3.3. Puhdistus

Täytyy säästää matkalukemiseksi.
4.3. Risusavotalla huomioitua

Seuraavan vuoden polttopuita pilkottiin. Alppiruusut pukkaavat kukannuppuja. Ei tietoakaan
lamasta.
12.3. Potkukelkka

Tänä aamuna (torstai 12.3.) kaupunki oli jo aurannut Aurlahden jääradan. Kelpasi
siinä potkia. Hyvää kuntoilua vaihteeksi. Kiitos Lohjan liikuntapaikkkojen hoitajille
taas kerran.
13.3. Kevät saapuu.
Päivän potkukelkkaretkellä näkyi pilviä vasten yksinäinen valkoinen joutsen
matkalla pohjoiseen. Maanantaina onkin jo päivä ja yö yhtäpitkiä.
14.3. Takaisin

Tänään 3 joutsenta lensi vauhdikkaasti etelään päin.
18.3. Pikapalte
On erinomaisen hyvä juttu, että pienet erikoisliikkeet sinnittelevät keskustassa. Palvelu on hyvää
ja asiantuntevaa. Kun pyytää esimerkiksi pikapaltetta niin tietää että saa myös oikean paketin.
Sellaista tavaraa ja palvelua ei saa tavarataloista. Suositaan siis erikoisliikkeitä.
28.3. Valot sammutetaan 20.30-21.30
Lohjan kaupunki oli tehnyt kuulemma oikein päätöksen osallistua maailmanlaajuiseen kampanjaan.
Sammutimme asunnosta valot ja läksimme kävelylle keskustaan kyseisenä aikana. Olihan mukava
tietää, että samaan aikaan valot sammuvat myös Egyptin pyramideilla. Huomasimme kuitenkin,
että potaskaa oli puhuttu. Valot paloivat niinkuin ennenkin Laurinkadulla ja kaupungintalolla.
Kuvat otettu klo 20.45.


31.3. Aamupäivällä linturetkellä

Siuntion Hyvinvointikeskuksen lintutorni Tjusträskin rannalla on nykyisin
nimeltään Myötätuulen torni.