MaiRa

Maijun Ratsastajat eli MaiRa on vuoden 2005 alkupuolella perustettu seura, jonka tehtävä oli aluksi palvella pientä virtuaaliharrastajaporukkaa, jotka olivat toisilleen tuttuja oikeassakin elämässä. Seura toimi aluksi Maijun tallin yhteydessä, mutta sen lopetettua kesällä 2005 MaiRa siirtyi toimimaan uuden tallin, Charon Arabiansin yhteyteen. Nykyisin seura palvelee jokaikistä, joka siihen haluaa liittyä.

Seuran toiminta on vielä melko pienimuotoista, mutta sitä kehitetään jäsenten toiveiden mukaan. Luvassa on kilpailuja, niin villejä kuin jaoksen alaisia, sekä myös valmennustoimintaa, jos sille on kysyntää. MaiRa ei ole mihinkään lajiin erityisesti painottunut seura, ja niimpä toimintaakin voidaan järjestää ratsastusleikkikisoista ja poolosta aina kouluratsastukseen ja valjakkoajoon saakka. Kaikenlaiset toiveet otetaan vastaan mielellään.

Jäsenkirje 05/06
Heipähei. Aurinko on lämmittänyt tätä pohjoistakin pallonpuoliskoa sangen mukavasti, joten lämpöasteita ja hyvää ilmaan on ulkona riittänyt. Täällä Keski-Suomessakin lämpömittari on näyttänyt hellelukemia, joka ei välttämättä ole aina niin hyvä asia, kun ratsastus ei hirveän mukavaa liian kuumalla ilmalla ole. Pian järvissäkin vesi lämpenee, ja uimarannat voivat saada osakseen enemmän huomiota kuin tietokone ja virtuaalimaailma. Niimpä usean tallin, seuran tai yhdistyksen toiminta loppuu kokonaan tai osin kesän ajaksi. Vaikka minun tulisi pitäjänä palvella asiakkaitani hyvin, oletan silti minulla myös muiden tavoin olemaan lomaa, niimpä myös MaiRan toiminta saattaa taukoilla kesällä, mutta ihan kokonaan seura ei kuitenkaan hiljene.

Keväisin terveisin Maiju (VRL-1007, MaiRa)

» Päivitetty viimeksi 12. toukokuuta 2006
Uusia jäseniä, osallistujien lisäilyä kisoihin, KRJ & ERJ-kisoista tulokset!
» ERJ Estekisat 19.05.2006! [tulokset]
» KRJ Koulukisat 20.05.2006! [tulokset]

HUOM! Kiinnostaako ilmainen mainostila?
Nyt MaiRan jäsenillä on mahdollisuus saada tallisi / hevosesi mainos sivun oikeaan laitaan. Bannerin leveys tulee olla korkeintaan 150px, korkeutta ei hirveästi toivota. Mainosbannerit tai niiden tekemiseen tarvittavat ohjeet otetaan vastaan sähköpostiin.

E-mail   Vieraskirja

CharonArabians   Nattvind

DarkwoodsMyBetrothed