|
![]() |
| Tarina
|
| Tässä eräs
koiraharrastuksen syntyteoria Kankaanpäästä... KOPIN KULMALTA PERHEARVOKSI "Olipa kerran antiikin kreikan aikaan… No, kyllä silloinkin on varmaan ollut jonkinasteista koiriin liittyvää aktiviteettia, mutta se siitä. Isontalon Antti Kankaanpään Rannanjärveltä koki tiedostamattaan tai täysin tietoisesti havahtumisen koiraharrastukseen kesällä 1960. Antti lähti mettälle muita isäntiä tapaamaan ja ottipa Mustinkin mukaan. Saapahan tekosyyn lähteä kotoa tuulettumaan. Antti matkasi tutulle metsälaavulle muiden isäntien luokse, jotka yllättäen olivat myös saaneet päähänsä lähteä mettälle. Useimmilla muistakin isännistä oli oma talon vahti mukana. Aika kului makkaraa paistaen ja huurteisia siemaillen sekä keskustellen (miehethän EIVÄT juoruile). Kääntyipä juttu joskus ihmisen parhaisiin ystäviinkin. Isännät kokoontuivat siis säännöllisen epäsäännöllisesti vuffejensa kanssa vielä pitkän aikaa. Näin syntyi koiraharrastus. Isäntien illanvietoissa ja metsästysreissuilla syntyi usein kiivastakin keskustelua, myös koirista. "Naapurin Jeppe on sitten oiva linnunhaukkuja, mutta kyllä meidän Murre sen aina voittaa" tai sitten "Meidän Nipsu se vasta kaunis onkin" "Juu on toki, mutta kyllä Mustilla on elävämmät nappisilmät". Antti-isäntä totesi lukuisten väittelyiden ja todisteluiden jälkeen Mustin olevan tosiaan kylän kärkimiehiä. Kunnianhimon kasvaessa Antti päätti muiden isäntien kanssa lähteä seuraavaan kylään pönkittämään lisää egoaan. Kyllä Mustin täytyy olla parempi kuin mitä huhu kertoo naapurikylän Mopesta. Tai seuraavan maakunnan Nerosta. Pääkaupunkiseudullakin on kuulemma mukamas ennennäkemättömän taitava Peni. Ja kyllä naapurin Roopekin vieraat voittaa. Mitä tästä voimme päätellä? Perisuomalaisen kateellisuuden hienoisella avituksella koiranäyttelyt ja erilaiset taitokokeet saivat alkunsa. Näin syntyi myös yhteinen päämäärä ja harrastus levisi. Entäs Musti? Musti oli onnellinen. Musti sai tehdä juuri sitä, mistä oli aina unelmoinutkin. Se sai kulkea isännän mukana. Se sai tehdä asioita isännän kanssa ja tuottaa iloa isännälle. Antille tämä puoli asiasta selvisi vasta kovin myöhään, jos silloinkaan. Musti oli joka tapauksessa tyytyväinen elämäänsä."
|
![]() Likka 10,5 v ja Ida 2 kk
|
|
|
|
|
|
|
Kankaanpään Seudun Kennelyhdistys ry - Hauska harrastaa hyvässä seurassa! |
||