Kuva: Juha 2010

Pörrön ja Takun elämää


Kuva: Juha 2010

Kuulumisia 2010
Kuulumiset 2009
Kuulumiset 2008
Kuulumiset 2006


9.12.2007 Littoisissa

Jeps, seuraava tuholaisen tunnustus... Vietimme iltaa Enkeliravintolassa Maijan 29-vuotispäivillä lauantaina. Takku suuttui iltamenosta niin, että jyrsi ja raapi ulko-oven viereiseen seinään kolon. Vaikka puuhasteltavaa oli jätetty molemmille. Vähänkö ärsytti. Nyt täytyy kehittää jotain Takku-päätä ovelampaa huomion kiinnittäjää yksinoloa varten.

Tänä viikonloppuna oltiin taas treenailemassa, lauantaina perustottelevaisuudessa, sunnuntaina agilityssä. Varsinkin Takulle tekee hyvää olla vieraissa koiraryhmissä ilman Pörrön tukea, jässikkä kun turvautuu Pörröön melko voimakkaasti.



Pörrö hyppää innokkaasti esteitä. Tosin tässäkin hypyssä näkyy, miten Pörtsy kääntyy jo ilmassa Maijan suuntaan. Usein takatassut vetävätkin riman alas, kun Pörröllä on niin kiire mamman luokse. Tarkoituksena olisi saada kehitettyä hyppyä niin, että se suuntautuisi jouhevasti eteenpäin. Tosin ohjaajakin saattaa olla liian hidas... Kuva: Juha,

Takku pääsi elämänsä ensimmäisen kerran näyttelyyn Helsingissä 2. joulukuuta. Juha esitti Takun hienosti ja tuloskin oli upea: Takku oli PU2 ja sai myös kunniapalkinnon. Tuomari Reijo Tuovinen arvosteli Takun näin:
"Hyvä raajojen luusto, hyvä pää, oikea ilme, hyvä rungon pituus, rinnan syvyys oikea, hyvin kulm. raajat, hyvä askelpituus."

Paluumatka oli melkoista taistelua, kun Maija kulki koirien ja kapsäkkien kanssa junalla kotiin Littoisiin. Juha jatkoi matkaansa Lahteen opiskeluviikolle.



Kaikki polskipennut näyttelyssä. Takku viihtyi oikein hyvin häkissä sisarustensa kanssa. Kuva: Maija.



Takku ja Juha treenaavat seisomista. Hälyisä näyttelyhalli oli Takulle jännittävä kokemus. Kuva: Maija.



Takku kasvattajaryhmässä. Kuva: Maija.

Lokakuun puolessa välissä Tuorlan majatalon alueella Ulla-Maija ja Nadja joukkoineen järjestivät onnistuneen PON-leirin. Opimme paljon lyhyessä ajassa, kiitos loistavien opettajien! Erityisen mukavaa oli, että Pörrö löysi selkeästi suosikkilajinsa: jäljestämisen.



Tässä näyttelykoulutuksessa Maija ja Takku muiden mukana. Kasvattaja Marika antamassa ohjeita esiintymistä varten. Juha ja Takku löysivät viikonloppuna yhteisen sävelen ja näyttelyesiintymiset jäävätkin Juhan vastuulle. Kuva: Juha.

Muita kuvia viikonlopusta voi käydä katselemassa Nadjan kuvaboksista.

http://s133.photobucket.com/albums/q76/nadjan/leiri/ (leiriltä yleisiä kuvia)

http://s133.photobucket.com/albums/q76/nadjan/leiriagility/ (agilityä)

http://s133.photobucket.com/albums/q76/nadjan/leirinly/ (näyttelykoulutuksesta)

http://s133.photobucket.com/albums/q76/nadjan/leiritoko/ (petoa ja tokoa)

Viikonloppu huipentui leikkimieliseen ryhmäkilpailuun, jossa Juha ja Takku oppivat tekemään kahdeksikkoliikkeen. Tosin melko hitaasti... Pörrö valittiin leirin Intopiukaksi ja jäljestämisestä annettiin Pörrölle erityispalkinto. Into piukassa on myöhemmin nuuskittu makkararuutuja ja jäljestystä on lähimetsässä harjoiteltu Pörrön äänitehosteiden saattelemana. Takku ja Juha palkittiin perustottelevaisuudesta sekä näyttelyosaamisesta.



Pörrö hienossa Nadjan tekemässä Into piukka -loimessa. Kuva: Juha.



Iki-ihanan Tomek-koiran muistolle. Ulla-Maijan perheen syvään suruun osaaottaen Maija, Juha, Pörrö ja Takku.

30.9.2007 Littoisissa


Nyt on vihdoin saatu sivujen uudistustyöt valmiiksi, huh. Kesti aikansa, mutta olihan paljon muutettavaakin.



Takku Maijan sylissä ensimmäisen kerran. Kuva: Juha 2007


Takku-poika saapui perheeseen elokuun lopussa ja sen jälkeen onkin ollut yhtä hulinaa... Takku on osoittaunut oikeaksi riiviöksi, joka villitsee Pörrönkin mitä erilaisimpiin temppuihin. Parasta (tai pahinta) antia näiltä kahdelta on tähän mennessä ollut kokonaisen mynthon-askin tuhoaminen. Onneksi pastilleissa ei ollut ksylitolia, mutta laksatiiviset vaikutukset olivat kyllä huomattavat. Pörrö ei koskaan yksinään repinyt laukkuja alas ja tonkinut niiden sisältöjä, mutta tämän tapauksen jälkeen olemme varautuneet jo paljon paremmin... Takku myös rakastaa kenkiä ja yrittää pihistää niitä itselleen aina tilaisuuden tullen.

Takku-poika on muuten sopeutunut elämäämme oikein hyvin. Tänä viikonloppuna kirmailtiin metsässä, jossa napsimme useita kauniita ruskakuvia.



Metsässä hieman poseerattiin. Kuvat: Juha 2007



Metsämiehet. Kuva: Maija 2007

Nadja hoiti molempia koiruuksia, kun kävimme Maijan äidin veljen Pekan "ajokorttijuhlissa".
Kaikki meni hyvin, vaikka äiskä olikin hieman hermostunut, kun ensimmäisen kerran oli erossa Takkulaisesta. Kiitokset siis Nadjalle luotettavasta toiminnasta!



Irma tekemänsä Halkojen suvun elämänpuun kanssa. Kuva: Maija 2007

Ainoa kesälomamatka, jonka ehdimme tänä kesänä tehdä, suuntautui Ruukkiin, Maijan isän sukulaisten luokse. Pörrö toipui vielä tuolloin leikkauksesta, joten hänellä oli tötterö edelleen päässä. Päivän reissu tehtiin Ouluun, jossa kaupunkikävelyn lisäksi vierailimme Maijan serkun, Katjan, ja hänen perheensä luona. Katjan ja Paavon tytär Milana oli kuin ikänsä koiran omistanut tyttö ja heillä riitti Pörrön kanssa puuhailtavaa. Myös lähestulkoon koko muu porukka nähtiin ja mukavasti ehdittiin kyläilläkin monessa paikassa.



Pörrö ja Milana löysivät toisensa hetkessä. Kuva: Maija 2007




Mummo, Juha ja Taavi sekä Pörrö keskittyneenä palloon. Kuva: Maija 2007


Jaana ja venäjänvinttikoira Taru hakemassa hellyyttä.
Taru ja Pörrö eivät ollenkaan ymmärtäneet toistensa päälle, hyvä kun huomasivat edes toisen olevan olemassa...Kuva: Maija 2007



Juha ja Pörrö Suomen keskipisteessä. Kuva: Maija 2007
"Ookko nää Oulusta, pelekkääkkö nää polliisia?" Pörröä ainakin hieman jänskätti... Kuva: Juha 2007



Siikajoen rannalla, lenkillä hyttysten syötävänä. Kuva: Juha 2007

Uusia videoita on pari kappaletta laitettu katseltavaksi.


16.7.2007, Littoisissa

Pörrö on tänään palannut kotiin kivesten leikkausoperaatiosta. Piilokives löytyi vatsaontelosta, joten nyt Pörröllä on kaksi leikkausarpea paranemassa. Leikkaus sujui hyvin ja eiköhän Pörtsykin ala jo muutaman päivän päästä olla oma touhukas itsensä. Se täytyy kyllä sanoa, ettei vielä ole nähty päivää, jolloin Pörtsy olisi niin kipeä, ettei ruoka maittaisi... Tötteröä Pörtsy joutuu pitämään päässään kuitenkin lähes pari viikkoa.


Tässä Pörrö nukkuu leikkausväsymystä pois. Kuva: Maija 2007

Toinen varsin jännittävä tilaisuus koettiin, kun Pörrölle naksittiin kesäkarva. Karva oli päässyt huonohkoon kuntoon, jota jokapäiväinen uiminen ei luonnollisesti parantanut yhtään. Pörrön turkki leikattiin "snautseri-tyyliin" ja tottuihan tuohon erilaiseen ilmeeseen pienen ihmettelyn jälkeen itse kukin. Kevyempi olo kaverilla on kyllä ollut ja pallon perässä juokseminen on maittanut.


Tässä Pörrö on juuri selvinnyt trimmaajan käsittelystä, huh, kun oli kamalaa... Kuva: Juha 2007

Ja jotta tottuisitte Pörrön uuteen lookkiin, pistetään perään vielä pari muutakin kuvaa.

 
Tässä Pörrö poseeraa Nadjan kameralle Aurajoen maisemissa. Kuva: Nadja Nikko 2007

Olemme siirtäneet joitakin videon pätkiä Pörrön touhuista You Tubeen, klikkaa tästä. Käykäähän katsomassa! Lisäilemme sinne ajan mittaan myös vanhoja videoita eli Pörrön pentuaikoina ottuja pätkiä.

Yhden viikonlopun vietimme Jämsän mökillä Heikin ja Annan sekä Markun ja Maijun seurassa. Katiska onnistuttiin jättämään järveen. Pörrö kirmaili mökkimaastossa innoissaan ja valvoi makkaranpaistoa nuotion äärellä. Paluumatkalla pysähdyimme Loimaalle maatalousmuseo Sarkaan, jossa Pörröllä oli monia ihmettelyn aiheita.


Etsi kuvasta Pörrö.... vihje: Pörrö on pallohullu... Kuva: Maija 2007


Pörrö ja pässit Sarka museossa. Pässit olivat hyvin kiinnostuneita Pörröpäästä, kun taas Pörröä hieman jännitti isot otukset. Kuva: Juha 2007

Jokin aika sitten vietimme Niinan lakkiaisia Padasjoella. Pörrö riehui tapansa mukaan Lillin kanssa itsensä väsyksiin asti.


Jarno pulassa Pörrön ja Lillin painostuksen alla. Kuva: Juha 2007

Jennin kanssa teimme sunnuntaina kävelyretken Ruissalon maisemiin. Hieman oli sateinen keli, mutta muuten reissu oli mukava. Mustikoita olisi ollut hirmuisesti, mutta tietenkään emme muistaneet ottaa mitään kippoa mukaan. Pörrö hyppäsi tietenkin aina keskelle mustikkamättäitä, joissa poimimme mehukkaimpia mustikoita suuhumme...


Tässä ollaan lenkin alussa Ruissalon leirintäalueella. Kuva: Juha 2007

17.5.2007, Littoisissa

Huh, kun aika on vierähtänyt nopeasti, kohtahan on jo kesä! Nyt on vihdoin aikaa näiden sivujen päivittämiseen. Paljon on taas ehtinyt tapahtua, mistähän sitä aloittaisi... Noh, ensinnäkin Pörrö täytti kokonaisen vuoden helmikuun 17. päivänä. Pörröä tulivat onnittelemaan Ulla-Maija, Nadja ja Pekka Tomekin ja Marian kanssa. Oli hieno ilma ja lähdimmekin kaikki ulos järven jäälle riehumaan.

Vasemmalla olevassa kuvassa on synttäriporukkaa lähdössä lenkille. Oikean puoleisessa kuvassa ollaan jo järven jäällä. Kuvat: Juha.

Tottelevaisuuskoulutus on aloitettu, kun vihdoin aikataulut saatiin sopiviksi. Käymme Kääppänien aloittelevien ryhmässä ja jonkinlaista edistymistä on kait havaittavissa. Ainakin on saatu taas uutta intoa tottelevaisuuden opettamiseen. Ensimmäinen kerta kyllä meni penkin alle, kun Pörrö sai hajun juuri juoksun lopettaneesta nartusta eikä sen jälkeen pystynyt keskittymään muuhun kuin yleiseen riekkumiseen... Oikeasti Pörrö on tosi nopea oppimaan ja riittävän rauhallinenkin, joten yleensä Pörtsy jaksaa keskittyä hyvin erilaisiin tehtäviin.

Parissa mätsärissä on myös ehditty käymään. Ensimmäisellä kerralla 16.4. olimme Alfa cenerin pölyisissä tiloissa, mikä näkyy myös valokuvissa. Pörrö sai punaisen nauhan (ilmeisesti sinistä parempi), mutta putosi sitten suht nopeasti toisella kierroksella. Onneksi ei kuitenkaan ensimmäisenä!

Nadja esitti Pörrön ensin hienosti. Toisella kierroksella Nadjan kaveri esitti Pörrön, mutta Pörtsy oli selkeästi jo väsynyt, kun ei ole vielä tottunut kymmeniin koiriin ympärillään. Kuvat: Juha.

10.5. suuntasimme sitten Kupittaalle toiseen mätsäriin, jossa Pörrö sijoittui hienosti kolmanneksi keskikokoisten koirien sinisten ryhmästä! Pörrö sai palkkioksi oikein vaaleanpunaisen ruusukkeen. Nadja esitti jälleen Pörrön.

Pääsiäisen pyhinä suunnistimme Itä-Suomeen katsastamaan tulevaa kesämökin paikkaa. Yövyimme Punkaharjulla ja Pörrö oli aivan innoissaan, kun lunta oli vielä joka paikassa. Takkaa tietysti piti tuuskata ja muutenkin meno oli perinteistä Kärjenperhe meininkiä...

 

Koitsanlahden mökkipaikkaa ihmettelemässä. Pörrö sai kovan säntäilykohtauksen metsikössä ja pyydysti myös onnellisena lumikönttejä kuten oikean puoleisesta kuvasta näkyy. Kuvat: Juha.

Pari mukavaa ystävää on käynyt moikkaamassa meitä ja Pörröä. Ensin kävi "Tammisaaren" Tellervo kyläilemässä ja sen jälkeen Jari tuli vapuksi meille yökylään.

 

Tellervon kanssa tehtiin pitkä kävelyretki. Kuvassa ollaan Kotimäellä, josta on upea näkymä verkatehtaalle. Kuva: Juha. Viereisessä kuvassa äijät ovat sohvalla. Pörröllä on Mauno Koivisto-kampaus. Kuva: Maija.

Juha opiskelee Lahdessa kaavoitusinsinöörin pätevyyttä vuoden loppuun asti viikon verran kuukaudessa. Pörröstä tulee siis aina viikoksi isäntä taloon.

Kyllä tässä kelpaa! Ei kai se isäntä vielä ole kotio tullut, tuumaa Pörröläinen Juhan alushousut päässään... Kuva: Juha

Lopuksi vielä pari kuvaa tieteellisestä kokeesta, joka perustuu Pörrön pallohulluuteen.

 

 Vasemman puoleisessa kuvassa on esitetty Pörrön tennispallon elinkaari. Vasemmanpuoleisin pallo on käyttämätön, keskimmäinen hieman kulutettu ja oikeanpuoleinen on Pörrön lempipallo. Oikean puoleisessa kuvassa ollaan testitilanteessa, jossa Pörrö hamuaa keskimmäistä, eli lempparipalloaan. Näin Pörrö teki aina, kun koe uusittiin pallojen paikkaa vaihtamalla. Pörrö rakastaa siis klähmäistä ja kuolaista palloaan, MOT.

21.1.2007, Littoisissa

Tänään teimme pitkän lenkin Littoisten järven ympäri. Oli hieno, hieman talvinen, aurinkoinen ilma ja Pörrö pääsi juoksentelemaan vapaana metsässä.

Pörrö lenkillä. Nykyisin Pörröpäällä on aina pompula päässä, koska ei muuten tunnu näkevän lainkaan eteensä. Kuva: Juha.

Pörrö on nyt ollut reilun viikon maksan makuisella antibioottikuurilla nielurisatulehduksen takia. Yhtenä iltana aloimme ihmetellä, kun Pörrö kakoi ja yski ja oksentelikin hiukan. Luulimme ensin, että kurkkuun oli juuttunut jotain ja lähdimme käymään päivystyksessä. Pörrö rauhoitettiin ja eläinlääkäri huomasi heti kovasti tulehtuneet nielurisat. Koko lopun illan Pörrö oli aivan pökerryksissä. Seuraavana päivänä lääkkeet olivat jo tehneet tehtävänsä ja vauhdikkuus palautui Pörröläiseen tuota pikaa.

Pörrö, Into ja Touko vauhdissa hiekkakuopilla. Toisessa kuvassa Ritu zuumailee koiria: kuvia tuli otettua runsaanlaisesti... Kuvat: Juha.

Tammikuun alussa saimme kutsun Paimion hiekkakuopille tapamaan Intoa ja Toukoa omistajineen. Teimme mukavan lenkin ja tapasimme vielä lauman muitakin koiria. Pörrö tosin osoittautui isossa koiralaumassa hieman ujoksi ja hiippaili ihmetellen vierellämme muiden koirien säntäilessä eri suuntiin. Yritimme myös löytää hiekkakuoppien lähistöllä sijaitsevan August Pyölniitun museon, mutta emme etsimisestä huolimatta löytäneet perille, argh!

Uusi vuosi taittui rauhallisissa merkeissä kotosalla. Pörrö ei pelännyt raketteja, mutta eipä niitä täällä oikein nähtykään sankan sumun takia.

Pörröä hieman jännitti joulupukin tapaaminen... Lahjojen avaaminen ja niiden syöminen taas oli Pörröstä aivan mahtavaa. Taustalla Juhan äiti Sinikka. Kuvat: Juha.

Pörrö vietti ensimmäisen jouluaattonsa Padasjoella. Juha ja Pörrö suuntasivat Juhan siskon Virpin luokse Maijan jäädessä oman kotiväkensä kanssa viettämään aattoa. Pörrö tutustui tällä kertaa entistä enemmän Virpin ja Jarin lapsiin Juliaan ja Janitaan, vain joulupukki oli aluksi Pörröstä hieman pelottava.

Vasemmalla Maija Karnakin temppelissä. Kuva: Juha. Oikealla Juha tutustuu Dendaran temppelin hautakammioon. Kuva: Maija.

Joulukuun viides päivä jätimme Pörröpään Jennin hyvään hoitoon ja suuntasimme lomalle Luxoriin, Egyptiin. Onnistuneesta reissusta suuret kiitokset kuuluvat ihanalle matkaseurallemme: Markulle ja Marialle! Jennikin selvisi loistavasti Pörrön kanssa onnistuen jopa opettamaan koiruutta hyville tavoille... Suurkiitokset siis myös Jennille!

Vasemmalla Pörrö pujottelee vauhdikkaasti. Kunhan vain emäntänsä ei menisi sekaisin... A-este on joskus Pörröstä jännittävä. Tällä kertaa esteen ylittäminen sujuu hyvin. Kuvat: Juha.

Ja lopuksi vielä pari kuvaa Kääppänien agility-treeneistä. Pörröllä on välillä vähän turhankin paljon vauhtia toiminnassaan, joten esimerkiksi puomin kanssa joutuu olemaan aika varovainen... Ja joskus Pörröä kiinnostaa esteitä enemmän muut paikalla olevat koirat. Vielä kun omistajatkin oppisivat koiruutta ohjaamaan, ei se erityisen helppoa ole!

Kuulumiset 2010
Kuulumiset 2009
Kuulumiset 2008
Kuulumiset 2006