LUONNE
Don't say a word eli tutummin Toni on myös isänsä tavoin nimetty kasvattajansa musiikillisten ihanteiden mukaan,
nimesä poika sai Sonata Arctican erään kappaleen nimestä. Toni on vilkas, toisinaan hieman levotonkin oripoika, joka
kaipaisi seuraa kokoajan, ja onkin vanhempiensa tapaan erittäin sosiaalinen hevonen. Toni saattaa potkiskella karsinansa ovea
ja kurkkia hauskojen ilmeidensä kanssa kaltereiden raoista, joka on aina herättänyt tallin väessä hilpeyttä.
Hoitaessa Toni on kiltti, aluksi hieman levoton, mutta rauhoittuu kyllä melkoisen pian. Kaviotkin nousevat toisinaan
helpommin, toisinaan sitten hieman vaikeamman kautta. Ja joskus tuntuu orin tekevän tämän ihan vain hoitajaansa ärsyttääkseen,
emänsä tavoin sen voi kuvitella ilveilevän ja lällättelevän. Myös karsinan järjestyksessäpitäminen on periytynyt emältä, jos karsinaan
on unohtunut jonnekkin sinne kuulumatonta, esimerkiksi harjoja ruokakuppiin, Toni kyllä pian huolehtii, että ne eivät kauan häntä
siellä häiritsemässä ole. Laitumella Toni viihtyy muiden oriiden seurassa, ja se mittelee ja kisaa nopeudesta niiden kanssa muiden kyllästymiseen asti.
Ratsastaessa Toni on suhteellisen mukava, mutta sen keskittymiskyky on vielä melko heikko. Se kuumuu erittäin helposti, jonka
jälkeen on "pelkkää tulta ja tappuraa." Se saattaa ryntäillä ympäri maneesia pää pystyssä kuuntelematta pienintäkään pidätettä, minkä
takia se on toisinaan harvinaisen ärsyttävä. Pukittelu ja pystyynnouseminenkaan ei ole tämän orin ratsastajalle mitään uutta.
Esteetkin sujuvat kohtuudella, tosin arabianhevosena se ei hirveisiin suorituksiin pysty, mutta sen hyppykapasiteetti on selvästi yli
keskimääräisen arabianhevosen kapasiteetin. Ketteryyttä ja nopeutta löytyy, mutta vielä kun orin saisi pysymään käsissä..
Askellajeista ravi on sen verran lennokas, että siellä ei ole mikään helppo istua, ja Toni hermostuu herkästi kokoaikaisesta
puristuksesta kyljissä. Maastossa ori on ihan suhteellisen mukava, mutta saattaa kuitenkin säikkyä helposti asioita.
SUKUTAULU
Tonin isä Sir Christus ox on hauskasti nimetty, vekkuli oripoika, joka hallitsee vaativan tason kouluratsastusliikkeet. Se on kisannut ihan mukavasti, ja muita jälkeläisiä sillä ei Tonin lisäksi toistaiseksi vielä ole. Isänisä Vuorileijonan Rainy Day ox on komea rautias arabianhevosori, joka on osallistunut pariin näyttelyyn ja laukkakisaan kärkipään sijoituksia haalien. Isänemä Sasha ox on kolmen varsan emä, tammamainen ja reipas tyttönen, joka on kisannut parisen kisaa tyydyttävin tuloksin.
Emä Dreamway's Amyroo ox on upea kouluratsu, joka on kisannut vaativissa ja vaikeissa luokissa todella upeasti menestyen. Se on palkittu KRJ-II palkinnolla, ja kantakirjattu kolmannella palkinnolla. Tällä omistajansa mielestä maailman upeimmalla tammalla on viisi jälkeläistä. Isä Silvershaft ox on tulinen brittiläinen arabianhevosori, joka taitaa kouluratsastusta Vaativa A-tasolla. Sillä on kisattu useita kymmeniä kisoja, kohtuullisella menestyksellä. Emä And Love Said No ox on vuonna 2003 Suomeen tullut ruotsalainen arabianhevostamma, paljon kisannut, vajaa parisenkymmentä sijoitusta haalinut upea tamma.
KISAKALENTERI
16.06.2004 ->
X = ei jaoksen alainen kisa
Näyttelyt
Voittoja 0 kpl sijoituksia 0 kpl
| Pvm.
| Järjestäjä
| Luokka
| Sijoitus
| -
| -
| -
| -
| |
Kouluratsastus:
Voittoja 2 kpl sijoituksia 2 kpl
Esteratsastusjaos
Voittoja 0 kpl sijoituksia 0 kpl
JÄLKELÄISET
COPYRIGHT
Kuvat (c) -
Ulkoasu& Tekstit (c) Maiju /Charon Arabians
TAKAISIN
|