LUONNE
Amy on mukava tamma. Se on saanut nimensä (yllättäen) omistajan fanittamasta HIMin biisistä "And Love Said No." Amy tuli Suomeen loppuvuodesta -03. Se oli asunut Saksassa jonkin aikaa, joten sen menneisyydestä ei tiedetä paljon. Tullessaan se oli jo peruskoulutettu, eikä sillä ollut edes pahoja tapoja. Tervettä tammaa alettiin heti kouluttaa, ja se sopeutuikin nopeasti tallille. Sille onkin siunaantunut jo monta varsaa, kuten Dreaway's Amyroo, -Jack sekä -Jay. Kaikista varsoista on pelkkiä hyviä kokemuksia.
Hoitaessa Amy on kiltti ja luotettava. Se ei esimerkiksi potki/näyki ihmisiä, mutta kannattaa silti olla varuillaan; onhan hevosillakin joskus huonoja päiviä. Ratsastaessa se on kuuliainen ja osaava, mutta välillä hieman laiskahkokin. Erittäin miellyttävä ratsastaa. Maastossakaan ei säikähtele, uittaminen onnistuu myös.
Amy on hyvin sosiaalinen tamma, mutta sille ei tuota ongelmia työskennellä yksin. Se ystävystyy nopeasti uusien hevosten kanssa, eikä näin tuota omistajalleen päänvaivaa esimerkiksi tarhausjärjestelyissä.
SUKUTAULU
Isä:
Maremmana ox
|
Isän isä:
tuntematon ori
|
Isän Emä:
tuntematon tamma
|
Emä:
Amanda ox
|
Emän isä:
tuntematon ori |
Emän emä:
tuntematon tamma |
KISAKALENTERI
16.06.2004 ->
X = ei jaoksen alainen kisa
Näyttelyt
Voittoja 0 kpl sijoituksia 0 kpl
| Pvm.
| Järjestäjä
| Luokka
| Sijoitus
|
Kouluratsastus
Voittoja 0 kpl sijoituksia 2 kpl
Esteratsastus
Voittoja 0 kpl sijoituksia 0 kpl
| Pvm.
| Järjestäjä
| Luokka
| Sijoitus
| X 07.06.2005
| Charon Arabians
| 90-100cm
| 11/13
| |
JÄLKELÄISET
Silvershaft ox oli pitkään entisen talin ainoa
jalostuskelpoinen ori. Niimpä se tähänasti kaikkien
kasvattiemme isä.
COPYRIGHT
Kuvat (c) Fable Arabians
Ulkoasu& Tekstit (c) Maiju /Charon Arabians
TAKAISIN
|