1.10.  Eron syyt
Lapin Kansan päätoimittajaksi valittu ja tehtävästä erotettu Johanna Korhonen kertoo MTV3:lle, että Alma Media tarjosi hänelle sataatuhatta euroa, jos hän vaikenisi julkisuudessa potkujen syistä.
Vääryys etenee tänäänkin varmoin askelin.
Alma Media boikottiin syrjinnän vuoksi - Tapaus Johanna Korhonen

3.10. Vihreän liiton vaalikampanjan avaus
Vihreät avaus
Satuin paikalle 3.10. aamulla. Janina puhui. Minulle ei kukaan puhunut mitään tai antanut esitteitä mutta ei poiskaan ajettu!

4.10. Viiden tunnelin maraton
maratonstart
Maratonin lähtö ja
mjaot
maalissa Lohjan Omenatytön vierellä.

6.10. Päiväkävelyllä
Salonika
Hyvä että liikkeet tuovat väriä ja vihreyttä kaupunkiin. Malliesimerkkinä Salonika.

10.10. Aleksis Kiven päivä

Mutta koivu kellastui, purppura-hameessansa seisoi haapa, ja illan
kosteat sumut peittivät väikkyvään kohtuunsa Luhtaniitun. Oli syksy
taasen, ja veljekset eivät unohtaneet talven tarpeita; olivat he myös
toimittaneet omettaansa kolme mullikkaa ja yhden nuoren, jukuripään
sonnin. Ja loppui työ ja raataminen ulkona, jossa kaikki jo lepäsi
kinosten alla, mutta pirtissä jo alkoi askare toinen, askare aapiskirjan
kanssa tuolla pöydän ääressä. Ahkerasti harjoittelivat veljekset lukua
taas, ja heidän taitonsa karttui, vaikka vähitellen.

14.10. Big Brother
Katselin televisiosta tositvsarjaa. BB:n asukkaiden viikkotehtävä on kolhoosi. Tehtäväpostia lukiessaan muutamat kyselivät kirjeen outoja sanoja. Tuntemattomia oli esim. sana demokratia, kolhoosi ja viisivuotissuunnitelma. Aikaa on siis kulunut huomaamatta. Asukkaat olivat hyvin pieniä Neuvostoliiton aikaan. Koko aihetta ei olisi parikymmentä vuotta sitten edes uskallettu ottaa Suomessa tv-hupailun kohteeksi. Noottia olisi tullut ja matka Novosibirskiin.

17.10. Postin palvelusta
Odottelin tänään etanapostista Vihreä Lanka lehtinippua. Sain yllättäen paketin seurannasta seuraavan tiedon:

Lähetysten seurantahaun tulos

 

Palvelu:  Keltainen kuljetus 9

Lisäpalvelut:

Paino: 9.3 kg

Tilavuus: 0.0201 m3

 

Lähetystunnus: JJFI60070914217100879

Lähetyksen rekisteröinnit

17.10.2008, klo 09:06 Lähetys on vastaanotettu kuljetuksesta 08100 LOHJA

17.10.2008, klo 07:39 Luovutusta yritetty, vastaanottajaa ei tavoitettu 08100 LOHJA

17.10.2008, klo 06:19 Lähetys on jakelussa 08100 LOHJA

17.10.2008, klo 02:40 Lähetys on lajiteltu 01010 POSTIN LOGISTIIKKAKESKUS

16.10.2008, klo 21:09 Lähetys on lajiteltu 60000 SEINÄJOKI

Eli takuuvarmasti olimme aamulla hereillä ja kotona eikä mitään luovutusta ole yritetty. Valheella on lyhyet jäljet.

18.10. Lohjan torilla
Päivä Lohjan torilla kylmässä viimassa. Onneksi Lohjan Vihreät on loistava porukka.

19.10. Rahikainen
Tanhuhovin kirppiksellä naishenkilö myi epäsopivia vaatteitaan: "Mulla on sama vika kuin Rahikaisella. Mä en koskaan liikkeissä sovita vaatteita. Joskus sopii, joskus ei."

20.10. Mökillä
2010
Loka- ja marraskuussa on monesti vielä kauniita mökkipäiviä. Hajuherneet kukkivat.

21.10. Virheitä, virheitä
SAK:n Lohjan paikallisjärjestön sivulle sai jäsenet laittaa kunnallisvaalien esittelynsä. Minäkin innokkaana lähetin, mutta kummankohan puolella sivuston hoitajan sydän oli koska sukunimekseni oli laitettu Leppänen ja ehdokasnumero oli 14 vaikka sähköpostissa lähetin oikeat tiedot. Numero pitää olla siis 16. Mistäköhän tällaiset "erehdykset" johtuvat. Lyhyessä tekstissä kaksi ratkaisevaa asiaa väärin. Jätetään sen päättely kansalaisten ratkaistavaksi. Kyllä kansa tietää?

23.10. Kirjamessuilla
Helsingin kirjamessuilla Jörn Donner piti avauspuheen jossa hän kertoi vaikuttavasti mm. kirjanälästä. Lainaan tähän katkelman Donnerin puheesta koska sellaista nälkää olen itsekin aika-ajoin kokenut:
donner
Hyvin nuorena olin joskus ulkomailla hyvin nälissäni. Kirjanälkää olen tuntenut useamminkin. Kerran Rukalla ollessani jouduin tekemään pitkän ja kalliin taksimatkan löytääkseni kunnon lukemista. Pahempaa on ulkomailla Yhdysvalloissa suurten kaupunkien ja kampuksien ulkopuolella. Ei löydy kirjakauppoja mistään. Portugalissa aika kaukana Lissabonista jouduin kerran vailla lukemista lomakeskukseen, jonka ainoa kirja oli portugalin kielinen raamattu Vaikka luinkin latinaa koulussa ei tuo kirja hirveästi kiehtonut minua. Palasin kirjannälässä kesken kaiken Lissaboniin ja vietin lopun lomasta hotellihuoneessa lukien. Olen myöskin kiertänyt Siperian Tomskin löytääkseni kirjakaupan josta voisin ostaa muuta kuin venäjän kielistä kirjallisuutta. Muutaman tunnin etsiskelyn jälkeen löysin sen sattumalta. Näin ollen ilman kirjoja en eläisi.

rosebud
Lisäksi Samoilta messuilta Charles Foster Kanen lauseen, jonka avautuminen vaatii maailman hienoimman elokuvan "Citizen Kane" tuntemusta.

28.10. Nurmijärven Palojoki
kivi
Palojoella käydessä kannattaa aina viettää hetkinen Aleksis Kiven synnyinkodin tanhuvilla. Lohjallakin olisi hieno Arvid Järnefeltin koti, jos se vaan joskus avataan kauppakeskusten hurmaan kyllästyneille hiljentyjille.

31.10. Päivän ekoteko
Fortum ilmoitti sähkön hinnan korotuksesta. Samassa kirjeessä oli lupaus: Sopimuksesi takaa sinulle ympäristömyötäistä sähköä vaivattomasti. Käyttämäsi sähkö on ympäristömerkittyä Norppasähköä, jonka tuotannossa ei synny hiilidioksidipäästöjä. Teet merkittävän ekoteon joka päivä!
energian ympäristömerkki
Tähän onkin turvallita päättää tämä tapahtumarikas kuukausi. Uhuu! Vielä yksi asia:

Halloween
on noitien, kummitusten ja muiden aaveiden juhlapäivä, jota vietetään lokakuun viimeisenä päivänä. Nimi on lyhenne englannin sanoista "All-Hallows-Eve" eli pyhäinpäivän aatto.

Halloweeniä on vietetty Euroopassa vanhastaan kelttiläisen perinteen vaikuttamissa anglosaksisissa maissa, kuten Englannissa, Skotlannissa ja Irlannissa. Esimerkiksi Suomessa juhla tunnetaan kuitenkin ennen muuta amerikkalaisessa muodossaan. Yhdysvaltoihin juhlan toivat irlantilaiset ja skotlantilaiset siirtolaiset, ja se on nykyisin Yhdysvalloissa vuoden kuudenneksi merkittävin juhlapäivä kaupallisesti  Halloween on vahvasti esillä amerikkalaisessa populaarikulttuurissa ja on sen kautta viime vuosina levinnyt laajemmallekin Eurooppaan, myös Suomeen. (Wikipedia)