![]() Aukaise kuva isommaksi tästä. |
| ||||||||||||||||||||||||
© Konie | |||||||||||||||||||||||||
|
. LUONNE Parilla lauseella kuvattuna Dani on temperamenttinen, osaava ja tulinen hevonen, joka rakastaa kilpailemista, etenkin esteratsastusta. Sillä on hieno ja erittäin toimiva hyppytekniikka, ja se on myös ketterä ja nopea, aivan kuin luotu esteradoille. Jos siltä joskus sattuu putoamaan estepuomi, tuntuu kuin se ottaisi Dania päähän niin maan hemmetisti, joten seuraavilla esteillä ilmavaraa saattaa jäädä montakymmentä senttiä. Vaikka se onkin melko tulinen, se pysyy silti käsissä, vaikka välillä sitä saa kyllä pidättääkkin oikein olan takaa. Kouluratsastuksessakin Dani on suhteellisen mukava ratsastaa, se on herkkä ja kuuntelee pienimpiäkin apuja, esimerkiksi lantion liikettä. Kuitenkin sen keskittymiskyky ei välttämättä aina ole sitä huippuluokkaa, kuitenkin siinä on niin paljon täysveriainesta, mutta kyllä sillä ainakin sen kouluratsastusradan on saatu ratsastettua ihan hyvin. Danilla on myös maastoiltu hyvin paljon, joten se on maastovarma, ja sitä pysty myös uittamaan. Dani rakastaa westernratsastussa, ja onkin sijoittunut kymmenen parhaan joukkoon jokaisessa western-kisassa. Hoitaessa Dani voi joskus mahtailla, luimistelu ja näykkiminen eivät ole siis kokonaan poissuljettuja vaihtoehtoja. Sen voi kuitenkin sitoa kiinni ilman huonoa omatuntoa, todennäköisimmin se siinä pysyy, eikä ala riuhtoa riimunarua. Se on tottunut veteen, joten sen voi pestä ihan normaalisti, eikä se aristele harjatessa mitään paikkaa. Kengittäessäkin se seisoo paikoillaan suhteellisen kauan, mutta joskus jalat saattavat tömistä lattiaan kun Dania oikein kiukuttaa. Eläinlääkärinkin se antaa tutkia itsensä, tosin joskus eläinlääkärin takinhelma on kiva ottaa suuhun. Dani tarhataan yksin, mieluiten ruohopohjaiseen tarhaan, kun se söisi mielellään hiekkapohjaisen tarhan hiekkaa, ja on muutenkin levoton jos syötävää ei ole. Olisi mukavaa jos Danin voisi laittaa tarhaan, josta se näkisi muita hevosia, ettei se hermostuisi etsiessään 'laumaansa'. Tosin ei se kyllä ole vielä kertaakaan elämänsä aikana tullut aitojen lävitse, mutta eihän sitä koskaan tiedä näistä oreista ja niiden hormooneista. Kisoihin lähtiessä Danille kannattaa laittaa häntään punainen rusetti, sillä se saattaa pomotella muita hevosia. Sitä ei kannata siis viedä kauhean lähelle muita hevosia. Dani on tottunut kuljetuksiin, joten se menee traileriin / hevosautoon ilman sen kummempaa showta. . ARVOSTELUT
Komean värinen. Tykkään. Harja ja häntä hyvin siistin näköiset ja karvakin kiiltää mukavasti :D Kaulassa näyttäisi olevan aika vähän lihaksia, mutta muuten hyvin lihaksikas. Kaulan liittymäkohta ok. hyvä sukupuoli- ja rotuleima. Kaviot hyvin hoidetun näköiset. Ei takakorkeutta. Hyvät pään muodot. Arvosanaksi 10-, todella vähän löysin "virheitä".
Pitkä kaula, kaunis pää. Hyvät jalat, hyvässä kunnossa. Kaunis olemus. Arvosana: 8+
Danin isä Cardin Elegant FRA on ranskalainen sf-ori, joka on niittänyt menestystä kenttäratsastuksen lisäksi myös
koulu- ja esteratsastuksessa. Dani on perinyt tulisuuden ja kapasiteettinsä isältään. Cardin Elegantin Isä Axel Scorpio
on kilpaillut koulu- ja esteratsastuksessa aluetasolla melko menestyksekkäästi, Danin isänemä Little Miss Spookiness onkin
kilpaillut kouluratsastuksessa ihan kansallisella tasolla asti, ja pärjännyt suhteellisen hyvin.
Danin emä, Rafaella Bilda FRA on myöskin ranskassa asusteleva tamma, joka toimii lähinnä Danin kasvattajan Paris Richterin
tyttären Marien harrasteratsuna, sillä on kisattu lähinnä seura- ja aluetasolla. Rafaella Bildan vanhemmat Aramand d'Ares ja
Merlina van Beygen ovat ranskasta kotoisin olevia, nykyisin saksassa asuvia siitoshevosia.
Kouluratsastus KRJ ranking: 1p, voittoja 0kpl, sijoituksia 1kpl
Kenttäratsastus KERJ ranking: 0p, voittoja 0kpl, sijoituksia 0kpl
Western WRJ ranking: 1p, voittoja 0kpl, sijoituksia 3kpl
| |||||||||||||||||||||||||