IHANA JUOMA

”Ihana juoma on sahti

täyttää mahan ja riuduttaa hermot

suloiseen itu klanuun

niin että joukon möhläys

ani harvoin paisuu parkinaksi

vaan pikemminkin lauhtuu

haparoivaksi plääsäykseksi…

Se on tuo kultainen kansallisjuoma

maan uumenien,

salaperäisen itämisen

saunan löylyn ja

sacharomyces-sieni vekkulin

jalo yhteistyö…”

F.E. Sillanpään novellikokoelmasta

Poika eli elämäänsä

Tuo sillanpääläinen sahdin ylistys kertoo oivasti olennaisen sahdista; sahti on nautintoaine, jota ei saa missään tapauksessa sotkea kiljuun, pontikkaan tai muuhun viinaan. Sahti on tavallaan verrattavissa viiniin. Olennainen ero on siinä, että sahti ei vanhetessaan parane, vaan se täytyy juoda pois ennen kuin se happanee. Viiniä sahti muistuttaa sikäli, että se on erilaista eri paikkakunnilla, honkajokelainen eroaa hämeenkyröläisestä, joka taas enemmän muistuttaa lammilaista, ja sitten on sitä sysmäläistä… Ja tietysti eri sahtimestareitten sahti on erilaista, jokaisella lienee omat salaisuutensa. Sahti on erinomainen ruokajuoma, vielä erinomaisempi seurustelujuoma. sahdin valmistus on pitkä prosessi, sen valmistumista pitää malttaa odottaa. Sahtia haistellaan, maistellaan, makua ja selkeyttä arvioidaan, tuoksukin on tärkeä.

Kolme ja puolituhatta vuotta sitten oli Sinuhen Thebassa ja sen Lohenpyrstössä olutta, vahvempaa ja heikompaa, viinien rinnalla. Viikinkien juomana on tunnetusti ollut olut. Ensimmäiset asiakirjatiedot oluen käytöstä Suomessa ovat vuodelta 1366 piispa Hemmingin hautajaisiin laaditun ohjelman yhteydessä. Suomalaisesta talonpoikaisoluesta on tehty jopa väitöskirja vuonna 1780 Turun Akatemiassa Carl Helleniuksen toimesta, ”Finska allmogens bryggningsätt”. Sahti-nimen alkuperä ei ole täysin selvillä, mutta oletetaan, että nimi johdatellaan mehua ilmaisevasta saft-sanasta. Perusteluna kerrotaan, että Tammisaaren porvarit ostivat 1700-luvulla ympäristön talonpojilta jopa Hämeestä asti sahtia. He kaatoivat sahdin tynnyreihin, joissa oli pohjalla tuoreita marjoja, tavallisesti vadelmia. Näin saatiin sahtiin uutta makua, ehkä jälkikäytettäkin. Tottahan se muistutti mehua, ruotsalaisittain saftia.

Sahtia on yleensä valmistettu maaseudulla, kaupungeissa keitettiin viinaa. Sahtia myytiin sellaisenaan ostajille sekä krouveissa suoraan juotavaksi. Iitin kirkkoherra Paulin piti 1700-luvulla krouvia. Se herätti pahennusta, mutta ei suinkaan sen vuoksi, että siellä myytiin ja juotiin sahtia, vaan sen vuoksi, että kirkkoherra tienasi liikaa… Talonpojat valmistivat sahtia juhlistamaan häitä, hautajaisia, elonkorjuuta, joulua ja juhannusta. Sahti valmistettiin omasta ohrasta ja rukiista, mukaan makua antamaan on käytetty katajaa ja humalaa. Sahdin valmistus on ollut ja on edelleen työlästä. Teollisestikin sitä nykyisin valmistetaan. Perinteisiä sahtiseutuja löytyy Pohjois-Satakunnasta ja Hämeestä. Maaseudulla on edelleen arvostettuja sahtimestareita ja sahti on varsinkin häiden ja syntymäpäivien juhlajuoma.

Olen oppinut sahdin valmistuksen äidiltäni ja kun mieheni kanssa etsimme omakotitaloa kaksikymmentä neljä vuotta sitten, kriteerinä oli löytää talo, jonka saunassa on vesipata, jotta voidaan tehdä sahtia. Kesämökkiä rakentaessamme mitoitimme saunan niin, että sahdin valmistus onnistuu. Omakotitaloa ei enää ole, mutta kerrostalossamme on hyvä kylmiö sahdin säilytykseen. Valmistamme sahtia yleensä jouluksi ja juhannukseksi. Ystävät saavat joulukukat nestemäisenä.

Sahdin valmistamiseen kuluu kokonainen päivä aamusta iltaan. Sahdin valmistusastioiden pitää olla puhtaat, joten valmistus alkaa niiden pesemisellä. Sitten aloitetaan ”kastaminen”. Ohra- ja ruismaltaiden päälle kaadetaan pari ämpärillistä lämmintä vettä neljä kertaa tunnin – kahden välein. Joka kerta vesi on aina edellistä lämpimämpää. Viimeisellä kerralla vesi on sopivaa, jos sormensa pystyy pitämään vedessä niin kauan, että ehtii kiertää sen vesipadan ympäri. ”Kastamisen” jälkeen mallaspuuro keitetään. Se saa kiehua n. parikymmentä minuuttia, mutta puuroa pitää sitten muistaa koko ajan sekoittaa, ettei se pala pohjaan. Vanha kansa sanoo, että sitä pitää sekoittaa koko ajan myötäpäivään. Tätä ohjetta olen kyllä rikkonut… Äitini on tarkka mausta, hän huomasi heti, kun kerran sahti pääsi ihan hiukan palamaan pohjaan. Keittämisen jälkeen puurosta erotetaan vierre siivilöimällä se marjaisten katajanoksien läpi. Aiemmin siivilöinti tapahtui olkipetin läpi ja oli tarkkaa puuhaa. Nykyisin teräsverkko korvaa tuon olkipedin. Sopivaksi jäähtynyt vierre käytetään sitten pullahiivalla. Joukkoon lisätään kuivattuja humalia antamaan makua ja säilyvyyttä. Sahti käy kuohuen n. vuorokauden, jonka jälkeen se laitetaan vesilukon alle kylmään. Juomakelpoista se on n. viikon kuluttua, mutta ei säily kovin montaa viikkoa maun kärsimättä. Valmistus on hikistä puuhaa, mutta kyllä hämeenkyröläinen sahti on sen väärtti!

”Olut juova ja viina ryypätä!” (Kuru)

”Ei se juovuksissa ollut, se ol sahissa” (Joutsa)

Lähteet

Sahtikirja, Ulla Asplund, toim.

Sahti, kaskuja ja tarinoita, Ulla Asplund, toim.