisar joka on sokea. Matti käy oikeutta edesmenneen ensimmäisen vaimonsa osuudesta Lutan Hulolan taloon sitä myytäesssä 1794. Vanhemmat Simon Mattsson Huilu e. Simola ja Sara Pettersdotter Huilu e. Törne (Taulusta 39). |
| 1. Puoliso: Vihitty 19.10.1760
Lisa Mårtensdotter Huilu e. Hulola
Emäntä, s. 26.11.1735 Eurajoki, Lutta, k. 1769 Lappi, Kivikylä. Vanhemmat Mårten Michelsson Hulola ja Lisa Mårtensdotter Hulola. |
| Johan Mattsson Huilu, s. e 1768 |
| 2. Puoliso: Vihitty 1769 Walborg Simonsdotter Huilu. (Taulu 32) s. n 1735, k. 1805 Lappi, Kivikylä. |
| Maria Mattsdotter Huilu, s. 1.9.1772. Tauluun 32 |
| Lisa Mattsdotter Huilu, s. 10.6.1785 Lappi, Kivikylä, k. 6.5.1851 Lappi, Kivikylä |
| Johan Mattsson Huilu, s. 1790 Lappi, Kivikylä |
| Taulu 39 |
| VI Simon Mattsson Huilu e. Simola
Talollinen, k. n 1769 Lappi, Kivikylä. Huilun isäntä 1722-1747. "Huila" on 1/4 manttaalin tila. Kasteen todistajana vaimoineen Turajärven Simolassa 28.1.1739. Vanhemmat Matts Henrichsson Simola ja Walborg (Taulusta 40). |
| Puoliso:
Sara Pettersdotter Huilu e. Törne. (Taulu 38)
Emäntä, s. 1693 (läänintilit 1774,1780,1785, SAY1741-1759), k. 1748 Lappi, Kivikylä. Sara, emäntänä 1741-1746. Patronyymi Euran Simolan kasteesta, jossa todistajana miehensä kanssa. Vanhemmat Peter Nilsson Törne ja Maria Eneskiöld (Taulusta 41). |
| Matts Simonsson Huilu, s. 1726. Tauluun 38 |
| Maria Simonsdotter Huila, s. 1728 Lappi, Kivikylä, k. 1791 Lappi, Kivikylä |
| Johan Simonsson Huila, s. 1730 Lappi, Kivikylä |
| Eric Simonsson Huila, s. 1736 Lappi, Kivikylä, k. 1789 Lappi, Kivikylä |
| Taulu 40 |
| VII Matts Henrichsson Simola Talollinen. Isäntä 1700-. |
| Puoliso: Walborg. (Taulu 39) |
| Michel Mattsson Simola, s. noin 1689 |
| Thomas Mattsson Simola, Isäntä Turajärven Simolassa, s. 29.12.1699 Eura, Turajärvi, k. 30.1.1757 Eura, Turajärvi |
| Simon Mattsson Huilu e. Simola, s. . Tauluun 39 |
| Maria Mattsdotter |
| Margeta Mattsdotter |
| Johannes Mattsson Simola, s. 1.11.1722 Eura, Turajärvi |
| Taulu 41 |
| VII Peter Nilsson Törne
Ratsukorpraali, k. 1705 Lappi, Sukkala. Virkatalona Lapin Kivikylän Siiri. Omisti lisäksi Sukkalan Isotalon. Korpraali oli tähän aikaan henkilö, joka aina ensimmäisenä ryntäsi vihollisen kimppuun n 50 miehen ryhmänsä kärjessä. Hommaan tarvittiin rämäpäisiä miehiä joiden palkka oli n kaksinkertainen luutnanttiin verrattuna. |
| Puoliso:
Maria Eneskiöld. (Taulu 39)
Rusthollin emäntä, k. jälkeen 1713 Lappi, Kivikylä. Miehen kuoleman jälkeen Kivikylän Huilussa tyttärensä kanssa. Vanhemmat Engelbregt Nilsson Eneskiöld ja Elisabeth Grothusen (Taulusta 42). |
| Sara Pettersdotter Huilu e. Törne, s. 1693. Tauluun 39 |
| Maria Pettersdotter Törne, s. ennen 1695 |
| Catherina Pettersdotter Törne, s. ennen 1695 |
| Taulu 42 |
| VIII Engelbregt Nilsson Eneskiöld
s. Ruotsi, Filipstad, k. 11.12.1664. Kenraalikuvernementin kamreeri Suomessa 1600- luvun puolimaissa, ainakin 15.4.1641 ja 30.10.1650 (Suomen ylin rahakirstun vartija). Lyttylän ja Kellahden säterinen omistaja, aateloitu 4.2.1653. Suureksi maanomistajaksi Porin ja Kokemäen seudulla avioliiton kautta. Haudattu Turun tuomiokirkkoon. Engelbrekt Nilsson Eneskiöld, (aateloitu 04.02.1653, n:ro 585), haudattu Turun tuomiokirkkoon. . Vanhemmat Nils Håkansson (Taulusta 43). |
| Puoliso: Vihitty 24.2.1645
Elisabeth Grothusen. (Taulu 41)
k. 25.3.1670. Suomen suuriruhtinasmaan kamreerin vaimo, aatelinen. Haudattu Turun tuomiokirkkoon. Lyttylän säteriratsutilan haltija 1653-64 k. 25.5.1670 (haudattu), haudattu Turun tuomiokirkkoon. . Vanhemmat Otto Ottosson von Grothusen ja Kirstin Hernriksdotter (Taulusta 46). |
| Nils Eneskiöld, k. 13.4.1653 |
| Engelbrekt Eneskiöld, Rykmentin majoitusmestari, k. 21.7.1700 Latvia, Ykskylä |
| Gustaf Eneskiöld, Eversti, k. 1718 (Timo Kause: Rusthollin kultainen dukaatti), Moskova |
| Johan Eneskiöld, Kornetti, k. 24.12.1677 Preussi |
| Elisabet Eneskiöld, s. . Tauluun 108 |
| Catarina Eneskiöld, Luutnantin puoliso |
| Maria Eneskiöld, s. . Tauluun 41 |
| Herman Eneskiöld, Kapteeni |
| Taulu 43 |
| IX Nils Håkansson
Porvari, s. Ruotsi, Värmlanti. Porvari Filipstadissa Ruotsissa (pikkukaupunki Värmlannissa Daglösenin järven rannalla). Vanhemmat Håkan Nilsson Sunnäs (Taulusta 44). |
| Engelbregt Nilsson Eneskiöld, s. . Tauluun 42 |
| Taulu 44 |
| X Håkan Nilsson Sunnäs
Talollinen, s. Ruotsi, Värmlanti. Talollinen Ölmen kihlakunnan Sunnäsissä. Vanhemmat Nils Sunnäs ja Åsa (Taulusta 45). |
| Nils Håkansson, s. . Tauluun 43 |
| Taulu 45 |
| XI Nils Sunnäs
Maanviljelijä, s. Wermland, Hammarö. Maanviljelijä Sunnäsin tilalla Ölmessä Ruotsissa Osti puolikkaan Sunnäsin tilasta 1520. |
| Puoliso: Åsa. (Taulu 44) Maanviljelijän vaimo. |
| Håkan Nilsson Sunnäs, s. . Tauluun 44 |
| Taulu 46 |
| IX Otto Ottosson von Grothusen
Ratsumestari, s. n 1600, k. 2.10.1658 Ahlainen, Kellahti. Kellahden kartanon lampuoti, isäntänä 1654-58. Ratsumestari Evert Hornin joukoissa 1612. . Vanhemmat Otto Johan von Grothusen ja Elin Hansdotter von Grothusen e. Lejon (Taulusta 47). |
| Puoliso:
Kirstin Hernriksdotter. (Taulu 42)
Kellahden emäntä . |
| Elisabeth Grothusen, s. . Tauluun 42 |
| Taulu 47 |
| X Otto Johan von Grothusen
Majuri, kartanon omistaja, s. n 1586 Meselov Liivinmaa, k. 1656 Ahlainen, Kellahti. Aateloitu 1642 Kellahden ratsastilan isäntä 1614-53. . Vanhemmat Christoffer von Grothusen ja Catharina von Lüdinghausen (Taulusta 48). |
| Puoliso:
Elin Hansdotter von Grothusen e. Lejon. (Taulu 46)
s. n 1570, k. x.2.1616. Vanhemmat Hans Björnsson Lejon ja Karin Henriksdotter Horn (Taulusta 62). |
| Otto Ottosson von Grothusen, s. n 1600. Tauluun 46 |
| Axel von Grothusen, Kapteeni, k. 1645 Brüno (Brno) |
| Henrik von Grothusen, Kapteeni, k. 16.2.1666 |
| Johan von Grothusen, Majuri, k. 1656 Puola, Novo Dworo |
| Christoffer von Grothusen, Majuri, k. 6.2.1670 |
| Taulu 48 |
| XI Christoffer von Grothusen
Kartanonomistaja, s. Ruental, k. eli 1597 Meselov. Muutti Ruentalista Meseloviin Liivinmaalle. Omisti Löserissä Meselovin ja Grothushofin. Vanhemmat Otto III von Grothusen ja Elisabeth von Ungern (Taulusta 49). |
| Puoliso:
Catharina von Lüdinghausen. (Taulu 47)
Aatelisnainen. Vanhemmat Georg von Lüdinghausen ja Ilse von Fricks (Taulusta 58). |
| Otto Johan von Grothusen, s. n 1586. Tauluun 47 |
| Taulu 49 |
| XII Otto III von Grothusen
Aatelinen, k. 12.11.1576 Ruental. Peri isältään Ruentalin. Raatihuoneen jäsen 1542-60, aatelinen. Vanhemmat Otto II von Grothusen ja Margaretha von Holstfer (Taulusta 50). |
| Puoliso:
Elisabeth von Ungern. (Taulu 48)
Aatelisnainen. Vanhemmat Heinrich von Ungern ja Gertrud von Tiesenhausen (Taulusta 52). |
| Christoffer von Grothusen, s. . Tauluun 48 |
| Taulu 50 |
| XIII Otto II von Grothusen
Aatelinen, k. 1527. Omisti Schvittenin, Bernstelnin, Neuenhofin ja Ruentalin. Vanhemmat Otto I von Grothusen (Taulusta 51). |
| Puoliso: Margaretha von Holstfer. (Taulu 49) Aatelisnainen. |
| Otto III von Grothusen, s. . Tauluun 49 |
| Taulu 51 |
| XIV Otto I von Grothusen Aatelinen. Omisti 1490 Glebau-Krotthusin ja Szeimen tilat Kuurinmaalla. |
| Otto II von Grothusen, s. . Tauluun 50 |
| Taulu 52 |
| XIII Heinrich von Ungern
Aatelinen. Tarton piispanneuvoston jäsen, Omisti Fisthelin ja Leinicken 1523. Vanhemmat Christoffer von Ungern ja Kerstine von Ungern (Taulusta 53). |
| Puoliso:
Gertrud von Tiesenhausen. (Taulu 49)
Aatelisnainen. Vanhemmat Fromhold II von Tiesenhausen ja Gertrud von Rosen (Taulusta 55). |
| Elisabeth von Ungern, s. . Tauluun 49 |
| Taulu 53 |
| XIV Christoffer von Ungern
aatelinen. Omisti Lappierin ja Fistehlin 1470-1507. Vanhemmat Heinrich von Ungern (Taulusta 54). |
| Puoliso: Kerstine von Ungern. (Taulu 52) |
| Heinrich von Ungern, s. . Tauluun 52 |
| Taulu 54 |
| XV Heinrich von Ungern
Maasäätiön vasalli, k. n 1495. Omisti Fistehlin 1449-84 Arkkipiispan Maasäätiön Vasalli, Fistehl, mainitaan 1449, 1455, 1485, 1495. . Vanhemmat Gerhard von Ungern. |
| Christoffer von Ungern, s. . Tauluun 53 |
| Reinhold von Ungern |
| Taulu 55 |
| XIV Fromhold II von Tiesenhausen
Ritari, k. n 1522 Tartto. Tarton ritarikunnan jäsen. Omisti lukisia tiloja Liivinmaalla v 1484. Vanhemmat Fromhold I von Tiesenhausen (Taulusta 56). |
| Puoliso:
Gertrud von Rosen. (Taulu 52)
Aatelisnainen. Vanhemmat Kersten II von Rosen ja Gertrud Fahrensbach (Taulusta 57). |
| Gertrud von Tiesenhausen, s. . Tauluun 52 |
| Taulu 56 |
| XV Fromhold I von Tiesenhausen
k. n 1484. Omisti Bersonin tilan Liivinmaalla 1453-80. Vanhemmat Peter von Tiesenhausen ja Katharina. |
| Fromhold II von Tiesenhausen, s. . Tauluun 55 |
| Taulu 57 |
| XV Kersten II von Rosen
Traydenin vouti. Omisti Roopin, Raiskumin, Orellen ja Kudumin Liivinmaalla. Stiftsfogde zu Treyden, ekonom i ärkestiftet. till Klein-Roop, nämnd 1458, 1500. (Alvericus, liite 11; GHBR Estland I,s.214-215; Sylvin 4506). Vanhemmat Hans von Rosen. |
| 1. Puoliso: NN |
| 2. Puoliso: Gertrud Fahrensbach. (Taulu 55) |
| Hans von Rosen, k. 9.3.1502 Ivangorod |
| Gertrud von Rosen, s. . Tauluun 55 |
| Anna von Rosen |
| Taulu 58 |
| XII Georg von Lüdinghausen Omisti Dettenin, Spirgen ja Kuien tilat Kuurinmaalla. |
| Puoliso:
Ilse von Fricks. (Taulu 48)
Vanhemmat Marcus von Fricks ja Margaretha von Dönhof (Taulusta 59) |
| Catharina von Lüdinghausen, s. . Tauluun 48 |
| Taulu 59 |
| XIII Marcus von Fricks
Schedenin, Oktenin ja Nurmhusenin herra Kuurinmaalla 1550. Vanhemmat Jürgen von Fricks ja Catharina von Butlar (Taulusta 60). |
| Puoliso: Margaretha von Dönhof. (Taulu 58) Fricks ja Nurmhusen-sukujen kantaäiti Kuurinmaalla. |
| Ilse von Fricks, s. . Tauluun 58 |
| Taulu 60 |
| XIV Jürgen von Fricks
Loperinhovin herra Liivinmaalla. Vanhemmat Dietrich von Fricks ja Dorothea Maydell (Taulusta 61). |
| Puoliso: Catharina von Butlar. (Taulu 59) aatelisnainen. Varakkasta Butlar-suvusta. |
| Marcus von Fricks, s. . Tauluun 59 |
| Taulu 61 |
| XV Dietrich von Fricks
Loperinhovin herra Liivinmaalla. Vanhemmat Wolmar von Frics. |
| Puoliso: Dorothea Maydell. (Taulu 60) |
| Jürgen von Fricks, s. . Tauluun 60 |
| Taulu 62 |
| XI Hans Björnsson Lejon
Valtaneuvos, maaherra, s. 1530 Tyrväntö, Lepaa, k. n 1572 Tallinna. Tallinnan linnan päällikkö, Liivinmaan maaherra, Viron käskynhaltija, valtaneuvos. Vanhemmat Björn Klasson Lejon ja Karin Göransdotter Stjernsköld (Taulusta 63). |
| Puoliso:
Karin Henriksdotter Horn. (Taulu 47)
s. Masku, Kankaan kartano, k. eli 1574 Tyrväntö. Eli leskenä Stjernsundissa Tyrvännöllä. Lepaan maineikas keskiaikainen suku sammui miehen puolelta 1580-luvulla. Hannu Björninpojan leski Katariina Horn eli "rouva Karin" hallitsi Lepaan kartanoa kolmattakymmentä vuotta. Sen jälkeen Lepaa joutui perintönä hänen tyttärelleen Sofialle, joka oli naimisissa Lahdentaan omistajan Tomas Beurraeuksen kanssa. Näin kytkeytyivät näitten kartanoitten vaiheet toisiinsa. Ne joutuivat 1600-luvun lopulla edelleen perintönä Boije-suvulle, jonka omistuksessa Lepaa oli v:een 1727 ja Lahdentaka kokonaista vuosisataa kauemmin v:een 1831. Vanhemmat Henrik Klasson Horn ja Elin Arvidsdotter Horn e. Stålarm (Taulusta 72). |
| Karin Hansdotter Lejon |
| Elin Hansdotter von Grothusen e. Lejon, s. n 1570. Tauluun 47 |
| Kerstin Hansdotter Lejon |
| Sofia Hansdotter Lejon |
| Taulu 63 |
| XII Björn Klasson Lejon
Tuomari, valtaneuvos, s. Tyrväntö, Lepaa, k. 1551. Ylioppilas Rostckin yliopistosta 1516, jonka jälkeen tutkinto Louvainissa Belgiassa, Opiskeli Pariisissa 1519 Tukholman linnan päällikkö 1542 Seuraavista Lejon-suvun omistajista mainittakoon 1520-luvulla Björn Klaunpoika, joka omisti myös Harvialan kartanon ja hankki verovapauden perintötiloilleen Vanajan Äikäälässä ja Tyrvännön Suontakana. Suvun huomattavasta varallisuudesta ja korkeasta asemasta on todistuksena se, että Björn Klaunpojan molemmat pojat koulutettiin ulkomaiden yliopistoissa, mikä oli erittäin kallista ja harvinaista sen ajan suomalaisen aatelistonkin keskuudessa. Niinkuin toisessa yhteydessä kerromme, kohosi toinen pojista, Hannu, valtion palveluksessa varsin huomattavaan asemaan ja sai tästä palkkioksi verovapauden tiloilleen Mäenpäässä, Lusissa ja Retulassa sekä monissa naapuripitäjissä. V. 1571 antoi Juhana III hänelle vielä läänitykseksi Suotaalan neljänneksen Kulsialasta. . Vanhemmat Klas Hansson Lejon (Taulusta 64). |
| Puoliso:
Karin Göransdotter Stjernsköld. (Taulu 62)
k. 1584 Hattula, Harviala. Vapaaherran tytär. Vanhemmat Göran Hansson Stjernsköld ja Ingeborg Siggesdotter Sparre (Taulusta 68). |
| Klas Björnsson Lejon, k. 1579 |
| Hans Björnsson Lejon, s. 1530. Tauluun 62 |
| Karin Björnsdotter Lejon, k. 1580 |
| N.N. Lejon |
| Anna Björnsdotter Lejon |
| Taulu 64 |
| XIII Klas Hansson Lejon
Kihlakunnan tuomari, s. Tyrväntö, k. e 1542. Lepaan kartanon omistaja. Vanhemmat Hans Pedersson Lejon ja Ragnhild Henriksdotter Swärd (Taulusta 65). |
| Björn Klasson Lejon, s. . Tauluun 63 |
| Taulu 65 |
| XIV Hans Pedersson Lejon
s. Tyrväntö, Lepaa. Hollolan kihlakunnan tuomari 1469-1486. Vanhemmat Peder Hansson Lejon (Taulusta 66). |
| 1. Puoliso:
Ragnhild Henriksdotter Swärd. (Taulu 64)
Aatelisnainen, s. Hattula, Harviala. Vanhemmat Henrik Pedersson Swärd ja Brita Klasdotter Djäkn (Taulusta 67). |
| Klas Hansson Lejon, s. . Tauluun 64 |
| 2. Puoliso: Karin Lejon |
| Taulu 66 |
| XV Peder Hansson Lejon
Asui 1486 Lepaan kartanossa Tyrvännöllä. Lepaan vanhin tunnettu omistaja oli v:n 1450 vaiheilla elänyt Pietari Hannunpoika Lepaan eli Lejon-sukua. Tämän suvun jäsenet eivät milloinkaan käyttäneet tiettävästi tätä sukunimeä, mutta suvulle on historiallisissa teoksissa omistettu vaakunan mukaan nimi Lejon, siinä olevan leijonan kuvan mukaan, ja Lepaan nimi tietysti kotikartanon mukaan. Suku oli Suomen vanhimpia aatelissukuja, ja sen asumakartanona tunnetaan alusta asti Lepaa. Pietari Hannunpojan poika kihlakunnantuomari Hannu Pietarinpoika omisti tiloja mm. Lammilla ja ensimmäisen vaimonsa, Harvialan herran Henrik Svärdin tyttären, Ragnhildin perintönä useita maatiloja muuallakin. Hänen toinen puolisonsa, Kaarina-rouva, hoiti tarmokkaasti tilojaan, joita hän mm. laamanninkäräjillä v. 1509 vahvistetuilla kaupoilla vaihtoi. |
| Hans Pedersson Lejon, s. . Tauluun 65 |
| Taulu 67 |
| XV Henrik Pedersson Swärd
Valtaneuvos. Harvialan kartanon omistaja, valtaneuvos 1435 ja 1436. Vanhemmat Peder Swärd. |
| Puoliso:
Brita Klasdotter Djäkn. (Taulu 65)
k. 1486 Hattula, Harviala. Vanhemmat Klas Lydiksson Djäkn ja Kristina Jönsdotter Djäkn e. Garp. |
| Ragnhild Henriksdotter Swärd, s. . Tauluun 65 |
| Taulu 68 |
| XIII Göran Hansson Stjernsköld Valtaneuvos, k. 1517 Hattula, Harviala. Vapaaherra, valtaneuvos, Korsholman linnan päällikkö. |
| Puoliso:
Ingeborg Siggesdotter Sparre. (Taulu 63)
Vapaaherratar, s. 1474, k. 1544. Vapaaherratar Harvialan kartanossa. Vanhemmat Sigge Larsson Sparre af Rossvik ja Kristina Månsdotter Natt och Dag (Taulusta 69). |
| Karin Göransdotter Stjernsköld, s. . Tauluun 63 |
| Taulu 69 |
| XIV Sigge Larsson Sparre af Rossvik
Valtaneuvos, s. 1442, k. x.5.1509. Aatelismies. Vanhemmat Lars Siggesson Sparre ja Ingeborg Bengtsdotter Rödbjälke (Taulusta 70). |
| Puoliso:
Kristina Månsdotter Natt och Dag. (Taulu 68)
Vanhemmat Måns Bengtsson Natt och Dag ja Ermegård Fickesdotter Bülow (Taulusta 71) |
| Ingeborg Siggesdotter Sparre, s. 1474. Tauluun 68 |
| Taulu 70 |
| XV Lars Siggesson Sparre
Asemies, s. 1403, k. 1473 Vadstena. Vanhemmat Sigge Larsson Sparre ja Margareta Bengtsdotter Färla. |
| Puoliso:
Ingeborg Bengtsdotter Rödbjälke. (Taulu 69)
Vanhemmat Bengt Rödbjälke ja Margit Dowt |
| Sigge Larsson Sparre af Rossvik, s. 1442. Tauluun 69 |
| Taulu 71 |
| XV Måns Bengtsson Natt och Dag
Laamanni, s. 1407 (http://www.saunalahti.fi/~varola/kustaa/#Table362), k. 1477. Merirosvo, laamanni, ritari. Asemies 1434, Ritari 1442, Brandaborgin päällikkönä 1450, valtaneuvos ja Närken laamanni 1451., k. 1477. Murhasi Engelbrekt Engelbektinpojan 27.04.1436 tämän ja hänen isänsä välisen riidan johdosta, otti vangeiksi E:n vaimon ja palvelijan, jotka hän kuitenkin joutui vapauttamaan, pakeni isänsä kanssa Ringstadaholmiin. Meni Eerik-Kuninkaan palvelukseen, harjoitti merirosvousta 1437. Vanhemmat Bengt Stensson Natt och Dag ja Kristina Magnusdotter Natt och Dag e. Lejonlilja. |
| Puoliso:
Ermegård Fickesdotter Bülow. (Taulu 69)
s. 1445, k. 7.2.1509. Vanhemmat Ficke von Bülow ja Hebla Albrektsdotter Bydelsbach. |
| Kristina Månsdotter Natt och Dag, s. . Tauluun 69 |
| Taulu 72 |
| XII Henrik Klasson Horn
Valtaneuvos, ylipäällikkö, s. n 1512 (Timo Kause SUKUPUU), Masku, Kankainen, k. 21.6.1595 Masku, Kankainen. Ritari, Valtaneuvos käskynhaltija, sotavoimien ylipäällikkö. Vanhemmat Klas Henriksson Horn ja Kristina Jakobsdotter (Taulusta 73). |
| Puoliso:
Elin Arvidsdotter Horn e. Stålarm. (Taulu 62)
s. (Timo Kause SUKUPUU), k. 1577 Masku, Kankainen. Vanhemmat Arvid Eriksson Stålarm ja Kristina Knutsdotter Kurki (Taulusta 79). |
| Christina Henriksdotter Horn, k. 1597 |
| Karin Henriksdotter Horn, s. . Tauluun 62 |
| Brita Horn |
| Carl Henriksson Horn, Sotamarsalkka, k. 16.5.1601 Liivinmaa, Burtnik |
| Elin Henriksdotter Horn |
| Arvid Henriksson Horn, Maaherra, k. n 1605 |
| Göran Henriksson Horn, Ratsujoukkojen ylipäällikkö, k. 17.9.1605 Liivinmaa, Kerkholm |
| Elisabet Henriksdotter Horn, k. 1614 Puola, maanpaossa |
| Anna Henriksdotter Horn |
| Olof Hermansson Horn |
| Taulu 73 |
| XIII Klas Henriksson Horn
Valtaneuvos, laamanni, k. n 1520. Vanhemmat Henrik Olofsson Horn ja Cecilia Klasdotter Djäkn (Taulusta 74). |
| 1. Puoliso: Kristina Kristersdotter Horn e. Frille |
| Krister Klasson Horn, k. 1520 (http://rossi.se/phpGedView/family.php), Raasepori |
| 2. Puoliso:
Kristina Jakobsdotter. (Taulu 72)
Vanhemmat Jacob Pehrsson ja Elin Kristersdotter Frille (Taulusta 77) |
| Henrik Klasson Horn, s. n 1512. Tauluun 72 |
| Taulu 74 |
| XIV Henrik Olofsson Horn
Rälssimies, s. Halikko, Åminne, k. eli 1448. Sai rälssikirjan 7.12.1407. Vanhemmat Olof Matsson Horn ja Katarina Horn (Taulusta 75). |
| Puoliso: Vihitty n 1435 Turku
Cecilia Klasdotter Djäkn. (Taulu 73)
s. Masku, Kankainen. Turun linnan voudin tytär. Vanhemmat Klas Lydiksson Djäkn ja Kristina Jönsdotter Djäkn e. Garp (Taulusta 76). |
| Klas Henriksson Horn, s. . Tauluun 73 |
| Alissa Henriksdotter Horn |
| Taulu 75 |
| XV Olof Matsson Horn Rälssimies, s. Halikko, Åminne. rälssioikeudet 1381. |
| Puoliso:
Katarina Horn. (Taulu 74)
k. eli 1390 Halikko, Åminne. Vanhemmat Katarina Gudmarsdotter. |
| Matts Olofsson Horn, Upsalan tuomiorovasti |
| Henrik Olofsson Horn, s. . Tauluun 74 |
| Jakob Olofsson Horn |
| Per Olofsson Horn |
| Jösse Horn, k. 1447 |
| Taulu 76 |
| XV Klas Lydiksson Djäkn
Turun linnanvouti, s. 1379 (http://www.enges.org/gene/an.php?s=2065), Turku, k. 1437. Ritari, Hämeen tuomari, Turun linnanvouti, vanhaa aatelissukua. 1390 hän oli Hämeen tuomiovallanhaltija; 1405,1407 ja 1413 tuomari Pohjoissomessa sekä 1411-34 vouti ja tuomari Turun linnassat. Omisti Nynäsin Nousiaisissa, Harvialan ja Suontaan Tyrvännöllä. Mainitaan Hämeen tuomioissa 1383 ja 1395, mikäli kyse on samasta henkilöstä. Teki testamentin 22.1.1435. Omisti tiloja myös Lemussa, Eurajoella, Eurassa, Ulvilassa ja Oripäässä. . Vanhemmat Lydeke Olofsson Djäkn. |
| 1. Puoliso: Vihitty 1399 Porvoo
Kristina Jönsdotter Djäkn e. Garp. (Taulu 67)
s. 1380 (http://www.enges.org/gene/an.php?s=2065), Laitila, Storgård, k. j 1435. Laitilan Isotalosta. Mainitaan 22.1.1435 Klausin puolisoksi. Vanhemmat Jöns Andersson Garp ja Ragnhild Eriksdotter. |
| Henrik Klasson Djäkn, Valtaneuvos, s. noin 1405, k. 1459 |
| Tomas Klasson Djäkn |
| Arvid Klasson Djäkn, k. n 1459 |
| Martha Klasdotter Garp e. Djäkn, s. n 1410, k. j 1477 |
| Brita Klasdotter Djäkn, s. . Tauluun 67 |
| Katarina Klasdotter Djäkn, s. n 1410, k. n 1480 Vesilahti, Laukko |
| Anna Klasdotter Djäkn |
| Cecilia Klasdotter Djäkn, s. . Tauluun 74 |
| 2. Puoliso: Elin Djäkn |
| Taulu 77 |
| XIV Jacob Pehrsson |
| Puoliso:
Elin Kristersdotter Frille. (Taulu 73)
Vanhemmat Krister Frille ja Elin Magnusdotter (Taulusta 78) |
| Kristina Jakobsdotter, s. . Tauluun 73 |
| Taulu 78 |
| XV Krister Frille
Etelä-Suomen laamanni, k. 1472. Valtaneuvos, Kiskon Haapaniemen herra. Vanhemmat Håkan Frille. |
| Puoliso: Elin Magnusdotter. (Taulu 77) |
| Elin Kristersdotter Frille, s. . Tauluun 77 |
| Taulu 79 |
| XIII Arvid Eriksson Stålarm
Maaherra, s. 1490 (Wikipedia), Sydänmaa, Karuna, k. 1529. Maskun kihlakunnan tuomari, Hämeen läänin maaherra. Vanhemmat Erik Botvedsson Stålarm ja Karin Olofsdotter (Taulusta 80). |
| Puoliso: Vihitty 22.1.1515 Laukko
Kristina Knutsdotter Kurki. (Taulu 72)
k. 30.12.1550. Valtaneuvoksen tytär. Vanhemmat Knut Eriksson Kurck e. Näs ja Elin Klasdotter Kurki (Korke) (Taulusta 83). |
| Elin Arvidsdotter Horn e. Stålarm, s. . Tauluun 72 |
| Erik Arvidsson Stålarm, s. 1516 (http://www.saunalahti.fi/~varola/kustaa/), k. 1566 (http://www.saunalahti.fi/~varola/kustaa/), Tukholma |
| Taulu 80 |
| XIV Erik Botvedsson Stålarm
Kihlakunnan tuomari, s. 1439, k. 1509. Tuomarina Porvoossa 1470-1487. mainitaan Porvoon läänin kihlakunnantuomarina 1470, 1474, 1480 ja 1488-1491. mainitaan vaimonsa enon, laamanni Hartvik Garpin testamentissa 1486, samoin 1487 , jolloin hän Turussa lankojensa Peder Lillen (Wildeman), Matts Andersinpojan (Vuolteen-suku) ja asemies Nils Röfvaren kanssa antoivat suostumuksensa kaikkiin vaimojensa enojen, arkkiteini Arvid Garpin ja Hartvik Garpin lahjoituskirjeisiin Turun tuomiokirkolle. Vanhemmat Botved Bengtsson Stålarm ja Botilda Nilsdotter Stjernkors (Taulusta 81). |
| Puoliso:
Karin Olofsdotter. (Taulu 79)
k. 1500. Vanhemmat Olof Garp ja Kristina Jakobsdotter Garp (Taulusta 82). |
| Arvid Eriksson Stålarm, s. 1490. Tauluun 79 |
| Olof Stålarm, k. 1534 |
| Taulu 81 |
| XV Botved Bengtsson Stålarm
Kiialan herra. Ahvenkosken kalavouti. Vanhan Porvoon läänin aatelia, jonka kantaisä oli vaakunamies Botvid Bengtinpoika. Hänen jälkeläisensä toimivat tuomareina ja käskynhaltijoina. Herra Ivar Nilsinpojan vouti Ahvenkosken kalavesillä 1400-luvun alussa ; allekirjoitti Suomen rälssin kirjeen 17.11.1439 Tallinnaan koskien Dönhoff Kallea; mainitaan myös sinettitodistajana Turussa 1447 5 maankatselmusmies Perniössa 21.10.1448 ; otti osaa tutkimukseen Hämeen ja Savon rajasta 1452 ; mainitaan viimeksi 1455. Lähde : Juha Sinivaaran internet -sivut. . Vanhemmat Fader Niklisson Stålarm ja Brigitta Rötkersdotter Jägerhorn. |
| Puoliso:
Botilda Nilsdotter Stjernkors. (Taulu 80)
Valtaneuvoksen tytär. Vanhemmat Nils Olofsson Stjernkors ja Elin Nilsdotter Tawast. |
| Erik Botvedsson Stålarm, s. 1439. Tauluun 80 |
| Taulu 82 |
| XV Olof Garp |
| Puoliso:
Kristina Jakobsdotter Garp. (Taulu 80)
Nuori aatelisnainen. Vanhemmat Jakob Valdemarsson Garp ja Ragnhild Storgård. |
| Karin Olofsdotter, s. . Tauluun 80 |
| Taulu 83 |
| XIV Knut Eriksson Kurck e. Näs
Valtaneuvos, s. n 1469 Småland, k. 1539. Laukon ja Anolan omistaja, valtaneuvos, laamanni, valtiopäivämies. Vanhemmat Erik Axelsson Kurck ja Cecilia Olofsdotter Stenbock (Taulusta 84). |
| Puoliso:
Elin Klasdotter Kurki (Korke). (Taulu 79)
s. n 1462 Vesilahti, Laukko, k. 1532. Tuomarin tytär. Nuoremman Kurki-suvun kantaäiti. Kurki -suvun kantaäiti mentyään naimisiin valtaneuvos Knuut Eerikinpojan kanssa. Asui Laukon kartanossa. Vanhemmat Klaus Jakobsson Kurki (Korke) ja Elin Stenbock (Taulusta 85). |
| Kristina Knutsdotter Kurki, s. . Tauluun 79 |
| Taulu 84 |
| XV Erik Axelsson Kurck
s. n 1449 (http://www.saunalahti.fi/~varola/kustaa/), k. n1519 (http://www.saunalahti.fi/~varola/kustaa/). Vanhemmat Axel Kurck ja Kristina Some. |
| Puoliso:
Cecilia Olofsdotter Stenbock. (Taulu 83)
Vanhemmat Olof Stenbock ja Estrid Körning |
| Knut Eriksson Kurck e. Näs, s. n 1469. Tauluun 83 |
| Taulu 85 |
| XV Klaus Jakobsson Kurki (Korke)
Ylä-Satakunnan tuomari, s. n 1430, k. n 1500 Vesilahti, Laukko. Turun linnan vouti, Ylä-Satakunnan tuomari 1463-1474. Vanhemmat Jakob Kurki (Korke) ja Katarina Klasdotter Djäkn. |
| Puoliso:
Elin Stenbock. (Taulu 83)
Vanhemmat Jöns Olof Stenbock ja Margaretha Magnusdotter Fleming |
| Arvid Klasson Kurki (Korke), Piispa, s. n 1464, k. 1522 merellä |
| Peter Klasson Kurki (Korke), Tammelan kirkkoherra |
| Elin Klasdotter Kurki (Korke), s. n 1462. Tauluun 83 |
| Taulu 86 |
| III Johan Jakobsson Hauta e. Laila
Rusthollari, s. 11.12.1777 (mf-rippikirja, Hiski), Eura, Turajärvi, k. 15.2.1844 Lappi, Hauta. Euran Turajärven Lailan talon poika. Muuttaa Lappiin 31.10.1807. Ensimmäisessä aviossa Haudalle vävyksi. Ensimmäisen vaimon, Reginan isä Jaakko myi talon Juholle 17.2.1807. Hauta oli henkirakuunarykmentin Ala-Satakunnan komppanian rustholli no 76. Avioitui uudelleen leskenä ennen vuotta 1817: Maria Kristiina Tuomaantytär s. 9.10.1792 Nakkilasta, joka puolestaan kuoli 41-vuotiaana 26.5.1834. Kolmas avio 14.4.1836 Kiukaisten Köylypolvella: rusthollarin tytär Elisabeth Michelsdotter Kuusisto. Tämä muuttaa Haudalle 11.6.1836. Kuoli halvaukseen Haudan kylässä 77 vuotiaana Muuttanut: Turajärven Lailasta Lappiin 1807. Vanhemmat Jakob Andersson Laila ja Lisa Mattsdotter Laila e. Poutala (Taulusta 87). |
| 1. Puoliso: Vihitty 1811
Regina Jakobsdotter Hauta
Rusthollin emäntä, s. n 1795 Lappi, Hauta, k. 29.8.1815 Lappi, Hauta. Vanhemmat Jacob Jacobsson Hauta ja Maria Michelsdotter Hauta e. Vilkkilä. |
| Lena Johansdotter Vuolle e. Hauta, s. 3.10.1812 Lappi, Hauta |
| Regina Johansdotter Hollmén e. Hauta, Rusthollin emäntä, s. 28.8.1815 (Poutala-Hollmen sukukirja, Hiski, rippikirja), Lappi, Hauta, k. 1.1.1892 Lappi, Hauta |
| 2. Puoliso: Vihitty 26.6.1817 Nakkila
Maria Christina Thomasdotter Hauta e. Kares. (Taulu 2)
Rusthollin emäntä, s. 5.6.1792 (Mf-rippikirja, Hiski), Nakkila, k. 26.5.1834 Lappi, Hauta. Rusthollarin vanhin lapsi Nakkilasta. Vanhemmat Thomas Johansson Kuja-Kares ja Ulrika Johansdotter Kares e. Jaakola (Taulusta 104). |
| Fredrica Johansdotter Hauta, s. 6.2.1818 Lappi, Hauta, k. 20.2.1818 Lappi, Hauta |
| Maria Christina Johansdotter Hauta, s. 7.4.1820 Lappi, Hauta, k. 7.4.1820 Lappi, Hauta |
| Serafia Johansdotter Arvela e. Ala-Hauta, s. 18.12.1824. Tauluun 2 |
| Lovisa Amalia Johansdotter Hauta, s. 19.4.1831 Lappi, Hauta, k. 8.1.1832 Lappi, Hauta |
| 3. Puoliso: Vihitty 14.4.1836 Kiukainen
Elisabeth Michelsdotter Hauta e. Kuusisto
Rusthollin emäntä, s. 2.8.1809 Kiukainen, Köylypolvi. Vanhemmat Michel Mattsson Kuusisto ja Justina Michelsdotter Kuusisto e. Mäkilä. |
| Maria Christina Johansdotter Ala-Kerttula e. Hauta, s. 18.6.1837 Lappi, Hauta, k. 21.7.1875 Lappi, Alakeeri, kuolinsyy sulku |
| Taulu 87 |
| IV Jakob Andersson Laila
Talollinen, s. 29.6.1749 (rippikirja), Eura, Turajärvi, k. 9.9.1826 Eura, Turajärvi. Syntymäpaikka Turajärvi/Laila, talon seitsemästä lapsesta neljäs. Avioituu jo 18-vuotiaana. Vanhemmat Anders Ersson Laila ja Lisbeta Mattsdotter Laila e. Ella (Taulusta 88). |
| Puoliso: Vihitty 18.10.1767 Eurajoki, kirkonkylä
Lisa Mattsdotter Laila e. Poutala. (Taulu 86)
Emäntä, s. 24.8.1742 (mf-rippikirja, Merja Matomäki), Eurajoki, kirkonkylä, k. 8.4.1825 Eura, Turajärvi. Avioituu Turajärven Lailaan Eurajoen Poutalasta. Kaksoishäät velipojan kanssa. Kuollut vanhuuden heikkouteen ja haudattu Eurassa 11.4.1825. Vanhemmat Mattz Johansson Poutala ja Lijsa Johansdotter Poutala e. Hurunen (Taulusta 92). |
| Henric Jakobsson Laila, Talollinen, s. 16.1.1769 Eura, Turajärvi |
| Lisa Jakobsdotter Laila, s. 11.4.1772 Eura, Turajärvi |
| Jakob Jakobsson Laila, s. 28.6.1775 Eura, Turajärvi |
| Johan Jakobsson Hauta e. Laila, s. 11.12.1777. Tauluun 86 |
| Maria Jakobsdotter Laila, s. 8.9.1780 Eura, Turajärvi |
| Gustaf Jakobsson Laila, s. 1782 Eura, Turajärvi |
| Helena Jakobsdotter Hanhisto e. Laila, Torpan emäntä, s. 19.1.1785 Eura, Turajärvi, k. 5.10.1816 Eura, pappila, kuolinsyy lapsivuode |
| Taulu 88 |
| V Anders Ersson Laila
Talollinen, s. 20.11.1714 (mf-rippikirja, Merja Matomäki), Kiukainen, Harola, k. 1.5.1799 Eura, Turajärvi. Turajärven Lailan isäntä, esiintyy rippikijassa 1733-38 talon avioituneena renkinä, josta pääsee lapsettoman talon isännäksi. Kastettu Kiukaisissa Harolassa (silloin Euraa). Vanhemmat Erich Johansson (Taulusta 89). |
| Puoliso: Vihitty 26.9.1737 Eura, Turajärvi
Lisbeta Mattsdotter Laila e. Ella. (Taulu 87)
Emäntä, s. 2.2.1710 (Kuollut Lailassa Vanhuuden heikkouteen bur. 24.8.1777. Eura), Eura, Naarjoki, k. 23.8.1777 Eura, Turajärvi. Kuollut Lailassa Vanhuuden heikkouteen bur. 24.8.1777. Eura. Vanhemmat Matts Erichsson Ella ja Lisa Carlsdotter (Taulusta 90). |
| Maria Andersdotter Laila, s. 12.8.1738 Eura, Turajärvi |
| Andreas Andersson Laila, s. 16.11.1740 (familysearch), Eura, Turajärvi, kastettu 17.11.1740 |
| Britha Andersdotter Laila, s. 15.6.1743 Eura, Turajärvi |
| Matts Andersson Laila, s. 15.2.1747 Eura, Turajärvi, kastettu 15.2.1747, k. 4.4.1748 Eura, Turajärvi |
| Jakob Andersson Laila, s. 29.6.1749. Tauluun 87 |
| Michel Andersson Laila, Torppari, s. 26.9.1751 (rk), Eura, Turajärvi, k. 7.5.1809 Eura, Turajärvi |
| Taulu 89 |
| VI Erich Johansson s. Kiukainen, Harola. |
| Anders Ersson Laila, s. 20.11.1714. Tauluun 88 |
| Taulu 90 |
| VI Matts Erichsson Ella
Talollinen, s. n 1673 (rippikirja), k. 19.11.1742 Eura, Naarjoki. Isäntä 1701-. Vanhemmat Eric Mattsson Ella (Taulusta 91). |
| Puoliso: Lisa Carlsdotter. (Taulu 88) Emäntä, s. 16.12.1672 Lappi, k. 26.11.1760 Eura, Naarjoki. |
| Maria Mattsdotter Ella, s. 28.6.1704 Eura, Naarjoki |
| Matts Mattsson Ella, s. 17.9.1706 (Jari Kaunisto), Eura, Naarjoki |
| Brita Mattsdotter Heikkilä e. Ella, Emäntä, s. 15.9.1707 (Jari Kaunisto), Eura, Naarjoki, k. 18.9.1795 Eurajoki, Sydänmaa |
| Lisbeta Mattsdotter Laila e. Ella, s. 2.2.1710. Tauluun 88 |
| Jöran Mattsson Ella, Talollinen, s. 30.3.1712 (Jari Kaunisto), Eura, Naarjoki, k. 4.5.1773 Eura, Naarjoki |
| Taulu 91 |
| VII Eric Mattsson Ella Talollinen, k. 21.3.1709 Eura. Isäntä 1674-99. |
| Matts Erichsson Ella, s. n 1673. Tauluun 90 |
| Taulu 92 |
| V Mattz Johansson Poutala
Lampuoti, s. 1711 (Poutala Hollmen - sukukirja, Hiski, Merja Matomäki, rippikirjat Eurajoki), Eurajoki, kirkonkylä, k. 31.1.1796 Eurajoki, kirkonkylä. Vihityt: U bd Kyrkioby/Poutala. Vannoo 11.10.1742 uskollisuutta venäjän keisarinna Elisabet Petrovnalle muiden Eurajoen isäntien kanssa. Vanhemmat Johan Pettersson Poutala ja Caisa Mattsdotter Poutala e. Malo (Taulusta 93). |
| Puoliso: Vihitty 9.9.1735 Eurajoki
Lijsa Johansdotter Poutala e. Hurunen. (Taulu 87)
Emäntä, s. 20.2.1710 (Poutala Hollmen - sukukirja, Hiski, Merja Matomäki, rippikirjat Eurajoki), Eurajoki, Kuivalahti, k. 8.12.1793 Eurajoki, kirkonkylä. Vihityt: Cuiwal/Hurui. Vanhemmat Johan Andersson Hurunen ja Wallborg Mattsdotter Hurunen (Taulusta 102). |
| Anna Mattsdotter Poutala, s. 23.8.1736 Eurajoki, kirkonkylä, k. 4.5.1810 |
| Maria Mattsdotter Björkfors e. Poutala, s. 6.1.1739 Eurajoki, kirkonkylä, k. 7.9.1823 |
| Lisa Mattsdotter Laila e. Poutala, s. 24.8.1742. Tauluun 87 |
| Johan Mattsson Poutala, Lampuoti, s. 15.10.1744 (Poutala-Hollmen sukukirja, rippikirja), Eurajoki, kirkonkylä, k. 6.5.1809 Eurajoki, Kirkonkylä |
| Wallborg Mattsdotter Holmdorf e. Poutala, s. 12.12.1746 Eurajoki, kirkonkylä |
| Mats Mattsson Grönholm e. Poutala, Porvari, s. 18.8.1749 Eurajoki, kirkonkylä |
| Michaël Mattsson Ramsten e. Poutala, Perämies, s. 15.3.1752 Eurajoki, kirkonkylä |
| Catharina Mattsdotter Poutala, s. 27.11.1754 Eurajoki, kirkonkylä, k. 13.12.1785 |
| Taulu 93 |
| VI Johan Pettersson Poutala
Lampuoti, s. 1676 (Poutala Hollmen - sukukirja, Hiski, Merja Matomäki, rippikirjat Eurajoki), Eura, Turajärvi, k. 1.2.1733 Eurajoki, kirkonkylä. haudattu Eurajoen kirkkoon 7.2.1733 Poutalan lampuoti 1707-1733. Vanhemmat Petter Johansson Poutala ja Brita Eskilsdotter (Taulusta 94). |
| Puoliso: Vihitty 7.10.1706 Eurajoki
Caisa Mattsdotter Poutala e. Malo. (Taulu 92)
Emäntä, s. 1678 Eurajoki, Sydänmaa, k. 4.7.1749 Eurajoki, kirkonkylä. Vanhemmat Matts Henrichsson Malo ja Brita Larsdotter Malo (Taulusta 101). |
| Maria Johansdotter Pihlaus e. Poutala, s. 30.7.1708 Eurajoki, k. 26.8.1791 Eurajoki |
| Mattz Johansson Poutala, s. 1711. Tauluun 92 |
| Johan Johansson Antikkala e. Poutala, Talollinen, s. 14.10.1713 Eurajoki, kirkonkylä, k. 8.10.1799 Rauman mlk, Sorkka |
| Michel Johansson Unkuri e. Poutala, Talollinen, s. 26.7.1718 Eurajoki, kirkonkylä, k. 23.11.1802 Nakkila, Tattara |
| Anna Johansdotter Poutala, s. 13.8.1721 Eurajoki, kirkonkylä, k. 16.12.1724 Eurajoki, kirkonkylä |
| Lisa Johansdotter Nissilä e. Poutala, Emäntä, s. 16.6.1724 Eurajoki, kirkonkylä, k. 3.11.1804 Eurajoki, Kainu |
| Brita Johansdotter Poutala, s. 27.6.1728 Eurajoki, kirkonkylä, k. 26.1.1729 Eurajoki, kirkonkylä |
| Caisa Johansdotter Poutala, s. 1733 Eurajoki, kirkonkylä, k. 29.11.1807 |
| Taulu 94 |
| VII Petter Johansson Poutala
Talollinen, s. (Poutala Hollmen - sukukirja, Hiski, Merja Matomäki, rippikirjat Eurajoki), Eura, Turajärvi, k. 28.7.1734 (Timo Kause SUKUPUU), Eura, Turajärvi. Euran Turajärven Poutalan (1667-1716) ja Laurikkalan (1684-1716) isäntä. Vanhemmat Johan Michelsson Poutala ja Brita Knutsdotter (Taulusta 95). |
| 1. Puoliso: Walborg Poutala Emäntä, k. noin 1669 Eura, Turajärvi. |
| 2. Puoliso: Brita Eskilsdotter. (Taulu 93) Emäntä, k. 22.5.1737 Eura, Turajärvi. |
| Maria Pettersdotter Poutala, s. Eura, Turajärvi |
| Lisa Pettersdotter Poutala, s. Eura, Turajärvi |
| Johan Pettersson Poutala, s. 1676. Tauluun 93 |
| Caisa Pettersdotter Poutala, s. 15.10.1681 Eura, Turajärvi, k. 16.3.1767 Eura, Turajärvi |
| Walborg Pettersdotter Poutala, s. Eura, Turajärvi |
| Henrich Pettersson Poutala, s. 4.1.1685 Eura, Turajärvi |
| Taulu 95 |
| VIII Johan Michelsson Poutala
Rusthollari, s. (Poutala Hollmen - sukukirja), k. noin 1679. Rusthollari Johan Poutala Turajärven Poutalassa 1645-59, myöhemmin sotilas. Vanhemmat Michel Thomasson Poutala ja Margetha (Taulusta 96). |
| Puoliso: Vihitty noin 1645 Brita Knutsdotter. (Taulu 94) k. 6.4.1693 Eura. |
| Susanna Johansdotter Poutala, s. n 1645 Eura |
| Wallborg Poutala |
| Petter Johansson Poutala, s. . Tauluun 94 |
| Taulu 96 |
| IX Michel Thomasson Poutala
Rusthollari, k. 1659 Eura. Turajärven Poutalan isäntä 1627-1645,. Vanhemmat Thomas Thomasson Poutala (Taulusta 97). |
| Puoliso: Margetha. (Taulu 95) |
| Walborg Michelsdotter Poutala |
| Anna Michelsdotter Poutala |
| Johan Michelsson Poutala, s. . Tauluun 95 |
| Matts Michelsson Poutala |
| Taulu 97 |
| X Thomas Thomasson Poutala
Turajärven Poutalassa 1604-26. Vanhemmat Thomas Henrichsson Pouta (Taulusta 98). |
| Michel Thomasson Poutala, s. . Tauluun 96 |
| Taulu 98 |
| XI Thomas Henrichsson Pouta
Talollinen. Turajärven Poutalassa 1581-1603. Vanhemmat Henrich Michelsson Pouta (Taulusta 99). |
| Thomas Thomasson Poutala, s. . Tauluun 97 |
| Taulu 99 |
| XII Henrich Michelsson Pouta
Talollinen. Henrich Pouta Turajärven Poutalassa 1555-80. Merkintöjä vanhoissa asiakirjoissa: HEIKKI MIKONPOIKA mk 1554, kym 1557-63, 1565-. Äv 1554: 4, 1561: 3: 18. Henric Mickelss. mk 1554, Hen. Michilss. mk 1555, 1557, Hen. Michelson lv 1556. Nebb 1552 Henric Mickelsson 8, nebb 1553-54 Hen. Michelss. 9-6, nebb 1556: 6, nebb 1557: 4 (vain ripilläkäyvät), nebb 1558: 2. Kym 1548 Hen. Mickelss. ruis ¼ pannia, ohra 4 c, kaura 1 c, pavut 3 c (= 13 kappaa). Kym 1557 Henrich Michelss. ruis ½ pannia, ohra 2 c (= 12 kappaa). Kym 1558 ruis 2 c, ohra 2 c, pavut 2 c (yht. 6 kappaa). Lv 1548: 2, 1556-58: 2-2-2. Sak sk 3.12.1565 Hen. Michilsson Turaierff huonot aidat, sillat, tiet ja ojat, ei humalistoa. Hv 1571 Twraierffuiby: Hen. Mi:lsson ku 5, hev 1, härkiä 1, le 1, nk 1-1-1-2, la 5, oa 70: 5, ny 7.125. Vanhemmat Michel Pouta (Taulusta 100). |
| Thomas Henrichsson Pouta, s. . Tauluun 98 |
| Taulu 100 |
| XIII Michel Pouta
Talollinen. Turajärven Poutalassa 1540-1554. Merkintöjä vanhoissa asiakirjoissa: MIKKO mk 1540-52, äv 1540: 4, 1541: 3. Karja 1540: hev 1, härkiä 2, le 2, nk -, la 6, ny 6.75. Michil Pouta mk 1546, Michel Poutha mk 1552. Nebb 1547 Michil Hen.sson 7. |
| Henrich Michelsson Pouta, s. . Tauluun 99 |
| Taulu 101 |
| VII Matts Henrichsson Malo Talollinen, s. 1650 (Jari Kaunisto), k. 1725 Eurajoki, Sydänmaa. Sydänmaan Malo oli ½ manttaalin suuruinen augmentti Euran Turajärven Mikola rusthollille no 110. |
| Puoliso: Brita Larsdotter Malo. (Taulu 93) Emäntä, s. 1661 (Jari Kaunisto), k. 1728. |
| Caisa Mattsdotter Poutala e. Malo, s. 1678. Tauluun 93 |
| Taulu 102 |
| VI Johan Andersson Hurunen
Talollinen, s. n 1668 (Jari Kaunisto), k. 1.11.1746 (Jari Kaunisto), Eurajoki, Kuivalahti. Vanhemmat Anders Knutsson Hurunen ja Lisa Henricsdotter Hurunen (Taulusta 103). |
| Puoliso: Vihitty 1.1.1694 Eurajoki, Kuivalahti Wallborg Mattsdotter Hurunen. (Taulu 92) Emäntä, s. 1664 (rippikirja, Jari Kaunisto), k. 18.8.1760 (Jari Kaunisto), Eurajoki, Kuivalahti. Vihittäessä mainitaan olevan Kuivalahdelta. |
| Lijsa Johansdotter Poutala e. Hurunen, s. 20.2.1710. Tauluun 92 |
| Taulu 103 |
| VII Anders Knutsson Hurunen Isäntä Eurajoen Kuivalahdella, s. 1648, k. 4.2.1728 Eurajoki, Kuivalahti. |
| Puoliso: Lisa Henricsdotter Hurunen. (Taulu 102) Emäntä. |
| Johan Andersson Hurunen, s. n 1668. Tauluun 102 |
| Lars Andersson Hurunen |
| Taulu 104 |
| IV Thomas Johansson Kuja-Kares
Rusthollari, s. 9.12.1769 (Hiski, Merja Matomäen netti), Nakkila, Leistilä, k. 3.6.1826 Nakkila, Leistilä, kuolinsyy hengenahdistus. Kareksen poika ja rusthollari. Kuolee hengenahdistukseen 56-vuotiaana kotonaan. Tytär Lovisa Tuomaantytär (s. 1798) naitiin Yrjälän omistajalle, herastuomari Fredrik Vilhelm Henrikinpoika Lindille. Vanhemmat Johan Thomasson Kuja-Kares e. Kares ja Maria Andersdotter Kuja-Kares e. Mikola (Taulusta 105). |
| Puoliso: Vihitty 18.10.1791 Nakkila
Ulrika Johansdotter Kares e. Jaakola. (Taulu 86)
Rusthollin emäntä, s. 9.3.1767 (Hiski), Nakkila, k. 18.4.1828 Nakkila, Leistilä. Jacolan rusthollin tytär ja Kareksen emäntä. Kuolee 60-vuotiaana vanhuuteen kotonaan. Vanhemmat Johan Jaakkola ja Maria Michelsdotter Jakkola (Taulusta 140). |
| Johan Thomas Thomasson Kuja-Kares |
| Maria Christina Thomasdotter Hauta e. Kares, s. 5.6.1792. Tauluun 86 |
| Caisa Lisa Thomasdotter Ali-Aarikka e. Kares, s. 26.11.1793 Nakkila, Leistilä |
| Johanna Thomasdotter Yli-Kruusi e. Kuja-Kares, s. 20.7.1795 Nakkila, Leistilä |
| Fredrika Thomasdotter Kauppi e. Kares, Emäntä, s. 16.12.1796 Nakkila, Leistilä |
| Lovisa Thomasdotter Lind e. Kares, s. 12.12.1798 Nakkila, Leistilä, k. 15.4.1875 Nakkila |
| Gretha Sophia Thomasdotter Jussila e. Kares, Emäntä, s. 19.10.1800 Nakkila, Leistilä, k. 19.12.1874 Lappi, Kuolimaa |
| Johan Thomas Thomasson Kares, s. 12.1.1802 Nakkila, Leistilä, k. 5.12.1833 (Merja Matomäki) |
| Isach Thomasson Kares, s. 10.3.1804 Nakkila, Leistilä, k. 27.3.1804 (Merja Matomäki) |
| Seraphia Thomasdotter Kares, s. 27.3.1805 Nakkila, Leistilä, k. 1.4.1805 (Merja Matomäki) |
| Seraphia Thomasdotter Kares, s. 9.12.1806 Nakkila, Leistilä |
| Taulu 105 |
| V Johan Thomasson Kuja-Kares e. Kares
Rusthollari, s. 24.12.1726 (Hiski, Päivi Aallon pedigree, Jari Kaunisto + Pertti Vuorio/satakuntalaissuvut.), Nakkila, Leistilä, k. 26.11.1790 Nakkila, Leistilä. K u j a-K a r e s, 5/8 mt., joutui Juho Tuomaanpojan (s. 1726, + 1790) ja hänen vaimonsa Maria Antintyttären (s. 1742, + 1794) omaksi. Sen omistivat sitten näiden poika Tuomas Juhonpoika (s. 1769, + 1826) ja tämän vaimo Ulrika Juhontytär (s. 1767, + 1828). Vanhemmat Thomas Sigfridsson Kares ja Ebba Juliaana Sigfridsdotter Kares e. Jordan (Taulusta 106). |
| Puoliso: Vihitty 4.6.1758 Eura
Maria Andersdotter Kuja-Kares e. Mikola. (Taulu 104)
Rusthollin emäntä, s. 5.2.1734 (Timo Kause SUKUPUU), Eura, Turajärvi, k. 12.2.1794 Nakkila, Leistilä. Euran Turajärven Mikolan tytär Kareksen emäntä Kuolee tuntemattomasta syystä 51v 8kk vanhana. Vanhemmat Anders Thomasson Mikola ja Maria Andersdotter Mikola e. Seikkula (Taulusta 115). |
| Lisa Johansdotter Kuja-Kares, s. 26.9.1759 Nakkila, Leistilä, k. 1.2.1762 |
| Maria Johansdotter Käki e. Kuja-Kares, Emäntä, s. 13.2.1761 Nakkila, Leistilä, k. 25.5.1796 Nakkila, Leistilä |
| Johan Johansson Kuja-Kares, s. 5.7.1763 Nakkila, Leistilä, k. 1.5.1764 |
| Susanna Johansdotter Iso-Löytty e. Kuja-Kares, Emäntä, s. 10.2.1765 (Jari Kaunisto), Nakkila, Leistilä, k. 12.8.1815 (Jari Kaunisto), Luvia, Löytty, kuolinsyy punatauti |
| Juljana Johansdotter Ketola e. Kuja-Kares, Torpan emäntä, s. 4.8.1767 Nakkila, Leistilä, k. 23.03.1810 Nakkila, Leistilä |
| Thomas Johansson Kuja-Kares, s. 9.12.1769. Tauluun 104 |
| Sara Johansdotter Kuja-Kares, s. 6.5.1772 Nakkila, Leistilä, k. 06.12.1772 Nakkila |
| Matthias Kuja-Kares, s. 22.1.1774 Nakkila, Leistilä, k. 1774 (Kari Savola), Nakkila |
| Johan Johansson Kuja-Kares, s. 11.11.1775 Nakkila, Leistilä, k. 7.3.1776 (Kari Savola), Nakkila |
| Taulu 106 |
| VI Thomas Sigfridsson Kares
Rusthollari, s. 18.12.1700 (Hiski, Päivi Aallon pedigree, Jari Kaunisto + Pertti Vuorio/satakuntalaissuvut.), k. 5.9.1762 Nakkila, Leistilä. Tuomas avioitui Ebba Juliaanan kanssa ja ryhtyi Kareksen ratsutilan isännäksi. Appi antoi tilan Tuomakselle vuonna 1726. Tuomas osti tilan perintötilaksi 5.4.1758. Hän toimi kuudennusmiehenä. Ebban kuoleman jälkeen hän avioitui uudelleen. Tuomas kuoli 62-vuotiaana vesipöhöön ja hänen kuolemansa jälkeen lasten holhoojana toimi naapuritilan Jaakolan isäntä Tuomas Jaakonpoika Jaakola. R a n t a-K a r e s, 5/8 mt., on se Kareksen rusthollin puolisko, joka, laamanninoikeuden tammik 21 p. 1764 antaman tuomion nojalla joutui Tuomas Sipinpojan jälkimmäisen vaimon Valborg Martintyttären, tämän lasten Matin, Antin ja Agnetan, sekä tämän jälkimmäisen miehen kirkonisäntä Juho Matinpojan yhteiseksi omaisuudeksi. Lapset olivat aluksi alaikäisiä, ja yksi näistä, Matti kuoli jo v. 1766. Tilaa viljelivät heidän äitinsä ja isäpuolensa. Kares oli henkirakuunarykmentin Ala-Satakunnan komppanian rustholli no 26. |
| 1. Puoliso: Vihitty 9.10.1726 Nakkila
Ebba Juliaana Sigfridsdotter Kares e. Jordan. (Taulu 105)
Rusthollin emäntä, s. 1709 (Hiski, Päivi Aallon pedigree, Jari Kaunisto + Pertti Vuorio/satakuntalaissuvut.), k. 10.10.1748 Nakkila. Vuonna 1626 Kareksen isäntä oli Sipi Kaarlonpoika Kares, joka mainitaan Myllyosakkaana Leistilässä. Vuonna 1636 mainitaan Kareksella vanha jalkaväenkorpraali Tuomas Kares. Kares lienee ollut ratsutilana vuodesta 1605 alkaen. Sen augmenttitiloja olivat Leistilän Seppä ja Ruskilan Hypping. Vanhemmat Sigfrid Johansson Kares ja Ebba Juliana Axelsdotter Kares e. von Jordan (Taulusta 107). |
| Johan Thomasson Kuja-Kares e. Kares, s. 24.12.1726. Tauluun 105 |
| Maria Thomasdotter Kares, s. 26.2.1729 (familysearch), Nakkila, Leistilä, kastettu 28.2.1729, k. 10.4.1729 Nakkila, Leistilä |
| Lijsa Thomasdotter Kares, s. 19.10.1730 (familysearch), Nakkila, Leistilä, kastettu 20.10.1730, k. 16.12.1748 Nakkila, Leistilä |
| Walborg Thomasdotter Kares, Torpan emäntä, s. 23.4.1732 Nakkila, Leistilä |
| Maria Thomasdotter Kares, s. 11.2.1734 Nakkila, Leistilä, k. 5.9.1734 Nakkila, Leistilä |
| Thomas Thomasson Kares, s. 21.8.1735 (familysearch), Nakkila, Leistilä, kastettu 24.8.1735, k. 10.1.1805 Nakkila, Leistilä |
| Henrik Thomasson Kares, s. 11.3.1738 (Familysearch), Nakkila, Leistilä, k. 24.3.1770 (Marja Kaski), Nakkila, Leistilä |
| Matts Thomasson Kares, s. 21.2.1741 (familysearch), Nakkila, Leistilä, kastettu 23.2.1741, k. lapsena |
| Anna Thomasdotter Kares, s. 5.12.1742 Nakkila, Leistilä, k. lapsena |
| 2. Puoliso: Walborg Kares s. 23.1.1727 (Kari Savola), Ulvila, Nakkila, k. 6.12.1790 Nakkila, Leistilä. |
| Helena Thomasdotter Kares, s. 2.2.1751 Nakkila, Leistilä, k. 1756 |
| Walborg Thomasdotter Kares, s. 11.3.1753 Nakkila, Leistilä, k. 24.12.1755 (Marja Kaski) |
| Maria Thomasdotter Kares, s. 29.7.1755 Nakkila, Leistilä, k. 4.3.1756 (Marja Kaski) |
| Agneta Thomasdotter Prami, Tuffala e. Kares, Torpan emäntä, s. 13.12.1756 Nakkila, Leistilä, k. 10.12.1804 Luvia, Lemlahti, kuolinsyy punakuume |
| Anders Thomasson Kares, Rusthollari, s. 12.11.1758 Nakkila, Leistilä, k. 14.5.1810 Nakkila, Leistilä |
| Matts Thomasson Kares, s. 2.1.1762 Nakkila, Leistilä, k. 10.1.1767 (Marja Kaski) |
| Taulu 107 |
| VII Sigfrid Johansson Kares s. 1687 (Timo Kause: Rusthollin kultainen dukaatti), k. 29.9.1723 Nakkila, Leistilä. |
| Puoliso:
Ebba Juliana Axelsdotter Kares e. von Jordan. (Taulu 106)
Rusthollin emäntä, s. 6.6.1683 Nakkila, Villilä, k. 13.2.1755 Nakkila, Leistilä. Vanhemmat Axel von Jordan ja Elisabet Eneskiöld (Taulusta 108). |
| Ebba Juliaana Sigfridsdotter Kares e. Jordan, s. 1709. Tauluun 106 |
| Taulu 108 |
| VIII Axel von Jordan
Luutnantti, s. 1649 (Hiski, Päivi Aallon pedigree, Jari Kaunisto + Pertti Vuorio/satakuntalaissuvut.), Savonlinna, k. 16.12.1706 (Timo Kause SUKUPUU), Ulvila. Oli 1684 vänrikki Fersenin jalkaväkirykmentissä. Luutnantti Hornin rykmentissä. Kuollut noin 1700. Vihitty veljensä anopin Elisabet Enesköldin kanssa, joka eli 1712, mutta oli kuollut 1722, vanhemmat Engelbrekt Nilsson, aateloitu Enesköldiksi, nr 585, ja Elisabet Grothusen, nr 276 . Vanhemmat Michel von Jordan ja Christina van Monkhoven (Taulusta 109). |
| Puoliso:
Elisabet Eneskiöld. (Taulu 42)
Kartanon emäntä, k. 1722 Nakkila, Villilä. Aatelinen, kamreerin tytär. Vanhemmat Engelbregt Nilsson Eneskiöld ja Elisabeth Grothusen (Taulusta 42). |
| Carl Gustaf von Jordan, Ylioppilas, s. 17.5.1672 Ulvila, Villilä, k. 24.6.1695 Ulvila, Villilä |
| Mikael von Jordan, s. 19.11.1673 (Timo Kause: Rusthollin kultainnen dukaatti), Ulvila, Villilä |
| Aksel von Jordan, s. 20.7.1677 (Timo Kause: Rusthollin kultainnen dukaatti), Ulvila, Villilä, k. 1678 |
| Elisabet Maria von Jordan, Luutnantin rouva, s. 21.12.1679 Ulvila, Villilä, k. 1716 |
| Ebba Juliana Axelsdotter Kares e. von Jordan, s. 6.6.1683. Tauluun 107 |
| Johan von Jordan, Ratsumestari, s. 18.5.1690 Ulvila, Villilä, k. 1737 |
| Maria Christina von Jordan, s. 1.6.1699 Ulvila, Villilä, k. 16.1.1773 Laitila |
| Taulu 109 |
| IX Michel von Jordan
Maaherra, eversti, s. 1590 Viljanti, k. 15.12.1652 Tukholma. Haudattu Rauman kirkkoon. Mikael von Jordan nuorempi, aateloituna Jordan, Rauman Lahden ja Kollolan sekä Villilän ja Leistilän herra Ulvilan pitäjässä. Oli 1621 vänrikki Jak. Setonin rykmentissä. Kapteeni ja komppanian päällikkö Dalissa 1625 ja ratsumestari Suomen ratsuväessä 1628. Eversti saksalaisessa rykmentissä 1636. Aateloitu 1638-01-27 (esitelty 1638 numerolla 243). Maaherra Nyslottin läänissä 1645-12-18. Eronnut 1650 (Rf.). Kuollut 1652 (Jakobin seurakunnan arkisto Tukholmassa) ennen 15/12 ja haudattu 1652-12-30 Saksalaisessa seurakunnassa, Tukholmassa sekä haudattu 1655-04-29 Rauman kirkossa. (Rf.) Testamentissa 1652-12-03 hän määräsi, että kaksi vanhinta poikaa, Johan ja Carl, saisivat kasvettuaan hallita hänen lahjoitusmaitaan Kongan kihlakunnassa Smålannissa, että hänen vaimonsa elinaikansa hallita Lahden ja Villilän kuten myös Hyömäen kartanoa Hauhon pitäjässä Hämeessä ja Malmaa Upplannissa huomautuksella, että ne hänen kuoltuaan jettaisiin muiden poikien kesken, jotka samoin saisivat hänen tallinsa ja satulavaatteensa, sekä lopuksi, että hänen tyttärensä saisivat muun irtaimiston, kuten helmet, timantit, kultakaulaketjut, sormukset, korut ja hopeat kuten pokaalit, kannut, tuopit, vadit, lautaset, valoneuvot ja muut tarvekalut. Vihitty 1630-02-14 Stockholmissa Christina van Monkhovenin kanssa (Mönnichhofen) tämän 1:een avioon (vihitty 2:een 1660 entisen miehensä kirjurin, sittemmin Uudenkaupungin pormestarina esiintyvän David Bertilssonin kanssa). . Vanhemmat Michel von Jordan ja Anna von Jordan e. von Grüllen (Taulusta 110). |
|
| Puoliso:
Christina van Monkhoven. (Taulu 108)
k. 25.3.1762 (Timo Kause SUKUPUU). Menetti rälssioikeutensa ja omaisuus takavarikoitiin koska toinen avio solmittiin aatelittoman kanssa. Vanhemmat Jan van Monkhoven ja Vendelina von Ulfsten (Taulusta 114). |
| Johan Jordan, Kornetti, s. 5.12.1630 Tukholma, k. 1674 (Timo Kause: Rusthollin kultainen dukaatti), Tenhola |
| Carl Jordan, k. 14.4.1662 (Timo Kause: Rusthollin kultainen dukaatti), Turku |
| Gustav Jordan, Korpraali, s. 7.10.1639 (Timo Kause: Rusthollin kultainen dukaatti), k. 27.3.1668 (Timo Kause: Rusthollin kultainen dukaatti), Ulvila, Villilä |
| Mikael Everhard von Jordan, Luutnantti, k. 10.11.1716 Rauman mlk, Lahti |
| Adolf Ernst von Jordan, Kornetti, k. 19.2.1693 (Timo Kause: Rusthollin kultainen dukaatti), Rauman mlk, Haapasaari |
| Magnus von Jordan, Luutnantti, k. 5.12.1697 (Timo Kause: Rusthollin kultainen dukaatti), Ulvila |
| Anna Falkenberg e. von Jordan, Luutnantin vaimo |
| Christina von Jordan, s. 1644, k. 16.12.1708 Sauvo, Rölax |
| Elisabeth Godhe e. von Jordan, Kapteenin vaimo, k. eli 1714 Tuholma |
| Axel von Jordan, s. 1649. Tauluun 108 |
| Vendela Maria Tyckmannus e. von Jordan, Rehtorin puoliso, k. 2.1.1689 |
| Ebba Steen e. von Jordan, Rykmentinkirjurin vaimo, k. eli 1697 |
| Helena von Jordan, Kapteenin rouva, s. 3.11.1652 Tukholma, k. eli 1704 |
| Taulu 110 |
| X Michel von Jordan
Majuri, revisiokomissaari, s. n 1577 (Jorma Hyökinpuro), Pommeri, k. 1627 Rauma. Revisiokomissaari Liivinmaalla 1614. Lahden säteritilan perustaja Raumalla. Tila sijaitsi Rauman maalaiskunnassa, joka silloin kuului Lapin hallintopitäjään. Tila on perustettu 1620. Lisäksi hän perusti Kollolan Ulvilassa. Oli 1610 majuri Ruotsin armeijassa. Kamariherra kuninkaan kansliassa Tukholmassa. . Vanhemmat Evert von Jordan ja Catharina von Bohm (Taulusta 111). |
| Puoliso: Vihitty n 1602 Pommeri
Anna von Jordan e. von Grüllen. (Taulu 109)
Säteritilan emäntä, s. Liivinmaa, Viljanti, k. Rauma. Vanhemmat Bartold von Grüllen ja Christina Stårck (Taulusta 113). |
| Michel von Jordan, s. 1590. Tauluun 109 |
| Christina von Jordan, Everstiluutnantin puoliso, s. 1610 Liivinmaa, Viljanti, k. 1652 |
| Taulu 111 |
| XI Evert von Jordan
Vanhemmat Hans von Jordan ja Margareta von Gripenberg (Taulusta 112) |
| Puoliso: Catharina von Bohm. (Taulu 110) s. Brandenburg. |
| Michel von Jordan, s. n 1577. Tauluun 110 |
| Taulu 112 |
| XII Hans von Jordan
s. Pommeri. Vanhaa Sleesialaista aatelissukua. Storkin talosta Pommerista. |
| Puoliso: Margareta von Gripenberg. (Taulu 111) |
| Evert von Jordan, s. . Tauluun 111 |
| Taulu 113 |
| XI Bartold von Grüllen Pormestari, s. Westfalen. Fellinin pormestari Liivinmaalla. |
| Puoliso: Christina Stårck. (Taulu 110) s. Liivinmaa, Fellin. |
| Anna von Jordan e. von Grüllen, s. . Tauluun 110 |
| Taulu 114 |
| X Jan van Monkhoven Kenraalimajuri, Upplannin ratsuväen komentaja, s. Hollanti, Brabant, k. 14.7.1614 Audova. Hollantilainen Ruotsin palveluksessa. Kaatui taistelussa Audovan muureilla. |
| Puoliso: Vendelina von Ulfsten. (Taulu 109) Kenraalitar, s. (Hiski, Päivi Aallon pedigree, Jari Kaunisto + Pertti Vuorio/satakuntalaissuvut.), Westfalen? |
| Christina van Monkhoven, s. . Tauluun 109 |
| Taulu 115 |
| VI Anders Thomasson Mikola
Rusthollari, s. 28.6.1691 Eura, Turajärvi, k. 27.7.1757 Eura, Turajärvi. Mikola oli henkirakuunarykmentin Ala-Satakunnan komppanian rustholli no 110. Vanhemmat Thomas Andersson Mikola ja Anna Andersdotter Mikola e. Torkki (Taulusta 116). |
| Puoliso:
Maria Andersdotter Mikola e. Seikkula. (Taulu 105)
Emäntä, s. 29.12.1696 Lappi, Kullanperä, k. 4.2.1771 Eura, Turajärvi. Seikkulan tila esiintyy myös nimellä Kollola. Vanhemmat Anders Andersson Seikkula ja Lisa Seikkula e. Sundström (Taulusta 133). |
| Maria Andersdotter Mikola, s. 20.7.1720 Eura, Turajärvi, k. 1726 Eura, Turajärvi |
| Johan Andersson Mikola, s. 28.4.1724 Eura, Turajärvi |
| Johan Andersson Mikola, s. 12.4.1726 Eura, Turajärvi |
| Lijsa Andersdotter Reko e. Mikola, s. 4.9.1728 Eura, Turajärvi, k. Eurajoki, Kainu |
| Anders Andersson Mikola, Rusthollari, s. 15.5.1731 (Aarne Rauvola : "Sukujen juuria Euran ja Lapin kylissä" mf-rippikirjat, Jari Kauniston tutkimukset, Kollan Simulan sukukirja. ), Eura, Turajärvi, k. 23.8.1792 Eura, Turajärvi, kuolinsyy mahahaava |
| Maria Andersdotter Kuja-Kares e. Mikola, s. 5.2.1734. Tauluun 105 |
| Taulu 116 |
| VII Thomas Andersson Mikola
Rusthollari, s. n 1667 (SAY), Eura, Turajärvi, k. 30.1.1743 Eura, kirkonkylä. Vanhemmat Anders Henrichsson Mikola ja Susanna Mikola e. Poutala (Taulusta 117). |
| 1. Puoliso: Vihitty ennen 1691
Anna Andersdotter Mikola e. Torkki. (Taulu 115)
Emäntä, s. Kiukainen, Eurakoski, k. 20.1.1723 Eura. Vanhemmat Anders Michelsson Torkki e. Knuutila ja Brita Henrichsdotter Torkki (Taulusta 124). |
| Anders Thomasson Mikola, s. 28.6.1691. Tauluun 115 |
| Henrich Thomasson Härkälä e. Mikola, s. 19.1.1693 Eura, Turajärvi, k. 1.4.1772 Eura, Mestilä |
| Michel Thomasson Uola e. Mikola, s. 24.9.1695 Eura, Turajärvi, k. 6.6.1763 Eura, Turajärvi |
| Matts Thomasson Mikola, s. 4.9.1698 Eura, Turajärvi |
| Brita Thomasdotter Kerola e. Mikola, s. 6.7.1701 Eura, Turajärvi, k. 31.1.1781 Eura, Mestilä |
| Maria Thomasdotter Mikola, s. 8.3.1704 Eura, Turajärvi, k. 22.4.1706 Eura, Turajärvi |
| Thomas Thomasson Peltomaa e. Mikola, Uudisraivaaja, s. 30.1.1707 Eura, Turajärvi, k. 1778 Eura, Vaani |
| Maria Thomasdotter Mikola, Sepän vaimo, s. 18.8.1709 (Rippikirja), Eura, Turajärvi, k. 19.4.1775 Eura, Turajärvi |
| Johan Thomasson Ryhty e. Mikola, Talollinen, s. 12.1.1712 (Juuruskorven sukukirja / A Rauvolan tieto), Eura, Turajärvi, k. 9.1.1752 (Juuruskorven sukukirja / A Rauvolan tieto), Eura, Naarjoki |
| 2. Puoliso:
Lisa Andersdotter Mikola e. Kulju
Rusthollin emäntä, s. 11.3.1681 (Rippikirja), Lappi, Kulju Muuttanut: takaisin Lappiin Turajärveltä 11.4.1767. |
| Sophia Andersdotter, s. 19.3.1712 Eura, Turajärvi |
| Taulu 117 |
| VIII Anders Henrichsson Mikola
Rusthollari, s. (Jari Kaunisto), k. 8.4.1716 Eura, Turajärvi. Mikolan rusthollin isäntä 1671-1703. Omisti myös Turajärven Filppulan. Vanhemmat Henrich Thomasson Mikola ja Caisa Mikola (Taulusta 118). |
| Puoliso: Susanna Mikola e. Poutala. (Taulu 116) Emäntä, k. 27.1.1715 Eura, Turajärvi. |
| Thomas Andersson Mikola, s. n 1667. Tauluun 116 |
| Maria Andersdotter Mikola, s. n 1668 Eura, Turajärvi |
| Henrich Andersson Vähälä e. Mikola, s. Eura, Turajärvi, k. 1707 Lappi, Mäentaka |
| Mathias Andersson Lacander e. Mikola, Sotilas, s. Eura, Turajärvi |
| Anna Andersdotter Rauvola e. Mikola, s. n 1671 (SAY), Eura, Turajärvi, k. Eura, Naarjoki |
| Anders Andersson Mikola, s. Eura, Turajärvi, k. 31.5.1726 Eura, Turajärvi |
| Carin Andersdotter Mikola, s. n 1684 Eura, Turajärvi |
| Eric Andersson Mikola, s. Eura, Turajärvi |
| Taulu 118 |
| IX Henrich Thomasson Mikola
Talollinen, s. Eura, Turajärvi. Isäntä 1647-70. Vanhemmat Thomas Påhlsson Mikola e. Rauvola ja Brita Mikola (Taulusta 119). |
| 1. Puoliso: Caisa Mikola. (Taulu 117) Emäntä. |
| Anders Henrichsson Mikola, s. . Tauluun 117 |
| 2. Puoliso: Anna Mikola Emäntä, k. 1692 Eura, Turajärvi. |
| Taulu 119 |
| X Thomas Påhlsson Mikola e. Rauvola
Talollinen, s. Eura, Naarjoki. isäntä 1628-31 ja 1637-46, välillä nähtävästi sotilas. Vanhemmat Påhl Bertilsson Rauvola ja Kause (Taulusta 120). |
| Puoliso: Brita Mikola. (Taulu 118) s. Eura, Turajärvi. |
| Agatha Thomasdotter Mikola, s. Eura, Turajärvi, k. Laitila, Hirslahti |
| Walborg Thomasdotter Mikola, s. Eura, Turajärvi, k. Laitila, Hirslahti |
| Henrich Thomasson Mikola, s. . Tauluun 118 |
| Jöran Thomasson Nikula e. Mikola, Talollinen, s. Eura, Turajärvi, k. Eura, Naarjoki |
| Taulu 120 |
| XI Påhl Bertilsson Rauvola
Talollinen, ratsutilallinen, s. Eura, Naarjoki. isäntä Naarjoen Rauvolassa 1604-35. Tässä se Tuomas-pojan isä jonka A.Rauvola on antanut Yrjö Leinolle Juuruskorven sukukirjaa varten. Rauvola arvailee kirjassa Sukujen juuria.. toistakin vaihtoehtoa, jota esim Timo Kause on käyttänyt kirjassaan Rusthollin kultainen dukaatti. Vanhemmat Bertill Eskilsson Rauvola (Taulusta 121). |
| 1. Puoliso: Kause. (Taulu 119) Emäntä. |
| Thomas Påhlsson Mikola e. Rauvola, s. . Tauluun 119 |
| Matts Påhlsson Rauvola e. Mikola, Talollinen, s. Eura, Turajärvi, k. Eura, Naarjoki |
| 2. Puoliso: Brita Rauvola s. Häme. |
| Taulu 121 |
| XII Bertill Eskilsson Rauvola
Talollinen, s. Eura, Naarjoki. isäntä 1562-1603 . Vanhemmat Eskill Olafsson Römä e. Rauvola (Taulusta 122). |
| Påhl Bertilsson Rauvola, s. . Tauluun 120 |
| Taulu 122 |
| XIII Eskill Olafsson Römä e. Rauvola
Talollinen, s. Eura, Naarjoki. isäntä 1544-61. Vanhemmat Olof Römä e. Rauvola (Taulusta 123). |
| Bertill Eskilsson Rauvola, s. . Tauluun 121 |
| Taulu 123 |
| XIV Olof Römä e. Rauvola Talollinen. isäntä Naarjoen Rauvolassa 1540-43. |
| Eskill Olafsson Römä e. Rauvola, s. . Tauluun 122 |
| Taulu 124 |
| VIII Anders Michelsson Torkki e. Knuutila
Rusthollari, s. Kiukainen, Köylypolvi, k. 0.10.1707 Kiukainen, Eurakoski. Vävy, ratsutilallinen Torkilla 1666-1702, kestikievarin pitäjä ja kuudennusmies, s. Kiukainen, Köylypolvi Knuutila, k. 1702 Kiukainen, Eurakoski. 23/24 manttaalin suuruinen perintörustholli n:o 64, pinta-ala 275 ha, maakirja n:o 3, Eurakosken kylässä. Ratsutilallinen Torkilla 1666-1702. Vanhemmat Michel Marcusson Knuutila ja Brita Jacobsdotter Knuutila e. Askola (Taulusta 125). |
| 1. Puoliso: Vihitty ennen 1667
Brita Henrichsdotter Torkki. (Taulu 116)
Emäntä, k. 1675. Vanhemmat Henrich Bertilsson Torkki ja Margeta Stefansdotter Torkki (Taulusta 129). |
| Anna Andersdotter Mikola e. Torkki, s. . Tauluun 116 |
| Carin Andersdotter Torkki, Äyhön ratsutilan emäntä, s. Kiukainen, Eurakoski, k. 29.4.1722 (kirkontili), Rauman msrk, Äyhö |
| Marcus Andersson Torkki, Rusthollari, s. n 1669 Kiukainen, Eurakoski, k. 7.6.1741 Kiukainen, Eurakoski |
| 2. Puoliso: Vihitty n 1676
Maria Thomasdotter Knuutila e. Isotalo
Rusthollin emäntä, k. 24.10.1731 Kiukainen, Eurakoski. Vanhemmat Thomas Erichsson Isotalo e. Laihia ja Margetha Isotalo. |
| Johan Andersson Torkki, s. 18.3.1685 Kiukainen, Eurakoski |
| Lisa Anderdotter Torkki, Rakuunan vaimo, s. 24.6.1687 Kiukainen, Eurakoski |
| Simon Andersson Trumentari e. Torkki, s. 9.10.1689 Kiukainen, Eurakoski, k. 1757 Ulvila, Harjunpää |
| Maria Anderdotter Torkki, s. 18.2.1692 Kiukainen, Eurakoski |
| Andres Andersson Polviander e. Torkki, Talli-, ja jahtimestari, s. 28.8.1694 Kiukainen, Eurakoski, k. 15.5.1770 Ulvila, Vanhakylä |
| Nils Andersson Torkki, s. 26.3.1699 Kiukainen, Eurakoski |
| Taulu 125 |
| IX Michel Marcusson Knuutila
Rusthollari, s. Kiukainen, Köylypolvi, k. ennen 1671. Ratsutilallinen Kiukaisten Köylypolven Knuutilassa, isäntä 1649-70, s. Kiukainen, Köylypolvi Knuutila. Vuodesta 1632 Kallin, rustholli n:o 57, autiotilan viljelykseen ottajana, mutta luovutti sen sitten veljelleen Paavolle, tämän kotiuduttua Saksasta, palaten itse syntymäkotiinsa Knuutilan isännäksi isänsä jälkeen. Hallitsi Knuutilaa vuosina 1648-1670. Esiintyy manttaaliluettelossa viimeksi 1671. . Vanhemmat Marcus Simonsson Knuutila ja Agnes Marcusdotter Knuutila (Taulusta 126). |
| Puoliso: Vihitty 1638 Brita Jacobsdotter Knuutila e. Askola. (Taulu 124) Emäntä, s. Kokemäki, Askola, k. ennen 1682 Kiukainen, Köylypolvi. |
| Simon Michelsson Polviander e. Knuutila, Kirkkoherra, s. j 1640 Kiukainen, Köylypolvi, k. 1711 Ikaalinen |
| Anders Michelsson Torkki e. Knuutila, s. . Tauluun 124 |
| Johan Michelsson Knuutila |
| Nils Michelsson Knuutila, Rusthollari, s. Kiukainen, Köylypolvi, k. 29.5.1720 Kiukainen, Köylypolvi |
| Taulu 126 |
| X Marcus Simonsson Knuutila
Rusthollari, s. n 1600 Kiukainen, Köylypolvi, k. n 1653. isäntä 1626-1648. Marcus Simonpoika. Knuutilan isäntä isänsä jälkeen. Tavataan ensikerran Euran käräjillä 31.9.1630 ja sitten 12.9.1632, 21-22.11.1636, 30-31.9.1641, 12-13.8.1642 (jolloin hänet määrättiin kestikievarin pitäjäksi Eurassa) 12-14.11.1649 ja perinnönjaon yhteydessä 1654 ja 1657. Vuoden 1632 käräjillä Markus pyysi pojalleen Michelille saada ottaa Köylypolvelta Kallin autiotilan, 4 äyrin ja 16 mr:n verolla, jolla Matts Tomaksenpoika viimeksi on asunut ja joka on ollut autiona 7 vuotta. Tämä tila annettiin kruununtilana Michelille. K. kyytimatkalla ilmeisesti Raumalla ennen 18.2.1653. Vanhemmat Simon Mattsson Knuutila ja N.N. Mattsdotter Knuutila (Taulusta 127). |
| Margaretha Simonsdotter? Laihia? |
| Knud Marcusson Knuutila, s. Kiukainen, Köylypolvi, k. 1653 |
| 1. Puoliso: Vihitty 1637 Agnes Marcusdotter Knuutila. (Taulu 125) Rushollin emäntä, s. Kokemäki, Pirilä, k. 1655 Kiukainen, Köylypolvi. Agnis Marcuksentytär. Oli elossa 25.9.1654, mutta kuolleena jo 17.12.1655. Kotoisin nykyisen Harjavallan pitäjän (ent. Kokemäki) Pirilän kylästä, mikä selviää 16-17.6.1656 Euran käräjien pöytäkirjoista. Hänen testamenttiaan käsiteltiin Euran käräjillä vv. 1654-64. Agnesilla tytär Valborg Simontytär 1. aviosta. |
| Michel Marcusson Knuutila, s. . Tauluun 125 |
| Michel Marcusson Knuutila |
| Matts Marcusson Tuumi e. Knuutila, s. n 1630 Kiukainen, Köylypolvi, k. 2.2.1692 Kiukainen, Köylypolvi |
| Påhl Marcusson Kalli e. Knuutila, Hakkapeliitta-korpraali, s. Kiukainen, Köylypolvi, k. 1657 |
| Taulu 127 |
| XI Simon Mattsson Knuutila
Rusthollari, s. n 1555 Eura, k. 1643 (Timo Kause SUKUPUU), Kiukainen, Köylypolvi. Vävy, ratsutilallinen Kiukaisten Köylypolven Knuutilassa, isäntä 1578-1625, s. n. 1555 Eura, k. 1643 Kiukainen, Köylypolvi Knuutila. 1 manttaalin suuruinen "hakkapeliitta"-perintö rustholli n:o 58, maakirja n:o 1, pinta-ala 600 ha, Köylypolven kylässä. Kymmennysluettelon mukaan Knuutilaan ilmaantuu jo vuonna 1576 vieras mies Simo Matinpoika, joka sittemmin ainakin vuosina 1583-1625 mainitaan siellä vakituisena isäntänä. Sukupolven vaihdoksen tapahtuessa hän nähtävästi vävynä tai muuna pesän osakkaana sai vasta muutaman vuoden väliajan jälkeen tilan pysyvästi nimiinsä. Knuutilan tilan hän osti Sigfrid Jaakonpojalta. Simon Matzinpoika, Ensimmäinen tähän sukuun kuuluva Euran (nyk. Kiukainen) Köylypolven kylän (aik. myös Köylyjoki) Knuuttilan isäntä. Mistä Simo on tähän taloon tullut ei ole saatu selville. Hänet mainitaan asiakirjoissa ensikerran 1582. (Osmo Durchman; Polviander-suvun alkuperä ja varhaisimmat polvet 1600-luvun tuomiokirjojen valossa). Kävi useita niittyriitoja Euran käräjillä 12.3.1621, 17.9.1623, 12.12.1633, 30.5.1625 ja 15.11.1625. Viimeksi mainitussa käräjäpöytäkirjassa sanotaan mm. "Simon Mattsinpoika Köylypolvesta nosti kanteen naapuriaan Matts Tomaksenpoikaa, Laihian kylästä, vastaan Järvenranta nimisestä niitystä, jonka Simon oli ostanut Sigfrid Jakobinpojalta (Köylypolven entinen omistaja), Simonilla ja hänen jälkeläisillään oli kireät välit Matts Tomaksenpojan sukuun. Durghmanin mukaan on heidän välillään 39 vuoden aikana ollut 8 käräjäjuttua, viimeinen kolmannessa polvessa. (Eräs satakuntalainen talonpoikais- ja kultturisuku. Satakunta 21.9.1974). Simon mainitaan viimeisen kerran 1636. (Osmo Durchman; Polviander-suvun alkuperä ja varhaisimmat polvet 1600-luvun tuomiokirjojen valossa). Vanhemmat Matts Henrichsson Järsta e. Bonde-Bassa (Taulusta 128). |
| 1. Puoliso: N.N. Mattsdotter Knuutila. (Taulu 126) Rusthollin emäntä. |
| Marcus Simonsson Knuutila, s. n 1600. Tauluun 126 |
| Matts Simonsson Knuutila, Talollinen Eurajoen Irjanteella, s. Kiukainen, Köylypolvi |
| Michel Simonsson Knuutila, s. Kiukainen, Köylypolvi |
| 2. Puoliso: N.N. Mårtensdotter Knuutila Rusthollin Emäntä, s. Kiukainen, Panelia. |
| Margetha Simonsdotter Vähätalo e. Knuutila, s. Kiukainen, Köylypolvi, k. 23.2.1690 Kiukainen, Laihia |
| Taulu 128 |
| XII Matts Henrichsson Järsta e. Bonde-Bassa
Talollinen, k. 1596 Eura, Sorkkinen. Mainitaan Kiukaisten Eurakosken Mikolassa 1540-1608. Suomen Sukututkimusseuran Vuosikirja 1925, sivu 227: Polviander-suvun alkuperä tuomiokirjojen valossa. Kiukaisten Eurakosken Mikolan (=Vanha- + Uusi- + Mäki-) rusthollista n:o 62, maakirja n:o 1, pinta-ala 265 ha, 28/32 manttaalia mainittu vv. 1540-1608. Hopeaveroa 1571 maksaneista euralaisista oli varakkain (1/1) EURAKOSKEN Matti Heikinpoika eli Madz Bonde tk 1551 ym. Suurimman karjamäärän ohella hänellä oli 5 luotia hopeaa, 14 naulaa tinaa ja 86 naulaa kuparia. Nousu on ollut Matin omaa ansiota. Hän oli isäntänä jo 1540, ja silloin talon ny oli 11/19. Vielä 1548 hän maksoi viljakymmenyksiä vaatimattomasti 20 kappaa, mutta 1558 54 kappaa, mikä toi ensimmäisen sijan. Luottamustoimissa hän oli usein: 1550-71 lm 22 kertaa ja km 2 kertaa sekä 1551-52 mkkm kahdesti Eurajoella. Matin talon savuluku oli 1540 vain 1/4, mutta jo 1558 koko savu. Se oli ilmeisesti vähän aikaisemmin halottu kantatilasta, sillä Eurakoskella oli myös toinen Bonde, Sipi Knuutinpoika, jonka talosta käytettiin 1552 nimitystä Bondila gods. Tämän toisen puoliskon ny laski 1540-71 sijasta II/34-36 sijaan III/66-67, eivätkä sen isännät olleet koskaan lautamiehinä ennen vuotta 1571. (Seppo Suvanto: Knaapista populiin, s. 195). |
| Simon Mattsson Knuutila, s. n 1555. Tauluun 127 |
| Taulu 129 |
| IX Henrich Bertilsson Torkki
Talollinen. Torkin isäntä 1630-62. Joutui vaikeuksiin menettäessään taistelukentällä Puolassa rakuunansa hevosineen ja kaikkine varusteineen. Vanhemmat Bertil Bertilsson Torkki (Taulusta 130). |
| 1. Puoliso: Margeta Stefansdotter Torkki. (Taulu 124) k. 1663 Kiukainen. Emäntä Kiukaisten Eurakosken Torkilla 1634-63. |
| Beata Henrichsdotter Mikola e. Torkki, Emäntä, k. n 1685 Kiukainen, Eurakoski |
| N. Henrichsdotter Torkki |
| Brita Henrichsdotter Torkki, s. . Tauluun 124 |
| 2. Puoliso: Caisa Torkki Emäntä. Torkin emäntä 1665-69. Mainitaan 1665, äitipuolena 1666-67, anoppina 1668 ja rutivanhana 1669. |
| Taulu 130 |
| X Bertil Bertilsson Torkki
Talollinen. Isäntä 1620-1630. Vanhemmat Bertil Michelsson Torkki (Taulusta 131). |
| Henrich Bertilsson Torkki, s. . Tauluun 129 |
| Taulu 131 |
| XI Bertil Michelsson Torkki
Talollinen. isäntä 1570-1619. Viljeli 1 ½ manttaalin suuruisia alueita 1570-1619. Pelloista osa kuului nähtävästi Peron taloon. Vanhemmat Michel Andersson Torkki (Taulusta 132). |
| Bertil Bertilsson Torkki, s. . Tauluun 130 |
| Taulu 132 |
| XII Michel Andersson Torkki Talollinen. isäntä 1555-70. |
| Bertil Michelsson Torkki, s. . Tauluun 131 |
| Taulu 133 |
| VII Anders Andersson Seikkula
Rusthollari, s. (Aina Lähteenoja: Lisiä Rauman kaupungin historiaan I, Hiski, Päivi Aallon pedigree). Aloittanut isännyyden1697. Ison vihan aikainen henkirakuunarykmentin pääkatselmusrulla 1720 mainitsee hänet rakuunan varustajaksi, mutta sotilas puuttuu (siis vakanssi on vapaa). |
| Puoliso:
Lisa Seikkula e. Sundström. (Taulu 115)
Emäntä, s. (Aina Lähteenoja: Lisiä Rauman kaupungin historiaan I, Hiski, Päivi Aallon pedigree),. Vanhemmat Johan Sundström ja Brita Sundström e. Aurelius (Taulusta 134). |
| Lisa Andersdotter Reilander e. Seikkula, Porvarin vaimo |
| Caisa Andersdotter Kulju e. Seikkula, Rusthollin emäntä, s. n 1693 Lappi, Kullanperä, k. 1739 Lappi, Kulju |
| Maria Andersdotter Mikola e. Seikkula, s. 29.12.1696. Tauluun 115 |
| Jakob Andersson Seikkula, Rusthollari, s. Lappi, Kullanperä |
| Taulu 134 |
| VIII Johan Sundström
Kruununvouti ja vallesmanni, s. (Aina Lähteenoja: Lisiä Rauman kaupungin historiaan I,). Myynyt Seikkulan Vävylleen 1702. SUKULAISUUSSUHDE LAPSEEN PEUSTUU VAIN AARNE RAUVOLAN OLETUKSEEN JA TOISENLAISIAKIN MIELIPITEITÄ ON ESITETTY. Sundholman kartanon inspehtorin Michel Mattson Sudströmin (Uudeltakirkolta) poika. Vanhemmat Mikael Mattsson Sundström (Taulusta 135). |
| Puoliso:
Brita Sundström e. Aurelius. (Taulu 133)
Emäntä, s. (Aina Lähteenoja: Lisiä Rauman kaupungin historiaan I,),. Vanhemmat Johannes Gregori Aurelius ja Susanna Larsdotter Gebhardt (Taulusta 136). |
| Lisa Seikkula e. Sundström, s. . Tauluun 133 |
| Taulu 135 |
| IX Mikael Mattsson Sundström Inspehtori. Sundholman kartanon inspehtori Kalannissa. |
| Johan Sundström, s. . Tauluun 134 |
| Taulu 136 |
| IX Johannes Gregori Aurelius
Lapin kirkkoherra, s. n 1610 (Aina Lähteenoja: Lisiä Rauman kaupungin historiaan I, Timo Kause SUKUPUU), Rauma, k. 1692 (Timo Kause SUKUPUU), Lappi. Johannes Gregorii, yo Uppsalassa 31.10.1628, k. 1692 Johannes Gregori Aurelius, Lapin kirkkoherra 1639-1691, omisti Seikkulan 1674-1689. Syntyjään raumalainen. Rauman raastuvanistunnossa 4.2.1639 mainitaan: "Oikeuteen tuli Lapin pit. kirkkoherra Johannes ilmoittaen Mikkeli Sipinpojan olleen muutamia vuosia hänelle velkaa rahaa eikä voinut maksaa sitä ja esitti myös hänen velkakirjansa. Koska vastaajaa ei oltu haastettu eikä häntä löydetty, niin asia lykättiin seuraavaan istuntoon." Myy Seikkulan vävylleen 1689 Lapin kirkkoherra 1639-91/92. Esiinnyttyään seurakuntaan tullessaan ensin Lapponiuksena, kuten veljensä Kustaa, Johannes-herra katsoi Aureliuksen sopivammaksi (kulta latinaksi=aurum). Mutta valitessaan lopulliseksi nimekseen Aurelius, siihen varmaankin liittyi jokin syy, joka vuorostaan oli jossain yhteydessä Kullanperän kylän kanssa. Hänen sisarensa Margaretan puolisonsa luutnantti Martti Eskonpojan kanssa omisti Kullanperässä Maijalan talon. Johannes Aurelius, Lapin kirkkoherra 1639-91/92, omisti Kullanperän Seikkulan tilan nähtävästi 1674-89. Hänen ensimmäinen puolisonsa oli Sofia Martintytär, toinen puoliso Rauman pormestarin tytär Susanna Gebhard ja kolmas puoliso Mynämäen kirkkoherran tytär, Turun porvari Tuomas Matinpojan leski Maria Venno. Susanna Gebhardin ensimmäinen puoliso oli Jaakko Matinpoika Mattila Kullanperästä. Poika tästä avioliitosta, Aureliuksen poika-puoli, hänkin nimeltään Johan Aurelius, oli pappina Eurassa ja Vesilahdella, puoliso pappismies Gabriel Laurentiuksen leski Maria. (Sukujen juuria s. 225-226). Vanhemmat Gregorius Clementis Finno ja Carin Olafsdotter Tala (Taulusta 137). |
| 1. Puoliso: Sofia Mårtensdotter |
| Johan Jacobi Aurelius, Apulaispappi, k. 1729 Vesilahti |
| Carl Nordberg e. Aurelius, Majoitusmestari, k. e 1680 |
| Gustavus Lapponius e. Aurelius, Kappalainen |
| Elisabet Aurelius, k. 1739 (Ylioppilasmatr.), Eura |
| 2. Puoliso:
Susanna Larsdotter Gebhardt. (Taulu 134)
Kirkkoherratar, s. Rauma. Lapin kirkkoherra Aureliuksen 2. puoliso. Vanhemmat Lars Gebhardt e. Baltzarson ja Brita Jönsdotter (Taulusta 139). |
| Brita Sundström e. Aurelius, s. . Tauluun 134 |
| 3. Puoliso: Vihitty noin 1678
Maria Johansdotter Wenno. (Taulu 16). (Taulu 17)
k. 1.3.1703 Laitila. Vanhemmat Johannes Nikolai Wenno (Taulusta 19). |
| Taulu 137 |
| X Gregorius Clementis Finno Kirkkoherra, s. 1568, k. 1639 Rauma. Rauman koulumestari ja kirkkoherra 1616-39, k. 1639. Kirkkoherra Bryggeriä seurasi virassa kirkkoherra Martinus Laurentii Wellerus vv. 1609-1615. Sitten nimitettiin kirkkoherraksi Rauman koulumestari ja kappalainen Gregorius Clementis Finno, joka oli virassa kuolemaansa asti v. 1639. Hän oli nähtävästi kotoisin Turun seuduilta, sillä hän kutsui itseään turkulaiseksi kirjoittautuessaan syysk. 16 p, v. 1601 Upsalan kollegioon .66 Ylioppilaana Grels Clementis eli suuressa puutteessa ja vielä hänen koulumestarina ja kappalaisena ollessaankin hänen taloudellinen asemansa oli heikko, mutta kirkkoherraksi päästyään hän vaurastui niin, että hän omisti m.m. kaupungintalon torin varrella. Grels Clementis Finnolla ja hänen ensimmäisellä puolisollaan Kaarina Olavintyttärellä, joka kuoli v. 1614, oli kolme perillistä, nimittäin pojat Kaarle ja Juhana ja tytär Anna. V. 1623 kirkkoherra Grels meni toisen kerran naimisiin ja hänen toinen puolisonsa Elisabet Niilontytär synnytti hänelle vielä 13 lasta, joten perheeseen kuului kaikkiaan 16 jälkeläistä, nimittäin 9 poikaa ja 7 tytärtä. Muutamat lapsista kuolivat pieninä, mutta toiset mainitaan elossa Raumalla tai lähiseuduilla vielä 1600-luvun lopullakin. Vanhin poika Kaarle, joka käytti myöskin komealta kalskahtavaa latinankielistä nimeä Carolus Finnonius, ikuistutti perheen muiston edellämainitulla epitafiumilla, jossa tämä lukuisa perhe nähdään kokonaisuudessaan. Carolus Finnonius eli Kaarle Grelsinpoika oli naimisissa Elisabet Laurintytär Gebhardtin kanssa ja oli vähän aikaa Raumalla raatimiehenäkin. Hän toimi myöskin seurakunnan urkurina. Hänet haudattiin isänsä sukuhautaan Rauman kirkkoon heinäk. 6 p. v. 1670. Häneltä jäi ainakin 2 poikaa, Juhana ja Kaarle. Kirkkoherra Finnon toinen poika Johannes Gregorii Aurelius oli Lapin kirkkoherrana ja kolmas poika Jeremias Gregorii Raumstadius nimitettiin elok. 30 p. v. 1658 Fersenin rykmentin kenttäpapiksi Riikaan. Hän omisti ainakin v. 1653 Kaukoin talon Raumalla. Neljäs poika Samuel Gregorii mainitaan veljensä Jeremiaan keralla Turun akatemiassa v. 1647. Hän asui 1660-luvulla nykyisen Rennerin talon tontilla, Rauman kauppatorin varrella sijainneessa, hänen vanhempainsa aikanaan omistamassa talossa. Hänen puolisonsa Elisabet oli kirkkoherra Z. Welleruksen tytär. Samuel Gregorii lähti talvella 1666 sotaan, kuten tuomiokirja helmik. 7 p:ltä osoittaa. Grels Clementis Finnon tytär Anna oli naimisissa turkulaisen Erik Juhananpojan kanssa ja Margareta Grelsintyttären tunnemme Baltzar Laurinpojan puolisona. Kaarina Grelsintytär taasen oli Lauri Laurinpoika Gebhardtin puoliso. Neljäs tytär Briitta Grelsintytär mainitaan äitinsä Elisabet Niilontyttären kera Raumalla naimattomana v.1643. Grels Clementis Finnon leski Elisabet Niilontytär haudattiin Rauman kirkkoon kesäk. 4 pv. 1665. (Aina Lähteenoja: Rauman kaupungin historia II (1600 -1721). |
| 1. Puoliso:
Carin Olafsdotter Tala. (Taulu 136)
Ruustinna, s. Rauma, k. 1614 Rauma. Kirkkoherra Finnon 1. puoliso, raatimiehen tytär. Vanhemmat Olav Tala (Taulusta 138). |
| Carl Finnonius e. Finno, Lukkari, raatimies |
| Johannes Gregori Aurelius, s. n 1610. Tauluun 136 |
| Anna Finno |
| Gustaf Gregori Lapponius |
| 2. Puoliso: Vihitty 1623
Elisabeth Nilsdotter Finno
k. 4.6.1665 Rauma. Vanhemmat Nicolaus Erici ja Walborg Ludvigsdotter. |
| Margaretha Grelsdotter Finno |
| Karin Gebhardt e. Finno, Kauppiaan vaimo |
| Jeremias Gregorii Raumstadius e. Finno, Kenttäpiispa |
| Samuel Gregorii Finno |
| Brita Finno |
| Taulu 138 |
| XI Olav Tala Raatimies. Raatimies Raumalla. |
| Carin Olafsdotter Tala, s. . Tauluun 137 |
| Taulu 139 |
| X Lars Gebhardt e. Baltzarson Pormestari, k. n 1640 Rauma. raatimies 1605-1611, pormestari 1616-36, valtiopäivämies 1627 ja 1634. |
| Puoliso: Brita Jönsdotter. (Taulu 136) Pormestaritar, k. eli 1637. |
| Johan Larsson Gebhardt, Raatimies, k. 19.4.1668 Rauma |
| Baltzar Larsson Gebhardt, Pormestari, k. 17.12.1658 Rauma |
| Michel Larsson Gebhardt, Pormestari, k. j 1679 |
| Simon Larsson Gebhardt, Kauppias, k. 28.12.1662 Rauma |
| Lars Larsson Gebhard, Kauppias |
| Susanna Larsdotter Gebhardt, s. . Tauluun 136 |
| Anna Larsdotter Gebhardt |
| Margareta Larsdotter Gebhardt |
| Elisabeth Finno e. Gebhardt |
| Taulu 140 |
| V Johan Jaakkola
Rusthollari, s. 18.4.1735 (Timo Kause SUKUPUU), Nakkila, Leistilä, k. 16.3.1806 (Hiski), Nakkila, Leistilä. Jacolan rusthollari Leistilän kylässä, Kuolee Jakolassa 70v 10kk iässä. Vanhemmat Jacob Mattsson Jaakola ja Anna Mattsdotter Jaakola (Taulusta 141). |
| Puoliso:
Maria Michelsdotter Jakkola. (Taulu 104)
Rusthollin emäntä, s. 1736 (Hiski), k. 20.1.1802 (Hiski), Luvia, Lemlahti. Jacolan emäntä Kuolee vanhuuteen 66v 9kk iässä Muuttanut: 2.11.1758 Euran kylästä? |
| Ulrika Johansdotter Kares e. Jaakola, s. 9.3.1767. Tauluun 104 |
| Taulu 141 |
| VI Jacob Mattsson Jaakola
Rusthollari, s. Nakkila, Leistilä, k. 1737 Nakkila, Leistilä. Tilan nimi Jacola eli Kruusi. Vanhemmat Matts Jacobsson Kruusi ja Walborg Eskelsdotter Eskola (Taulusta 142). |
| Puoliso: Anna Mattsdotter Jaakola. (Taulu 140) Rusthollin emäntä, s. 1699, k. 1750 Nakkila, Leistilä. |
| Johan Jaakkola, s. 18.4.1735. Tauluun 140 |
| Lisa Jacobsdotter Mattila e. Jaakola, s. Nakkila, Leistilä, k. Lappi, kirkonkylä |
| Taulu 142 |
| VII Matts Jacobsson Kruusi s. Ulvila, Kukonharja, k. 1735 Nakkila, Leistilä. Sodassa ainakin v 1710. |
| Puoliso: Vihitty 28.5.1685 Ulvila
Walborg Eskelsdotter Eskola. (Taulu 141)
k. (Asko Mäkitalo). Vanhemmat Eskill Erichsson Eskola ja Margeta Marcusdotter Knuutila (Taulusta 143). |
| Jacob Mattsson Jaakola, s. . Tauluun 141 |
| Taulu 143 |
| VIII Eskill Erichsson Eskola
s. Kiukainen, Laihia, k. 27.11.1692 (Asko Mäkitalo). Vanhemmat Erich Larsson Laihia ja Walborg Mattsdotter Laihia (Taulusta 144). |
| Puoliso: Margeta Marcusdotter Knuutila. (Taulu 142) s. ennen 1659 Kiukainen, Köylypolvi, k. 23.2.1690 (Asko Mäkitalo). |
| Anders Eskilsson Eskola, s. välillä 1680 Kiukainen, Laihia, k. 20.11.1715 Kiukainen |
| Erich Eskilsson Eskola |
| Walborg Eskelsdotter Eskola, s. . Tauluun 142 |
| Maria Eskilsdotter Eskola |
| Taulu 144 |
| IX Erich Larsson Laihia Ratsutilallinen, k. 6.1.1658 (Asko Mäkitalo), Eura. Vävy Laihialla 1635. |
| Puoliso:
Walborg Mattsdotter Laihia. (Taulu 143)
s. Kiukainen, Laihia, k. 6.1.1685 (Asko Mäkitalo), Eura. Vanhemmat Matts Thomasson Laihia (Taulusta 145). |
| Maria Erichsdotter Laihia |
| Lisa Erichsdotter Laihia |
| Thomas Erichsson Isotalo e. Laihia, Ratsutilallinen, s. Kiukainen, Laihia, k. 6.12.1696 (Genos 4/2008), Eura |
| Eskill Erichsson Eskola, s. . Tauluun 143 |
| Johan Erici Laihiander e. Laihia, Euran Kappalainen, k. 22.9.1703 Eura |
| Taulu 145 |
| X Matts Thomasson Laihia
Laihia ratsutilan isäntä 1602-45. Vanhemmat Thomas Mattsson Laihia ja N.N. (Taulusta 146). |
| Walborg Mattsdotter Laihia, s. . Tauluun 144 |
| Lisa Mattsdotter Viinikkala e. Laihia |
| Brita Mattsdotter Yyteri e. Laihia, k. 25.6.1676 (Genos 4/2008), Pori |
| Taulu 146 |
| XI Thomas Mattsson Laihia
Talollinen, lautamies, s. Eura, Laihia, k. ennen 1616. Ratsutilallinen, talollinen Laihialla ainakin 1585-1602. Vanhemmat Matts Nilsson Laihia (Taulusta 147). |
| 1. Puoliso: N.N.. (Taulu 145) s. Harjavalta. |
| Matts Thomasson Laihia, s. . Tauluun 145 |
| 2. Puoliso: Margeta Thomasdotter |
| Eric Thomasson |
| Taulu 147 |
| XII Matts Nilsson Laihia
Talollinen, lautamies, s. Eura, Laihia. Talollinen Euran Laihialla 1554-72. Vanhemmat Nils Nilsson Laihia, Venne (Taulusta 148). |
| Thomas Mattsson Laihia, s. . Tauluun 146 |
| Taulu 148 |
| XIII Nils Nilsson Laihia, Venne Talollinen Kiukaisten Laihialla 1540-52. |
| Matts Nilsson Laihia, s. . Tauluun 147 |
| Taulu | ||
| Agatha | 11, 13 | |
| Anna | 6, 7 | |
| Anna | 5, 8 | |
| Brita | 93, 94 | |
| Brita | 136, 139 | |
| Brita | 94, 95 | |
| Elin | 17, 18 | |
| Elin | 77, 78 | |
| Eric | 146 | |
| Erich, s. Kiukainen, Harola | 88, 89 | |
| Jacob | 73, 77 | |
| Karin | 79, 80, 82 | |
| Katharina | 56 | |
| Kirstin | 42, 46 | |
| Kristina | 72, 73, 77 | |
| Laurentius | 17, 18 | |
| Lisa, s. 16.12.1672 Lappi | 88, 90 | |
| Margeta | 20, 21 | |
| Margeta | 11, 12 | |
| Margeta | 25, 26 | |
| Margeta | 40 | |
| Margeta | 146 | |
| Margetha | 95, 96 | |
| Margetha, s. Eurajoki, Köykkä? | 23, 24 | |
| Maria | 40 | |
| Maria | 4, 5, 8 | |
| Matts | 5, 8 | |
| N.N., s. Harjavalta | 145, 146 | |
| NN | 57 | |
| Nicolaus | 137 | |
| Nils, s. Ruotsi, Värmlanti | 42, 43, 44 | |
| Påhl | 29, 30 | |
| Ragnhild | 76 | |
| Sofia | 136 | |
| Sophia, s. 19.3.1712 Eura, Turajärvi | 116 | |
| Walborg | 39, 40 | |
| Walborg | 23, 31 | |
| Walborg | 24, 25 | |
| Walborg | 137 | |
| Åsa | 44, 45 | |
| A | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto | |
| Akko | Henrich, s. 6.4.1692 Säkylä, Pyhäjoki | 13 |
| Akko | Johan, s. 11.2.1688 Säkylä, Pyhäjoki | 13 |
| Akko | Maria, s. 1680 Säkylä, Pyhäjoki | 10, 11, 13 |
| Akko | Matts | 11, 13 |
| Akko | Matts, s. 9.9.1701 Honkilahti, Mannila | 13 |
| Akko | Walborg, s. 16.4.1695 Honkilahti, Mannila | 13 |
| Ala-Hauta | Serafia, s. 18.12.1824 Lappi, Hauta | 1, 2, 86 |
| Ala-Kerttula | Maria Christina, s. 18.6.1837 Lappi, Hauta | 86 |
| Ali-Aarikka | Caisa Lisa, s. 26.11.1793 Nakkila, Leistilä | 104 |
| Antikkala | Johan, s. 14.10.1713 Eurajoki, kirkonkylä | 93 |
| Aro | Anna, s. n 1767 Lappi, Kivikylä | 33 |
| Aro | Brita, s. n 1714 Lappi, Kivikylä | 35 |
| Aro | Brita | 36, 37 |
| Aro | Eric, s. n 1774 Lappi, Kivikylä | 33 |
| Aro | Jacob, s. n 1679 Lappi, Kivikylä | 34, 35, 36 |
| Aro | Johan, s. 1.11.1751 Lappi, Kivikylä | 33 |
| Aro | Johan, s. n 1732 | 32, 33 |
| Aro | Johan, s. n 1649 Lappi, Kivikylä | 35, 36, 37 |
| Aro | Karin, s. n 1717 Lappi, Kivikylä | 35 |
| Aro | Karin, s. n 1657 Lappi, Kivikylä | 37 |
| Aro | Lisa | 34, 35 |
| Aro | Lisa, s. n 1715 Lappi, Kivikylä | 35 |
| Aro | Lisa, s. n 1778 Lappi, Kivikylä | 33 |
| Aro | Lisa, s. n 1732 Lappi, Kivikylä | 32, 33, 34 |
| Aro | Margeta | 35, 36 |
| Aro | Maria | 35 |
| Aro | Maria, s. n 1708 Lappi, Kivikylä | 33, 34 |
| Aro | Maria, s. n 1771 Lappi, Kivikylä | 33 |
| Aro | Matts, s. 1705 Laitila? | 33, 34, 35 |
| Aro | Matts, s. n 1681 Lappi, Kivikylä | 36 |
| Aro | Matts, s. n 1766 Lappi, Kivikylä | 33 |
| Aro | Michel, s. n 1768 Lappi, Kivikylä | 3, 32, 33 |
| Aro | Mårten, s. n 1653 Lappi, Kivikylä | 37 |
| Aro | Sigfrid | 36, 37 |
| Aro | Walborg, s. n 1684 Lappi, Kivikylä | 36 |
| Arvela | Agneta, s. 31.3.1858 Lappi, Kivikylä | 2 |
| Arvela | Agneta, s. 21.1.1837 Lappi, Kivikylä | 3 |
| Arvela | Brita, s. Lappi, Kivikylä | 5, 6, 7 |
| Arvela | Brita | 6 |
| Arvela | Carl | 4 |
| Arvela | Carl, s. 14.1.1780 Lappi, Kivikylä | 5 |
| Arvela | Carl, s. 3.10.1755 Lappi, Kivikylä | 6 |
| Arvela | Christina | 5 |
| Arvela | Elisabeth, s. 7.4.1777 Lappi, Kivikylä | 5 |
| Arvela | Emmanuel, s. 8.4.1827 Lappi, Kivikylä | 3 |
| Arvela | Eric | 7 |
| Arvela | Ester, s. 2.7.1813 Lappi, Kivikylä | 4 |
| Arvela | Eva, s. 15.3.1816 Lappi, Kivikylä | 4 |
| Arvela | Eva, s. 18.9.1782 Lappi, Kivikylä | 5 |
| Arvela | Fredric, s. 9.10.1833 Lappi, Kivikylä | 3 |
| Arvela | Gustaf, s. 12.10.1824 Lappi, Kivikylä | 3 |
| Arvela | Gustaf, s. 14.1.1808 Lappi, Kivikylä | 4 |
| Arvela | Helena Christina, s. 8.1.1830 Lappi, Kivikylä | 3 |
| Arvela | Helena, s. 27.11.1853 Lappi, Kivikylä | 2 |
| Arvela | Helena, s. 8.9.1811 Lappi, Kivikylä | 4 |
| Arvela | Henrich | 6, 7 |
| Arvela | Ida Justina, s. 21.2.1864 Lappi, Kivikylä | 2 |
| Arvela | Iisakki, s. 2.3.1856 Lappi, Kivikylä | 1, 2 |
| Arvela | Johan | 7 |
| Arvela | Johan Isaac, s. 29.9.1822 Lappi, Kivikylä | 3 |
| Arvela | Johan, s. 28.8.1805 Lappi, Kivikylä | 4 |
| Arvela | Lovisa, s. 20.7.1848 Lappi, Kivikylä | 2 |
| Arvela | Lovisa, s. 8.4.1827 Lappi, Kivikylä | 3 |
| Arvela | Lovisa, s. 2.8.1794 Lappi, Kivikylä | 2, 3, 32 |
| Arvela | Maria, s. 27.8.1770 Hinnerjoki | 3, 4, 9 |
| Arvela | Maria, s. 16.2.1773 Lappi, Kivikylä | 5 |
| Arvela | Maria, s. 4.1.1745 Lappi, Kivikylä | 6 |
| Arvela | Maria Stina, s. 15.3.1803 Lappi, Kivikylä | 4 |
| Arvela | Matts | 5, 6 |
| Arvela | Matts, s. 3.2.1821 Lappi, Kivikylä | 1, 2, 3 |
| Arvela | Matts, s. 7.2.1850 Lappi, Kivikylä | 2 |
| Arvela | Matts, s. 13.7.1797 Lappi, Kivikylä | 2, 3, 4 |
| Arvela | Matts, s. 3.9.1770 Lappi, Kivikylä | 3, 4, 5 |
| Arvela | Matts, s. Lappi, Kivikylä | 4, 5, 6 |
| Arvela | Samuel, s. 9.10.1833 Lappi, Kivikylä | 3 |
| Arvela | Serafia, s. 18.12.1824 Lappi, Hauta | 1, 2, 86 |
| Arvela | Serafia, s. 4.11.1845 Lappi, Kivikylä | 2 |
| Arvelin | Gustaf, s. 12.10.1824 Lappi, Kivikylä | 3 |
| Askola | Brita, s. Kokemäki, Askola | 124, 125 |
| Aurelius | Brita | 133, 134, 136 |
| Aurelius | Carl | 136 |
| Aurelius | Elisabet | 136 |
| Aurelius | Gustavus | 136 |
| Aurelius | Johan | 136 |
| Aurelius | Johannes, s. n 1610 Rauma | 134, 136, 137 |
| B | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto | |
| Baltzarson | Lars | 136, 139 |
| Björkfors | Maria, s. 6.1.1739 Eurajoki, kirkonkylä | 92 |
| Björn | Gustaf Wilhelm, s. 1820 Rauman mlk | 2 |
| Bonde-Bassa | Matts | 127, 128 |
| Bydelsbach | Hebla | 71 |
| Bülow | Ermegård, s. 1445 | 69, 71 |
| D | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto | |
| Djäkn | Anna | 76 |
| Djäkn | Arvid | 76 |
| Djäkn | Brita | 65, 67, 76 |
| Djäkn | Cecilia, s. Masku, Kankainen | 73, 74, 76 |
| Djäkn | Elin | 76 |
| Djäkn | Henrik, s. 1405 | 76 |
| Djäkn | Katarina, s. n 1410 | 76, 85 |
| Djäkn | Klas, s. 1379 Turku | 67, 74, 76 |
| Djäkn | Kristina, s. 1380 Laitila, Storgård | 67, 74, 76 |
| Djäkn | Lydeke, s. n 1350 Münster, Westfalen | 76 |
| Djäkn | Martha, s. n 1410 | 76 |
| Djäkn | Tomas | 76 |
| Dowt | Margit | 70 |
| E | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto | |
| Ella | Brita, s. 15.9.1707 Eura, Naarjoki | 90 |
| Ella | Eric | 90, 91 |
| Ella | Jöran, s. 30.3.1712 Eura, Naarjoki | 90 |
| Ella | Lisbeta, s. 2.2.1710 Eura, Naarjoki | 87, 88, 90 |
| Ella | Maria, s. 28.6.1704 Eura, Naarjoki | 90 |
| Ella | Matts, s. n 1673 | 88, 90, 91 |
| Ella | Matts, s. 17.9.1706 Eura, Naarjoki | 90 |
| Eneskiöld | Catarina | 42 |
| Eneskiöld | Elisabet | 42, 108, 107 |
| Eneskiöld | Engelbregt, s. Ruotsi, Filipstad | 41, 42, 43, 108 |
| Eneskiöld | Engelbrekt | 42 |
| Eneskiöld | Gustaf | 42 |
| Eneskiöld | Herman | 42 |
| Eneskiöld | Johan | 42 |
| Eneskiöld | Maria | 39, 41, 42 |
| Eneskiöld | Nils | 42 |
| Ercovia | Walborg, s. n 1702 | 31 |
| Ercovius | Brita, s. n 1693 | 31 |
| Ercovius | Erik | 31 |
| Ercovius | Gertrud (Greta), s. Lappi, Kivikylä | 10, 15, 23, 31 |
| Ercovius | Ingeborg | 31 |
| Ercovius | Peter, s. n 1670 Padasjoki | 23, 31 |
| Eskola | Anders, s. 1680 Kiukainen, Laihia | 143 |
| Eskola | Erich | 143 |
| Eskola | Eskill, s. Kiukainen, Laihia | 142, 143, 144 |
| Eskola | Maria | 143 |
| Eskola | Victor, s. 21.4.1861 Lappi, Kivikylä | 2 |
| Eskola | Walborg | 141, 142, 143 |
| Ettala | Johan, s. 28.8.1805 Lappi, Kivikylä | 4 |
| È | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto | |
| Fahrensbach | Gertrud | 55, 57 |
| Falkenberg | Anna | 109 |
| Finno | Anna | 137 |
| Finno | Brita | 137 |
| Finno | Carl | 137 |
| Finno | Elisabeth | 139 |
| Finno | Elisabeth | 137 |
| Finno | Gregorius, s. 1568 | 136, 137 |
| Finno | Jeremias | 137 |
| Finno | Karin | 137 |
| Finno | Margaretha | 137 |
| Finno | Samuel | 137 |
| Finnonius | Carl | 137 |
| Fleming | Margaretha | 85 |
| Frille | Elin | 73, 77, 78 |
| Frille | Håkan, s. Tanska, Ribe | 78 |
| Frille | Krister | 77, 78 |
| Frille | Kristina | 73 |
| Friman | Lisa, s. 7.8.1743 | 10 |
| Färla | Margareta, s. 1383 | 70 |
| F | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto | |
| Garp | Jakob | 82 |
| Garp | Jöns, s. e 1350 Laitila, Lepistö | 76 |
| Garp | Kristina | 80, 82 |
| Garp | Kristina, s. 1380 Laitila, Storgård | 67, 74, 76 |
| Garp | Martha, s. n 1410 | 76 |
| Garp | Olof | 80, 82 |
| Gebhard | Lars | 139 |
| Gebhardt | Anna | 139 |
| Gebhardt | Baltzar | 139 |
| Gebhardt | Elisabeth | 139 |
| Gebhardt | Johan | 139 |
| Gebhardt | Karin | 137 |
| Gebhardt | Lars | 136, 139 |
| Gebhardt | Margareta | 139 |
| Gebhardt | Michel | 139 |
| Gebhardt | Simon | 139 |
| Gebhardt | Susanna, s. Rauma | 134, 136, 139 |
| Godhe | Elisabeth | 109 |
| Grothusen | Elisabeth | 41, 42, 46, 108 |
| Grönholm | Mats, s. 18.8.1749 Eurajoki, kirkonkylä | 92 |
| Gudmarsdotter | Katarina | 75 |
| G | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto | |
| Hanhisto | Helena, s. 19.1.1785 Eura, Turajärvi | 87 |
| Hauta | Elisabeth, s. 2.8.1809 Kiukainen, Köylypolvi | 86 |
| Hauta | Fredrica, s. 6.2.1818 Lappi, Hauta | 86 |
| Hauta | Jacob, s. 1.2.1751 Lappi, Hauta | 86 |
| Hauta | Johan, s. 11.12.1777 Eura, Turajärvi | 2, 86, 87 |
| Hauta | Lena, s. 3.10.1812 Lappi, Hauta | 86 |
| Hauta | Lovisa Amalia, s. 19.4.1831 Lappi, Hauta | 86 |
| Hauta | Maria Christina, s. 7.4.1820 Lappi, Hauta | 86 |
| Hauta | Maria Christina, s. 18.6.1837 Lappi, Hauta | 86 |
| Hauta | Maria Christina, s. 5.6.1792 Nakkila | 2, 86, 104 |
| Hauta | Maria, s. 10.6.1764 Rauman mlk, Uotila | 86 |
| Hauta | Regina, s. n 1795 Lappi, Hauta | 86 |
| Hauta | Regina, s. 28.8.1815 Lappi, Hauta | 86 |
| Heikkilä | Brita, s. 15.9.1707 Eura, Naarjoki | 90 |
| Hollmén | Regina, s. 28.8.1815 Lappi, Hauta | 86 |
| Holmdorf | Wallborg, s. 12.12.1746 Eurajoki, kirkonkylä | 92 |
| Horn | Alissa | 74 |
| Horn | Anna | 72 |
| Horn | Arvid | 72 |
| Horn | Brita | 72 |
| Horn | Carl | 72 |
| Horn | Christina | 72 |
| Horn | Elin | 62, 72, 79 |
| Horn | Elin | 72 |
| Horn | Elisabet | 72 |
| Horn | Göran | 72 |
| Horn | Henrik, s. n 1512 Masku, Kankainen | 62, 72, 73 |
| Horn | Henrik, s. Halikko, Åminne | 73, 74, 75 |
| Horn | Jakob | 75 |
| Horn | Jösse | 75 |
| Horn | Karin, s. Masku, Kankaan kartano | 47, 62, 72 |
| Horn | Katarina | 74, 75 |
| Horn | Klas | 72, 73, 74 |
| Horn | Krister | 73 |
| Horn | Kristina | 73 |
| Horn | Matts | 75 |
| Horn | Olof | 72 |
| Horn | Olof, s. Halikko, Åminne | 74, 75 |
| Horn | Per | 75 |
| Huila | Eric, s. 1736 Lappi, Kivikylä | 39 |
| Huila | Johan, s. 1730 Lappi, Kivikylä | 39 |
| Huila | Maria, s. 1728 Lappi, Kivikylä | 39 |
| Huilu | Agatha, s. 8.1.1812 Lappi, Kivikylä | 32 |
| Huilu | Christina, s. 12.10.1799 Lappi, Kivikylä | 32 |
| Huilu | Gustaf, s. 8.6.1808 Lappi, Kivikylä | 32 |
| Huilu | Isaac, s. 8.3.1797 Lappi, Kivikylä | 32 |
| Huilu | Johan, s. 1790 Lappi, Kivikylä | 38 |
| Huilu | Johan, s. e 1768 | 38 |
| Huilu | Johanna, s. 12.3.1802 Lappi, Kivikylä | 32 |
| Huilu | Lisa, s. 10.6.1785 Lappi, Kivikylä | 38 |
| Huilu | Lisa, s. 26.11.1735 Eurajoki, Lutta | 38 |
| Huilu | Lovisa, s. 2.8.1794 Lappi, Kivikylä | 2, 3, 32 |
| Huilu | Maria, s. 1.9.1772 Lappi, Kivikylä | 3, 32, 38 |
| Huilu | Matts, s. 1726 Lappi, Kivikylä | 32, 38, 39 |
| Huilu | Michel, s. n 1768 Lappi, Kivikylä | 3, 32, 33 |
| Huilu | Samuel, s. 13.1.1805 Lappi, Kivikylä | 32 |
| Huilu | Sara, s. 1693 | 38, 39, 41 |
| Huilu | Simon | 38, 39, 40 |
| Huilu | Walborg, s. n 1735 | 32, 38 |
| Hulola | Lisa, s. 26.11.1735 Eurajoki, Lutta | 38 |
| Hulola | Lisa, s. 1695 | 38 |
| Hulola | Mårten, s. 14.10.1692 | 38 |
| Hurunen | Anders, s. 1648 | 102, 103 |
| Hurunen | Johan, s. n 1668 | 92, 102, 103 |
| Hurunen | Lars | 103 |
| Hurunen | Lijsa, s. 20.2.1710 Eurajoki, Kuivalahti | 87, 92, 102 |
| Hurunen | Lisa | 102, 103 |
| Hurunen | Wallborg, s. 1664 | 92, 102 |
| Härkälä | Henrich, s. 19.1.1693 Eura, Turajärvi | 116 |
| H | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto | |
| Iso-Löytty | Susanna, s. 10.2.1765 Nakkila, Leistilä | 105 |
| Isotalo | Margetha | 124 |
| Isotalo | Maria | 124 |
| Isotalo | Thomas, s. Kiukainen, Laihia | 124, 144 |
| I | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto | |
| Jaakkola | Johan, s. 18.4.1735 Nakkila, Leistilä | 104, 140, 141 |
| Jaakola | Anna, s. 1699 | 140, 141 |
| Jaakola | Jacob, s. Nakkila, Leistilä | 140, 141, 142 |
| Jaakola | Lisa, s. Nakkila, Leistilä | 141 |
| Jaakola | Ulrika, s. 9.3.1767 Nakkila | 86, 104, 140 |
| Jakkola | Maria, s. 1736 | 104, 140 |
| Jordan | Carl | 109 |
| Jordan | Ebba Juliaana, s. 1709 | 105, 106, 107 |
| Jordan | Gustav, s. 7.10.1639 | 109 |
| Jordan | Johan, s. 5.12.1630 Tukholma | 109 |
| Jussila | Gretha Sophia, s. 19.10.1800 Nakkila, Leistilä | 104 |
| Jusu | Anna, s. 12.12.1698 Lappi, Kivikylä | 31 |
| Jägerhorn | Brigitta | 81 |
| Järsta | Matts | 127, 128 |
| J | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto | |
| Kalli | Påhl, s. Kiukainen, Köylypolvi | 126 |
| Kares | Agneta, s. 13.12.1756 Nakkila, Leistilä | 106 |
| Kares | Anders, s. 12.11.1758 Nakkila, Leistilä | 106 |
| Kares | Anna, s. 5.12.1742 Nakkila, Leistilä | 106 |
| Kares | Caisa Lisa, s. 26.11.1793 Nakkila, Leistilä | 104 |
| Kares | Ebba Juliaana, s. 1709 | 105, 106, 107 |
| Kares | Ebba Juliana, s. 6.6.1683 Nakkila, Villilä | 106, 107, 108 |
| Kares | Fredrika, s. 16.12.1796 Nakkila, Leistilä | 104 |
| Kares | Gretha Sophia, s. 19.10.1800 Nakkila, Leistilä | 104 |
| Kares | Helena, s. 2.2.1751 Nakkila, Leistilä | 106 |
| Kares | Henrik, s. 11.3.1738 Nakkila, Leistilä | 106 |
| Kares | Isach, s. 10.3.1804 Nakkila, Leistilä | 104 |
| Kares | Johan Thomas, s. 12.1.1802 Nakkila, Leistilä | 104 |
| Kares | Johan, s. 24.12.1726 Nakkila, Leistilä | 104, 105, 106 |
| Kares | Lijsa, s. 19.10.1730 Nakkila, Leistilä | 106 |
| Kares | Lovisa, s. 12.12.1798 Nakkila, Leistilä | 104 |
| Kares | Maria Christina, s. 5.6.1792 Nakkila | 2, 86, 104 |
| Kares | Maria, s. 26.2.1729 Nakkila, Leistilä | 106 |
| Kares | Maria, s. 11.2.1734 Nakkila, Leistilä | 106 |
| Kares | Maria, s. 29.7.1755 Nakkila, Leistilä | 106 |
| Kares | Matts, s. 21.2.1741 Nakkila, Leistilä | 106 |
| Kares | Matts, s. 2.1.1762 Nakkila, Leistilä | 106 |
| Kares | Seraphia, s. 27.3.1805 Nakkila, Leistilä | 104 |
| Kares | Seraphia, s. 9.12.1806 Nakkila, Leistilä | 104 |
| Kares | Sigfrid, s. 1687 | 106, 107 |
| Kares | Thomas, s. 18.12.1700 | 105, 106 |
| Kares | Thomas, s. 21.8.1735 Nakkila, Leistilä | 106 |
| Kares | Ulrika, s. 9.3.1767 Nakkila | 86, 104, 140 |
| Kares | Walborg, s. 23.1.1727 Ulvila, Nakkila | 106 |
| Kares | Walborg, s. 23.4.1732 Nakkila, Leistilä | 106 |
| Kares | Walborg, s. 11.3.1753 Nakkila, Leistilä | 106 |
| Kari | Arvo Iisak, s. 13.1.1884 Lappi, Kullanperä | 1 |
| Kari | Eino Iisakki, s. 14.12.1893 Lappi, Kullanperä | 1 |
| Kari | Elsa Marjaana, s. 6.12.1885 Lappi, Kullanperä | 1 |
| Kari | Frans Iisak, s. 3.10.1881 Lappi, Kullanperä | 1 |
| Kari | Hilma Mariana, s. 11.8.1859 Lappi, Kullanperä | 1 |
| Kari | Hugo Iisak, s. 3.12.1888 Lappi, Kullanperä | 1 |
| Kari | Iisak Väinö, s. 28.11.1884 Lappi, Kullanperä | 1 |
| Kari | Juho (Hannes) Iisak, s. 11.11.1879 Lappi, Kullanperä | 1 |
| Kari | Lempi Mariaana, s. 18.4.1897 Lappi, Kullanperä | 1 |
| Kari | Onni Iisak, s. 8.5.1890 Lappi, Kullanperä | 1 |
| Kari | Toivo Lauri Iisak, s. 9.8.1895 Lappi, Kullanperä | 1 |
| Kari | Urho Iisak, s. 31.1.1892 Lappi, Kullanperä | 1 |
| Kari | Uuno (Aarne) Iisakki, s. 2.4.1900 Lappi, Kullanperä | 1 |
| Kari e. Kirkkala | Iisakki, s. 2.3.1856 Lappi, Kivikylä | 1, 2 |
| Kari-Impola | Agatha, s. 26.6.1828 Eura, Turajärvi | 1 |
| Kari-Impola | Carl Gustav, s. 8.8.1832 Lappi, Kullanperä | 1 |
| Kaunummi | Fredric, s. 9.10.1833 Lappi, Kivikylä | 3 |
| Kauppi | Fredrika, s. 16.12.1796 Nakkila, Leistilä | 104 |
| Kause | 119, 120 | |
| Kerola | Brita, s. 6.7.1701 Eura, Turajärvi | 116 |
| Kerttula | Brita, s. x.12.1717 Lappi, Alakeeri | 23 |
| Kerttula | Eric | 28, 29, 30 |
| Kerttula | Gustaf, s. 8.6.1808 Lappi, Kivikylä | 32 |
| Kerttula | Henrich, s. 1726 Lappi, Alakeeri | 23 |
| Kerttula | Jacob, s. 1729 Lappi, Alakeeri | 23 |
| Kerttula | Johan, s. n 1720 Lappi, Alakeeri | 23 |
| Kerttula | Lisa, s. 9.7.1737 Lappi, Alakeeri | 10, 23 |
| Kerttula | Maria, s. 18.8.1722 Lappi, Alakeeri | 9, 15, 23 |
| Kerttula | Matts | 26, 27, 28 |
| Kerttula | Påhl | 27, 28, 29 |
| Kerttula | Walborg, s. 12.2.1732 Lappi | 23 |
| Kerttula/Kudvela | Anna, s. n 1679 Lappi, Alakeeri | 25 |
| Kerttula/Kudvela | Brita | 26 |
| Kerttula/Kudvela | Eric, s. n 1667 Lappi, Alakeeri | 25 |
| Kerttula/Kudvela | Helga, s. e 1636 | 26 |
| Kerttula/Kudvela | Henrich, s. 1618 Lappi, Alakeeri | 24, 25, 26 |
| Kerttula/Kudvela | Jacob, s. n 1659 Lappi, Alakeeri | 23, 24, 25 |
| Kerttula/Kudvela | Lisa | 23 |
| Kerttula/Kudvela | Lisa, s. n 1676 Lappi, Alakeeri | 25 |
| Kerttula/Kudvela | Lisa | 26 |
| Kerttula/Kudvela | Mårten, s. Lappi, Alakeeri | 10, 15, 23, 24 |
| Kerttula/Kudvela | Mårten, s. Lappi, Alakeeri | 25, 26, 27 |
| Ketola | Juljana, s. 4.8.1767 Nakkila, Leistilä | 105 |
| Kihi e. Imbola | Maria Stina, s. 15.3.1803 Lappi, Kivikylä | 4 |
| Kirkkala | Aina Maria, s. 25.3.1881 Lappi, kirkonkylä | 2 |
| Kirkkala | Alma Fredrika, s. 15.11.1873 Lappi, kirkonkylä | 2 |
| Kirkkala | Frans, s. 24.4.1876 Lappi, kirkonkylä | 2 |
| Kirkkala | Fredrika, s. 18.8.1844 Lappi | 2 |
| Kirkkala | Johan Väinö (Hannes), s. 24.12.1883 Lappi, kirkonkylä | 2 |
| Kirkkala | Juho Nestor, s. 29.12.1869 Lappi, kirkonkylä | 2 |
| Kirkkala | Matias Jalmari, s. 9.3.1878 Lappi, kirkonkylä | 2 |
| Kirkkala | Matts, s. 3.2.1821 Lappi, Kivikylä | 1, 2, 3 |
| Kirkkala | Oskar, s. 14.9.1871 Lappi, kirkonkylä | 2 |
| Kirkkala | Ulrica, s. 10.7.1827 Lappi, kirkonkylä | 2 |
| Kirkkala e. Arvela | Victor, s. 21.4.1861 Lappi, Kivikylä | 2 |
| Kivelä | Carl, s. 14.1.1780 Lappi, Kivikylä | 5 |
| Knuutila | Agnes, s. Kokemäki, Pirilä | 125, 126 |
| Knuutila | Anders, s. Kiukainen, Köylypolvi | 116, 124, 125 |
| Knuutila | Brita, s. Kokemäki, Askola | 124, 125 |
| Knuutila | Johan | 125 |
| Knuutila | Knud, s. Kiukainen, Köylypolvi | 126 |
| Knuutila | Marcus, s. n 1600 Kiukainen, Köylypolvi | 125, 126, 127 |
| Knuutila | Margeta, s. 1659 Kiukainen, Köylypolvi | 142, 143 |
| Knuutila | Margetha, s. Kiukainen, Köylypolvi | 127 |
| Knuutila | Maria | 124 |
| Knuutila | Matts, s. n 1630 Kiukainen, Köylypolvi | 126 |
| Knuutila | Matts, s. Kiukainen, Köylypolvi | 127 |
| Knuutila | Michel, s. Kiukainen, Köylypolvi | 124, 125, 126 |
| Knuutila | Michel | 126 |
| Knuutila | Michel, s. Kiukainen, Köylypolvi | 127 |
| Knuutila | N.N. | 126, 127 |
| Knuutila | N.N., s. Kiukainen, Panelia | 127 |
| Knuutila | Nils, s. Kiukainen, Köylypolvi | 125 |
| Knuutila | Påhl, s. Kiukainen, Köylypolvi | 126 |
| Knuutila | Simon, s. n 1555 Eura | 126, 127, 128 |
| Knuutila | Simon, s. j 1640 Kiukainen, Köylypolvi | 125 |
| Kruusi | Matts, s. Ulvila, Kukonharja | 141, 142 |
| Kudve | Carin, s. Lappi | 10, 14 |
| Kudve | Jacob | 10, 14 |
| Kudve | Walborg, s. 28.4.1717 Hinnerjoki | 9, 10, 14 |
| Kuhlberg | Maria, s. 4.1.1745 Lappi, Kivikylä | 6 |
| Kuja-Kares | Johan, s. 5.7.1763 Nakkila, Leistilä | 105 |
| Kuja-Kares | Johan, s. 11.11.1775 Nakkila, Leistilä | 105 |
| Kuja-Kares | Johan Thomas | 104 |
| Kuja-Kares | Johan, s. 24.12.1726 Nakkila, Leistilä | 104, 105, 106 |
| Kuja-Kares | Johanna, s. 20.7.1795 Nakkila, Leistilä | 104 |
| Kuja-Kares | Juljana, s. 4.8.1767 Nakkila, Leistilä | 105 |
| Kuja-Kares | Lisa, s. 26.9.1759 Nakkila, Leistilä | 105 |
| Kuja-Kares | Maria, s. 5.2.1734 Eura, Turajärvi | 104, 105, 115 |
| Kuja-Kares | Maria, s. 13.2.1761 Nakkila, Leistilä | 105 |
| Kuja-Kares | Matthias, s. 22.1.1774 Nakkila, Leistilä | 105 |
| Kuja-Kares | Sara, s. 6.5.1772 Nakkila, Leistilä | 105 |
| Kuja-Kares | Susanna, s. 10.2.1765 Nakkila, Leistilä | 105 |
| Kuja-Kares | Thomas, s. 9.12.1769 Nakkila, Leistilä | 86, 104, 105 |
| Kulju | Caisa, s. n 1693 Lappi, Kullanperä | 133 |
| Kulju | Lisa, s. 11.3.1681 Lappi, Kulju | 116 |
| Kurck | Axel | 84 |
| Kurck | Erik, s. n 1449 | 83, 84 |
| Kurck | Knut, s. n 1469 Småland | 79, 83, 84 |
| Kurki | Kristina | 72, 79, 83 |
| Kurki (Korke) | Arvid, s. n 1464 | 85 |
| Kurki (Korke) | Elin, s. n 1462 Vesilahti, Laukko | 79, 83, 85 |
| Kurki (Korke) | Jakob, s. n 1410 | 85 |
| Kurki (Korke) | Klaus, s. n 1430 | 83, 85 |
| Kurki (Korke) | Peter | 85 |
| Kuusisto | Elisabeth, s. 2.8.1809 Kiukainen, Köylypolvi | 86 |
| Kuusisto | Justina, s. 14.9.1789 Kiukainen, Panelia | 86 |
| Kuusisto | Michel, s. 1.3.1786 Kiukainen, Köylypolvi | 86 |
| Kyläpää e. Huilu | Lisa, s. 11.10.1791 Lappi, Kivikylä | 32 |
| Käki | Maria, s. 13.2.1761 Nakkila, Leistilä | 105 |
| Körning | Estrid | 84 |
| K | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto | |
| Lacander | Mathias, s. Eura, Turajärvi | 117 |
| Laihia | Brita | 145 |
| Laihia | Erich | 143, 144 |
| Laihia | Johan | 144 |
| Laihia | Lisa | 144 |
| Laihia | Lisa | 145 |
| Laihia | Maria | 144 |
| Laihia | Matts, s. Eura, Laihia | 146, 147, 148 |
| Laihia | Matts | 144, 145, 146 |
| Laihia | Thomas, s. Kiukainen, Laihia | 124, 144 |
| Laihia | Thomas, s. Eura, Laihia | 145, 146, 147 |
| Laihia | Walborg, s. Kiukainen, Laihia | 143, 144, 145 |
| Laihia, Venne | Nils | 147, 148 |
| Laihia? | Margaretha | 126 |
| Laihiander | Johan | 144 |
| Laila | Anders, s. 20.11.1714 Kiukainen, Harola | 87, 88, 89 |
| Laila | Andreas, s. 16.11.1740 Eura, Turajärvi | 88 |
| Laila | Britha, s. 15.6.1743 Eura, Turajärvi | 88 |
| Laila | Gustaf, s. 1782 Eura, Turajärvi | 87 |
| Laila | Helena, s. 19.1.1785 Eura, Turajärvi | 87 |
| Laila | Henric, s. 16.1.1769 Eura, Turajärvi | 87 |
| Laila | Jakob, s. 29.6.1749 Eura, Turajärvi | 86, 87, 88 |
| Laila | Jakob, s. 28.6.1775 Eura, Turajärvi | 87 |
| Laila | Johan, s. 11.12.1777 Eura, Turajärvi | 2, 86, 87 |
| Laila | Lisa, s. 11.4.1772 Eura, Turajärvi | 87 |
| Laila | Lisa, s. 24.8.1742 Eurajoki, kirkonkylä | 86, 87, 92 |
| Laila | Lisbeta, s. 2.2.1710 Eura, Naarjoki | 87, 88, 90 |
| Laila | Maria, s. 12.8.1738 Eura, Turajärvi | 88 |
| Laila | Maria, s. 8.9.1780 Eura, Turajärvi | 87 |
| Laila | Matts, s. 15.2.1747 Eura, Turajärvi | 88 |
| Laila | Michel, s. 26.9.1751 Eura, Turajärvi | 88 |
| Lapponius | Gustaf | 137 |
| Lapponius | Gustavus | 136 |
| Lauri | Maria, s. 16.2.1773 Lappi, Kivikylä | 5 |
| Lehtinen e. Kirkkala | Ida Justina, s. 21.2.1864 Lappi, Kivikylä | 2 |
| Leino | Oskar, s. 14.9.1871 Lappi, kirkonkylä | 2 |
| Lejon | Anna | 63 |
| Lejon | Björn, s. Tyrväntö, Lepaa | 62, 63, 64 |
| Lejon | Elin, s. n 1570 | 46, 47, 62 |
| Lejon | Hans, s. 1530 Tyrväntö, Lepaa | 47, 62, 63 |
| Lejon | Hans, s. Tyrväntö, Lepaa | 64, 65, 66 |
| Lejon | Karin | 65 |
| Lejon | Karin | 63 |
| Lejon | Karin | 62 |
| Lejon | Kerstin | 62 |
| Lejon | Klas | 63 |
| Lejon | Klas, s. Tyrväntö | 63, 64, 65 |
| Lejon | N.N. | 63 |
| Lejon | Peder | 65, 66 |
| Lejon | Sofia | 62 |
| Lejonlilja | Kristina, s. 1400 Göksholm, St.Mellösa | 71 |
| Lethalensis | Gabriel | 16, 17, 18 |
| Lethalensis | Josef | 18 |
| Lind | Lovisa, s. 12.12.1798 Nakkila, Leistilä | 104 |
| Länne e. Kirkkala | Helena, s. 27.11.1853 Lappi, Kivikylä | 2 |
| L | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto | |
| Maijala e. Kirkkala | Serafia, s. 4.11.1845 Lappi, Kivikylä | 2 |
| Malo | Brita, s. 1661 | 93, 101 |
| Malo | Caisa, s. 1678 Eurajoki, Sydänmaa | 92, 93, 101 |
| Malo | Matts, s. 1650 | 93, 101 |
| Manfelt | Brita | 6 |
| Mattila | Lisa, s. Nakkila, Leistilä | 141 |
| Mattila e. Kirkkala | Agneta, s. 31.3.1858 Lappi, Kivikylä | 2 |
| Maydell | Dorothea | 60, 61 |
| Mikkilä | Helena, s. 8.9.1811 Lappi, Kivikylä | 4 |
| Mikola | Agatha, s. Eura, Turajärvi | 119 |
| Mikola | Anders, s. Eura, Turajärvi | 117 |
| Mikola | Anders, s. 15.5.1731 Eura, Turajärvi | 115 |
| Mikola | Anders | 116, 117, 118 |
| Mikola | Anders, s. 28.6.1691 Eura, Turajärvi | 105, 115, 116 |
| Mikola | Anna | 118 |
| Mikola | Anna, s. Kiukainen, Eurakoski | 115, 116, 124 |
| Mikola | Anna, s. n 1671 Eura, Turajärvi | 117 |
| Mikola | Beata | 129 |
| Mikola | Brita, s. Eura, Turajärvi | 118, 119 |
| Mikola | Brita, s. 6.7.1701 Eura, Turajärvi | 116 |
| Mikola | Caisa | 117, 118 |
| Mikola | Carin, s. n 1684 Eura, Turajärvi | 117 |
| Mikola | Eric, s. Eura, Turajärvi | 117 |
| Mikola | Henrich, s. Eura, Turajärvi | 117 |
| Mikola | Henrich, s. 19.1.1693 Eura, Turajärvi | 116 |
| Mikola | Henrich, s. Eura, Turajärvi | 117, 118, 119 |
| Mikola | Johan, s. 12.4.1726 Eura, Turajärvi | 115 |
| Mikola | Johan, s. 28.4.1724 Eura, Turajärvi | 115 |
| Mikola | Johan, s. 12.1.1712 Eura, Turajärvi | 116 |
| Mikola | Jöran, s. Eura, Turajärvi | 119 |
| Mikola | Lijsa, s. 4.9.1728 Eura, Turajärvi | 115 |
| Mikola | Lisa, s. 11.3.1681 Lappi, Kulju | 116 |
| Mikola | Maria, s. 5.2.1734 Eura, Turajärvi | 104, 105, 115 |
| Mikola | Maria, s. 29.12.1696 Lappi, Kullanperä | 105, 115, 133 |
| Mikola | Maria, s. 20.7.1720 Eura, Turajärvi | 115 |
| Mikola | Maria, s. n 1668 Eura, Turajärvi | 117 |
| Mikola | Maria, s. 18.8.1709 Eura, Turajärvi | 116 |
| Mikola | Maria, s. 8.3.1704 Eura, Turajärvi | 116 |
| Mikola | Mathias, s. Eura, Turajärvi | 117 |
| Mikola | Matts, s. Eura, Turajärvi | 120 |
| Mikola | Matts, s. 4.9.1698 Eura, Turajärvi | 116 |
| Mikola | Michel, s. 24.9.1695 Eura, Turajärvi | 116 |
| Mikola | Susanna | 116, 117 |
| Mikola | Thomas, s. n 1667 Eura, Turajärvi | 115, 116, 117 |
| Mikola | Thomas, s. Eura, Naarjoki | 118, 119, 120 |
| Mikola | Thomas, s. 30.1.1707 Eura, Turajärvi | 116 |
| Mikola | Walborg, s. Eura, Turajärvi | 119 |
| Mäkelä | Agatha, s. 8.1.1812 Lappi, Kivikylä | 32 |
| Mäki | Anna, s. 4.12.1720 Hinnerjoki, Korpi | 11 |
| Mäki | Caisa, s. 27.11.1782 Hinnerjoki | 9 |
| Mäki | Christina, s. 1.11.1774 Hinnerjoki, Korpi | 10 |
| Mäki | Christina, s. 5.11.1784 Hinnerjoki | 9 |
| Mäki | Erich, s. 1730 | 11 |
| Mäki | Ester, s. 11.1.1790 Hinnerjoki | 9 |
| Mäki | Gustaf, s. 21.4.1779 Hinnerjoki | 9 |
| Mäki | Helena, s. 8.4.1762 Hinnerjoki, Korpi | 10 |
| Mäki | Henric, s. 30.12.1745 Hinnerjoki, Korpi | 4, 9, 10 |
| Mäki | Henric, s. 1.6.1717 Hinnerjoki, Korpi | 9, 10, 11 |
| Mäki | Isaac, s. 15.6.1770 Hinnerjoki, Korpi | 10 |
| Mäki | Johan, s. 22.12.1771 Hinnerjoki | 9 |
| Mäki | Lena, s. 18.4.1781 Hinnerjoki | 9 |
| Mäki | Lisa, s. 13.4.1774 Hinnerjoki | 9 |
| Mäki | Lisa, s. 9.7.1737 Lappi, Alakeeri | 10, 23 |
| Mäki | Magdalena, s. 24.8.1747 Eurajoki, kirkonkylä | 4, 9, 15 |
| Mäki | Maria, s. 10.7.1740 Hinnerjoki, Korpi | 10 |
| Mäki | Maria, s. 27.8.1770 Hinnerjoki | 3, 4, 9 |
| Mäki | Mårten, s. 1688 Hinnerjoki | 10, 11, 12 |
| Mäki | Mårten | 11 |
| Mäki | Mårten | 11, 12 |
| Mäki | Walborg, s. 28.11.1754 Hinnerjoki, Korpi | 10 |
| Mäki | Walborg, s. 28.4.1717 Hinnerjoki | 9, 10, 14 |
| Mäkilä | Justina, s. 14.9.1789 Kiukainen, Panelia | 86 |
| M | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto | |
| Nakkila | Anna, s. 4.12.1720 Hinnerjoki, Korpi | 11 |
| Natt och Dag | Bengt, s. 1381 | 71 |
| Natt och Dag | Kristina, s. 1400 Göksholm, St.Mellösa | 71 |
| Natt och Dag | Kristina | 68, 69, 71 |
| Natt och Dag | Måns, s. 1407 | 69, 71 |
| Nikula | Jöran, s. Eura, Turajärvi | 119 |
| Nissilä | Lisa, s. 16.6.1724 Eurajoki, kirkonkylä | 93 |
| Nordberg | Carl | 136 |
| Näs | Knut, s. n 1469 Småland | 79, 83, 84 |
| O | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto | |
| Pajala | Ulrica, s. 10.7.1827 Lappi, kirkonkylä | 2 |
| Peltomaa | Thomas, s. 30.1.1707 Eura, Turajärvi | 116 |
| Pertola | Carin, s. Lappi | 10, 14 |
| Pihl | Brita, s. x.12.1717 Lappi, Alakeeri | 23 |
| Pihlaus | Maria, s. 30.7.1708 Eurajoki | 93 |
| Polviander | Andres, s. 28.8.1694 Kiukainen, Eurakoski | 124 |
| Polviander | Simon, s. j 1640 Kiukainen, Köylypolvi | 125 |
| Pouta | Henrich | 98, 99, 100 |
| Pouta | Michel | 99, 100 |
| Pouta | Thomas | 97, 98, 99 |
| Poutala | Anna, s. 13.8.1721 Eurajoki, kirkonkylä | 93 |
| Poutala | Anna, s. 23.8.1736 Eurajoki, kirkonkylä | 92 |
| Poutala | Anna | 96 |
| Poutala | Brita, s. 27.6.1728 Eurajoki, kirkonkylä | 93 |
| Poutala | Caisa, s. 1733 Eurajoki, kirkonkylä | 93 |
| Poutala | Caisa, s. 1678 Eurajoki, Sydänmaa | 92, 93, 101 |
| Poutala | Caisa, s. 15.10.1681 Eura, Turajärvi | 94 |
| Poutala | Catharina, s. 27.11.1754 Eurajoki, kirkonkylä | 92 |
| Poutala | Henrich, s. 4.1.1685 Eura, Turajärvi | 94 |
| Poutala | Johan, s. 14.10.1713 Eurajoki, kirkonkylä | 93 |
| Poutala | Johan, s. 15.10.1744 Eurajoki, kirkonkylä | 92 |
| Poutala | Johan | 94, 95, 96 |
| Poutala | Johan, s. 1676 Eura, Turajärvi | 92, 93, 94 |
| Poutala | Lijsa, s. 20.2.1710 Eurajoki, Kuivalahti | 87, 92, 102 |
| Poutala | Lisa, s. 16.6.1724 Eurajoki, kirkonkylä | 93 |
| Poutala | Lisa, s. 24.8.1742 Eurajoki, kirkonkylä | 86, 87, 92 |
| Poutala | Lisa, s. Eura, Turajärvi | 94 |
| Poutala | Maria, s. 30.7.1708 Eurajoki | 93 |
| Poutala | Maria, s. 6.1.1739 Eurajoki, kirkonkylä | 92 |
| Poutala | Maria, s. Eura, Turajärvi | 94 |
| Poutala | Mats, s. 18.8.1749 Eurajoki, kirkonkylä | 92 |
| Poutala | Matts | 96 |
| Poutala | Mattz, s. 1711 Eurajoki, kirkonkylä | 87, 92, 93 |
| Poutala | Michaël, s. 15.3.1752 Eurajoki, kirkonkylä | 92 |
| Poutala | Michel, s. 26.7.1718 Eurajoki, kirkonkylä | 93 |
| Poutala | Michel | 95, 96, 97 |
| Poutala | Petter, s. Eura, Turajärvi | 93, 94, 95 |
| Poutala | Susanna | 116, 117 |
| Poutala | Susanna, s. n 1645 Eura | 95 |
| Poutala | Thomas | 96, 97, 98 |
| Poutala | Walborg | 94 |
| Poutala | Walborg | 96 |
| Poutala | Walborg, s. Eura, Turajärvi | 94 |
| Poutala | Wallborg | 95 |
| Poutala | Wallborg, s. 12.12.1746 Eurajoki, kirkonkylä | 92 |
| Prami, Tuffala | Agneta, s. 13.12.1756 Nakkila, Leistilä | 106 |
| Pykilä | Elisabeth, s. 2.10.1765 Eurajoki | 15 |
| Q | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto | |
| Rahgo | Joseph | 21, 22 |
| Ramsten | Michaël, s. 15.3.1752 Eurajoki, kirkonkylä | 92 |
| Raumander | Johan | 16, 20, 21 |
| Raumander | Maria | 15, 16, 20 |
| Raumander | Matthias | 20, 21, 22 |
| Raumstadius | Jeremias | 137 |
| Rauvola | Anna, s. n 1671 Eura, Turajärvi | 117 |
| Rauvola | Bertill, s. Eura, Naarjoki | 120, 121, 122 |
| Rauvola | Brita, s. Häme | 120 |
| Rauvola | Matts, s. Eura, Turajärvi | 120 |
| Rauvola | Påhl, s. Eura, Naarjoki | 119, 120, 121 |
| Rauvola | Thomas, s. Eura, Naarjoki | 118, 119, 120 |
| Reilander | Lisa | 133 |
| Reko | Lijsa, s. 4.9.1728 Eura, Turajärvi | 115 |
| Rohdainen e. Mikola e. Suni | Agatha, s. 26.6.1828 Eura, Turajärvi | 1 |
| Roos | Eric | 7 |
| Roos | Fredrika, s. 18.8.1844 Lappi | 2 |
| Roos | Gustaf Wilhelm, s. 1820 Rauman mlk | 2 |
| Rostedt | Agneta, s. 21.1.1837 Lappi, Kivikylä | 3 |
| Ryhty | Johan, s. 12.1.1712 Eura, Turajärvi | 116 |
| Rödbjälke | Bengt | 70 |
| Rödbjälke | Ingeborg | 69, 70 |
| Römä e. Rauvola | Eskill, s. Eura, Naarjoki | 121, 122, 123 |
| Römä e. Rauvola | Olof | 122, 123 |
| Rönn | Helena Christina, s. 8.1.1830 Lappi, Kivikylä | 3 |
| R | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto | |
| Saarinen e. Ala-Pietilä e. Kirkkala | Lovisa, s. 20.7.1848 Lappi, Kivikylä | 2 |
| Salo | Elsa Marjaana, s. 6.12.1885 Lappi, Kullanperä | 1 |
| Seikkula | Anders | 115, 133 |
| Seikkula | Caisa, s. n 1693 Lappi, Kullanperä | 133 |
| Seikkula | Jakob, s. Lappi, Kullanperä | 133 |
| Seikkula | Lisa | 115, 133, 134 |
| Seikkula | Lisa | 133 |
| Seikkula | Maria, s. 29.12.1696 Lappi, Kullanperä | 105, 115, 133 |
| Seikola | Gustaf, s. 14.1.1808 Lappi, Kivikylä | 4 |
| Selin | Frans, s. 24.4.1876 Lappi, kirkonkylä | 2 |
| Simola | Johannes, s. 1.11.1722 Eura, Turajärvi | 40 |
| Simola | Matts | 39, 40 |
| Simola | Michel, s. 1689 | 40 |
| Simola | Simon | 38, 39, 40 |
| Simola | Thomas, s. 29.12.1699 Eura, Turajärvi | 40 |
| Sippola e. Ercovius | Anna, s. 12.12.1698 Lappi, Kivikylä | 31 |
| Siuru | Eva, s. 18.9.1782 Lappi, Kivikylä | 5 |
| Some | Kristina | 84 |
| Sparre | Ingeborg, s. 1474 | 63, 68, 69 |
| Sparre | Lars, s. 1403 | 69, 70 |
| Sparre | Sigge | 70 |
| Sparre af Rossvik | Sigge, s. 1442 | 68, 69, 70 |
| Steen | Ebba | 109 |
| Stenbock | Cecilia | 83, 84 |
| Stenbock | Elin | 83, 85 |
| Stenbock | Jöns Olof | 85 |
| Stenbock | Olof | 84 |
| Stjernkors | Botilda | 80, 81 |
| Stjernkors | Nils | 81 |
| Stjernsköld | Göran | 63, 68 |
| Stjernsköld | Karin | 62, 63, 68 |
| Storgård | Ragnhild, s. Laitila, Storgård | 82 |
| Stålarm | Arvid, s. 1490 Sydänmaa, Karuna | 72, 79, 80 |
| Stålarm | Botved | 80, 81 |
| Stålarm | Elin | 62, 72, 79 |
| Stålarm | Erik, s. 1516 | 79 |
| Stålarm | Erik, s. 1439 | 79, 80, 81 |
| Stålarm | Fader | 81 |
| Stålarm | Olof | 80 |
| Stårck | Christina, s. Liivinmaa, Fellin | 110, 113 |
| Sundström | Brita | 133, 134, 136 |
| Sundström | Johan | 133, 134, 135 |
| Sundström | Lisa | 115, 133, 134 |
| Sundström | Mikael | 134, 135 |
| Sunnäs | Håkan, s. Ruotsi, Värmlanti | 43, 44, 45 |
| Sunnäs | Nils, s. Wermland, Hammarö | 44, 45 |
| Swärd | Henrik | 65, 67 |
| Swärd | Peder, s. n 1400 | 67 |
| Swärd | Ragnhild, s. Hattula, Harviala | 64, 65, 67 |
| S | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto | |
| Tala | Carin, s. Rauma | 136, 137, 138 |
| Tala | Olav | 137, 138 |
| Tanhuanpää | Lisa, s. 11.10.1791 Lappi, Kivikylä | 32 |
| Tawast | Elin, s. 1397 | 81 |
| Tenlenius | Anders, s. 2.11.1728 | 16 |
| Tenlenius | Catharina, s. 13.8.1724 | 16 |
| Tenlenius | Catharina, s. 4.7.1762 Eurajoki | 15 |
| Tenlenius | Christina, s. 24.12.1759 Eurajoki | 15 |
| Tenlenius | Elisabeth, s. 13.9.1740 Eurajoki | 16 |
| Tenlenius | Elisabeth, s. 2.10.1765 Eurajoki | 15 |
| Tenlenius | Eric, s. Lappi | 15, 16, 17 |
| Tenlenius | Gabriel, s. 8.3.1727 | 16 |
| Tenlenius | Gabriel, s. 16.9.1666 Mynämäki | 17 |
| Tenlenius | Gustav, s. 25.12.1758 Eurajoki | 15 |
| Tenlenius | Gustavus, s. 1734 Eurajoki | 16 |
| Tenlenius | Isaac, s. 15.8.1750 Eurajoki | 15 |
| Tenlenius | Isaac, s. 29.9.1756 Eurajoki | 15 |
| Tenlenius | Isac, s. 29.8.1729 | 16 |
| Tenlenius | Johan, s. 13.8.1724 Eurajoki, kirkonkylä | 9, 15, 16 |
| Tenlenius | Johan, s. x.6.1749 Eurajoki | 15 |
| Tenlenius | Johannes | 17 |
| Tenlenius | Johannes, s. 15.3.1754 Eurajoki, kk | 15 |
| Tenlenius | Magdalena, s. 24.8.1747 Eurajoki, kirkonkylä | 4, 9, 15 |
| Tenlenius | Maria, s. 1.12.1731 Eurajoki | 16 |
| Tenlenius | Maria, s. 12.10.1751 Eurajoki | 15 |
| Tenlenius | Maria, s. 18.8.1722 Lappi, Alakeeri | 9, 15, 23 |
| Tenlenius | N.N., s. 25.7.1741 Eurajoki | 16 |
| Tenlenius | Samuel, s. 17.2.1737 Eurajoki | 16 |
| Tenlenius | Samuel, s. 4.7.1762 Eurajoki | 15 |
| Torkki | Anders, s. Kiukainen, Köylypolvi | 116, 124, 125 |
| Torkki | Andres, s. 28.8.1694 Kiukainen, Eurakoski | 124 |
| Torkki | Anna, s. Kiukainen, Eurakoski | 115, 116, 124 |
| Torkki | Beata | 129 |
| Torkki | Bertil | 129, 130, 131 |
| Torkki | Bertil | 130, 131, 132 |
| Torkki | Brita | 116, 124, 129 |
| Torkki | Caisa | 129 |
| Torkki | Carin, s. Kiukainen, Eurakoski | 124 |
| Torkki | Henrich | 124, 129, 130 |
| Torkki | Johan, s. 18.3.1685 Kiukainen, Eurakoski | 124 |
| Torkki | Lisa, s. 24.6.1687 Kiukainen, Eurakoski | 124 |
| Torkki | Marcus, s. n 1669 Kiukainen, Eurakoski | 124 |
| Torkki | Margeta | 124, 129 |
| Torkki | Maria, s. 18.2.1692 Kiukainen, Eurakoski | 124 |
| Torkki | Michel | 131, 132 |
| Torkki | N. | 129 |
| Torkki | Nils, s. 26.3.1699 Kiukainen, Eurakoski | 124 |
| Torkki | Simon, s. 9.10.1689 Kiukainen, Eurakoski | 124 |
| Trumentari | Simon, s. 9.10.1689 Kiukainen, Eurakoski | 124 |
| Tumulius | Walborg, s. n 1702 | 31 |
| Tuumi | Matts, s. n 1630 Kiukainen, Köylypolvi | 126 |
| Tyckmannus | Vendela Maria | 109 |
| Tyrisevä | Elisabeth, s. 7.4.1777 Lappi, Kivikylä | 5 |
| Törne | Catherina, s. 1695 | 41 |
| Törne | Maria, s. 1695 | 41 |
| Törne | Peter | 39, 41 |
| Törne | Sara, s. 1693 | 38, 39, 41 |
| T | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto | |
| Unkuri | Michel, s. 26.7.1718 Eurajoki, kirkonkylä | 93 |
| Uola | Michel, s. 24.9.1695 Eura, Turajärvi | 116 |
| U | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto | |
| Vainionperä | Johanna, s. 12.3.1802 Lappi, Kivikylä | 32 |
| van Monkhoven | Christina | 108, 109, 114 |
| van Monkhoven | Jan, s. Hollanti, Brabant | 109, 114 |
| Viinikkala | Lisa | 145 |
| Vilkkilä | Maria, s. 10.6.1764 Rauman mlk, Uotila | 86 |
| von Bohm | Catharina, s. Brandenburg | 110, 111 |
| von Butlar | Catharina | 59, 60 |
| von Bülow | Ficke | 71 |
| von Dönhof | Margaretha | 58, 59 |
| von Fricks | Dietrich | 60, 61 |
| von Fricks | Ilse | 48, 58, 59 |
| von Fricks | Jürgen | 59, 60, 61 |
| von Fricks | Marcus | 58, 59, 60 |
| von Frics | Wolmar | 61 |
| von Gripenberg | Margareta | 111, 112 |
| von Grothusen | Axel | 47 |
| von Grothusen | Christoffer, s. Ruental | 47, 48, 49 |
| von Grothusen | Christoffer | 47 |
| von Grothusen | Elin, s. n 1570 | 46, 47, 62 |
| von Grothusen | Henrik | 47 |
| von Grothusen | Johan | 47 |
| von Grothusen | Otto I | 50, 51 |
| von Grothusen | Otto II | 49, 50, 51 |
| von Grothusen | Otto III | 48, 49, 50 |
| von Grothusen | Otto Johan, s. n 1586 Meselov Liivinmaa | 46, 47, 48 |
| von Grothusen | Otto, s. n 1600 | 42, 46, 47 |
| von Grüllen | Anna, s. Liivinmaa, Viljanti | 109, 110, 113 |
| von Grüllen | Bartold, s. Westfalen | 110, 113 |
| von Holstfer | Margaretha | 49, 50 |
| von Jordan | Adolf Ernst | 109 |
| von Jordan | Aksel, s. 20.7.1677 Ulvila, Villilä | 108 |
| von Jordan | Anna, s. Liivinmaa, Viljanti | 109, 110, 113 |
| von Jordan | Anna | 109 |
| von Jordan | Axel, s. 1649 Savonlinna | 107, 108, 109 |
| von Jordan | Carl Gustaf, s. 17.5.1672 Ulvila, Villilä | 108 |
| von Jordan | Christina, s. 1644 | 109 |
| von Jordan | Christina, s. 1610 Liivinmaa, Viljanti | 110 |
| von Jordan | Ebba | 109 |
| von Jordan | Ebba Juliana, s. 6.6.1683 Nakkila, Villilä | 106, 107, 108 |
| von Jordan | Elisabet Maria, s. 21.12.1679 Ulvila, Villilä | 108 |
| von Jordan | Elisabeth | 109 |
| von Jordan | Evert | 110, 111, 112 |
| von Jordan | Hans, s. Pommeri | 111, 112 |
| von Jordan | Helena, s. 3.11.1652 Tukholma | 109 |
| von Jordan | Johan, s. 18.5.1690 Ulvila, Villilä | 108 |
| von Jordan | Magnus | 109 |
| von Jordan | Maria Christina, s. 1.6.1699 Ulvila, Villilä | 108 |
| von Jordan | Michel, s. n 1577 Pommeri | 109, 110, 111 |
| von Jordan | Michel, s. 1590 Viljanti | 108, 109, 110 |
| von Jordan | Mikael, s. 19.11.1673 Ulvila, Villilä | 108 |
| von Jordan | Mikael Everhard | 109 |
| von Jordan | Vendela Maria | 109 |
| von Lüdinghausen | Catharina | 47, 48, 58 |
| von Lüdinghausen | Georg | 48, 58 |
| von Rosen | Anna | 57 |
| von Rosen | Gertrud | 52, 55, 57 |
| von Rosen | Hans, s. n 1400 | 57 |
| von Rosen | Hans | 57 |
| von Rosen | Kersten II | 55, 57 |
| von Tiesenhausen | Fromhold I | 55, 56 |
| von Tiesenhausen | Fromhold II | 52, 55, 56 |
| von Tiesenhausen | Gertrud | 49, 52, 55 |
| von Tiesenhausen | Peter, s. n 1397 | 56 |
| von Ulfsten | Vendelina, s. Westfalen? | 109, 114 |
| von Ungern | Christoffer | 52, 53, 54 |
| von Ungern | Elisabeth | 48, 49, 52 |
| von Ungern | Gerhard | 54 |
| von Ungern | Heinrich | 49, 52, 53 |
| von Ungern | Heinrich | 53, 54 |
| von Ungern | Kerstine | 52, 53 |
| von Ungern | Reinhold | 54 |
| Vuolle | Lena, s. 3.10.1812 Lappi, Hauta | 86 |
| Vähälä | Henrich, s. Eura, Turajärvi | 117 |
| Vähätalo | Margetha, s. Kiukainen, Köylypolvi | 127 |
| V | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto | |
| Wenno | Johannes | 17, 19, 136 |
| Wenno | Maria | 16, 17, 19, 136 |
| Wijk | Matts, s. 1705 Laitila? | 33, 34, 35 |
| X | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto | |
| Yli-Kruusi | Johanna, s. 20.7.1795 Nakkila, Leistilä | 104 |
| Yyteri | Brita | 145 |
| Å | Suku- ja myöhempi nimi-hakemisto | |
| Äyhö | Walborg, s. 12.2.1732 Lappi | 23 |