Tästä kaikki alkoi.
9.1.2004
Soitin eilen Pelastetaan Koirat Ry:lle. Kävin joululomalla katselemassa niiden kotisivuja netissä ja selaamassa kotia etsiviä koiria, joita on Tallinnan koiratarhalla. Löysinkin sieltä yhden, jota papereissa kutsutaan Mugabeksi. Kuvaus siitä oli tällainen: ” Mugabe on todella arka ja vetäytyvä lammaskoirasekoitus uros, jolle ihminen on tehnyt pahaa. Mugabe ei näytä hampaita edes nurkkaan ahdistaessa, mutta se välttää kontaktia ja pojan mielestä epäilyttäviä tilanteita. Se tarvitsee ehdottomasti rauhallisen kodin ja paljon aikaa, uudet asiat opitaan pikkuhiljaa kannustuksen avulla. Mugabe on n. 50 senttiä korkea karvakasa, joka ei saa arkuutensa vuoksi kotia Virosta.”
Menetin sydämeni sille, jo kun näin sen kuvan ja kun tuo kuvaus viimein ilmestyi, niin tulin entistä varmemmaksi, että tuossa on se koira, jolle haluan antaa kodin. Joten eilen siis soitin sinne ja nyt se pikku pörriäinen on varattu minulle. 17.1 eli ensi viikon lauantaina lähdetään hakemaan hauveli kotiin. Sain kuulla, että Mugaben karva on todella huonossa kunnossa, mutta muuten se on fyysisesti ihan ok. Ikä ei ole tiedossa, mutta arvelivat, että alle viisivuotias on.
Ja pojan nimi vaihdetaan, kun se tulee. Siitä tulee Caro. Se on italiaa ja maskuliinimuoto sanasta cara, joka tarkoittaa kultaa.
20.1.2004 tiistai
Ensimmäinen kontakti Caroon oli järkytys. Se on ensinnäkin paljon suurempi kuin luulin. Hyvin pitkälti samankokoinen ja näköinen kuin partacolliet. Ja voi luoja, miten arka se oli. Heti, kun ihminen meni sen häkin lähelle, paineli Caro omaan koppiinsa turvaan. Meidän piti nostaa kopin katto pois, että saatiin pojalle panta kaulaan ja pois häkistään. Ilmeisesti kuitenkin suurin stressi aiheutui tarhan metelistä, koska sieltä pois tulon jälkeen Caro rauhoittui heti. Seuraava järkytys oli huomata, miten kamalassa kunnossa sen turkki todella on. Karvakasa on väärä sana kuvaamaan poikaa, koska turkki on pelkkää huopaa, johon on takertunut olkia ja muuta roskaa. Sen takakarvat oli täynnä jäätynyttä ulostetta. Caro osoitti jo silloin ensimmäiset merkit luonteestaan seisoessaan aivan rauhallisena tarhan pihalla, kun kaksi sille täysin vierasta ihmistä, jotka puhuvat kummallista kieltä, leikkaavat karvoja sen hännän alta.
Taksimatkan takaisin satamaan Caro nukkui minun sylissä, pää minun olkapäällä. Terminaalin hälinässä se tuntui vähän pelkäävän, mutta koko matkan poika oli itse rauhallisuus. Ei tietoakaan mistään hötkyämisestä ja häsellyksestä. Tarhasta poistumisen jälkeen poika ei ole haukahtanut kertaakaan. Se ottaa tilanteen täysin niin kuin se eteen tulee. Laivamatka ja automatka Helsingistä menivät nukkuessa.
Kotielämä on lähtenyt liikkeelle loistavasti. Sisällä ollessa poika nukkuu, mutta ulos päästessä siinä on virtaa kuin pienessä kylässä. Siitä huolimatta se ei kuitenkaan vedä. Se haistelee, merkkailee ja kipittää häntä pystyssä niin pitkiä lenkkejä kuin vain jaksaa sitä taluttaa. Koiria se menisi mielellään haistelemaan, mutta jos sille toinen koira ärähtää, Caro kääntää tyynesti päänsä pois ja jatkaa matkaa. Ei puhettakaan rähinästä tai murinasta. Kehuttaessa se villiintyy aivan täysin. Sunnuntai-iltana Caro keksi piehtaroimisen. Sitä on aivan ihanaa katsoa sen heittäytyessä hankeen ja siitä oikein paistaa nautinto, kun saa hinkata itseään lumeen.
Pojan käytöksen perusteella en usko, että sitä olisi hakattu. Caro rakastaa rapsutusta ja silittelyä. Päästä ja leuan alta sitä voisi silittää vaikka koko päivän. Kun poikaa menee rapsuttamaan, se kellahtaa selälleen tarjoten mahaa rapsutettavaksi ja nyt se jo nuolee kättä. Jos käytös jatkuu samanlaisena, ovat harjaus- ja kynsienleikkaus päivän kohokohtia. Caro yksinkertaisesti nauttii hoitamisesta ja huomiosta.
Ruoka on maistunut vähän huonosti. Caro ei tule syömään, kun ruuan antaa, vaan saattaa odottaa tuntikausia ennen kuin syö. Se ei myöskään ota kädestä mitään. Hemmoa inhottaa, kun se ei voi syödä Caron kanssa iltapalaa. Sunnuntain ja maanantain Caro vietti eteisessä. Se nukkui eteisen matolla kenkien keskellä. Maanantai-iltana se viimein uskaltautui olohuoneeseen omalle patjalleen ja nyt se on ottanut sen omaksi paikakseen.
Eilen käytiin lääkärissä. Caro painaa 20 kg ja tätä mieltä lääkäri oli: ” Sydämessä ei sivuääntä kuulunut, mahan tunnustelussa ei ollut poikkeavaa, iho siisti turkin alta, kivekset normaalit”. Silmät sillä rähmii, joten se sai silmätippoja. Hampaat ovat hyvässä kunnossa, ei hammaskiveä ja korvat ovat myös siistit. Pääsyy lääkärille menoon oli turkin ajelu ja kynsien leikkuu. Ensimmäinen nukutuspiikki ei oikein tehonnut. Lääkäri ihmetteli, miten on mahdollista, että koira ei reagoinut piikin laittoon mitenkään, eikä tuntunut millään nukahtavan. No eihän se piikki ollut mennyt edes ihosta läpi, vaan kaikki aineet olivat jossain takkukasassa. Toinen piikki meni oikeaan osoitteeseen ja viidessä minuutissa poika oli unessa. Tunti meni operoinnissa ja kun Caro viimein heräsi, niin sain mukaani vinttikoiran!! Sen tassuissa ja päälaella on vielä karvaa, mutta muuten se on täysin kalju. Siitä kyllä huomaa, että vähän keljuttaa tämä uusi look. Nyt meillä on ongelma, kun Caron takki on aivan liian iso. Maanantaina käytiin ostamassa puku, jossa on yhdessä kura- ja toppapuku, mutta kun yli puolet koiran koosta jäi lääkärin roskikseen, niin ymmärrettävää on, että takki nyt roikkuu.
Lähes
vuoden kuluttua
Kuulumisia Marraskuussa…
Melkein vuosi on nyt vietetty Caron kanssa yhteiselämää. Luottamus saatiin syntymään yllättävän nopeasti. Olin varautunut siihen, että töitä sen eteen voidaan joutua tekemään pitkään, mutta äkkiä Caro oppi, että enää sen ei tarvitse pelätä. Turkin kasvaessa ja elämänhalun palatessa pojasta kehittyi maailman kiltein koira, johon ei voi olla ihastumatta.
Suomi opittiin lihapullien ja makkaran avulla. Caro on äärimmäisen fiksu koira ja oppi käskyt todella nopeasti. Toko-kentällä se pääsi elementtiinsä ja koko pojan olemus viestii, miten se tykkää touhuta. Tosin se innostus rajoittui ainoastaan ulos. Sisällä Caro oli kuin kuollut lahna. Sitä ei saanut innostumaan mihinkään muuhun kuin syömiseen ja ulos lähtöön. Ulkoillessa poikaa voi pitää aivan rauhassa vapaana. Se ei ole missään vaiheessa yrittänyt karata. Ennemminkin Caro vahtii, ettei ihminen vaan katoa näköpiiristä.
Kynsienleikkaus- ja harjaushetkistä tosiaan tuli niitä päivän huippuhetkiä. Poika rellottaa selällään jalat ylhäällä koko toimituksen ajan ja nauttii. Muutenkin Carosta on tullut varsinainen sylivauva. Sohva meinaa välillä käydä ahtaaksi, kun se tunkee kaikki 20 kiloaan kainaloon ja etsii lämpöä ja läheisyyttä.
Ainoa todellinen ongelma on ollut eroahdistus. Se ei ilmennyt varsinaisena paikkojen tuhoamisena, mutta yksin jäädessään Caro hajotti ovet yrittäessään päästä ulos asunnosta. Koko talvi meni itsenäisesti opiskellessa, koska yksin poikaa ei voinut jättää. Oman opiskelun ohessa aikaa käytettiin Caron käyttäytymisterapiaan. Apuna meillä oli sekä D.A.P- haihdutin, että Clomicalm –kuuri, mutta mainittavaa kehitystä ei harjoittelusta huolimatta saatu aikaan. Erikoista oli se, että esimerkiksi kaupan eteen yksin jääminen ei tuottanut mitään ongelmia. Ulkona ollessa Caro istui aivan rauhassa odottelemassa, että tulen takaisin. Kotiin se ei kuitenkaan suostunut jäämään.
Viimeinen keino oli Caron muutto Savonlinnaan vanhempieni luokse. Täällä kaikki on mennyt hyvin. Tilaa on enemmän ja koirasiskot ovat seurana, joten ahdistuskohtauksia ei tule. Muutenkin Caro on selvästi piristynyt pikkusiskojen seurasta. Se on myös oppinut niiltä leikkimisen, kerjäämisen ja ovella haukkumisen jalon taidon. Suomeen tullessaan Caro ei haukkunut juuri lainkaan eikä sillä ollut mitään käsitystä siitä, mihin tarkoitukseen lattialla olevat pallot ja patukat oikein ovat. Puruluista se tykkäsi alusta asti, mutta leikkiminen oli pojalle täysin vieras käsite. Hyvin on kuitenkin oppi mennyt perille ja nykyään Caro kantaa leluja joka paikkaan mukanaan, juoksee palmuhäntä hulmuten keittiöön, kun jääkaapin oven avaa ja on ensimmäisenä ovella tarkistamassa, että sisään tulijan voi varmasti päästää taloon. Mitä pienet edellä, sitä iso perässä.
Meidän tapauksessa nimi oli enne. Caro todellakin on kaikkien kulta. Siitä on tullut kiltti ja onnellinen koira, joka osaa nauttia elämästään. Joka kerta pojan kanssa touhutessa miettii, miten joku on voinut hylätä sen. Toisaalta se on ollut meidän perheen onni. Meille on annettu maailman paras koira, joka on tuonut omistajiensa elämään enemmän iloa kuin koskaan olisin voinut kuvitella.