Uutisia 2007
 

[Uutiset 2009]-[Uutiset 2008]-[Uutiset 2007]

 

Joulukuu 2007

Joulukuu alkoi sairastelun merkeissä; Lakulla eturauhastulehdus, Tarmolla silmätulehdus ja Hugolla kynsivaurio. Lisäksi olen itse ollut kiireinen kurssini kanssa. Opiskelen eläinkouluttajaksi Suomen Eläinkoulutuskeskuksen käyttäytymistieteeseen perustuvassa kouluttaja-koulutuksessa. Verkko-opinnot lohkaisevat yllättävän suuren palan muutoinkin lyhyistä illoista. Erikoistumisjaksossa minua kiinnostaa ongelmakoirakoulutus, toivottavasti saamme sellaisen jakson tänne pohjoiseen.

Agilityä olemme treenanneet säännöllisesti, starttasimme jopa Activedogin epävirallisissa kisoissa. Eka rata meni ”pelastusarmeijalle”, mutta toista voi jo kutsua agilityksi. Hugo on kehittynyt mukavaa tahtia, kontaktit ovat hyvällä mallilla ja pujottelikin sujuu jo. Kun vain ohjaaja pysyisi vauhdissa mukana…

Lisäksi Lakusta tuli isoisä, Dixien (Taivaskatseen Rohkelikko) pennut syntyivät Velhottaren kenneliin!


Seinäjoki 21.10.2007

Kävimme Seinäjoella ”hankkimassa kokemusta”. Reissu oli todella hauska, kiitos mukaville matkaseuralaisille, mutta menestys ei päätä huimannut.

Hugo Val Eh
Laku Vet Eri 2 (Tuomari Cindy Pettersson)
Lakun tyttö Yo-Ba Kamala Vsp-pentu, hienoa! Ja toinen tyttö, Taivaskatseen Ruusunaika Nuo Eh2


Oulu Kv 6.-7.10.2007
Snautserit: Marianne Holm
Lhasa Apsot: Juha Kares 

Lauantaina Noora ja Tarmo esiintyivät jälleen oikein mallikkaasti junnu-kehässä ja osallistujia oli paljon. Hieman lisäjännitystä antoi se, että he melkein myöhästyivät kehästä kun katsoin kehänumeron väärin… Mukaan pääsivät kuitenkin mutta ei sijoitusta.

Sunnuntaina vuorossa oli ensin Hugo ulkoteltassa ja pitkän tauon jälkeen Laku, ensimmäistä kertaa veteraaniluokassa. Oli todella nautittavaa esiintyä vanhan herran kanssa pitkästä aikaa. Päivä oli historiallinen myöskin sen suhteen, että samassa kehässä esiintyi isä, äiti, tyttö ja poika eli Laku, Inka (Soleydan Impossible Idea), Amelie (Taivaskatseen Ruusunaika) ja Dixi (Taivaskatseen Rohkelikko). Kaikki esiintyivät mallikkaasti ja saivat todella hyvät arvostelut ja laatuarvostelun erinomainen, Inka-mamma oli hienosti vsp-veteraani. Kiitos Sinikalle, Heidille ja Joelille mukavasta päivästä!

Tässäpä tuloksia: 

Hugo: Val T
Laku: Vet Eri 1, Pu 1, Rop, Rop-vet


Raahen pentunäyttely 21.9.2007

Raahen pentunäyttelystä mukavia uutisia:
Lakun ja Kamalan tyttö Yarmilan Yser Kamala Rop-, Ryp 1- ja Bis-2 pentu!!
Hienoa, onnittelut kasvattajalle ja omistajille!

Haukipudas Ry 18.8.2007
Tuomari Markku Kipinä

Sadesää ja oikein kunnon ukkonen oli tässä näyttelyssä seuranamme. Onneksi juuri se hetki kun olimme Tarmon kanssa kehässä, sade piti pienen tauon. Heti kehän jälkeen taivas sitten repesi ja ukkosti ja salamoi ihan kunnolla. 

Tarmo: Nuo Eh 1


Kokkola Kv  14.7.2007
Tuomarit: Snautserit  Denis Kuzelj, Slovenia
Lhasa Apso: Francesco Cochetti, Italia

Aamulla saatiin vielä jännittää sataako vai paistaako, mutta matkaa myöten sää kirkastui ja aurinko paistoi täydeltä terältä. Näyttelypaikka oli pitkän mallinen puisto ja kun ohjelmassa oli kolme kehää ja kaikki kehät ympäri aluetta niin hieman kiirettä piti. Ensin vuorossa oli Hugo ja tulos oli mitä mainioin.

Noora ja Tarmo odottivat jo omaa vuoroaan junnu-kehän reunalla. He esiintyivät jälleen hyvin, mutta eivät sijoittuneet. Yhteistyö toimii heillä jo mainosti, hieman vielä sitä esiintymistä rohkeammin niin hyvää  jälkeä syntyy.

Tarmon rotukehä oli viimeisenä. Kehässä nähtiin jo aavistuksen reissussa rähjääntyneen näköinen poika, koska nurmi oli edellisen yön sateen jälkeen hyvin märkä. Eli näin mentiin:

Hugo: Val Eri 1, Pu 2, Vara-cacib
Tarmo: Nuo Eh 1


Rovaniemi Kv 24.6.2007
Tuomari Wenche Eikeseth, Norja 

Kaunis juhannussää suosi näyttelyvieraita Rovaniemellä. Mukaan matkalle lähti Hugo ja seurustelu-upseerin virkaa hoitamaan Noora. Snautseri-kehä oli aivan apso-kehän vieressä ja Tarmon veli Romeo oli esiintymisvuorossa samaan aikaan Hugon kanssa. Kun Hugo näki viereisessä kehässä aivan bestiksensä näköisen apson, hän olisi tietysti aivan väkisin tahtonut sinne, joten liikkeissä nähtiin sitten liikkumisen koko kirjo: ensin peruutettiin, sitten hypittiin, laukattiin ja vielä peitsattiin. Löytyihän ne raviliikkeetkin sitten lopulta… Tarmon veli Romeo pisteli itsensä hienosti vsp:ksi, onnea Romeo ja Heidi!

Hugon omaperäisen esiintymisen lopputulos oli kuitenkin oikein mukava: 
Val Eri 3, Pu 4


Iisalmi 27.5.2007
Snautserit: Hassi Assenmacher, Saksa
Lhasa Apsot: Elisabeth Clerc, Irlanti

Aamu ei alkanut kovin lupaavasti, sillä nukuimme pommiin! Matkalle oli lähdössä Sinikka (Taivaskatseen kennel) Amelien kanssa, Joel Dexterin kanssa ja meidän laumasta Tarmo, Hugo ja vanha herra Laku, joka oli menossa treffeille... Matkaan kuitenkin päästiin ja onneksi  ei ollut tiellä ruuhkaa... Aurinkoisen päivän aloitti apsot ja todella mukavasti aloittivatkin: Tarmo Pu 2 ja vara-serti, Dexter Pu 3 ja pikku-Amelie Vsp ja serti! 

Jostain syystä snautseri-kehää odotellessa alkoi perhosia lepattaa vatsan pohjassa. Hugolla oli toiveissa se viimeinen serti. Ja poika ei pettänyt toiveita vaan otti sen mitä oli tarjolla:  Avo Eri 1, Pu 1, Serti, Rop, Fin Mva YES!!!  Railille erikoiskiitokset hienosta trimmistä ja Sinikalle ja Joelille matkaseurasta ja myötäelämisestä. Käytiin pyörähtämässä ryhmäkehässäkin, mutta sieltä ei menestystä tullut. Kotimatkalle lähti iloinen, mutta väsynyt joukko. Olisiko tyytyväisin ollut Laku, jonka treffit meni nappiin…

Hugo: Avo Eri 1, Pu 1, Sert., Rop, Fin Mva
Tarmo: Nuo Eri 1, Pu 2, vara-sert.

Oulu 13.5.2007
Snautserit: Marianne Holm-Hansen, Tanska
Lhasa Apsot: Martin Baskaran, Espanja

Oulun äitienpäivänäyttely on jokavuotinen perinne, onhan se kotipaikkakunnan näyttely. Aamu valkeni sumuisena, mutta kirkastui mitä pidemmälle päivä ehti. Tarmo joutui jäämään rotukehästä pois lääkekuurin vuoksi, joten Hugo astui kehään ensimmäisenä. Snautsereita oli ilmoitettu mukavat 17 koiraa ja sertistäkin sai kisata. Tuloksen Avo Eri 1, Pu 1, Sert, Vsp! Hienoa Hugo, mamman jalat eivät tainneet tavoittaa maan pintaa koko päivänä!

Tarmo esiintyi reippaasti junior handler-kisassa Nooran kanssa, mutta tällä kertaa ei sijoitusta. Apsoissa Tarmon veli oli hienosti Vsp ja serti, riemukkaat onnittelut Romeolle! Lakun lapsista ensiesiintymisen kehässä teki pikku-Amelie (Taivaskatseen Ruusunaika) ja todella hieno debyytti olikin, Pn 3 ja vara-serti. Siitä on hyvä jatkaa!
Kehien jälkeen näimme rakkautta yli roturajojen kun Amelie ja Hugo rakastuivat täysin!! Voi sitä peliä, mitä he pitivät ruohonkentällä telmiessä. Kyllä meillä vain oli mukava päivä, kiitos Sinikalle ja Joelille mukana olosta.

Kajaani  RN 29.4.2007
Tuomari Hilkka Salohalla
Kylmän kolea aamu saatteli matkaan sertin metsästäjät Hugon ja Aunen (Liebgrau Elegant Angel). Tällä kertaa meille ei onni hymyillyt vaan tuloksena oli Eh 1. Onneksi ei tullut hukkareissu, sillä Aune oli hienosti Rop ja serti, paljon onnea Aune ja Anne-Mari!!! Kiitos mukavasta matkaseurasta Aune, Anne-Mari ja Timo!

Hugo: Avo Eh 1

Kajaani KV 6.-7.1.2007
Kajaanin tamminäyttely on jo melkein perinne ja tällä kertaa sinne suunnattiin molempina päivinä. Sää oli suosiollinen ja pakkanen pysyi kohtuullisissa lukemissa. Lauantaina oli vuorossa apsot ja mukavaa jälkeä syntyi.

Tuomari Betsy Leady, USA
Tarmo: Jun Eri 2, Pu 4
Laku: Val Eri 1, Pu 3

Sunnuntaina hurautettiin matkaan Hugon kanssa kahdestaan ja mieli oli odottava. Olihan tuomarina kasvattaja ja rodun erikoistuomari Reijo Latvala. Hienosti meni, luokkavoitto ja FinnSiger-pisteet lähtivät kotiin!

Hugo: Avo Eri 1