| TOIMINTAKERTOMUS Vuodelta 2002 |
Seura vietti kymmenvuotisjuhliaan ja järjesti sen kunniaksi juhlaviikonlopun 17.-18.8. Matkustajasatamassa. Kilpailuina olivat lauantaina SM-sarjan loppuottelut ja nousukarsinta sekä sunnuntaina avoin Lahden mestaruuskilpailu Lahti Boule Duppeli. Sunnuntaina pelatussa SM-sarjan finaalissa selvisi Suomen edustaja yleisen sarjan MM-kilpailuihin Grenobleen. Liitto piti myös valmennusleirin naisille ja junioreille Lahdessa ja ryhmien joukkueita osallistui sunnuntain duppeliin.
Lauantai-iltana järjestettiin seuran juhlavastaanotto kahvila Karirannan kabinetissa. Tilaisuudessa vieraili noin 20 seuran nykyistä ja entistä jäsentä, kymmenkunta liiton ja muiden jäsenseurojen edustajaa ja muutama kymmenen muuta paikalla ollutta pelaajaa kautta maan. Lahden kaupungin edustajana vieraili Jake Ropponen vaimoineen. Sunnuntaina tarjosimme kaikille yli 70 pelaajalle mehua ja pullaa.
Tuloksia:
1. Helsingin Petanque Klubi / Joachim Eriksson, Alexander Gullichsen, Olli Sinnemaa, Arttu Poikolainen
2. Helsinki Boule I / Arto Stenberg, Harri Lehtinen, Samuli Kankkunen, Antti Riihikanto
3. Linnan Petanquistit / Iivo Paaso, Jarmo Heinonen, Ilkka Kankare, Tuukka Ylönen, Markus Lähdesniemi
3. PSC Järvenpää III / Juha-Pekka Siro, Marko Jakonen, Jari Häkkinen, Seppo Lindman
Sarjapaikkansa säilyttivät: Susirajan Petanque, PC de Strömfors ENSTO ja SLP HP
Sarjaan nousi: Nassu
1. Pasi Matilainen, Anssi Viinikainen (Mikkeli/Joensuu)
2. Marko Aalto, Jussi Savolainen (Helsinki/Kuopio)
3. Marko Jakonen, Miikka Kouvonen (Lahti/Helsinki)
4. Sami Lukka, Mika Metsä-Eerola (Hämeenlinna)
Lisätietoja ja valokuvia: http://www.sci.fi/~jpoyry/petanque/2002/juhlavkl.html.
Osallistuimme SM-sarjan ylimääräiseen karsintaan Anjalankoskella 25.5. tavoitteena sarjapaikka, mutta se jäi taas niukasti saavuttamatta.
Seuramme teki Suomen Petanque-Liiton syyskokoukselle aloitteen liiton valtakunnallisen rankingjärjestelmän uudistamisesta. Se hyväksyttiin vain pienin muutoksin ja tulee käyttöön vuonna 2003.
Jäsenemme Satu Lehtonen ja Antti Lehtonen voittivat sekaduppelin Suomenmestaruuden Hämeenlinnassa 11.8.!
Jäsenemme Jukka Pöyry, Marko Jakonen ja Ari-Pekka Mäkelä voittivat Lahden Kortteliliigan mestaruussarjan.
Jäsenemme Jukka Pöyry matkaili Grenobleen seuraamaan MM-kisoja 2.-6.10.
Jäsenemme Jukka Pöyry ja Mika Ahonen olivat mukana Suomen Petanque-Liiton hallituksessa. Pöyry toimi liiton veppimestarina ja teki myös Suomen Petanquelehteä. Ahonen vastasi liiton tuomaritoiminnasta.
Teimme liitolle Suomen Petanquelehden kolmen numeron postituksen, josta seura sai kohtuullisen palkkion.
Saimme Lahden kaupungilta yleisavustuksen 300 euroa. Tämä voidaan katsoa käytetyksi juhlaviikonlopun järjestelyihin, mm. suurin osa pelialueen eli Matkustajasataman vuokraan.
Seuralla on oma nettisivu osoitteessa http://www.sci.fi/~jpoyry/petanque/ ja siellä on ollut tietoja seuran toiminnasta, tapahtumista, kilpailutuloksia ym.
Seuran jäsenmaksu oli aikuisilta 10 euroa ja junioreilta 5 euroa, ei liittymismaksua.
Jäsenmaksun maksaneita oli vuoden lopussa 11 (7 miestä, 1 nainen ja 3 junioria), joilla lähes kaikilla oli myös liiton kilpailulisenssi. Seuran toiminnassa on ollut mukana myös huomattava määrä "ulkojäseniä".
Seuran luottamushenkilöinä vuoden aikana toimivat:
Hallitus: Puheenjohtaja Mika Ahonen Varapuheenjohtaja Antti Lehtonen Sihteeri Satu Lahtimo Taloudenhoitaja Jukka Pöyry Jäsen Markku Uusi-Piuhari Tilintarkastajat: Jukka Ahonen ja Pekka Lindevall
Petanquen suurin vuosittainen kotimainen tapahtuma SM-kisat järjestetään taas Lahden Matkustajasatamassa heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Liitto on järjestänyt tapahtuman Lahdessa myös vuosina 2000 ja 2001. Tällä kertaa merkittävä ero on siinä, että nyt järjestelyvastuu on annettu kahdelle liiton jäsenseuralle, Lahti Boulelle ja espoolaiselle Peesille. Lisätietoja: http://www.petanque.fi/sm/2003/.
Järjestämme myös yhdessä PHLU:n kanssa Työpaikkaliikunnan Festivaalin petankkiturnauksen 30.8. (http://www.phlu.fi/festarit/), perinteisen virallisen Lahden mestaruuskilpailun Lahti Boule Duppelin 31.8. ja valtakunnallisen ranking-"finaalin" 21.9.
Lahdessa 17.4.2003
_____________________
Mika Ahonen