Welcome to Charon Sporthorses about us sporthorses breeding | |
|
Muutamia lumihiutaleita putoilee tasaiseen tahtiin harmaalta taivaalta. Lehtensä jo pudottaneiden lehtipuiden lomassa kiertelevä tie on osittain jäässä, osittain sula. On aivan hiljaista. Tarhat ovat tyhjät, lankkuaitojen päälle on kertynyt puuterilunta, joka putoaa paikaltaan tuulen puhaltaessa viileästi. Vain rakennuksista kuuluu satunnaisia ääniä. Tallissa hevoset hirnahtelevat toisilleen, maneesista kantautuu laukkaavan hevosen askeleiden rytmi. Muutamia kotimaahansa talvehtimaan jääneitä pikkulintuja lentelee puun oksalta toiselle, ja harmaan turkin saanut orava hyppelehtii komeasti männystä toiseen. Toivotamme sinut sydämellisesti tervetulleeksi. Charon Sporthorses on vuonna 2004 perustettu siittola, jonka tavoitteet ovat aikojen saatossa hieman muuttuneet. Talli sijaitsee Kiimajärven kylän ja samannimisen järven läheisyydessä kauniissa, rauhallisessa suomalaismaisemassa piilossa kaupunkien hälinältä ja kiireeltä. Siittola on täysin virtuaalinen, mitään sivuilla mainittua ei ole olemassa täsäs maailmassa. Siittolan pääasiallisena tavoitteena on jalostaa terveitä ja kestäviä urheiluhevosia moneen lajiin. Laadun takaa monen vuoden takainen kokemus kasvatustyöstä sekä turvalliset ja asialliset puitteet jalostustoiminnalle. Enää toimintaamme ei kuulu kilpailut ja muut tapahtumat, vaan keskitymme ainoastaan hevoskasvatukseen, kilpailuja ja tapahtumia järjestetään enää harvoin. Olemme kuitenkin mukana seuramme MaiRan kilpailutoiminnassa, ja tiloissamme järjestetäänkin seuran toimesta useita tapahtumia vuosittain. | © Red Fox Farm, photos by Milynda Milam.
Photos of Tuxedo, |
LATEST NEWS23. marraskuuta : Nyt alkaa Charonissa uusi aika. Nimen jälkiliite (Arabians) vaihtui toiseen (Sporthorses), kasvatusrodut vaihtuivat osittain (ratsuponi, englannin täysverinen) mutta arabianhevosjalostus jatkuu edelleen. Hevoskanta tulee myöskin uusiutumaan, saapi sitten nähdä, ketä vanhoja tuttavia Charoniin lopulta jää. Kauhukolmosista en ainakaan luovu! Ps. Please visit Evergrey, too! |
OTHER INFORMATIONContact us? Jos sinulla on kysyttävää tallin toiminnasta ja haluat siihen suhteellisen nopean vastauksen, yritä tavoitella meitä sähköpostitse crowsflyblack@gmail.com. Palautteet, niin risut kuin ruusutkin, voit kirjoittaa vieraskirjaamme. Charon Sporthorses is a SIM game stable. [?] |
about us / sporthorses / breeding