|
Kiribbo's Kennel
Villakoiraharrastukseni alkoi vuonna 1976, jolloin perheeseemme tuli ensimmäinen villakoira, joka oli
valkoinen keskikokoinen. Siitä lähtien minulla on ollut villakoiria. Tällä hetkellä niitä on kotona neljä
ja yksi sijoitettuna Sauvossa.
Olen kasvattanut villakoiria vuodesta 1996, jolloin kasvatin kaksi pentuetta
Cemballen's kennelnimen alla. Oman kennelnimen sain vuonna 2000. Kiribbo's -koiria on ehtinyt syntyä
jo seitsemän pentueen verran, yksi vuodessa. Kasvattamani villakoirat täyttävät Suomen Kennelliiton, sekä Suomen Villakoirakerhon jalostusvaatimukset.
Pyrin kasvatustyössäni erityisesti ottamaan huomioon rodunomaisuuden, luonteen ja terveyden. Pennut kasvavat kodinomaisessa ympäristössä.
Asun Raisiossa, omakotitalossa ja
koirillani on erittäin hyvät ulkoilumahdollisuudet. Ammatiltani olen kosmetologi ja teen töitä kotona. Vietän aikaani
mahdollisimman paljon koirieni kanssa.
- Marja-Leena Kivikko
Päivitetty viimeksi 3.7.2009

|